lauantai 17. marraskuuta 2012

Marraskuuta!

Jokunen tovi pääsi taas vierähtämään tämän blogin päivityksestä. Tämä loppusyksy on itselläni aika hiljaista retkeilyasioiden kannalta, ja kun syysreissukin jäi tekemättä, niin ei ole oikein ollut innostusta kirjoittaa. Toiset tuntuvat kehuvan tätä loka-marrakuuta hyväksi vaellusajaksi, mutta itse en ole oikein tästä vielä vakuuttunut. Koko ajan on märkää ja pimeää niin olisikohan tuo niin lystiä olla metsässä tai tunturissa? Tyhmä kysymys, totta kai metsässä ja tunturissa on aina hyvä olla! Sievinä päivinä iskeekin aina kauhea retkikuume, mutta sitten kun sataa monta päivää putkeen, väliin vettä, väliin räntää, niin silloin on ehkä aavistuksen verran mukavampaa sohvalla takkatulen ääressä kuin teltassa. Netti on täynnä uusia vaelluskertomuksia upeine kuvineen, joten niiden parissa aika kuluu mukavasti. Olen tosin yrittänyt säästellä niitä kevättalvea varten, jolloin vaelluskuume on yleensä pahimmillaan.

Syysreissu, josta aiemmissa viesteissä olen vouhkannut, jäi kuin jäikin tekemättä. Aikataulut vaelluskaverin kanssa eivät käyneet yksiin ja syksy tuntui loppuvan kesken. No, ehkä tuota ehtii retkeillä ensi vuonna, ja vielä sitä seuraavinakin. Välillä mielessä on käynyt ajatus että lähtisin yksinkin, tai siis koiran tai parin kanssa. Joku helppo kohde alkukesästä voisi sopia tähän tarkoitukseen hyvin, ja olisihan sitä mielenkiintoista kokeilla. Myös ajatus talviretkestä on alkanut houkutella. Tiedä mitä tässä vielä keksin. Mutta ensi kesän reissut nyt ainakin ovat jo suunnitteluasteella.

Varustehankinnatkaan eivät sitten jääneet rinkkaan ja makuupussiin. Bongasin tuossa aiemmin syksyllä myynti-ilmoituksen vähänkäytetystä teltasta, Vaude Power Lizardista, josta olen jo jonkin aikaa haaveillut. Teltta oli tässä aika lähellä, joten tottahan tilaisuus piti käyttää hyväksi ja lähdin katsomaan sitä. Koepystytyksessä teltta osoittautui todella hyväkuntoiseksi ja muutoinkin se vastasi odotuksiani, joten mukaanhan se sitten lähti. Pienihän se on, mutta eiköhän sinne yksi akka ja pari koiraa mahdu, kuten oli tarkoituskin. Mutta on se myös älyttömän kevyt. Ajattelin hankkia siihen jonkin kevyen kankaan lisäpohjaksi suojaamaan koirien kynsiltä ja toisen siihen pienenpieneen absidiin "lattiaksi". Teltta oli yllättävän helppo pystyttää. Pari vaarnaa uusin siihen myyjän suosituksesta, koska teltan omat vaarnat ovat todella heppoisia. Yhden narun joutunen myös vaihtamaan kun tuo (kuvissakin esiintyvä) riiviö kerkesi purra sitä sillä välin kun itse loikoilin teltassa sisällä parin minuutin ajan. No, onneksi ei pahempaa jälkeä saanut aikaan.



Ja teinhän minä toisenkin, joskin huomattavasti pienemmän hankinnan. Tilasin nimittäin uuden makuupussin kaveriksi silkkisen sisäpussin suojaamaan untuvapussia likaantumiselta. Kävin myös Biltemassa täydentämässä trangiaan kaasuvarastoja. Jostain syystä en ole löytänyt enää noita pienempiä Primuksen kaasusäiliöitä, kaikki ovat niitä jättikokoisia, eikä viitsisi sellaista raahata lyhyellä reissulla mukana kun vähempikin riittäisi. Onneksi Biltemasta sentään saa vielä noita pienempiäkin. Suurempia hankintoja ei toivonmukaan tarvisi lähivuosina tehdä kun kaikki nuo isommat varusteet on nyt hankittuna. Kunnollinen kuoriasu olisi seuraavana listalla, ja sitten mahdollisesti se G-1000-takki. Mutta ne eivät ole mitenkään kiireellisiä hankintoja, varsinkaan nyt talvea vasten. Vaikka tokihan nuo talven alennusmyynnit voisi käydä kurkkaamassa, jos sieltä jotain kiinnostavaa löytyisi.

Nyt kuitenkin suunta kohti metsää. Koitan olla jatkossa ahkerampi näiden päivitysten kanssa. :)


keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Cumulus Panyam 600

Niinhän siinä sitten kävi, että otin ja tilasin tuon haaveilemani makuupussin. Olen luonteeltani vähän sellainen, että kun innostun jostain niin pyrin toteuttamaan sen mahdollisimman pian. :) Yritin ensin tilata pussia Cumuluksen verkkokaupasta, mutta maksutiedoista en saanut mitään selkoa, joten tilaus jäi vähän puolitiehen ja päädyin sitten ottamaan myyjään yhteyttä sähköpostilla. Vastausta ei meinannut ensin kuulua ja olin jo luopua toivosta. Haaparannassa käydessäni olin jo varautunut ostamaan pussin, jos edullisesti löytäisin esim. Marmotin tai Haglöfsin untuvapussin. Onneksi en löytänyt, sillä jo samana päivänä, noin viikon kuluttua tilauksen tekemisestä sain vastauksen Cumulukselta. Sain maksutiedot ja maksaminen onnistuikin ihan normaalilla tilisiirrolla omassa verkkopankissani (olin varautunut maksamaan visalla). Seuraavalla viikolla sain toimitusvahvistuksen ja linkin, josta voin seurata tilauksen vaiheita. Noin viikon kuluttua lähettämisestä makuupussi ilmestyi oven taakse. Kaikenkaikkiaan aikaa meni siis reilut kaksi viikkoa tilauksen tekemisestä makuupussin saapumiseen.

Panyam vaikutti juuri niin laadukkaalta kuin olin odottanutkin. Mukana tulivat säilytyspussi sekä pakkauspussi, joka on muuten yllättävän pieni. Mietin, että raskinkohan edes sulloa makuupussia siihen vaellusreissun ajaksi, vai käytänkö Haglöfsin pakkauspussia. Mutta kaipa luulisi täytteen kestävän noinkin tiiviin pakkaamisen, kun valmistaja on kerran tuon pakkauspussin sille suunnitellut. Pussi itse oli minulle vähän liian suuri, onhan se tarkoitettu 190-senttiselle nukkujalle. Valmistaja olisi varmaan tehnyt pussin omien mittojenikin mukaan, mutta ajattelin, että jos tykkään tuosta pussista, niin voin joskus tilata itselleni sitten uuden ja tuo saa jäädä miehen käyttöön ja ns. varapussiksi. Mukavampi tuossa on kyllä varmaan nukkua, kun se on vähän väljempi. Haglöfsin pussissa tuntuu välillä kädet puutuvat kyljellään nukkuessa, vaikka ihan hyvin siinäkin toki tilaa on.

Testireissua en ole vielä ehtinyt tehdä, enkä sen kummemmin suunnitellakaan. Ospreyn rinkkakin olisi vielä testaamatta, joten paineet syysreissun suhteen ovat kovat. Katsotaan miten käy. Sen verran olen Kestreliä kuitenkin kokeillut, että kävin sen kanssa metsälenkillä. Mukavalle se tuntui selässä, ainakin pienellä painomäärällä. Pitäisi vielä kokeilla vähän suuremmallakin painolla ennen varsinaista reissua. Taidan tehdä itselleni uudenvuodenlupauksen, että ensi vuonna en osta yhtään mitään retkeilyvarustetta. Eihän mun tänäkään vuonna pitänyt, mutta kuinkas sitten kävikään. On makuualustaa, rinkkaa ja makuupussia. Mutta toivottavasti nuo nyt ovat sellaiset ettei niitä ihan vähään aikaan tarvikaan uusia. Vaatteitahan ei varmaankaan lasketa retkeilyvarusteiksi, koska käytän niitä jokapäiväisessä lenkkeilyssäkin. Eli jos sen G-1000-puvun sitten kuitenkin... :D

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Ruskareissulla pohjoisessa

Viime viikolla kävimme ystäväni ja koiralauman kanssa mökkeilemässä Utsjoella ja ihailemassa ruskaa. Aiemmat syysreissut olen tehnyt myöhemmin, syyskuun loppupuolella ja syys-lokakuun vaihteessa, joten en ole sitä parasta ruskaa vielä ennen nähnytkään. Tällä kertaa reissun ajoitus meni enemmän kuin nappiin ja näimme sen parhaimmillaan olevan ruskan.

Säät suosivat meitä koko reissun ajan. Sadetta tuli hyvin vähän ja sekin ihan pientä pisarointia. Aurinko näyttäyi hetkittäin ja haaleat revontuletkin nähtiin. Retkeily rajoittui lähinnä pieniin päiväretkiin, kun mukana oli tuo 3-kuinen koiranpentu. Kävimme kuitenkin kävelemässä Ellin polun, huiputtamassa Karigasniemen Ailikkaan ja piipahdimme Sulaojan lähdettäkin katsomassa. Viimeisenä päivänä kävimme mökiltä käsin muutaman tunnin lenkin tunturissa. Jokohan sitä ensi kesänä pääsisi noihin maisemiin ihan oikealle vaelluksellekin, se jää nähtäväksi.

Tälle syksyä olisi vielä mukava käydä jokin viikonlopun mittainen lähireissu, mutta katsotaan nyt, saanko ketään innostumaan reissuseuraksi. Yksin en taida ihan vielä tohtia lähteä, varsinkaan kun yöt ovat jo pimeitä. Ei sillä että pimeys olisi ennenkään estänyt liikkumasta yksin metsässä, mutta entäs sitten kun pitäisi nukkuakin. :D No, katsotaan mitä tuleman pitää. Vaelluskuume olisi kuitenkin kova ja pitkä talvi edessä, joten kyllähän tuota saattaisi vielä jonkin reissun tehdä. Tämä vaelluskuume on vähän kuin Lapinhulluuskin: mitä enemmän vaeltaa, sen pahemmaksi kuume tulee. No, jospa pimeys, kylmyys, sateet ja viimeistään lumi ja pakkanen veisivät enintä intoa tuota tuonnemmas. Kevättalvellahan retkikuume taas pahenee entisestään, kun päivät alkavat pidentyä ja aurinko paistaa.










perjantai 24. elokuuta 2012

Uusi rinkka

Viime viikolla tein lopultakin päätöksen uuden rinkan hankkimisesta. Olen jo pitkään haaveillut ostavani Osprey Kestrel 68-rinkan Oxon tilalle/rinnalle ja nyt viimein sain aikaiseksi niin paljon että laitoin rinkan tilaukseen. Kyseinen rinkka vaikutti hyvälle valinnalle paitsi painonsa, niin myös tilavuutensa perusteella. Tarkoituksenani oli käydä sovittamassa rinkkaa etukäteen, mutta koska en tietenkään saanut käytyä, niin ajattelin että tilataan nyt, meni syteen taikka saveen. Tilauksen tein Scandinavian outdoor storesta sunnuntaina ja keskiviikkona rinkka oli jo minulla. Nopeaa palvelua siis.

Ensivaikutelma Kestrelistä ei ollut kovin vakuuttava. Liiskaan lytätty rinkka näytti ja tuntui melko rimpulalle, mutta kun sain kaikki remelit vapautettua ja taskut pöyhittyä niin kyllähän siitä rinkka muotoutui. Koepakkaus tuotti kuitenkin lievän pettymyksen, sillä samat tavarat, jotka menivät Kestreliin ahtamalla, sujahtivat 55 litraiseen Oxoon "heittämällä". Tokihan pakkaaminen oli vähän sinne päin, mutta silti en usko että noiden todellisissa tilavuuksissa on suurensuurta eroa. Harmi toisaalta, kun odotin vähän suurempaa rinkkaa, mutta ehkäpä keveys kompensoi vähän tuota tilan menetystä. Miinusta täytyy myös antaa Kestrelin sivutaskuille, joissa ei ole lainkaan "laskosta". Eli kun iso tasku pakataan täyteen, niin sivutaskuihinpa ei juuri mitään enää mahdukaan. Alatasku veti juuri ja juuri makuupussini (Haglöfs 1s fibre) ja iso tasku vaikutti mukavan tilavalle, samoin läpässä olevat taskut. Sadesuojasta tulee plussaa, se vaikutti olevan riittävän iso peittämään pakatun rinkan ja varmasti vielä sen ulkopuolellakin roikkuvan tilpehöörin. Sadesuojan taskuun jäi vielä vähän tilaa muullekin pikkutavaralle.

Selässä Kestrel vaikutti äkkiseltään vähän kiikkerälle. Ehkä olen juuri alkanut tottua pitkään ja kapeaan Oxoon, joten lyhyt ja leveä rinkka tuntui aluksi oudolle selässä. Myös säätömahdollisuuksia on vähemmän. Mutta ehkä tuo tuosta vielä muotoutuu selkään, kun käyttöä tulee enemmän. Niin kävi Oxonkin kanssa, uutena se tuntui kankealle, mutta mitä enemmän sitä käytän, sen paremmalle se alkaa tuntua selässä. Ja tokihan olen tässä muutaman reissun aikana jo oppinut sitä säätämäänkin enemmän.

Materiaaleiltaan Kestrel on paljolti Oxoa heppoisempi, mutta se oli toki odotettavissakin, jossainhan sen n. kilon painoeron täytyy näkyä. Toivottavasti remelit ja lukot kestävät käytössä. Selänpituuden säätö tapahtuu tarran avulla, minkä kestävyyttä pidemmän päälle myös epäilen. Suuri yllätys oli kuitenkin se, että vaikka olen itse alle 160-senttinen, niin selänpituutta ei tarvinnut säätää edes pienimmilleen. Eli siitäkin plussaa Ospreylle, että rinkat käyvät hyvin eri pituisille käyttäjille. Olin etukäteen vähän pelännyt, että rinkan selkäosa olisi liian pitkä, joten onneksi siis näin päin.

Tässäpä siis vähän etukäteismietteitä Kestrelistä, katsotaan miten se lunastaa paikkansa käytännössä. Otan sen joku päivä lenkille mukaan testiin, josko siten saisi vähän tuntumaa rinkan kantomukavuuteen.

Muitakin varustehankintoja on harkinnassa. Olen jo pidempään katsellut lämpimämpää makuupussia, joka olisi kuitenkin kohtuullisen kevyt ja pieneen tilaan mahtuva. Katseeni onkin kohdistunut Puolalaisen Cumuluksen makuupusseihin, joissa kuulostaa olevan erinomainen hinta-laatusuhde. Suurin ongelma onkin, että kumman kahdesta vaihtoehdosta valitsen. Toisessa mukavuuslämpötila on -6 astetta ja toisessa -14 astetta. Painoeroa noilla ei merkittävästi ole, hinnassa jonkin verran. Enemmän olen kuitenkin kallistunut tuohon lämpimämpään, olen näet saanut tarpeekseni palelemisesta, ja noilla lämpöarvoilla pitäisi jo tareta syys- ja kevätretkilläkin. Mutta katsotaan nyt mihin päädyn ja saanko (raskinko) enää tälle vuotta tilattua uutta pussia.

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Aihkipetsin kierros


Elokuun 10.-12. Kävimme kaverini ja koirien kanssa kiertämässä Aihkipetsin kierroksen Sallassa.
Reissuunlähtö tuli melko puun takaa, sillä sen ajankohta päätettiin vain kolme päivää ennen lähtöä. Enpä olekaan ennen lähtenyt näin lyhyellä varoitusajalla, mutta hyvinpä tuossa ehti rinkan pakata vähän kiireelläkin.

Perjantaina starttasimme Oulusta noin kello 13.00 kohti Kuusamoa, missä kävimme pikaisesti kaupassa ja jatkoimme edelleen Rukalle Riipisen riistaravintolaan syömään. Hyviä muikkuja, voin suositella muillekin! :) Rukalta sitten ajelimme Sallan poropuistoon ja vähän jälkeen puoli 7 illalla saimme rinkat selkään ja pääsimme aloittamaan retken.









Perjantaille matkaa kertyi noin viisi kilometriä. Polku oli helppokulkuista ja pitkokset hyväkuntoisia. Mustikoita popsittiin matkan varrelta ja soilta löytyi myös hilloja, joita toki pysähdyttiin syömään. Ensimmäinen yö vietettiin Siskelilammen kodalla, joka oli oikein siisti ja mukava leiripaikka. Ainoa miinus vain oli se, että vesi piti ottaa suolammesta ja rantaan oli hieman hankalaa päästä. Siispä virittelimme pitkävartisen työvälineen vedeottoa varten. Yö sujui kodassa hyvin, eikä sääsket tai yön viileyskään haitanneet.


Lauantaiaamuna matka jatkui kohti Aihkipetsin päivätupaa. Sää oli todella lämmin ja aurinkoinen. Välillä pidettiin hillanpoimintataukoja ja mustikoita söimme pitkin matkaa. Mukavaa retkeillä marja-aikaan kun ei tarvitse olla pelkkien kuivaruokien varassa. :) Lounastaukoa pidimme Aihkipetsin päivätuvalla, joka tosin muistutti enemmän jonkun kesämökkiä kuin autiotupaa. Hieno paikka kaikenkaikkiaan, miinusta vain polttopuista, jotka olivat metrisiä halkoja. Melkoinen homma alkaa niistä sahaamaan sopivia nuotiopuita.










Tuvalta lähdettyämme polku muuttuikin melkoisen haastavaksi. Oli kivikkoa, jyrkkää rinnettä sekä märkiä paikkoja, joissa pitkospuut olivat lähes vajonneet suohon. Välillä polku lähestulkoon katosi varvikon sekaan ja yhdessä kohdassa reittimerkinnätkin loppuivat kuin seinään. Onneksi niissä paikoissa, missä polku itsekin oli vaikeasti havaittavissa, merkinnät olivat sentään hyvin nähtävillä. Paltsarikummun laavulla pidimme hetken rinkattoman tauon ja täytimme vesipullot. Tarkoituksenamme oli jäädä hevosojan laavulle yöksi, mutta jostain syystä emme kyseistä laavua nähneet siellä missä sen piti olla. Joko se on maastoutunut niin hyvin metsikköön (mikä nyt on aika epätodennäköistä) ettemme väsyneinä sitä huomanneet, tai sitten sitä ei ole enää olemassakaan. Netistä en kuitenkaan löytänyt mistään sellaista tietoa että se olisi purettu, joten laavun olemassaolo jäänee arvoitukseksi. Onneksi seuraava, Hanhilammen laavu oli kuitenkin paikallaan, joten jäimme siihen yöksi. Tämä laavu oli aika mielenkiintoisessa paikassa, suon reunalla kivikossa. Tämän polkuosuuden laavut ovat hyvin yksinkertaisia, eli niissä ei ole huusseja tai puuvajoja. Pelkästään laavu, sen edessa tulipaikka ja vieressä puupino. Asumus kelpasi kuitenkin loistavasti väsyneille kulkijoille yösijaksi. Teimme ruoan ja paistoimme lätyt, joita varten poimimme aiemmin päivällä hillojakin. Kyllä ne tuolla metsässä maistuvatkin ihmeen hyvälle.

                                       




Yö oli aika tukalan kuuma, lämmintä oli varmaan 15 astetta, joten makuupussissa olisi ehkä tarennut vähän vähemmälläkin vaatemäärällä. Mutta kun on tottunut siihen että viimeistään aamuyöllä alkaa palella, niin pitihän sitä villapaitaa ja -sukkaa pukea päälle. Ilman pussiakaan ei voinut nukkua sääskien takia, joita inisi kokoajan korvan juuressa. Kyllä niiden kanssa vielä pärjäsi, mutta jokin sääskihuppu olisi voinut olla tarpeen. Tuli piti onneksi itikoita vähän loitolla. Aamuyöllä tuli onneksi hieman viileämpi hetki, jolloin pystyi menemään paremmin makuupussin suojiin verenimijöiltä. Mutta kerrankin näin päin, että koko reissun aikana ei missään vaiheessa tarvinnut palella. :)

Aamulla alkoi retken viimeinen osuus. Neljä kilometriä taittui nopeasti ja pian olimmekin jälleen autolla. Parkkipaikalla oli poroja, joita tietenkin ihmeteltiin ja valokuvattiin. Sitten lähdimmekin kotimatkalle. Jälleen yksi mukava reissu takana. Vaelluskohteena Salla oli ihan ok, mutta luulenpa etten ainakaan ihan heti palaa samoille reiteille. Tai mistä sitä koskaan tietää, mutta mitenkään erikoisen hienona paikkana tuo ei jäänyt mieleen, vaikka reissu oikein onnistunut olikin. Vaelluskuumetta tämä reissu ei kyllä yhtään helpottanut, päinvastoin. Katsotaan, vieläkö sitä tälle syksylle saisi jonkin reissun järjestettyä. Ainakin uusi, kevyempi ja tilavampi rinkka on jo laitettu tilaukseen, joten pitäisihän sitä päästä testaamaan. Lähes kaikki reissun kuvat ovatkin jo tässä, mutta muutamia jäi vielä albumiinkin.






lauantai 4. elokuuta 2012

Hiljaiseloa retkeilyrintamalla

Kirjoittaminen on jäänyt vähän vähälle viime aikoina, mutta eipä ole juuri ollut mitään asiaakaan sen puoleen. Kesän vaellusreissu peruuntui, joten Lemmenjoki jää odottamaan ehkä ensi- tai jotain muuta kesää. No, mihinpä se sieltä katoaisi. Ehkä parempikin ettei lähdetty reissuun suunniteltuna ajankohtana, heinäkuun puolivälissä, tänä kesänä kun on noita lentäviä ystäviä riittänyt. Itsehän olisimme pärjänneet kyllä jotenkin, mutta koirien elämä olisi voinut käydä turhan tukalaksi.

Lapissa sentään pääsin käymään, parikin kertaa. Päiväreissuja tietysti tehtiin, tosin lyhyitä sellaisia, mutta jotain kuitenkin. Karigasniemeltä löytyi uusikin reitti, Skálonjuovccapolku, jonka olemassaolosta en ollut edes tiennyt. Tokihan se piti käydä käppäilemässä. Polku kulki Ailikkaan rinnettä, josta avautui hieno maisema. Ainoa huono puoli tuossa polussa oli, että piti tulla samaa reittiä takaisinpäin. Jostain syystä en itse tykkää tällaisesta, vaan pidän enemmän rengasreiteistä. No, muutama kilometri nyt ei vielä tee kesää eikä talvea.

Toisella Lapinreissulla ei juuri ehditty retkeilemään kun aika meni huvimajaa rakentaessa. Pikkureissun sentään ehdimme käväistä tunturissa. Syksylle on suunnitteilla vielä yksi reissu, jospa sitten taas voisi keskittyä olennaiseen rakentamisen sijaan.

Koirien vienti Norjaan on nyt onneksi helpottunut paljon. Aiemminhan sinne vaadittiin rabies-vasta-ainetesti, ja kun se poistui niin tulivat ekinokokkihäädöt (joka tosin koski takaisin Suomeen tuloa ennemminkin). Kesän reissua varten valmistauduttiinkin hartaudella ja otettiin kaikki kolme loishäätöä kaiken taiteen sääntöjen mukaan. No, heti kaiken tämän madotusruljanssin jälkeen poistui sitten ekinokokkihäätövaatimuksetkin. Hyvä tietenkin näin, mutta olisihan niillekin rahoille ollut muutakin käyttöä. Koskaan meitä ei kyllä ole rajalla pysäytetty, vaikka Norjassa on kuljettu koirien kanssa jo viitenä kesänä. Mutta toki paperit pidetään kunnossa, vaikkeivät ne ketään kiinnostaisikaan.

Vaellushommat ovat jääneet nyt vähän taka-alalle koiraharrastuksen ottaen etusijan tämänhetkisessä elämässä. Reilu viikko sitten laumaan liittyi uusi pentu, joka vie nyt paljon aikaa ja huomiota. Mutta jossain aivojen kätköissä siintää kuitenkin ajatus mahdollisesta viikonlopun mittaisesta syysretkestä. Katsotaan nyt innostuuko mahdollinen vaellusseura asiasta. Olisihan tuo mukava käydä vielä tälle kesää jokin lenkki heittämässä, pitkä on talvi taas odottaa muuten. :)

maanantai 18. kesäkuuta 2012

Retkeilykauden avaus



Reilu viikko sitten, kesäkuun 8. suuntasimme ystäväni ja koiralauman kanssa Hossaan viikonloppuretkelle. Lähdimme perjantai-iltana Lihapyörteen P-paikalta kohti Värikallion kotaa, jossa vietimme ensimmäisen yön. Yö kodassa oli melko vähäuninen. Yritimme ensin nukkua kodan penkeillä, mutta ne olivat nukkumiseen aivan liian kapeat, joten aamuyön puolella siirryimme lattialle. Ovenraosta kuitenkin tuuli kylmää ilmaa suoraan naamaan, joten kovin kummoisia unia ei lattiallakaan saatu. Kahdeksan aikaan luovutimme ja heräsimme aamutoimiin. Värikalliot kävimme katsastamassa jo illalla, joten matka jatkui heti pakkaamisen ja aamiaisen jälkeen kohti Kirkasvetistä.

Polku Värikalliolta Kirkasvetisen ja Kauniskankaan kautta Kokalmukselle oli ehdottomasti kokemisen arvoinen, vaikkakin selvästi vähemmän käytetty kuin monet muut reitit Hossassa. Aluksi kuljettiin vanhassa kuusimetsässä ja myöhemmin maasto alkoi muuttua Hossamaiseksi mäntykankaaksi. Taukoa pidimme Kirkasvetisen tulipaikalla, missä keittelimme nuudelilounaan. Nuotion sytyttäminen tosin vei oman aikansa, sillä polttopuut olivat melkoisen märkiä. Seuraavan tauon pidimme Kokalmuksen tulipaikalla, tosin mahtuihan matkanvarrelle toki jokunen pienempikin pysähdys. Tulipaikan jälkeen poikkesimme hieman merkityltä reitiltä ja kuljimme oikopolkua Ala-Valkeisen tuvalle. Tuvalla näimme ensimmäiset retkeilijät, ja kävelimmekin pysähtymättä tuvan pihan poikki ja jatkoimme kohti Muikkupuron laavua. Laavulla keittelimme pussipastaa ja jutustelimme kahden kalamiehen kanssa niitä näitä. Päivällisen jälkeen matka jatkui edelleen kohti Hakokoskea.

Hakokoskelle pääsimme viimein noin 20 aikoihin ja olimme tuossa vaiheessa jo melkoisen väsyneitä. Koirat simahtivat heti ruoan saatuaan, itse sinnittelimme vielä jokusen tunnin hereillä. Vesi ei suostunut millään kiehumaan nuotiolla, joten kahden tunnin odottelun jälkeen kyllästyimme ja kaivoimme Trangian esiin. Vesi saatiin kiehuvaksi ja iltapalat syötyä. Unta ei tarvinnut paljon houkutella, mutta kovin sikeästi emme tänäkään yönä nukkuneet. Paremmin kuitenkin kuin edellisyönä.

Aamulla heräsimme jälleen kahdeksan aikoihin ja matkaan päästiin 10:n jälkeen. Nousimme Hakokoskelta oikopolkua suoraan Laukkujärven polulle, jota pitkin jatkoimme kohti Puukkojärveä. Puukkojärven laavulla pidimme pienen tauon ja toisen samanlaisen Laukkujärven autiotuvalla. Tuvalta lähtiessämme harhauduimme hieman reitiltä (opastekyltti osoitti vähän vikasuuntaan, kai), joten teimme pienen ylimääräisen lenkin ennen kuin löysimme oikean polun. Parin kilometrin matka Somerjoen vartta Lihapyörteelle ja noin puoli kolmen aikaan iltapäivällä olimme takaisin autolla.

Kilometrejä reissulle kertyi n. 26, josta pisin matka, 15-16 km lauantaille. Sää oli koko reissun ajan pilvipoutainen eikä sääskistä ollut harmia. Muita retkeilijöitä tapasimme vain Muikkupuron laavun läheisyydessä, muutoin saimme kulkea omassa rauhassamme. Kaikinpuolin onnistunut reissu siis. Kuvia reissusta täällä.

maanantai 23. huhtikuuta 2012

Varusteasiaa

Kirjoitanpas tähän heti perään vähän asiaa retkivarusteista. Itse kun olen vielä harrastuksen alkutaipaleella, niin varustevalikoimanikin kaipaa vähän vielä täydennystä. Periaatteessa kaikki tarpeellinen (ja vähemmän tarpeellinenkin) löytyy, mutta silti niissä olisi vielä uusimista, jotta saisin rinkan painonkin kohdilleen. Tässä vaiheessa en ole kiinnostunut "grammanviilauksesta", mutta pienikokoisena naisihmisenä en välittäisi kantaa mitään hirveän painavaa kuormaa selässäni, joten varusteiden painoon on vähän pakko kiinnittää huomiota.

Telttana meillä on tällä hetkellä Vauden Taurus II, joka oli mukana sekä Norjassa että Hossassa. Norjan reissulla nukuimme siinä kahden ihmisen ja kahden koiran kokoonpanolla sujuvasti kolme yötä. Tilaa ei ollut liikoja, mutta tarpeeksi kuitenkin. Avotunturin kovasta tuulesta huolimatta teltta pysyi hyvin kasassa, eikä viimeisen yön vaakasuora vesisadekaan pyrkinyt sisään. Hossassa teltta pystytettiin ensimmäiseksi yöksi, mutta koska päädyimme sitten nukkumaan laavussa, niin teltalle ei tullutkaan käyttöä. Toiseksi yöksi emme edes purkaneet sitä pakkauksestaan. Vajaan kolmen kilon paino on kuitenkin vähän liikaa silloin, jos haluan kantaa sen yksin kaiken muun varustuksen ohella. Siksi haaveissani olisikin hankkia kevyempi ja pienempi teltta itseäni ja koiria varten. Kiikarissa olisi Vauden Power Lizard, jonka vaivainen kilon paino sopisi minulle vallan mainiosti.

Rinkan virkaa toimittaa Haglöfsin Oxo 550q, joka hankittiin pari vuotta sitten. Oxo on ollut mukana näillä kahdella retkellä ja toiminut moitteettomasti. Ainoa miinus tässäkin on paino, etenkin suhteutettuna tilavuuteen. Rinkka siis menee myöskin vaihtoon jossain vaiheessa, kunhan saan päätettyä että millaisen haluan tilalle. Oxon lisäksi meillä on 20 vuotta vanha pieni Savotta, joka palvelee vieläkin hyvin. Se ei taida lähteä meiltä minnekään koskaan. :) Oxossa on mukana oma sadesuoja, mutta koska se on mitoitettu vain juuri ja juuri rinkalle itselleen niin ostin siihen erillisen Savotan L-kokoisen sadesuojan. Sen alle mahtunee kaikki rinkan ulkopuolellakin roikkuvat tavarat. Samanlaisen sadesuojan sai myös pikku-Savotta.

Makuupussini on Haglöfs 1s Fibre, noin kilon painoinen kesäpussi. Norjan reissulla minulla ei (valitettavasti) tätä vielä ollut, joten se on ollut käytössä vasta Hossan reissulla. Hyvin se asiansa ajoi siellä ja saa siis kuulua varusteluettelooni toistaiseksi. Joskus, kunhan rikastun tarpeeksi, hankin hieman kevyemmän ja lämpimämmän untuvapussin.

Makuualustana toimii tällä hetkellä Erätukun itsestääntäyttyvä alusta. Käytän sitä yhdessä 1,5-senttisen solumuovin kanssa ja nämä kaksi reissua on selvitty kunnialla. Tämän kevään hankintalistalla olisi Thermarestin Neoair, kallis mutta ah, niin kevyt ja pehmeäksikin haukuttu alusta. Yksistään en kuitenkaan ilmatäytteiseen alustaan uskalla luottaa, vaan vanha kunnon solumuovi kulkee matkassa jokatapauksessa. Rinkan ulkopuolella se ei juuri vie tilaa, eikä painakaan mahdottomia, mutta siinä vaiheessa kun (jos) ilma-alusta puhkeaa niin se nouseekin arvoon arvaamattomaan. Ja pessimistinä en voi missään tapauksessa luottaa siihen ettei ilma-alusta puhkeaisi.

Keitin on Trangian 27-sarjaa. Sen hankin jokunen vuosi sitten ja se on palvellut hienosti niin retkillä kuin mökkiolosuhteissakin. Tänä keväänä sain siihen kauan kaipaamani kaasupolttimon. Vaikka Trangialla painoa onkin, niin se tulee kuulumaan varusteluettelooni toistaiseksi.

Tässäpä tuli vähän tärkeimpiä isoja varusteita. Kirjoittelen lisää aina kun mieleeni tulee jotain erityistä. Yksi mainitsemisen arvoinen pikkuvaruste, Erätukun minimaalisen pieni retkipyyhe ansaitsee kuitenkin tulla vielä esitellyksi. Ostin tällaisen viime kevään erämessuilta ja jossain mielenhäiriössä pakkasin sen mukaan Hossan reissulle. Pyyhe osoittautuikin tuikitarpeelliseksi. Sillä kuivasi nopsasti niin astiat kuin kädetkin ja kun sen jätti roikkumaan valtoimenaan rinkan ulkopuolelle, niin se kuivahti sopivasti seuraavaan taukoon mennessä, jolloin sen saattoi taas pakata omaan pikku pussukkaansa. Pyyhe ei paina juuri mitään, joten kävin ostamassa niitä pari lisää tulevia retkiä varten.

Ensi kesän reissusuunnitelmia

Olen tässä jo pitkin kevättalvea suunnitellut tulevaa kesää ja reissuja. Yksi pidempi reissu olisi tarkoitus tehdä, näillä näkymin suunnataan heinäkuun aikana Savukoskelle ja UKK-puistoon Nuorttin reitille. Tuo reitti vaikuttaisi sopivan mittaiselle näin aloittelijoiden kannalta ja siellä näyttäisi olevan mukavasti laavuja ja tulipaikkojakin. Olen kerran käynyt Tulppiossa, tuolla reitin lähtöpisteessä, kesällä 2007. Olimme liikkeellä asuntoautolla ja mieleen on jäänyt järkyttävä sääskien määrä. Kun auton oven aukaisi, niin sisälle pelmahti valehtelematta satapäin itikoita, ja niitä änkäytyi sisälle myös jokikisestä pienestäkin tuuletusräppänästä. Pahoin pelkään että tuo on sitä normaalia Itä-Lapin sääskimäärää juhannukselta elokuun alkuun, joten vaellusreissusta voi tulla vähintääkin mielenkiintoinen. No mutta, se mikä ei tapa, se vahvistaa. Varaamme mukaan sääskitakit ja tervakarkoitetta niin eiköhän tuolla pärjätä.

Pidemmän reissun lisäksi olen haaveillut ainakin yhdestä viikonloppureissusta. Viime kesänä tutuksi tullutta Hossaa kiinnostaisi nähdä vielä vähän lisää, joten sinne ehkä suuntaamme heti alkukesästä. Viimeksi kiersimme Järvien polun, mutta nyt olen suunnitellut vähän erilaisen reitin, joka kulkisi muun muassa värikallion kautta. Pituutta reitille tulisi 20-25 km, mikä olisi viikonlopulle ihan sopiva matka. Viimeksi käppäilimme perjantai-iltana vain n. 2 km, lauantaina 12 ja sunnuntaina 6. Enemmänkin olisi mennyt noissa maastoissa ihan keveästi. Kovin paljoa yli 20 km:n en kuitenkaan halua viikonloppureissun venyvän, että aikaa jää muuhunkin kuin hiki hatussa tarpomiseen. Tällä kertaa mukaan olisi mahdollisesti lähdössä kaksi ensikertalaista, joten senkin puolesta matkat olisi syytä pitää kohtuullisina.

Syksypuolella olisi mukava käydä vielä jokin pikkureissu, mutta se jää aivan nähtäväksi. Jos nyt nuo kaksikin reissua saisi käytyä niin hyvä olisi. Pohjoisessa toki käydään kesän mittaan jokusen kerran, mutta siellä tuskin tulee vaeltamaan lähdettyä, päiväretkiä nyt toki tehdään sielläkin.

torstai 12. huhtikuuta 2012

Mistä kaikki alkoi

Lapinhulluus, tuo parantumaton tauti, johon ei ole hoitomuotoa ja joka pahenee vuosi vuodelta pahemmaksi. Kävin ensimmäisen kerran pohjoisessa kesällä 2005, 18-vuotiaana ja sen jälkeen sinne on pitänyt päästä joka vuosi, viime vuosina useammankin kerran. Joskus ihan pienenä olen toki käynyt Lapissa ja Pohjois-Norjassakin, mutta näistä reissuista en valitettavasti muista kuin pieniä pätkiä.

Isäni, joka on kulkenut Norjan tuntureilla ja Suomen Lapissa jo 70-luvulta lähtien, yritti kuljettaa veljeäni kalareissuilla pohjoisessa, turhaan. Veljeni viihtyi jo lapsena paremmin tietokoneen ääressä kuin tunturinkupeessa lammen rannassa virveli kädessä, kun taas minä olisin varmaan jo lapsena lähtenyt ilomielin telttaretkelle erämaahan. Isäni ei vain ehkä ajatellut asiaa niin, enkä oikein osannut itsekään mukaan kinuta, kun en tiennyt mistä jäisin paitsi. No, koskaan ei liene liian myöhäistä aloittaa. Kesällä 2005 isäni viimein hoksasi pyytää meitä, tai siis lähinnä poikaystävääni, ja minua siinä sivussa, mukaan kalareissulle Finnmarkiin. Varsinaisesta vaellusreissusta tuossa ei ollut kyse, vaikka keskellä erämaata olimmekin. Majoituimme mökissä, josta teimme päivä retkiä ja kalastimme. Silloin nuo upeat maisemat veivät minut mennessään, eikä paluuta entiseen enää ollut.

Seuraavana kesänä teimme samanlaisen reissun ja menomatkalla ajoimme vielä mutkan upean Jäämeren rannikon kautta. Nämä maisemat vielä entisestään vahvistivat lapinhulluuttani, ja tuon reissun jälkeen olenkin halunnut aina välillä käydä ihastelemassa Jäämeren maisemiakin. Kuitenkin tunturiylänkö tunturikoivikkoineen on sitä omaa "sielunmaisemaani", enkä kaipaa erityisemmin noita suurtuntureita tai vuoria. Siksipä Itä-Lappi onkin minulle sitä mieluisinta aluetta. Käsivarressakin olen toki käynyt, mutta komeista maisemista huolimatta en ihastunut siihen alueeseen samalla tavalla.

Vuonna 2009 kuviohin astui mökki Utsjoella, joka olikin lapinhullun unelmien täyttymys. Nyt olisi tukikohta pohjoisessa, josta voisi tutustua Lappiin yhä paremmin. Mökillä onkin käyty 2-3 kertaa vuodessa, lähinnä kesällä ja toinen reissu syksyllä. Vaikka mökki onkin pieni ja vaatimaton, niin on se siltikin mahtava paikka!

Ensimmäisen varsinaisen vaellukseni tein heinäkuussa 2010 samoissa maisemissa, missä olin alunperin tartunnan saanutkin, eli Finnmarkissa. Ei ehkä mikään ihanteellisin paikka kokemattoman vaeltajan ensimmäiselle reissulle, mutta hyvin selvittiin kuitenkin. Tällä reissulla pääosaa esitti kalastus, ja retki toteutettiinkin siten että teltat olivat kokoajan samassa leirissä, josta tehtiin päiväreissuja lähijärville. Säät olivat mitä upeimmat, paitsi viimeisenä päivänä, jolloin palasimme takaisin autolle. Parinkymmenen asteen lämpö oli vaihtunut 4 asteeksi ja hyytäväksi pohjoistuuleksi, sadetta tietenkään unohtamatta. Sama n. 16 km matka, johon meiltä oli ensimmäisenä päivänä kulunut 9 tuntia, kuljettiin nyt kuuteen tuntiin ja mahdollisimman vähillä tauoilla. Seuraavana yönä oli monin paikoin pitkin Lappia satanut lunta, ja lähtiessämme valkoisena oli myös Karigasniemen Ailigas. En epäile yhtään, etteikö myös tuolla vaellusalueellamme ole satanut lunta tuolloin. Kuvia reissulta täällä.

Toinen retki suuntautui vähän helpommalle alueelle Hossaan elokuussa 2011. Kyseessä oli viikonloppureissu, jonka aikana kiersimme Järvien polun. Liikkeellä oli yllättävän vähän ihmisiä. Paria sukeltajaa ja muutamaa kalamiestä lukuun ottamatta emme tavanneet muita ja laavuilla saimme nukkua rauhassa. Laavuyöpymiset olivatkin itselleni aivan uusi kokemus, tosin hyvä sellainen, joten tästä lähtien pyrinkin yöpymään laavussa jos siihen vain on mahdollisuus. Hossan reissulla meillä kävi myöskin hyvä tuuri säiden suhteen, sillä ensimmäisen illan pientä tihkua lukuun ottamatta ei satanut ollenkaan ja lämpötilakin oli juuri ihanteellinen eikä sääskiä ollut lainkaan. Täällä Hossan kuvia.

maanantai 2. huhtikuuta 2012

Esittäytyminen

Hei ja tervetuloa lukemaan blogiani.
Blogin takana on 25-vuotias naisihminen Pohjois-Suomesta, henkeen ja vereen luontoihminen ja aktiivinen koiraharrastaja. Olen aina viihtynyt metsissä ja soilla ja nykyisin kuljenkin koirien kanssa metsässä päivittäin, säällä kuin säällä ja kaikkina vuodenaikoina. Retkeily on kiinnostanut minua jo vuosikausia, mutta vasta viime vuosina olen päässyt tutustumaan tarkemmin tähän mukavaan harrastukseen. Olen siis hyvinkin alkutaipaleella harrastuksen parissa, mutta mihinpä se olisi kiire valmiissa maailmassa. :)

Lapinhulluus vei minut mennessään kesällä 2005 ja siitä saakka tauti on vain pahentunut vuosi vuodelta. Ensimmäiselle oikealle vaellukselleni pääsin kuitenkin vasta heinäkuussa 2010, jolloin aloitettiin vaatimattomasti Finnmarkin tunturiylängöltä. Seuraava reissu suuntautuikin sitten vähän helpommalle seudulle Hossaan. Kirjoitan myöhemmin lisää näistä retkistä.

Blogissani kirjoitan, paitsi itse retkistä ja retkeilyyn liittyvistä asioista, niin myös muista mieltä askarruttavista asioista, mitä milloinkin mieleen tulee. :)