tiistai 23. kesäkuuta 2015

Juhannus ja retki Finnmarkissa

Kesän eka Lapinreissu on nyt onnellisesti takanapäin. Otimme pari päivää vapaata juhannuksen molemmin puolin, jotta saimme hieman pidemmän reissun ja sisällytettyä siihen muutaman päivän tunturiretkenkin. Keskiviikkona pääsimme jo päivällä reissunpäälle ja ajelimme suorinta tietä Dalvadakseen, jonne ehdimme juuri parahiksi ihastelemaan keskiyönaurinkoa. Lähtiessä sain mieheltä ihanan yllätyslahjan: Acliman merinovillahupparin. Kyllä kukatkin on ihania, mutta tällaiset käytännölliset yllätykset lämmittävät mielen lisäksi myös kroppaa. :) Mahdamme muuten olla hupaisan näköinen pariskunta kun liikumme miltei samanlaisissa kamppeissa, joskin värit kuitenkin ovat pääasiassa erit.

Tätä sitä aina jaksaa pitkän talven odottaa.


Matkaeväspatonki

Maasturinpenikka tositoimissa. Ei tarvinne lähteä vaihtamaan.

Ihanaa päästä pois autosta.

Hyeenakin on tyytyväinen.

Torstaiaamuna vetäisimme tuhdin aamupalan, kävimme aamusaunassa ja sitten koitti lähtö kohti Norjaa. Karigasniemeltä viimehetken suklaat tarpeelliset hankinnat mukaan ja seuraava stoppi Karasjoella, jossa kävimme desinfioimassa kalavehkeet ja hankkimassa luvat. Norjassahan vaaditaan desinfionti myös muualla kuin lohijoilla kalastettaessa, joten pelkkä lupa ei riitä, vaan sen ohella tulee olla myös desinfiointitodistus. Karasjoen Essolla on tällainen desinfointipiste, joten sinne siis. Täytyy sanoa että vaikka kyse on toki vakavasti otettavasta asiasta, niin tuo itse desinfioiminen oli kyllä täysi vitsi. Jollain englannin ja viittomakielen sekoituksella saimme myyjän ymmärtämään että halusimme desinfioinnin, ja hän sitten vei meidät autohuoltohalliin, näytti ämpäriä, joka oli noin puolillaan jotain vaaleanpunaista nestettä ja poistui paikalta. Mikäs siinä, uitimme kalavermeet ämpärissä ja marssimme tiskille maksamaan. Itse lupia emme kuitenkaan saaneet, vaan meitä kehotettiin kysymään niitä paikallisesta urheiluliikkeestä. Urheiluliikkeessä palvelua sai sentään englannin kielellä ja muutenkin siellä oltiin huomattavasti palvelualttiimpia. Harmi vaan että he möivät lupia vain lohijoille ja kuulemma Essolta pitäisi saada sisävesilupia. Hohhoi. Tuo Sport 1- kauppa muuten myy mm. Bergansia, joten kannattaa piipahtaa jos Karasjoen ohi ajelette. ;) Luvat saatiin lopulta netin kautta ja matka pääsi jatkumaan.

Pysäytä lohiloinen!
Karasjoelta ajelimme kohti Kautokeinoa, määränpäänämme Šuoššjávrin kirkko, jonka läheisyydestä suunnittelemamme reitti alkoi. Kahden maissa iltapäivällä pääsimme nostamaan rinkat selkään suuntaamaan kohti tuntureita. Ura oli todella helppokulkuista ja matkanteko joutuisaa. Sää oli vielä tuossa vaiheessa aurinkoinen, joskaan ei erityisen lämmin. Ympärillä oli kuitenkin varsin tummia pilviä joka puolella, mikä enteili väistämätöntä kastumista ennemmin tai myöhemmin. Kohtasimme riekon, kapustarintoja, sekä koirien vinkulelun lailla äänteleviä punakuireja ja tietenkin lukuisan joukon pikkulintuja ja lammessa uiskentelevia vesilintuja. Pesintäaika kiivaimmillaan siis.

Reput selkään ja menoksi!

Kaunis maisema avautui heti reitin alussa.

Erittäin helppoa polkua. Mukava kulkea.

Pieni tauko.

Sadepilviä oli joka puolella.

Kohta taitaa tulla vettä.

Yksi lukuisista poronraadoista.

Puurajan yläpuolelle päästyämme poikkesimme reitiltä ja lähdimme suunnistamaan kohti muutamaa lampea jokusen kilometrin päässä. Meidän ja lampien välissä oli kuitenkin laajahko suoalue, ja vaikka yritimmekin tähdätä sen kapeimpiin kohtiin niin melko pitkään saimme rämpiä märässä suossa ennen kuin saavutimme lammille johtavan tunturiharjanteen. Ja kuinka ollakaan, kaatosadekin tavoitti meidät juuri sopivasti suon kohdalla. Tuo oli taas niitä hetkiä kun koko homma tuntuu aivan älyttömältä ja ärsyttää ja tekisi mieli vain nakata rinkka jonnekin suonsilmään ja heittäytyä itse maahan makaamaan. Mutta nämä hetket kuuluvat asiaan ja menevät onneksi ohi nopeammin kuin uskoisikaan. Heti suon jälkeen kirkastuivat niin mieli kuin taivaskin ja lammetkin löytyivät juuri sieltä mistä pitikin. Ja kylläpä se olikin kaunis maisema mikä edessä avautui. Vielä kun saimme teltan pystyyn, kuivaa vaatetta päälle ja ruoan tulille niin viimeisetkin ärsytyksen rippeet kaikkosivat mielestä. Ehkäpä tuokaan hetki ei olisi tuntunut noin hienolta ilman pientä kurjuutta. ;) Ja jäi sieltä suo-osuudelta mieleen yksi kivakin asia, nimittäin havainto, että siipirikkoa esittävät lintuemot eivät aina ole isoja lintuja, vaan myös pikkulinnut osaavat tämän taidon. Yhden pesänkin näimme, täydellisen pyöreän, jossa oli muutamia munia. Kuvaa en kuitenkaan raskinut jäädä ottamaan vaan poistuimme paikalta nopeasti.

Tauko sateessa kesti juuri sopivasti sen aikaa että saimme teltan, ruokailut ja muut hoidettua ja taisipa mies käydä siinä vähän kalojakin kokeilemassa, kuitenkin tuloksetta. Leirin läheisyydessä oli kolme poronraatoa. Miksiköhän niitä onkin niin paljon tuolla tunturissa. Koko reissun aikana näimme varmaan toista kymmentä luurankoa, suurin osa vasoja mutta myös täysikasvuisiakin joukossa oli. Raskaan päivän jälkeen painuimme hyvissä ajoin nukkumaan, ja melkein koko yön taisi sade ropistella teltan kattoon. Mukavahan se on siihen ropinaan nukahtaakin.

Yllättävän paljon jäkälää noin niinkuin poroalueeksi.

Pieni puro ilahdutti rämpimisen keskellä.

Juomapullon täyttämisen ajan voi levätä.

Onneksi nämä märimmätkään kohdat eivät upottaneet yli kengän varren.

Leiripaikalle saavuttaessa oli jo tyyntä ja sadekin lakannut.

Ruokalistalla lihapullat ja muussi.

Kermakastike kruunasi aterian.

Kyllä muuten maistui!

Niin maistui tämäkin ateria. Tiskiveden (ilman pesuainetta toki) voi kätevästi hyödyntää koirien ruuassa.

Teltassa on kuivaa ja mukavaa.

Iltaulkoilua ja jälleen yksi kallo.



Koirat nukkuivat absidissa.

Paitsi että Vanni ei olisi millään halunnut jäädä verkon ulkopuolelle.

Aamu valkeni harmaana, mutta toivoa paremmastakin oli nähtävissä taivaanrannassa. Tuuli oli kuitenkin sen verran vilpakka, että päätimme keitellä aamupuurot absidin suojissa. Aamiaisen jälkeen pakkailimme kamppeet kasaan ja otimme suunnaksi lähellä sijaitsevan Liebetjavrin, josta toivoimme saavamme kalaakin. Järvelle oli leiripaikalta lyhyt matka, mutta edellispäivästä viisastuneena halusimme välttää suot, joten matkaa kertyikin lopulta pidemmästi. Parempi kuitenkin näin, sillä mieluummin sitä kävelee pidemmän matkan hyvässä maastossa kuin lyhyemmän (mutta ajaltaan vähintään yhtä pitkän) rämpien ja kiroten reittivalintaa. Sovimme että pidämme järvellä pidemmän tauon, kalastamme ja syömme lounasta kaikessa rauhassa ja mietimme sitten missä olisimme seuraavan yön.



Kertonee kaiken oleellisen vallitsevasta lämpötilasta ja olosuhteista.
Pientä toivoa paremmasta säästä.
Tunturiin ei lähdetä ilman poronlihaa.
...Eikä ilman keksejä ja kaakaota.
Silkkilakana ja tuuli ovat haastava yhdistelmä.
Hyväksi havaittu sukkayhdistelmä: alle ohuet polyestersukat...
...ja niiden päälle hieman paksummat "urheilusukat". Nämä ovat Lidlistä ostetut halpikset.
Järvelle saavuimme hyvissä ajoin, joskin loppumetreillä päädyimme jälleen suolle ja ärräpäät lentelivät. Lopulta löydettiin kuitenkin kiva päiväleiripaikka ja pystytimme ulkoteltankin tuulen- ja mahdollisen sateen suojaksi. Mies lähti heti kalalle ja palasi kohta mukanaan kaksi noin kiloista harjusta. Tein pienet risutulet, jossa paistoimme toisen kalan itselle ja toisen koirille. Taisivat koirat tosin lopulta syödä osan meidänkin kalastamme. Täydensimme lounastamme kuitenkin vielä chili con carnella ja pussipastalla. Harreja oli kuulemma tullut vielä enemmänkin, mutta tarvetta ei ollut kovin monelle joten muut pääsivät kasvamaan. Minulta jäivät nyt kalahommat väliin, kun vietin aikaani mieluummin teltan suojissa päiväunilla. :D

Lumilaikku löytyi.

Joltain on pudonnut kenkä tovin aikaa sitten.

Reppukoiran vapautus tauon ajaksi.

Nuotion kyhäämistä.

Retkikoira uuvahti.

Eikä ollut ainoa. :D

Lounas

Eräänlaista tikkukalaa tämäkin.

Hillankukat vielä nupulla.





Ivalon S-marketissa oli näitä retkiruokia hyvät valikoimat. 

Tämä oli ihan hyvän makuista, joskin suolaa siinä ei ollut nimeksikään.

Mulla tämmöset eväät. Ei pahaa tämäkään.

Eikä tämä.

Syömisen, lepäämisen ja kalastuksen jälkeen päätimme lähteä suunnistamaan takaisin alkuperäiselle polulle ja jatkaa sitä vielä etelään kohti vesistöaluetta. Etsimme kartalta jälleen mahdollisimman kuivan reitin, mutta ensimmäisen tunturin laella koimmekin yllätyksen: täällähän menee polku! Koitimme tutkia karttaa, mutta tätä uraa ei siinä näkynyt lainkaan. Ura vei kuitenkin oikeaan suuntaan, joten lähdimme seurailemaan sitä ja se noudattikin aika tarkalleen sitä reittisuunnitelmaa mitä olimme taukopaikalla katselleetkin. Mehän emme siis tehneet etukäteen kummempaa reittisuunnitelmaa, vaan ajattelimme että edetään fiiliksen, sään ja maaston mukaisesti. Tämä "haamu"-ura yhtyikin lopulta alkuperäiseen reittiin, joka oli jollain tapaa merkittykin. Ilmeisesti näissä Norjan maastokartoissa näkyvät vain merkityt reitit, mikä on minusta vähän omituista, sillä kyllähän merkitsemättömätkin urat auttavat paljon suunnistuksessa ja reittisuunnittelussa. 


Etsi kuvasta punakuiri.
Yllätysura joudutti ja helpotti kulkemista huomattavasti.
Takaisin polulle saavuttuamme lähdimme suunnitelmamme mukaisesti seurailemaan sitä etelää kohti. Pian polku alkoikin laskeutua alaspäin ja saavutimme puurajan. Tunturikoivikko on kaunista ja tunnelmallista maastoa, ja kun sääsketkin vasta alkoivat pikkuhiljaa heräillä, niin jopas kelpasi kulkea. Ilmakin parani päivän ja illan mittaan ja muuttui yhä aurikoisemmaksi. Saavuimme muutamalle lammelle ja etsimme sopivan leiripaikan. Ilta-auringossa maistui iltapala. Mies söi kanarisoton (joka oli ihan hyvää jopa minunkin mielestäni), ja minä paistoin näkkärin kaveriksi pekonia. Niin ja uutuutena mukana oli popcornia, joten pitihän niidenkin valmistus retkioloissa kokeilla. Hyvin onnistui, ja oikein maistuvia olivat. Auringon lämmittämä teltta houkutteli, ja menimme taas aikaisin nukkumaan. Enpä muistakaan milloin olisin viimeksi nukkunut noin sikeästi retkioloissa. Kolmen aikaan kuitenkin pakotin itseni käymään kameran kanssa ulkona kuvaamassa yöaurinkoa.

Saavumme puurajalle.

Pieniä olivat lehdet vielä.

Nätti leiripaikka koivikossa.

Kanarisotto

Kyllä nämä pekoninäkkärit veivät silti voiton pussimuonista. ;)

Vähempikin määrä jyviä olisi riittänyt yhteen kattilaan. Osa pompsahteli maahan.

Kyllä tämä kolmen hengen teltta on aika optimikoko kahdelle.

Absidissa vallitsee aina pieni kaaos...

...mutta aina on tilaa muutamalle koiralle.
Yöllistä maisemaa.


Aamulla mies ehti livahtaa kalaan ennen kuin heräsin. Kovin kauaa en minäkään kuitenkaan enää nukkunut vaan nousin ylös puuronkeittoon. Ihan ensin kuitenkin lämmitin veden koirien ruokiin. Tykkään tarjota niille nappulat ja kuivalihat runsaan veden kanssa, ja viileällä säällä mieluiten lämpimänä. Näin taataan nestetasapainon säilyminen jos eivät itse tajua juoda riittävän usein, ja lämmin ateria tekee hyvää kylmän yön/päivän jälkeen.

 Sievä aurinkoinen aamu ja linnunlaulu. Ihan toista kuin retken ensimmäisenä päivänä.

Aamun odotetuin ateria.
Ravintolan asiakkaat ovat malttamattomia.
Puuro se mieh...tai siis naisen tiellä pitää.
Tunturissa voi myös nauttia munkkikahvit.
Itse pysyn kuitenkin kaakao-keksilinjalla kun en munkeista niin välitä.
Aamupalan jälkeen pakkailimme aika rivakasti tavarat rinkkoihin ja lähdimme käpsyttelemään kohti pohjoista. Pari stoppia kuitenkin pidimme alkumatkasta, ensin pysähdyimme kuvaamaan koiria hienon tasaisen kiven päällä, ja sitten piti poiketa vielä isolle lumilaikulle muutaman sadan metrin päähän polulta. Mikäpä se olisi juhannus ilman lunta.





Koko retkue samassa kuvassa.



Juhannuslumilla.

Juhannuksen kunniaksi tein tietysti lumiukon.


Salli nauttii viileästä.

Loppumatkan takaisin autolle kuljimmekin melkein tauotta ja helppoa polkua pitkin alamäkeen matka taittui mukavalla vauhdilla. Kaikenkaikkiaan matkaa kertyi 38 km, joista eka päivänä 12, toisena 15 ja kolmantena 11. Mukavasti tuossa jäi silti aikaa muuhunkin kuin kävelemiseen, ja toisaalta nuo valmiit urat olivat niin helppokulkuisia että niitä pitkin tuollainen kymmenisen kilometriä taittui rinkankin kanssa nopeasti. Uralla kävellessä nopeus oli n. 5 km/h. Suurempia nousuja ja laskujakaan matkalla ei ollut. 

Välipala.



Tunturikihut eivät pidä häiritsijöistä.

Sielikkö sointuu hyvin yhteen jäkälän kanssa.

Alempana hillankukat olivat jo auki. Nyt tarvisi pölyttäjiä niin tulisi kunnon sato.

Šuoššjávri

Šuoššjávrin kirkko

Takaisin autolla.

Iesjoki

Paluujätskit Karigasniemellä.

Karigasniemellä kävimme ostamassa unohtuneiden paluulimukoiden tilalle paluujäätelöt sekä tarvikkeet kunnon ateriaan. Sitten mökille pihvinpaistoon ja saunanlämmitykseen! Juhannuksen kunniaksi piti tietenkin tehdä myös vasta.

Kesäinen mökkitie.
Porsaatkin saivat vähän extraherkkua.

Meillä taisi silti olla vähän paremmat eväät.

Juhannussauna vastoineen päivineen teki hyvää retken jälkeen.

Sunnuntain saimme vielä oleskella mökillä ennen kotiinlähtöä. Oli mukavan lämmin päivä, joten teimme mökillä pienen suursiivouksen ja poltimme samalla vähän myöhästynyttä juhannuskokkoa, jossa paloi muun muassa kerrossängyn yläosa. Kipaisimme myös alas Tenon rantaan ja takaisin, ja jäipä aikaa vielä saunomiselle ja lueskelulle sekä ristikoiden täyttämiselle. Maanantaiaamuna sitten alkoi kotimatka, joka vähän pidentyi kun päätimmekin ajella Norjan kautta Enontekiölle ja sieltä Torniojokilaaksoa alas Ouluun. Nappiajoitus kaikenkaikkiaan reissulle, sillä räkkä alkoi olla juuri aluillaan. 

Hetan luontokeskuksen pihassa on lapinkoirapatsas, jota poikkesimme katsomassa. Vanni-raukka ei voi käsittää noita pronssikoiria ei sitten ollenkaan. Hurjan pelottavaa sakkia. :/ Kesän ensimmäinen kunnolla lämmin päivä, Torniossa auton mittari näytti 25 astetta! 

Nilijoen suistoa.





Karasjoen kaupasta tarttui mukaan tällainen. Eiköhän tuolle vielä tule käyttöä.

Älä vie minua tuon lähelle, minä pelkään sitä.

Sallista sai vähän turvaa että uskalsi hetken istua kuvattavana.
Niin, ja "testiraporttia" uudesta hupparista. Se toimi juuri niin kuin pitääkin, eli oli lämmin muttei hiostava, eikä kerännyt hajuja itseensä. Huppu/kauluri integroituna paitaan on erinomainen keksintö, sillä erillistä tuubihuivia ei tarvita, ja kylmällä säällä hupun saa kätevästi pipon alle lisälämmikkeeksi. Ja plussana vielä asiallinen ulkonäkö, joten sen kanssa kehtaa mennä ihmistenilmoillekin. Kokeilussa oli myös tämä Suomeenkin rantautunut kestokartta, jonka materiaali on ohutta muovia. Hyvinhän se piti muotonsa, eikä rispaantunut niinkuin paperikartat. Kosteudenkestävyyttä en testannut kun kartta oli koko ajan karttataskussa, mutta lie tuo kosteuttakin kestää kun kerran muovia on. Fiksu keksintö.