sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Helmikuun toinen retkiyö

Tulipahan sitten käytyä se toinenkin retkiyö tälle kuulle. Vähän rauhallisempi viikonloppu tälläkertaa niin samapa tuo oli painella mettään yöksi sen sijaan että olisi istunut kotona koneen äärellä koko illan.

Koko eilisen päivän satoi lunta, joten päättelin että omalla pikkukippoautollani olisi turha lähteä yrittämään Isokankaan metsäautoteille. Niinpä kävin hakemassa vähän järeämmän kulkuneuvon alle välttääkseni kiinni jäämisen. Ja hyvä että hain, nimittäin taisin joutua ajelemaan samaa uraa kuin ralliautot aiemmin samana päivänä. Tein pienen kunniakierroksen ennen kuin löysin sopivan paikan autolle. Siitä oli jokusen sadan metrin kävelymatka Kummunkorven laavulle, jolla olin aikonut yöpyä tällä kertaa. Samalla laavulla yövyimme viime syksyn reissulla, hirmu kiva paikka. Olihan muuten mahtava fiilis käppäillä pitkästä aikaa rinkka selässä!

Tulenteon kanssa oli taas työtä. Puut olivat kosteita, enkä ollut varannut mitään tulitikkuja kummempaa sytykettä mukaan. Olisi laavussa ollut jotain sanomalehteä sun muuta, vaan eihän niitä tietenkään voi käyttää jos ei ole ihan pakko. ;) Vuolin kiehisiä, jotka nekään eivät alkaneet palaa kunnolla. Sitten löytyi onneksi puuvajasta koivuklapi, josta sain vähän tuohta. Johan alkoi syttyä! Kiehistenkin arvoitus ratkesi aamulla kun päivänvalossa tutustuin puuvajan valikoimaan tarkemmin. Nehän olivat haapaa! Ihmekös sitä olikin niin helppo vuolla, ja ilmankos ne kiehiset eivät syttyneet. :D Tarkempana ensi kerralla sitten.


Minulle sitä makkaraa, kiitos.

Hyvä paikka nukahtaa.

Yö meni jälleen loistavasti. Nukuin varmaan pisimmän yhtäjaksoisen pätkän koko retkihistoriani aikana, noin 7 tuntia heräämättä kertaakaan. Aamulla kävin sytyttelemässä nuotion uudelleen ja rymysin vissiin sen verran märässä lumessa, että olin sitten vienyt sitä lunta vaatteiden mukana makuupussin sisällekin. Ihme ja kumma kun oli vähän kosteat tunnelmat. Muuten kyllä tarkeni taas oikein mukavasti. Valoisan koittaessa ylös ja nuotionrippeistä pienet tulet, joilla sain paistettua loput makkarat ja lämmitettyä kaakaoveden. Lähteen vettä en tällä kertaa käyttänyt, koskapa olin ottanut kotoa vettä mukaan siltä varalta että joutuisin menemään jollekin muulle laavulle. Tokihan sitä oisi voinut lumestakin sulattaa, mutta kun tuo rinkka ei muutenkaan painanut juuri mitään niin eipä tuossa isoa vahinkoa tullut vaikka kannoinkin veden mukana.

Hyvä paikka herätä.

Pienihän se tämäkin laavu on, mutta Myllykoskeen verrattuna ruhtinaalisen tilava. :P

Aamutulilla. <3

Lähde talviasussaan.


Rinkka ja Vanski

Kiitos yösijasta jälleen!

Polkua pitkin takaisin autolle.

Sen pituinen se retki!


lauantai 15. helmikuuta 2014

Ystävänpäivän retki

Hetken hiljaiselon jälkeen on viimeinkin jotain päivitettävää retkeilyrintamalla. Viime viikot ovat menneet muuttohommissa ja uuteen elämään sopeutuessa. Laumamme siis hajaantui, ja sen myötä muutin koirineni takaisin kaupunkiin. Tutuille seuduille kuitenkin päädyin, sillä olen tässä samassa talossa (joskin eri asunnossa) asunut aiemminkin viisi vuotta. Nyt siis ollaan taas ihmistenilmoilla, mutta samalla tavallapa sitä täältäkin pääsee retkeilemään, vaikka metsään ei enää pääsekään kotiovelta.

Helmikuu on jo puolivälissä ja vielä ei ole yhtäkään retkiyötä tullut nukuttua. Joo joo, enhän edes aikonut osallistua siihen haasteeseen, mutta jos kuitenkin yrittäisi edes. :) Kävin koko eilisillan ajan taistelua itseni kanssa, että lähdenkö vaiko en. Luottokamu oli jo kerennyt sopia muuta aktiviteettia eilisillalle, joten kukaan ei ollut potkimassa persiille lähdön suhteen ja jouduin päättämään asian ihan itse. Puoli 10 aikaan illalla sitten kyllästyin jahkailemaan ja rupesin pakkailemaan rinkkaa. Kauhukseni huomasin että en löydä puukkoani mistään, eikä minulla ollut mitään mielikuvaa siitä, mihin olisin sen voinut muuton yhteydessä laittaa. Eihän retkeilystä tulisi yhtään mitään ilman rakasta puukkoani. :(

Noh, puukko löytyi lopulta risukeittimen pussista, joten pakkaaminen saattoi jatkua. Kello oli jo yli kymmenen kun viimein pääsin lähtemään ja olisinko joskus yhdentoista aikaan päässyt viimein laavulle asti (myönnetään, että tein pienen harharetken kun olin jo kerennyt unohtaa että mistä risteyksestä sinne Myllykoskelle nyt käännyttiinkään). Laavulle menevä tie oli erittäin jännittävässä kunnossa: syvät, joskin hyvin painuneet urat ja keskellä kunnon lumivalli. Nooh, mikäs siinä, kaasu pohjassa eteenpäin. P-paikalle päästyäni auto näytti tältä:


Ja joo. EN ajanut penkkaan vaan etupuskuri vain vähän aurasi lunta vähemmäksi tieltä. :P Ei taida kirvasta olla off-road-autoksi, mutta tällä kertaa se ei kuitenkaan jäänyt edes kiinni! Tarkoitus oli kyllä hakea Land Cruiseri isäukolta lainaksi, mutta kun jahkasin lähdön kanssa niin myöhään niin en jaksanut enää kiertää ylimääräistä lenkkiä.

Niin mutta asiaan. Laavvulle päästyäni tein ensimmäisenä tietenkin tulet ja sitten laittamaan makuukset laavuun ja makkaranpaistoon. Polttopuut olivat kosteita, eikä niitä olisi oikein huvittanut palaa kunnolla, kyttelehtivät vain hiljakseen. Noin 120. puhalluksen jälkeen annoin periksi enkä enää yrittänytkään elvyttää tulta. Sen verran oli kuitenkin syntynyt hiillosta, että makkarat sain paistettua ja kaakaovedenkin lämpimäksi. Se riitti. Ja sitten kun sain vesikattilan ritilältä pois ja vähän hämmensin niin johan se alkoikin palaa iloisesti. Latasin siihen muutaman isomman pölkyn siinä toivossa että siinä olisi vielä hiillosta aamulla (eikä tarvisi enää tehdä isoa notskia silloin). Sitten nukkumaan ja odottelemaan että tuleeko mörköjä vai ei.

Tulilla jälleen, parhautta!

Kattila piti siirtää hieman lähemmäs hiillosta.


Tämä se on sitä elämää!

Ei kuulunut eikä näkynyt mörököllejä sen kummemmin kuin muitakaan kulkijoita. Nukahdin aika pian, mutta kahden aikaan piti käydä viestikeskustelua tämän luottoretkikamuni kanssa. Sillä on selkeesti joku tarve saada häiritä retkiyön uniani aina kahden aikaan. :D No, ei se haittaa! Seuraavan kerran kävin hereillä puoli kuuden maissa, jolloin herättelin melkein hiipuneen nuotion jälleen eloon. Olen oikeastaan aika ylpeä itsestäni että sain tulen elpymään aivan mitättömän pienestä hiilloksesta jälleen kunnon liekkeihin, ja ilman tulitikkuja toki!

Tuossa vaiheessa huomasin myös aavistuksen pienistä vilunväreistä. Tämän olin jo osannut ennakoida ja olin varannut käden ulottuville pähkinäpatukan, jonka vetäsin naamatauluun samantien. Se auttoi, eikä sen koommin enää palellut. Jei, olen taas ratkaissut yhden lähes jokaisella retkellä esiintyvän ongelman!

Aamulla ei olisi millään raskinut nousta lämpimästä makuupussista ylös. Olisko ollut puoli 9 aikaan kun annoin periksi lopulta. Nuotiossa oli juuri sen verran palamatonta puuta, että kokoamalla ne yhteen sain passelit tulet aamukaakaota ja loppuja makkaroita varten. Eikä tälläkään kertaa tarvinnut tulitikkuja. 

Perinteinen aamukuva.

Karvaiset henkivartijani. <3

Näistä pitäisi saada aikaan aamunuotio.

Puunpalat kasaan ja voimakasta puhallusta, niin lopputulos on varsin hyvä.

Lapsikoira odottaa makkara-annostaan.

Myllykoski oli jääkannen alla piilossa. Kohina kuitenkin kuului vaimeasti. ^_^


Aamupalan jälkeen enää kamppeet kasaan, autolle ja kotia kohti. Nappiin meni jälleen kerran, ei voi muuta sanoa. Tämä oli nyt toinen yksin vietetty yö maastossa, ja eka kerta pimeässä. Jostain syystä en ole koskaan osannut pelätä metsässä, ja näemmä pimeydelläkään ei ollut vaikutusta asiaan. Tokihan koirakin luovat turvallisuutta siinä mielessä, että ainakin ne ilmoittavat jos joku tai jokin alkaa lähestyä laavua. En tokkiinsa tiedä, olisiko noista sitten tositilanteessa mitään muuta apua kun ovat tuommoisia mussukoita. Mutta ainakin heräisin itse tiedostamaan tilanteen. Liekö se sitten hyvä asia ollenkaan. :D 

Kiitos jälleen yösijasta!

Öhh, minun hyväkäytöksinen koirani. -_-

Nyt olisi sitten helmikuullekin yksi retkiyö nukuttuna. Kai se pitäisi yrittää se toinenkin sitten saada, jos nyt ei kauheita pakkasia taas tulisi. Parin viikon päästä olisi tarkoitus lähteä Puolangalle viikonlopuksi, niin josko sitä siellä vaikka jotain keksisi. Jääpi nähtäväksi. :)

Muokkasin tällä kertaa kuvat vähän isompaan kokoon kuin aiemmin (kiitos vain palautetta antaneelle. ;) ). Vieläkö pitäisi isontaa vai onko nyt hyvä? Itse kun en osaa oikein arvioida kun näen kuvat niin moneen kertaan ja monenkokoisina. :)