Lähdin liikkeelle sen verran myöhään että ehtisin etsiä leiripaikan, keittää iltateen ja sitten voisinkin jo mennä nukkumaan. Kuljin kauniissa auringonlaskussa pitkoksia pitkin erään metsäsaarekkeen kohdalle ja poikkesin sitten etsimään sopivaa paikkaa. Tasaisen paikan löytyminen oli taas vähän työn takana, mutta löytyi sellainen kelvollinen paikka lopulta. Ensin piti tietenkin pystyttää teltta, mikä oli vähän hakemista taas puolen vuoden tauon jälkeen. Kuuntelin siinä että jossain lähistöllä räksyttää koira ja toinenkin. Voi perse, toivottavasti ne eivät aio louskuttaa koko yötä. Tuossa lähellä on tasan yksi mökki, ja tottakai siellä oltiin juuri nyt paikalla koirien kera. Teltan pystytettyäni pääsin viimein risutulille. Polttopuuta ei tarvinnut juuri haeskella, sillä talven jäljiltä kuivaa risua oli kaikkialla. Maasto oli todella kuivaa ja ruohikkopalovaroituskin oli voimassa, joten tarkkana sai keittimen kanssa olla. Kastelin huolella keittimen ympäristön ja eristin sen maasta sekä lankunpätkällä että metallialustalla. Yllättävän kuumaksi tuon pikkukeittimen alusta meneekin kun tuo laudankappale hiiltyi siinä aivan mustaksi. Täytyy kyllä kehitellä sille jokin ritiläntapainen alusta.
 |
| Vesipussi testissä. |
Teen jälkeen kömminkin jo telttaan. Olin ottanut mukaan kummituskirjan, mutta olinkin liian väsynyt jaksaakseni lukea sitä lainkaan. Koirien räksytys sen kun jatkui vain. Mietin jo korvatulppien laittamista, mutta kun halusin myös kuunnella lintujen ääniä, niin en nyt olisi niitä halunnut käyttää. Elin toivossa, että mökkiläiset kyllästyisivät itsekin kuuntelemaan rätkytystä ja ottaisivat koirat sisälle. Vaikka nuo omatkin koirat joskus ääntään käyttävät, niin tuntikausia en kyllä anna niiden räksyttää. On tiettyjä ääniä, jotka osuvat meikäläisellä suoraan johonkin raivohermoon ja koiran haukunta kuuluu niihin mm. mässytyksen ja kirkumisen ohella. Ne eivät yksinomaan ärsytä, vaan herättävät suoranaisen aggression pintaan. Tällä viirauksella on ihan nimikin olemassa, olen siitä lehdistä lukenut. Onneksi joskus puolen yön jälkeen koirat hiljenivät ja rauha laskeutui suolle. Tai no, taivaanvuohi kyllä piti huolen metelitason säilymisestä, mutta sen ja muiden lintujen, kuten riekkojen, laulurastaiden, peippojen, järripeippojen, teerien jne ääniä kuuntelin ihan mielelläni vaikka yöunet siinä vähän kärsivätkin. Ne ovat luonnon ääniä eivätkä ärsytä lainkaan.
Taisin siinä yön aikana jonkun silmäyksen nukkuakin, mutta heräilin kyllä useamman kerran. Aamuyöstä lämpötila putosi pakkaselle ja alkoi vähän palella. Olin jossain mielenhäiriössä jättänyt paksun villapaidan kotiin, mitä nyt kaduin. Untuvatakki sai nyt korvata sen, ja kyllähän sitä sen kanssa tarkenikin hyvin. Villahame oli merinohousujen lisänä koko yön. Se on muuten aika mainio keksintö, vaikka itse sanonkin. Illalla riitti ihan mukavasti kuorihousujen päällä tulistellessa, ja yöllä sitten toimi lisälämmikkeenä makuupussissa. Se tulee kulkemaan kyllä retkillä mukana jatkossa. Toinen mainio vaate on tuo pitkänmallinen kevytuntuvatakki. Painossa se ei juuri lyhyelle versiolle häviä, mutta lämmittää paljon laajemman alueen. Miksiköhän keksin sellaisen hankkia vasta viime syksynä.
Kahdeksan maissa nousin aamutoimiin. Aurinko oli jo korkealla, mutta ilma oli vielä viileä. Aamutulilla puuroa ja teetä sekä keksi, ja sitten kamppeet kasaan ja kotiin.
Sellainen pikkuretki se. Yöretkikausi on nyt avattu, ja uusia retkiä on jo suunnitteilla ainakin muutama. Nähtäväksi jää, miten ne toteutuvat.
Rupesin tässä kevään aikana miettimään retkien vesihuoltoa. Lokakuun retkellä Ukk-reitillä tuli ensimmäisen kerran vastaan tilanne, jossa jouduin leiriytymään ns. kuivalle maalle, missä vesipistettä ei ollut ihan leirin lähellä. Ja siihenkin paikkaan päästäkseni jouduin venyttämään päivän vähän turhan pitkäksi. Toki vettä on ennenkin jouduttu kauempaa hakemaan, muttei koskaan vielä noin kaukaa. Mullahan on kyllä se vesikassi - joka tuollakin reissulla oli erittäin tarpeellinen - mutta siinä on sellainen ongelma, että se kaatuu helposti, eikä sitä pysty kantamaan pidempiä matkoja. Juomarakko minulla on myös, ja siitä sain sitten idean että miksipä en hankkisi sellaista isompaa rakkoa, joka ratkaisisi tuon vesiongelman silloin kun ei ole mahdollista leiriytyä veden ääreen. Rakko voisi kulkea tyhjänä rinkassa ja sitten sen voisi täytellä hyvissä ajoin ennen leiriytymistä. Googlatessa tuppaa usein viisastumaan, niin nytkin. Löysin vesipusseja, jotka toimivat samalla periaatteella kuin juomarakko, mutta koska niistä uupuu juomaletku niin ne ovat keveämpiä ja myös edullisempia. Marssin hetimmiten Kärkkäiselle ja ostin tuollaisen Ortliebin neljän litran vetoisen vesipussin, joka tällä suoretkellä oli nyt testissä. Täytin sen täyteen asti lähtiessä ja lisänä oli myös litran juomapullo, joten rinkka painoi aikalailla menomatkalla. Puoletkin tuosta vesimäärästä olisi riittänyt ihan mainiosti, mutta tulipahan nyt kokeiltua kuitenkin. Pussi toimi ihan moitteettomasti ja piti veden sisällään. Yön aikana se "hanakorkki" jäätyi, mutta isostakin korkista sai kyllä ihan ongelmitta täytettyä pannun. Pussiin saa juomaletkunkin lisävarusteena, ja tuota saa myös kahden ja kymmenen litran vetoisina. Ajattelinkin että voisin sen kaksilitraisen version vielä ostaa niin olisi vara mistä valita tarpeen mukaan. Mökkireissuillakin noille voisi löytyä käyttöä.
 |
| Kantohihnojen ansiosta pussin voi kiinnittää vaikka rinkan ulkopuolellekin, jolloin sitä ei tarvitse sulloa rinkkaan sisälle. |
