maanantai 23. syyskuuta 2013

Myydään Vaude Taurus II (Myyty)

Teltta on löytänyt uuden kodin. :)

Myytävänä Vaude Taurus 2-merkkinen vaellusteltta. Teltta on ostettu vuonna 2010 ja siinä on nukuttu viisi yötä. Todella vähällä käytöllä siis ollut, ja uutta vastaavassa kunnossa. Yksi kiila aavistuksen vääntynyt, mutta käyttökelpoinen.

Painoa teltalla on valmistajan mukaan n. 2,7 kg, vesipilariarvot ulkoteltassa 3000 mm ja pohjassa 5000 mm. Sisämitat 165/140 cm X 230 cm, korkeus korkeimmasta kohdasta (eli heti oven kohdalla) 95 cm. Kaksi ihmistä mahtuu mukavasti, kolme ehkä tarvittaessa. Teltassa on pieni absidi.

Myyn teltan, koska sille on hyvin vähän käyttöä tällä hetkellä, ja tarvitsen itse isomman abisidin. Telttaa on käytetty avotunturissa ja se on kestänyt hyvin kovassakin tuulessa. Kaikki osat ovat tallessa ja tulevat luonnollisesti teltan mukana.

Teltan hinta on 100 e (+ mahdolliset postikulut, postin mukaan 8,8 €). Telttaa voi käydä katsomassa ja koepystyttämässä Kempeleessä.

Yhteydenotot: emma.penttinen1@gmail.com









lauantai 21. syyskuuta 2013

Isokankaan polku


Lähdimme eilen illalla pienelle lähiretkelle Oulun Isokankaalle tarkoituksenamme kiertää Isokankaan polku (9 km) ja yöpyä matkanvarrella olevalla laavulla.

Aloitimme retken Korpilammen riistapolun P-paikalta (vihreä lootikko kartassa), josta lähdimme käppäilemään n. 18 aikaan illalla kohti yöpaikkaamme (sininen ympyrä kartalla). Matkaa kertyi noin kuusi kilometriä. Pidimme pienen tauon Isokankaanjärven rannassa olevalla laavulla, mutta muuten emme juuri pysähdelleet. Käpsyttelimme melko verkkaista tahtia, vaikka polku olikin oikein helppokulkuinen. Oli jo pimeää kun pääsimme perille. Vähän ennen laavua koirat huomasivat polun vieressä jotain kiinnostavaa, ja melkein heti arvasin että sammakkohan se. Tai rupikonnako tuo lie kun noin isokin on. Siinä se rauhassa olla möllötti ja antoi ottaa kuvia itsestään. Koiratkin tajusivat onneksi jättää poloisen rauhaan. 







Laavu oli oikein kivalla paikalla kangasmetsän keskellä suon reunassa. Vieressä oli lähde, mistä sai kirkasta vettä. Ainut vaan että pohjamurat tulivat herkästi veden mukana vaikka kuin varovasti yritti ottaa. No, kaakaossa tai marjasopassa pieni lisämauste ei niin häiritse. Laitoimme ensitöiksemme tulet nuotioon ja makuukset pöyhistymään. Kaveri halusi nukkua uudessa teltassaan (Hilleberg Anjan 3 GT, jollaisesta itsekin salaa haaveilen), mutta itse asettauduin tottakai laavuun. Laskin siinä että 19 maastoyöstäni  8 olen nukkunut laavussa, 6 teltassa, 4 kodassa ja yhden taivasalla. Määristä voi jo päätellä mikä on suosikkini: laavu tietenkin! Joskus on vaan pakko tyytyä muihin vaihtoehtoihin jos ei laavuja ole tarjolla. Telttaa toki kuskaan siltikin mukana, koskaanhan ei voi tietää mahtuuko laavuun tai pääseekö edes laavulle saakka (jos vaikkapa sattuu jotain). Mutta jos laavu vain on vapaa ja yöpymiskelpoinen niin sinne mieluiten majoitun. Koirienkin kanssa laavu on helpompi kuin teltta, kun ei ole niin ahdasta.

Tälle retkelle lähdimme ekaa kertaa pelkän risukeittimen varassa. Pähkäilimme pitkään trangian ottamista, mutta sitten päätimme pärjätä tuolla. Tokihan kokkailut voi hoitaa nuotiollakin jos risukeittimen kanssa tulisi erimielisyyksiä. Keräsin lähimaastosta hirmumäärän risuja valmiiksi, mutta koska satoi niin ne olivat varsin kosteita. Olin varannut kotoa koivuntuohta ja pari sytytyspalaa mukaan, ja niilläpä hökötys syttyikin aika hyvin. Märät risut vaan vaativat aikansa syttyäkseen kunnolla, mutta kyllä ne lopulta paloivat ihan hyvin ja saimme veden kiehuvaksi. Nuotiolla paistoimme makkaraa ja eväänä oli myös limukkaa. Pikkuretken pieniä ylellisyyksiä!







Pilkkopimeässä metsässä oli mukavan rauhallista. Menimme aikonaan nukkumaan ja yllättävän hyvät yöunet saimmekin, vaikka tokihan sitä aina välillä käy hereillä. Aamuherätys oli aikamoinen: vanhempi koirani hyökkäsi salamana alas laavusta kovasti räkyttäen (oli se kyllä kiinni, mutta pitkässä köydessä, joten pääsi vapaammin liikkumaan). Ehdin vain ajatella että "jänis/hirvi", kunnes näin laavun edessä koiran ja ihmisen takinhelman. Aloin rääkyä omaa koiraani pois sieltä, enkä siinä tajunnut edes tervehtiä tätä lenkkeilijää. Anteeksi huonot käytöstapamme, sekä minun että koiran. Tilanne tuli vain niin puuntakaa kun heräsin umpiunesta, etten oikein kerennyt tajutakaan mitä tapahtui. No, eipä tuossa onneksi vahinkoa kenellekään tullut. :)

Heräilimme siinä vähitellen ja aloimme viritellä taas tulia nuotioon ja keittimeen. Nuotion sytytin ihan siksi, että saisimme pekonit paistettua jos emme tällä kertaa saisikaan risukeitintä syttymään. Yöllä satoi ihan reilusti, joten risut olivat entistä märempiä (osan sentään tajusimme nostaa illalla sateensuojaan), mutta suostuivat ne kuitenkin syttymään ja munat ja pekonit saatiin paistettua ja soppa- ja kaakaovedet keitettyä.

Vaikka risukeitin toimikin ihan mukavasti, niin en minä oikein siihen hirveästi ihastunut. Painossa tuskin säästää kovinkaan paljon suhteessa trangiaan, kun kattilan, paistinpannun ja kahvan joutuu kuitenkin kuljettamaan mukana eikä tuo itse hökötyskään keveimmästä päästä ole. Jos sen jaksaisi aina purkaa osiin kuljetuksen ajaksi niin pakkauskoossa voisi säästää hieman, mutta työläshän se on aina kasata uudelleen, käyttämisestä nyt puhumattakaan. Ihan mukavahan sen kanssa on tuohata jos on aikaa, ja voi sen tällaisille pikkuretkille ottaakin mukaan ihan mielenvirkistyksen takia, mutta ei tämä kyllä trangiaa tule korvaamaan ihan hetkeen. No mutta, onpahan kokeiltu ja todettu että tälläkin pärjää kun jaksaa vähän nähdä vaivaa.


















Venyimme leiripaikalla kaikessa rauhassa, ja vasta puoliltapäivin pääsimme jatkamaan matkaa. Käppäilimme loppumatkan melkein tauotta suoraan autolle. Mietimme vielä, josko olisimme jaksaneet kiertää Korpilammen riistapolun ilman rinkkoja, mutta päätimme kuitenkin jättää sen toiseen kertaan. Johan tuossa oli tullutkin talsittua riittävästi. :P









Sellainen reissu se. Mukavaa oli jälleen kerran, ja näköjään sitä Oulustakin löytyy edes jonkinlaista retkikohdetta. Oikeastaan olin aika yllättynyt, kuinka siisti tuokin laavu ympäristöineen oli, vaikka lähimmälle tiellekään ei ollut pitkästi matkaa. Polku oli selkeä, helppokulkuinen ja hyvin merkitty, ja vähänkin kosteammat osuudet oli pitkostettu. Kuvasaalis on nyt vähän heikko kun otin vain pokkarikameran mukaan, eivätkä sää ja valo-olosuhteetkaan oiken suosineet valokuvaamista. Hirmu kiva retki sateesta huolimatta, kiitos retkiseuralle! Ensi viikonloppuna kentien jälleen polulle. ;)

Lisäys: Lisäsin blogiin parin ensimmäisen reissuni kertomukset kuvineen. Finnmark 2010 ja Hossa 2011

torstai 19. syyskuuta 2013

Kolmas rinkka toden sanoo?

No niin. Ei pitäisi mennä sovittamaan mitään uusia vermeitä, kun tietäähän sen miten siinä käy. Syöksyin siis ennen Lapinreissuamme Partioaittaan ja ostaa rymmäytin sen Abiskon. No, puolustaudun sillä, että sain ylipuhuttua kaverini ostamaan Oxon, joten ei mulla nyt kuitenkaan kolmea rinkkaa ole. Ja Kestrelhän on oikeammin reppu, jos tarkkoja ollaan, eli eihän mulla sitten olekaan kuin yksi rinkka. 8) No, enivei. Abisko on siis 65-litrainen ja miesten mallia. Sovitin ostoreissulla naisten vastaavaa ja ihmettelin kun se ei tuntunut lainkaan yhtä hyvälle kuin aiemmin kokeilemani Abisko. Olkaviilekkeet olivat liian kapeat ja painoivat hartioita. Sitten tajusin, että olin luultavasti sovittanut edelliskerralla miesten mallia ja nakkasin sen selkääni. JES, tää se on! Rinkka lähti siis matkaan.

Abisko pääsi hetimmiten tositoimiin Saanan reissulle. Voi että, olen aivan ihmeissäni, miten rinkka voi istua noin tukevasti selässä. Ei haittaa ylä- eikä alamäet, se ei hillu eikä heilu selässä ollenkaan vaan pysyy kuin tatti paikallaan. Lantiovyön kanssa on vain vähän ongelmaa, siinä nimittäin loppuu pian säätövara. :O Nyt se onneksi vielä menee riittävän tiukalle kun vetää säädöt lähes tappiin. Kaveri kehotti syömään muutaman suklaapalan jotta asia korjaantuisi, mutta minusta se ei kuulostanut kovin hyvältä vaihtoehdolta. :D Saisikohan tuota lantiovyötä jotenkin lyhennettyä...

Nyt vasta huomaan kuinka typerä olin silloin muutamia vuosia sitten ekaa rinkkaani ostaessani. Myyjä ei edes ehdotellut mitään muita kuin Oxoa, kehui vain sen maasta taivaaseen ja oli aivan varma että se on minulle se paras rinkka. Ja minä ääliö uskoin, vaikka jo silloin rinkka tuntui vähän kiikkerälle selässä. Mutta kun en ollut koskaan ennen rinkkaa kantanut, niin ei ollut oikein vertailukohtaa. Olisi vain pitänyt vaatia muidenkin mallien sovittamista. Noh, hyvä rinkkahan se Oxo on, en minä sitä kiellä, mutta kaikki mallit vain eivät istu samalla tavalla kaikille. Oppia ikä kaikki. Nyt Oxo on kuitenkin onnellisesti uudessa kodissaan ja minä olen vielä onnellisempi Abiskon omistaja. Jospa tämän kanssa nyt kuljettaisiin jonkin aikaa.

Abiskon kanssa joudun vain opettelemaan uuden pakkaustyylin, siinä kun ei ole erillistä alaosastoa eikä sivutaskuja. Suurin osa romuista on siis pakattava isoon osaan ja sitten pienempiä juttuja läppään ja etutaskuun. Eiköhän tuohon kuitenkin totu pian. Järjestys on tavaroilla kutakuinkin sama kuin ennenkin: makari alimaiseksi, sitten vaatepussukka, keitin, mealkit, ea-ja korjauspussukat jne isoon taskuun, sitten kuoriasua ja sensellaista etutaskuun ja läppään ruokia ja pientä, päivän aikana tarvittavaa tilpehööriä. Kyllä tuossa mukavasti tilaa on.








Niin, ja miksi ihmeessä rinkka näyttää sille kuin se olisi lähdössä retkelle? No, siksi kun se ON lähdössä, heti huomenna. :) Ihan pieni, yhden yön lähiretki siis luvassa, raporttia tulossa myöhemmin. Olenkin vähän metsäterapian tarpeessa kyllä. Olen nimittäin riehaantunut siinä määrin, että kun vielä huomisen työmatkat (5,5 km suuntaansa) kuljen juoksemalla, niin mittarissa olisi 7 päivän aikana 70 kilsaa juoksemista. Lisäksi kävin vielä eilen ratsastamassa maastoreissun, ja töissähän olen melkein koko päivän jalkojeni päällä. Ei huonostikaan, vaikka itse sanonkin. En ole siis pitänyt yhtään lepopäivää juoksemisesta tässä välissä, joten alkaahan tuo jo tuntua jaloissa ja muuallakin kropassa. Ja yleisenä väsymyksenä tietenkin, mutta sinnillä loppuun asti. Sitten voin palkita itseni retkeilemällä. Radiossa puhuivatkin että nyt on jokin liikuntaviikko, niin pitäähän sitä sitten liikkuakin sen mukaisesti! :)

perjantai 13. syyskuuta 2013

Päiväretkeilyä ruskan keskellä

Nyt seuraa Lapinreissumme toinen osio. Ajelimme siis torstai-iltana mökille Dalvadakseen, jossa vietimme kolme päivää tehden päiväretkiä lähituntureilla, ja pistäydyimmepä mutkan Nuorgamissakin.

Perjantaina emme jaksaneet ajella kovin kauas enää 1200 kilometrin ajorupeaman jälkeen, joten otimme suunnaksi naapurikylä Nuvvuksen ja sen komean Ailegas-tunturin, jonka huipulla olen käyny kerran aiemminkin. Mastolle menevän tien portti oli auki, joten periaatteessa olisimme voineet ajaa Lantikalla huipulle asti, mutta koska halusimme nimenomaan kävellä, niin jätimme auton portin alapuolelle ja jalkauduimme maastoon.

Tiellä oli vähän tylsä kävellä, joten poikkesimme vähän sivuun ja talsimme tunturinrinnettä pikkuhiljaa ylöspäin. Paikoin löysimme runsaasti mustikoita, joita oli toki pakko pysähtyä syömään ja samalla tuli räpsittyä kuviakin. Huipulla viivyimme pitkään kuvailemassa ja maisemia ihailemassa.

Mustikoita


Maisemaa Nuvvus-Ailikkaan huipulta.

¨


Hunnilauma huipulla.

Alaspäin laskeuduimme vielä hitaammin. Yhytimme pienen puron, jota jäimme ihan vahingossa seurailemaan. Jossain vaiheessa pysähdyimme täyttämään vesipulloa ja jämähdimme siihen puronvarteen makoilemaan. Jokunen tovi siinä vierähtikin "päikkäreitä" ottaessa, mutta onneksi ei tarvinnut katsoa kelloa kun ei ollut kiire yhtään mihinkään. Lopulta saimme itsemme taas liikkeelle ja raahustimme kohti autoa hitaasti.




Lauantaina ajelimme Nuorgamiin ja läksimme kiertämään Skaidijärven polkua. Mukava oli kulkea välillä tuollaista helpompaakin reittiä ilman suurempia nousuja. Tuuli mahdottoman kovaa, piti pukea kuoritakkia ja pipoa päälle että ylipäätään tarkeni kulkea. Kuviakaan ei tullut räpsittyä ihan samaan tahtiin kuin normaalisti. Kodassa pidimme taukoa ja paistelimme makkaraa ja keittelimme mansikkasoppaa evääksi. Kävin puuvajassa vähän heiluttelemassa kirvestäkin. Mikäs olisi sen terapeuttisempaa kuin puiden pilkkominen (enkä edes lyönyt itseäni polveen!). 


Skaidijärven kota.



Korvatkin heiluvat tuulessa.


Sunnuntaina pidimme kokonaan autottoman päivän ja retkeilimme mökiltä käsin lähituntureilla. Nousimme ylös vakitunturilleni Skadjaroaiville ja teimme sieltä pienen kierroksen, Skadjaroaivi-Skadjavarri-Doarrocopma-Gárdejohka-Skadjaroaivi. Kaikkiaan saimme aikaa kulumaan n. 10 km lenkkiin viitisen tuntia, mutta emmepä tälläkään kertaa pitäneet kiirettä, vaan lorvimme kaikessa rauhassa kuvaillen ja marjoja syöden, ja ihan vain istuskellen maisemia katselemassa. Siellä olisi voinut kulkea vaikka loputtomiin väsymättä tai kyllästymättä, mutta pakko oli palata takaisin mökille. 

Ruskan värejä.





Joku pirulainen oli hangannut sarvensa
ainoaan mäntyparkaan.

Tenoa Skadjavarrilta

Mami...

...ja lapsi













Viimeistä kertaa näissä maisemissa pitkään aikaan.
Haikea tunnelma.


Siinäpä se reissu sitten oli. Ja taas alkaa lohduttoman pitkä odotus, melkein vuosi ennen kuin taas pääsee Lappiin. Tai pääsisihän sinne talvellakin, mutta ei ole oikein innostusta koska en pidä talvesta. Liian kylmä ja liikaa lunta. Ensi kesän reissuja on jo kovasti suunniteltu, mutta mitään varmaa ei tietenkään vielä ole päätetty. Vaelluskohteita olisi vaikka kuinka: Rastigaissa, Halti, Vätsäri, UKK-puisto, Erttetvarri jne... Tuskin nyt ensi kesänä noita kaikkia ehtii käydä, mutta jos jonkin edes.

Retkeilyn osalta kausi ei kuitenkaan ole vielä ohi, onneksi. Ainakin yksi reissu vielä tehdään, ehkä jopa kaksikin jos oikein innostutaan. Tuntsassa oli tarkoitus käydä, mutta sekin reissu piti siirtää hamaan tulevaisuuteen, koska koiran luonnetesti osui juuri suunnitellulle ajankohdalle. Luonnetestejä ei ole ihan jatkuvasti tarjolla ja koiralla alkaa kohta ikä tulla vastaan, joten nyt oli valittava näin. Jospa se Tuntsa siellä vielä odottaisi siihen saakka että pääsen tämänkin reissun toteuttamaan joskus.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Näemme taas ensi vuonna, tunturit!