maanantai 26. lokakuuta 2015

Kuulumisia lokakuulta

Huh, miten tämä aika kuluukin nopsaan. Hyvä että on edes tajunnut että on syksy, ja kohta käännytään jo marraskuulle. Liekö sitten loman venyminen syyskuun puoliväliin tehnyt tämän tunteen, vai mikä. Mutta lokakuu on joka tapauksessa mennyt oikein mukavasti. Säät ovat olleet viime viikkoa lukuun ottamatta ihan huippuluokkaa, varmaan pisin sateeton jakso koko vuonna oli tuossa lokakuun alussa, ja lämpötilojenkin puolesta ulkoilusäät on olleet parhaimmillaan.

Alkukuusta näkyi komeat revontulet.






Joutsenperhe uiskenteli joella eräänä iltana.

Lämpöä tulevaan talveen.
Koirillekin herkkua pakastimeen.
Pimeinä iltoina meillä ollaan kynttilänvalossa.

Lähiretkeilyä omassa pihassa.


Puusavotan jälkeen kodassa paistui muikkuateria.


Nyt näkyy koirat.






Syyskuun lopulla aktivoiduin taas juoksemisen kanssa, ja siitä asti olenkin tehnyt kolmisen lenkkiä per viikko. Nyt kunto alkaa olla ihan kohdillaan ja tunninkin lenkki menee suht kevyesti helpossa maastossa. Hiekkatiet ja metsäpolut ovatkin mieluisinta juoksumaastoa minulle. Ei liian pehmeää muttei myöskään kovaa, ja kostea syksyinen metsäilma on mitä parhainta hengittää. Viime viikolla vaan menneisyydestä tuttu vaiva, penikkatauti alkoi jälleen vaivata vasemmassa jalassa. Lenkit sain tehtyä kuitenkin sinnitellen, sillä kipu ei ollut valtaisan kova ja meni ohi. Nyt kuitenkin tämän päivän lenkillä kipu kävi aivan sietämättömäksi, ja jouduin useaan otteeseen kävelemään ja venyttelemään ja hieromaan kinttua, kun koko jalka tuntui puupökkelöltä. Pitäisi varmaan opetella viimeinkin venyttelemään... Kiinnitin myös huomiota askellukseen ja huomasin että vasemmasta jalasta kuuluu ihan erilainen "lätsähtävä" ääni, kun oikea jalka tuntuu rullaavan sievästi eteenpäin. En tiedä johtuiko tuo siitä jäykkyydestä mikä vasempaan koipeen oli jo ehtinyt kehittyä, vai askellanko aina sillä jotenkin ihan kummallisesti. Tähänkin täytyy ruveta kiinnittämään huomiota lenkeillä, jos sillä vain saisi tuon viheliäisen vaivan loppumaan. Sain nyt testiin tukipohjalliset, joiden toivon myös tuovan apua jalkojen asentoon, mutta näistä lisää kunhan käyttökokemusta kertyy enemmän.

Aamu-usvassa kelpaa juosta.
Juoksentelun lisäksi olen tehnyt myös pyörälenkkejä ja tietysti käppäillyt lähimaastoissa. Viikko sitten löysin Päivärinteelle vievän merkityn reitin jostain Kallioselän lähistöltä ja seurailin sitä jonkin matkaa. Viitan mukaan polku tulisi Sanginjoelle, joten yritin toisena päivänä lähestyä reittiä täältä meiltä päin, mutta en sitä sitten löytänyt, vaan kävelin epähuomiossa 16 kilometrin lenkin. Olisin toki voinut tarkistaa reitin pituuden ennen lähtöä, mutta mitäpä tuota, yllätykset ovat mukavia. Ja ainakin tuli todistettua että noilla Vikingin kumppareillakin lompsii ongelmitta muutaman tunnin reippaalla tahdilla.







Ei merkittyä reittiä, vain upottavaa suota...

...ja hyvä karpaloapaja.


Kengistä puheen ollen, Rastigaissalla hajonneet Meindlin kengät lähtivät Intersportin kautta maahantuojalle korjaukseen parisen viikkoa sitten. Sain verkkopankista kaivettua jonkinlaisen dokumentin siitä että olen ne viime lokakuussa kyseisestä liikkeestä ostanut, ja tiedusteltuani asiaa sähköpostilla sain kuulla että tuo kelpaa "takuukuitiksi". Liikkeessä ostotapahtumasta ei kuitenkaan ilmeisesti löytynyt tietoja heidän koneiltaan (tietenkään kun mun tuuristani on kyse), ja hetken jo epäilivät että olenko nyt ihan varmasti ostanut juuri nuo kengät sieltä silloin (verkkopankin kuitissa näkyi vain ostopaikka ja summa), mutta uskoivat kuitenkin lopulta. Huoh. Tästä lähtien säilytän tai vähintäänkin otan kuvan kaikkien vähänkään arvokkaampien ostosten kuiteista.

Männä viikonloppuna olimme Ranualla mökkeilemässä pitkästä aikaa. Saimme jos jonkinlaisia herkkuja aina ribseistä juuri pyydettyihin muikkuihin. Kyllä kelpasi! Kävimme myös vähän patikoimassakin lauantaina, kiersimme nimittäin nyt sen Simojärven reitin, josta mainitsin Ranuan viikonloppuretki-postauksessani. Aloitimme Yli-Soppananjärveltä, jolloin reitille tuli pituutta kymmenisen kilometriä. Kävelimme reitin vastapäivään ja pidimme makkaranpaistotauon vasta loppumatkasta Tuppilammen tulipaikalla. Alkumatkasta näimme tuhattajasataa painaltavan jäniksen, ja hetken kuluttua perässä pyyhälsi pohjanpystykorva. Oli vissiin koira vähän erehtynyt riistasta. :D Suolahden tulipaikalla pidimme pienen tauon ja ihailimme hiekkarantaa sekä saukon jälkiä ja rantavedessä mulahtelevia muikkuparvia (luultavasti olivat muikkuja). Korvaojan sillan kohdalla tapahtui pikku mulahdus, kun liitoksistaan irronnut ja muutenkin jo niljakas pitkospuu nakkasi minut lääseikköön. Onni oli kumisaappaat, joiden ansiosta jalka säilyi kuivana ja matka saattoi jatkua. Korvajoen tulipaikan läheisyydessä oleili isohko porotokka ja koirat vauhkosivat tapansa mukaan. Tuppilammelle asti polku oli oikein helppokulkuista, joskin kuivilla kankailla se ei välillä meinannut erottua maastosta ja merkkien seuraamisen kanssa sai olla tarkkana. Ilmeisen vähällä kululla siis tuo reitti. Pitkokset näyttivät vastikään uusituilta.





























Tuppilammelle saapuessamme ehdimme nähdä vilauksen ihmisestä ja nuotio oli vielä kuuma (kuitenkin esimerkillisesti sammutettu). Nappiajoitus! Teimme tulet ja paistoimme pikapikaa makkarat ja keitimme kahvi- ja glögivedet. Ilma oli kostea ja harmaa, lämpötila nollan huiteilla, ja kosteus meni nopeasti luihin ja ytimiin, joten nuotiolla oli kylmä istuskella. Niinpä tauko jäi varsin lyhyeksi. Tulipaikka oli komealla paikalla kallion ja lammen välissä, ja lammessa oli yllättävän kirkas vesi. Matka jatkui melkoisen kivistä nousua kallion päälle ja hetken kuluttua taas alas. Noin kilometrin ajan reitti oli vähän kivikkoisempaa, mutta sen jälkeen loppumatka Yli-Soppanalle oli jälleen helppokulkuista.









Jälkkäri hieman kärsi matkalla. Tässä pitäisi siis olla kinuskikakkua. :P



Mikähän se tuokin on...
Yli-Soppanan keittokatos.

Tunnelmavalaistus mökillä.