20. Hossanreissu

Olen jo useana keväänä tehnyt viikonloppuretken Hossaan heti lumien sulettua. Tänä vuonna kevät tuntui jopa vielä kolmen vuoden takaistakin hitaammalle, mutta toukokuun viimeisellä viikolla alkoi viimein näyttää sille, että poluilla voisi olla enemmän sulaa maata kuin lumikinosta. Niinpä lähdin perinteiselle kevätretkelleni. Mietiskelin vähän reittiä etukäteen ja suunnittelin josko kävisin Julma Ölkyllä pitkästä aikaa, joten lähtöpaikaksi valikoitui Lihapyörteen P-paikka. Lunta oli -kuten kuvasta näkyy- vielä paikoitellen aika runsaasti, ja heti alkumatkasta vastassa oli pieni tulva.

Värikallion polulta Ölökylle erkaneva reitti oli pitkälle eteenpäin lumen alla, joten tulin siihen tulokseen, että sinne on nyt turha lähteä rämpimään. Niinpä arvoin uuden suunnan ja päätin lähteä katsomaan, miltä näyttää Iso-Someron laavu Kylmäluomaan menevän yhdysreitin varrella. 

Yksi kysymys: MIKSI??

Koppelon pesä.

Polku laavulle oli hieman vaikeakulkuinen ja paikoin lunta oli vielä hyvinkin runsaasti. Vähän siinä alkoi jo matkanteko painaa, ja tuntui että laavu ei tule vastaan ikinä. Viimein se sieltä kuitenkin löytyi, oikein siisti ja viihtyisä laavu nätillä paikalla. Tulisija ja laavun edusta oli hiukan tulvan vallassa, joten siirtelin laavun eteen muutaman vanhan pitkospuun, joita oli kasa laavun vieressä. Näin voisin kulkea laavun ympäristössä krokseilla kastelematta jalkojani.

Ensin koirille evästä.

Itselle iltapalaksi pari pientä lihapiirakkaa.

Juhlaretken kunniaksi suklaajuustokakkua.

Kaunis keväinen ilta.

Iltamaisema.

Yömaisema.

Hyvin nukutun yön jälkeen heräilin sievään kevätaamuun. Aamupalaksi kanamuna ja pekonia sekä jälkkäriksi loput suklaakakusta, joka tuskin nauttisi olostaan lämpimässä enää yhtään pidempään. Sitten tavarat kasaan ja eilistä reittiä takaisin tulosuuntaan.

Aamumaisema.

Pitkästä aikaa munapekoniretkiaamiainen.

Kamppeet kasassa. 

Tuo laavun ja Värikallion välinen polkuosuus on kaunista seutua. Koppeloita räsähteli lentoon pesiltään sieltä täältä. Jos ne kaikki saavat poikasensa lentokykyisiksi, niin kanalintuja noilla selkosilla kyllä riittää. Edellispäivänä ohitin yhden pesän, joka oli aivan polun vieressä nuoren männyn alla. Koppelo säikähti ja pakeni, ja vasta sitten huomasin olevani ihan pesän vieressä. Ohjasin koirat nopeasti pesän ohi ja nappasin pikapikaa kuvan. Nyt paluumatkalla harmitti jo etukäteen kun tiesin joutuvani ohittamaan pesän jälleen. Muistin suunnilleen sijainnin ja otin koirien hihnat lyhyiksi jo hyvissä ajoin ja ohjasin ne taas kauempaa etteivät ne menisi sorkkimaan pesälle. Tällä kertaa koppelo ei lähtenytkään lentoon, vaan painautui pesään aivan pannukakuksi suojaväriinsä luottaen. Marssin ohi rauhallisesti mutta ripeästi ja olin kuin en olisi huomannutkaan koko lintua, ja näin selvisimme kaikki onnellisesti kohtaamisesta. Luonto on kyllä tavattoman viisas.

Jokin isohko petolintu lenteli Somer-järven yläpuolella kovasti huudellen, mutta enhän minä tollake sitä tunnistanut, saati että olisin edes välttävän kuvan saanut.

Lunta vielä riittää, tosin yönkin aikana oli tapahtunut sulamista.

Värikallion silta.

Palattuani takaisin Värikallion polulle, täytyi päättää mihin jatkaisin seuraavaksi. Päädyin kulkemaan Valkeisentien kautta Kirkasvetisen vanhalle tulipaikalle lounaalle. 

Värikallion polulla jälleen.

Virittelin risukeittimeen tulet ja keittelin lounaaksi nuudeleita ja teetä. Jälkkäriksi oli tällä kertaa keksi. Suunnittelin hieman taas reittiä eteenpäin siinä samalla kun pidin taukoa.

Varmuuden vuoksi suodatin Kirkasvetisen kirkkaan veden, kun oli tulva-aika käsillä.

Kumpparit olivat kuivilla kankailla vähän liikaa, mutta lumisilla ja märillä reiteillä välttämättömät.

Matka jatkui jälleen. Olin päättänyt kulkea Muikkupuron kautta Hossaislammille ja siitä Laukkujärven polkua Puukkojärven laavulle, missä voisin viettää seuraavan yön. Välissä voisi pitää vielä pienen rinkattoman tauon, kun ei ollut kiirettä mihinkään.

Iso-Valkeaisessa oli vielä jäätä.

Lumikuormako lie ollut liikaa tälle kaverille.

Kuukkeleita ei läheskään joka reissulla näe. Onneksi tällä juhlareissulla näyttäytyivät.

Suottavirta

Suottavirran vanhalla tulipaikalla pidin päivän toisen tauon. Uitin kumppareissa hautuneita jalkojani kylmässä kevätvedessä ja keittelin vielä teetäkin aikani kuluksi. Ja nautin olostani lämpimässä säässä.

Lixada-keitin toimii hyvin myös Sinolilla.

Juhlareissulla oli myös tällainen herkku mukana. Omatekoinen feta-pinaattipiiras retkikoossa.
Tonttu sai osuutensa toki myös.

Taisin juuri äskettäin leuhkia kaverille, kuinka olen onnistunut hajottamaan
 vain yhden Sporkin kymmenen vuoden aikana, No, tämä oli nyt toinen.

Saavuin Puukkojärvelle hyvissä ajoin iltapäivällä, mutta eipä se mitään. Olihan tuota jo tullutkin talsittua riittävästi, ja ajan saisi kyllä kulumaan mukavasti.

Muori oli tyytyväinen kun pääsi lepäämään.

Ja erityisen tyytyväinen kun sai evästä.

Itselle taas pari lihapiirakkaa.

Ja teetä tietysti.

Jälkkäriä unohtamatta.

Mukavia nämä lämpimät retki-illat.

On se vielä elossa, vaikka näyttää viikon vanhalta raadolta. 

Viileä yö luvassa, joten kalju K kojootille pusakka päälle. Mielihän siinä vallan pahoittui.

Aamulla laavulle tupsahti ihmisiä. Olivat kartoittamassa Hossan aluetta tekeillä olevaa kirjaa varten, ja juttelimme siinä tovin aikaa Hossasta ja retkeilystä yleensä. Kuviakin siinä otettiin, joten jää nähtäväksi esiinnynkö minäkin aikanaan kyseisessä teoksessa. 🙈

Aamutoimien jälkeen olikin aika lähteä viimeiselle etapille kohti autoa. Sää jatkui edelleen lämpimänä ja aurinkoisena, ja loput viisi kilometriä taittuivat nopeasti.

Laukunsalmi.

Somerjoki

Reppukoira Annikki.

Reissu heitetty.

Paluujuomakin astetta juhlallisempi
 (toim. huom. alkoholiton herukanlehtijuoma kyseessä).

Van minähän käön!

Sen pituinen se. Onnistunut ja mukava retki, taas kerran. Oli mukavaa vaihtelua nähdä taas hiukan itselle uutta osaa Hossasta ja lisätä yöpymislistallekin uusi laavu. Mutta yhtä mukava oli toki kulkea niitä tuttujakin reittejä ja yöpyä tutullakin laavulla ties kuin monetta kertaa. Vannin uusi reppu toimi ihan moitteettomasti, mutta makuualustaa siihen ei oikein voi virittää. Ekana iltana, kun alusta oli paikallaan repun päällä, reppu ei istunut ollenkaan vaan kiepsahti jatkuvasti koiran sivulle. Tilanne korjaantui kun otin alustan pois. Helpostihan se kulkee minun omassakin rinkassani. Sallille tämä oli luultavasti viimeinen viikonloppuretki. Alkaa näyttää sille, että se väsyy turhan paljon jo tämänvertaisestakin rasituksesta, joten ehkä sen on mukavampi mennä mummolaan hoitoon retkien ajaksi jatkossa.

Hossasta ajelin tietenkin vielä mökille saunaan ja lounaalle ennen kotiinpaluuta.

Ja paratiisiin saunomaan.

Saunaa odotellessa vähän lounasta.

Koiratkin saivat vähän extraa. Retkieväiden jämät.