perjantai 24. elokuuta 2012

Uusi rinkka

Viime viikolla tein lopultakin päätöksen uuden rinkan hankkimisesta. Olen jo pitkään haaveillut ostavani Osprey Kestrel 68-rinkan Oxon tilalle/rinnalle ja nyt viimein sain aikaiseksi niin paljon että laitoin rinkan tilaukseen. Kyseinen rinkka vaikutti hyvälle valinnalle paitsi painonsa, niin myös tilavuutensa perusteella. Tarkoituksenani oli käydä sovittamassa rinkkaa etukäteen, mutta koska en tietenkään saanut käytyä, niin ajattelin että tilataan nyt, meni syteen taikka saveen. Tilauksen tein Scandinavian outdoor storesta sunnuntaina ja keskiviikkona rinkka oli jo minulla. Nopeaa palvelua siis.

Ensivaikutelma Kestrelistä ei ollut kovin vakuuttava. Liiskaan lytätty rinkka näytti ja tuntui melko rimpulalle, mutta kun sain kaikki remelit vapautettua ja taskut pöyhittyä niin kyllähän siitä rinkka muotoutui. Koepakkaus tuotti kuitenkin lievän pettymyksen, sillä samat tavarat, jotka menivät Kestreliin ahtamalla, sujahtivat 55 litraiseen Oxoon "heittämällä". Tokihan pakkaaminen oli vähän sinne päin, mutta silti en usko että noiden todellisissa tilavuuksissa on suurensuurta eroa. Harmi toisaalta, kun odotin vähän suurempaa rinkkaa, mutta ehkäpä keveys kompensoi vähän tuota tilan menetystä. Miinusta täytyy myös antaa Kestrelin sivutaskuille, joissa ei ole lainkaan "laskosta". Eli kun iso tasku pakataan täyteen, niin sivutaskuihinpa ei juuri mitään enää mahdukaan. Alatasku veti juuri ja juuri makuupussini (Haglöfs 1s fibre) ja iso tasku vaikutti mukavan tilavalle, samoin läpässä olevat taskut. Sadesuojasta tulee plussaa, se vaikutti olevan riittävän iso peittämään pakatun rinkan ja varmasti vielä sen ulkopuolellakin roikkuvan tilpehöörin. Sadesuojan taskuun jäi vielä vähän tilaa muullekin pikkutavaralle.

Selässä Kestrel vaikutti äkkiseltään vähän kiikkerälle. Ehkä olen juuri alkanut tottua pitkään ja kapeaan Oxoon, joten lyhyt ja leveä rinkka tuntui aluksi oudolle selässä. Myös säätömahdollisuuksia on vähemmän. Mutta ehkä tuo tuosta vielä muotoutuu selkään, kun käyttöä tulee enemmän. Niin kävi Oxonkin kanssa, uutena se tuntui kankealle, mutta mitä enemmän sitä käytän, sen paremmalle se alkaa tuntua selässä. Ja tokihan olen tässä muutaman reissun aikana jo oppinut sitä säätämäänkin enemmän.

Materiaaleiltaan Kestrel on paljolti Oxoa heppoisempi, mutta se oli toki odotettavissakin, jossainhan sen n. kilon painoeron täytyy näkyä. Toivottavasti remelit ja lukot kestävät käytössä. Selänpituuden säätö tapahtuu tarran avulla, minkä kestävyyttä pidemmän päälle myös epäilen. Suuri yllätys oli kuitenkin se, että vaikka olen itse alle 160-senttinen, niin selänpituutta ei tarvinnut säätää edes pienimmilleen. Eli siitäkin plussaa Ospreylle, että rinkat käyvät hyvin eri pituisille käyttäjille. Olin etukäteen vähän pelännyt, että rinkan selkäosa olisi liian pitkä, joten onneksi siis näin päin.

Tässäpä siis vähän etukäteismietteitä Kestrelistä, katsotaan miten se lunastaa paikkansa käytännössä. Otan sen joku päivä lenkille mukaan testiin, josko siten saisi vähän tuntumaa rinkan kantomukavuuteen.

Muitakin varustehankintoja on harkinnassa. Olen jo pidempään katsellut lämpimämpää makuupussia, joka olisi kuitenkin kohtuullisen kevyt ja pieneen tilaan mahtuva. Katseeni onkin kohdistunut Puolalaisen Cumuluksen makuupusseihin, joissa kuulostaa olevan erinomainen hinta-laatusuhde. Suurin ongelma onkin, että kumman kahdesta vaihtoehdosta valitsen. Toisessa mukavuuslämpötila on -6 astetta ja toisessa -14 astetta. Painoeroa noilla ei merkittävästi ole, hinnassa jonkin verran. Enemmän olen kuitenkin kallistunut tuohon lämpimämpään, olen näet saanut tarpeekseni palelemisesta, ja noilla lämpöarvoilla pitäisi jo tareta syys- ja kevätretkilläkin. Mutta katsotaan nyt mihin päädyn ja saanko (raskinko) enää tälle vuotta tilattua uutta pussia.

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Aihkipetsin kierros


Elokuun 10.-12. Kävimme kaverini ja koirien kanssa kiertämässä Aihkipetsin kierroksen Sallassa.
Reissuunlähtö tuli melko puun takaa, sillä sen ajankohta päätettiin vain kolme päivää ennen lähtöä. Enpä olekaan ennen lähtenyt näin lyhyellä varoitusajalla, mutta hyvinpä tuossa ehti rinkan pakata vähän kiireelläkin.

Perjantaina starttasimme Oulusta noin kello 13.00 kohti Kuusamoa, missä kävimme pikaisesti kaupassa ja jatkoimme edelleen Rukalle Riipisen riistaravintolaan syömään. Hyviä muikkuja, voin suositella muillekin! :) Rukalta sitten ajelimme Sallan poropuistoon ja vähän jälkeen puoli 7 illalla saimme rinkat selkään ja pääsimme aloittamaan retken.

Perjantaille matkaa kertyi noin viisi kilometriä. Polku oli helppokulkuista ja pitkokset hyväkuntoisia. Mustikoita popsittiin matkan varrelta ja soilta löytyi myös hilloja, joita toki pysähdyttiin syömään. Ensimmäinen yö vietettiin Siskelilammen kodalla, joka oli oikein siisti ja mukava leiripaikka. Ainoa miinus vain oli se, että vesi piti ottaa suolammesta ja rantaan oli hieman hankalaa päästä. Siispä virittelimme pitkävartisen työvälineen vedeottoa varten. Yö sujui kodassa hyvin, eikä sääsket tai yön viileyskään haitanneet.

Lauantaiaamuna matka jatkui kohti Aihkipetsin päivätupaa. Sää oli todella lämmin ja aurinkoinen. Välillä pidettiin hillanpoimintataukoja ja mustikoita söimme pitkin matkaa. Mukavaa retkeillä marja-aikaan kun ei tarvitse olla pelkkien kuivaruokien varassa. :) Lounastaukoa pidimme Aihkipetsin päivätuvalla, joka tosin muistutti enemmän jonkun kesämökkiä kuin autiotupaa. Hieno paikka kaikenkaikkiaan, miinusta vain polttopuista, jotka olivat metrisiä halkoja. Melkoinen homma alkaa niistä sahaamaan sopivia nuotiopuita.

Tuvalta lähdettyämme polku muuttuikin melkoisen haastavaksi. Oli kivikkoa, jyrkkää rinnettä sekä märkiä paikkoja, joissa pitkospuut olivat lähes vajonneet suohon. Välillä polku lähestulkoon katosi varvikon sekaan ja yhdessä kohdassa reittimerkinnätkin loppuivat kuin seinään. Onneksi niissä paikoissa, missä polku itsekin oli vaikeasti havaittavissa, merkinnät olivat sentään hyvin nähtävillä. Paltsarikummun laavulla pidimme hetken rinkattoman tauon ja täytimme vesipullot. Tarkoituksenamme oli jäädä hevosojan laavulle yöksi, mutta jostain syystä emme kyseistä laavua nähneet siellä missä sen piti olla. Joko se on maastoutunut niin hyvin metsikköön (mikä nyt on aika epätodennäköistä) ettemme väsyneinä sitä huomanneet, tai sitten sitä ei ole enää olemassakaan. Netistä en kuitenkaan löytänyt mistään sellaista tietoa että se olisi purettu, joten laavun olemassaolo jäänee arvoitukseksi. Onneksi seuraava, Hanhilammen laavu oli kuitenkin paikallaan, joten jäimme siihen yöksi. Tämä laavu oli aika mielenkiintoisessa paikassa, suon reunalla kivikossa. Tämän polkuosuuden laavut ovat hyvin yksinkertaisia, eli niissä ei ole huusseja tai puuvajoja. Pelkästään laavu, sen edessa tulipaikka ja vieressä puupino. Asumus kelpasi kuitenkin loistavasti väsyneille kulkijoille yösijaksi. Teimme ruoan ja paistoimme lätyt, joita varten poimimme aiemmin päivällä hillojakin. Kyllä ne tuolla metsässä maistuvatkin ihmeen hyvälle.

 Yö oli aika tukalan kuuma, lämmintä oli varmaan 15 astetta, joten makuupussissa olisi ehkä tarennut vähän vähemmälläkin vaatemäärällä. Mutta kun on tottunut siihen että viimeistään aamuyöllä alkaa palella, niin pitihän sitä villapaitaa ja -sukkaa pukea päälle. Ilman pussiakaan ei voinut nukkua sääskien takia, joita inisi kokoajan korvan juuressa. Kyllä niiden kanssa vielä pärjäsi, mutta jokin sääskihuppu olisi voinut olla tarpeen. Tuli piti onneksi itikoita vähän loitolla. Aamuyöllä tuli onneksi hieman viileämpi hetki, jolloin pystyi menemään paremmin makuupussin suojiin verenimijöiltä. Mutta kerrankin näin päin, että koko reissun aikana ei missään vaiheessa tarvinnut palella. :)

Aamulla alkoi retken viimeinen osuus. Neljä kilometriä taittui nopeasti ja pian olimmekin jälleen autolla. Parkkipaikalla oli poroja, joita tietenkin ihmeteltiin ja valokuvattiin. Sitten lähdimmekin kotimatkalle. Jälleen yksi mukava reissu takana. Vaelluskohteena Salla oli ihan ok, mutta luulenpa etten ainakaan ihan heti palaa samoille reiteille. Tai mistä sitä koskaan tietää, mutta mitenkään erikoisen hienona paikkana tuo ei jäänyt mieleen, vaikka reissu oikein onnistunut olikin. Vaelluskuumetta tämä reissu ei kyllä yhtään helpottanut, päinvastoin. Katsotaan, vieläkö sitä tälle syksylle saisi jonkin reissun järjestettyä. Ainakin uusi, kevyempi ja tilavampi rinkka on jo laitettu tilaukseen, joten pitäisihän sitä päästä testaamaan. Lähes kaikki reissun kuvat ovatkin jo tässä, mutta muutamia jäi vielä albumiinkin.
















































lauantai 4. elokuuta 2012

Hiljaiseloa retkeilyrintamalla

Kirjoittaminen on jäänyt vähän vähälle viime aikoina, mutta eipä ole juuri ollut mitään asiaakaan sen puoleen. Kesän vaellusreissu peruuntui, joten Lemmenjoki jää odottamaan ehkä ensi- tai jotain muuta kesää. No, mihinpä se sieltä katoaisi. Ehkä parempikin ettei lähdetty reissuun suunniteltuna ajankohtana, heinäkuun puolivälissä, tänä kesänä kun on noita lentäviä ystäviä riittänyt. Itsehän olisimme pärjänneet kyllä jotenkin, mutta koirien elämä olisi voinut käydä turhan tukalaksi.

Lapissa sentään pääsin käymään, parikin kertaa. Päiväreissuja tietysti tehtiin, tosin lyhyitä sellaisia, mutta jotain kuitenkin. Karigasniemeltä löytyi uusikin reitti, Skálonjuovccapolku, jonka olemassaolosta en ollut edes tiennyt. Tokihan se piti käydä käppäilemässä. Polku kulki Ailikkaan rinnettä, josta avautui hieno maisema. Ainoa huono puoli tuossa polussa oli, että piti tulla samaa reittiä takaisinpäin. Jostain syystä en itse tykkää tällaisesta, vaan pidän enemmän rengasreiteistä. No, muutama kilometri nyt ei vielä tee kesää eikä talvea.

Toisella Lapinreissulla ei juuri ehditty retkeilemään kun aika meni huvimajaa rakentaessa. Pikkureissun sentään ehdimme käväistä tunturissa. Syksylle on suunnitteilla vielä yksi reissu, jospa sitten taas voisi keskittyä olennaiseen rakentamisen sijaan.

Koirien vienti Norjaan on nyt onneksi helpottunut paljon. Aiemminhan sinne vaadittiin rabies-vasta-ainetesti, ja kun se poistui niin tulivat ekinokokkihäädöt (joka tosin koski takaisin Suomeen tuloa ennemminkin). Kesän reissua varten valmistauduttiinkin hartaudella ja otettiin kaikki kolme loishäätöä kaiken taiteen sääntöjen mukaan. No, heti kaiken tämän madotusruljanssin jälkeen poistui sitten ekinokokkihäätövaatimuksetkin. Hyvä tietenkin näin, mutta olisihan niillekin rahoille ollut muutakin käyttöä. Koskaan meitä ei kyllä ole rajalla pysäytetty, vaikka Norjassa on kuljettu koirien kanssa jo viitenä kesänä. Mutta toki paperit pidetään kunnossa, vaikkeivät ne ketään kiinnostaisikaan.

Vaellushommat ovat jääneet nyt vähän taka-alalle koiraharrastuksen ottaen etusijan tämänhetkisessä elämässä. Reilu viikko sitten laumaan liittyi uusi pentu, joka vie nyt paljon aikaa ja huomiota. Mutta jossain aivojen kätköissä siintää kuitenkin ajatus mahdollisesta viikonlopun mittaisesta syysretkestä. Katsotaan nyt innostuuko mahdollinen vaellusseura asiasta. Olisihan tuo mukava käydä vielä tälle kesää jokin lenkki heittämässä, pitkä on talvi taas odottaa muuten. :)