Juhannusviikko Utsjoella

Alkukesän Lapinreissun ajankohdaksi valikoitui tällä kertaa juhannusta edeltävä viikko, sillä kevät oli viivästynyt ja kesäkuun alussa Utsjoella oli vielä runsaasti lunta. Nyt kesä oli viimein koittanut ja sulattanut enimmät lumet poissa tuntureilta. Vettä oli toki senkin edestä ja alati sulavista lumilaikuista sitä tuli koko ajan lisää.

Teno ja keskiyönaurinko. On tätä kaivattukin!

Talvi on tehnyt ilkitöitään.

Ensimmäisenä päivänä nousin tietenkin heti lähituntureille. Sää oli helteinen, joten lumilaikut toivat mukavaa viilennystä sekä itselle että koirille. Tein sen normaalin lenkin Skadjaroaivin huipun kautta purolle syömään, ja takaisin. Olipa mahtavaa olla taas tunturissa!

Helle ja lumi, mikä lyömätön yhdistelmä!

Skinnersit eivät ole parhaimmat talvijalkineet, mutta helteiseen lumikävelyyn soveltuvat hyvin.

Uuvana.

Sielikkö

Lunta riittää ihan kahlata asti.

Kohtuuttoman kokoinen pörriäinen noin pieneen kukkaan.

Minijääkaappi.

Päivää herra kiiruna.

Perustin mökillekin pienen kylmiön.

Tämä näky se ei lakkaa ihastuttamasta koskaan.

Luonnonkukkien päivänä laskeuduin heti aamusta alas jokivarteen ihailemaan Tenoa. Laaksossa kesä on huomattavasti pidemmällä kuin tunturissa, ja tienvarresta löytyi muutamia kukkivia kasveja.

Tunturihärkin kukka ja tunturikurjenherneen lehtiä.

Lapin maakuntakukka kullero.

Metsätähti.

Voikukat.

Tunturikurjenherneen kaksi värimuotoa.

Mustikkakin kukkii.

No onkos tullut joulu, nyt juhannusviikolle?

Yhtenä päivänä lähdin käymään Karigasniemellä ja päätin samalla tehdä pienen päiväretken Sulaojan maastoissa. Lähdin liikkeelle Kevonreitin P-paikalta alkuun reittiä mukaillen. Heti lähtiessä sattui tapaturma kun otin purosta vettä ja aloin nousta takaisin puron ylittävälle sillalle. Käsissäni oli koirien flexit ja juomapullo, joten nojauduin jotenkin tyhmästi pelkän vasemman etusormeni varaan, ja sehän tietenkin vääntyi kipeästi. Päättelin että tuskinpa se nyt kovin pahasti on mennyt, joten tämän takia ei tarvisi retkeä jättää välistä. Sehän oli vain sormi, ja vielä vasemman käden, joten kyllä se siinä mukana roikkuu. 

Ennen Luomusjoen tulipaikkaa erkaannuin reitiltä ja suuntasin kohti Niillasasvarrin huippua. Huipulta avautui mukavat maisemat Luomusjärville. Milloinkohan olenkaan siellä viimeksi käynyt, en ainakaan viimeiseen kuuteen vuoteen joten ehkä pitäisi korjata asia. Meillähän on siinä Stuorrajärvellä venekin, mutta kuulemma se ei ole enää kovin hyvässä kunnossa.

Sulaoja.

Vaurioitunut sormi.

Ketun pesäkolo.

Luomusjärvet. Siitäpä onkin aikaa kun olen tuolla viimeksi käynyt.

Niillasasvarrin mukaan tonttu sai nimekseen Niila.

Huipulta laskeuduin Luomusjärville menevän maastouran varteen ja etsiskelin sopivaa taukopaikkaa. Luomusjoki tulvi yli äyräittensä, joten päätin pitää tauon ennen kuin alkaisin miettiä, kuinka pääsisin siitä yli taikka ympäri, riippuen nyt vähän että mitä reittiä aikoisin palata autolle. 

Keltavästäräkki

Eväänä tällä kertaa lämminkuppisoppaa, leipää ja teetä.

Jälkkäriä unohtamatta.

Lähtiessäni taukopaikalta huomasin viereisen puun juurella linnunpesän. Voi minua ääliötä kun en ollut huomannut sitä tullessa. Vanni oli vielä ollut koko ajan ihan puun vierellä, joten emo ei varmasti ollut päässyt pesälle koko sinä aikana kun olimme paikalla. Onneksi sentään koirat eivät olleet nekään havainneet pesää ennen kuin nyt, joten ainakin se säilyi koskemattomana. 

Päädyin kiertämään joen ja pienen rämpimisen jälkeen olin taas siinä, missä olin aiemmin erkaantunut reitiltä. Siitä olikin helppo palailla takaisin autolle. Mukava retki, ja sormikin pysyi mukana vaikka kipeähän se oli ja oireili lopulta useamman viikon ennen kuin rauhottui.

Lienee laulurastaan pesä. Yksi lempilinnuistani, voi kunpa pesintä ei olisi pahoin häiriintynyt.

Samaa reittiä takaisin.

Kurjenkanerva

Sulaojan rentukat.

Viikko vierähti nopeasti ja juhannukseksi piti jo tehdä tilaa seuraaville saapujille. Tällä kertaa en edes yrittänyt tunturiin pidemmälle retkelle, sillä helteinen sää olisi ollut liikaa Sallille, ja toisaalta vedet olivat niin korkealla että ylitykset olisivat olleet liian haastavia. Ylempänä tunturissa olisi varmaan ollut vielä luntakin turhan paljon.

Paluumatkalla poikkesin kiertämässä Vuopajanvaaran luontopolun Kaamasessa. Hienossa vanhassa mäntymetsässä heräsi taas mieletön Vätsärinkaipuu. Toivottavasti sinne taas pian pääsisi.