maanantai 23. maaliskuuta 2015

Untuvapussi pyykissä

Kuten jo edellisessä postauksessa mainitsin, niin untuvamakuupussini alkoi jo olla pesun tarpeessa. Nukuttuja öitä sille oli ehtinyt kertyä kaikkiaan jotain 40 ja 50 väliltä, eikä läheskään aina ollut silkkipussia suojana. Täytteet olivat jo selvästi lätistyneet eikä pussin tuoksukaan ollut sieltä raikkaimmasta päästä. Tarkoitushan oli toki pesettää pussi jo syksyllä, mutta koska asiat lykkääntyvät useimmiten aina niin kauan kunnes ne on pakko hoitaa, niin yhä edelleen pesu oli suorittamatta.

Ajattelin ensiksi viedä pussin pesulaan, jotta en pilaisi sitä tekemällä kaiken aivan väärin. Mutta kun pesulassa pesettäminen edellyttäisi kahta käyntiä kaupungissa (n. 100 kilsaa per lenkki) eikä siellä tule yhtätyönään laukottua, niin rupesin kuitenkin miettimään josko saisin pussin pestyä kotona. Koekaniiniksi pääsi ensin tavallinen untuvatäkki, joka ei ollut pesusta millänsäkään. Iin Kärkkäisellä Haaparannan reissun yhteydessä käydessämme löysin vielä untuvalle tarkoitettua pesuainetta, ja siitäpä se ajatus sitten lähtikin.

Nettiä selaillessani törmäsin jos jonkinlaiseen "neuvoon", miten untuvatuotteiden pesun kanssa tulisi toimia. Paras ohje oli, että kun pussi likaantuu niin mennään kauppaan ja ostetaan uusi. Ihan hyvä ohje sinällään, mutta kenellä on varaa ostaa vuoden-parin välein uusi monen sadan euron makuupussi? No ei minulla ainakaan, puhumattakaan kyseisenlaisen toiminnan ekologisuudesta. Keskustelupalstoilta löytyi mielipidettä jos toistakin mutta kokemuksia aika heikosti, joten päätin luottaa makuupussivalmistajien sivuilta löytyviin ohjeisiin. Jokunen blogitekstikin aiheesta löytyi. Cumulus, joka on siis omankin pussini valmistaja, suositteli tuotteilleen käsinpesua ja siitä oli maininta myös pussin omissa pesuohjeissa. Kuitenkin samaisessa ohjeessa oli myös symbolein merkitty tuotteen kestävän varovaisen konepesun 30 asteessa, joten päädyin valmistajan suosituksia uhmaten laittamaan pussin koneeseen. Pesuohjelmaksi valitsin käsinpesuohjelman ja sen perään lisäsin vielä kolme ylimääräistä huuhtelua, joista viimeisen päätteeksi kevyen (400 kierrosta minuutissa) linkouksen.

Pesuohje pussin kyljestä.

Tällaisen pesuaineen ostin, ja jälkeenpäin huomasin
että valmistaja suositteleekin käyttämään juuri tätä. :)
Pesun ja huuhteluiden jälkeen koittikin se jännittävin hetki: olisiko minulla vain pesukoneellinen untuvia ja riekaleinen kangas? No ei ollut, vaan ihan ehyt, joskin surkean näköinen makuupussinkuvatus, joka haisi jopa pahemmalle kuin ennen pesua. :O


Uitettu pussi.

Untuvatuotteille suositellaan rumpukuivausta, mutta koska en satu sellaista omistamaan niin täytyi pärjätä ilman. Levitin pussin pyykkitelineen päälle ja "availin" märät untuvamytyt auki sitä mukaa kun pussi alkoi kuivua. Pöyhin pussia ja käänsin sen muutaman tunnin välein (ja välillä tiheämminkin, aina kun satuin kulkemaan ohitse). Huppu- ja kaulusosa kuivui kaikkein hitaimmin, ja vielä seuraavana aamunakin sieltä löytyi märkiä untuvakasoja. Myös jalkopää, jossa on paksumpi eristekerros, kuivui hitaammin kuin keskikohta. Jatkoin säännöllistä pöyhintää ja kääntelyä noin vuorokauden ajan, kunnes pussi alkoi jo tuntua suht kuivalta. Sitten siirsin sen kaapin oven päälle roikkumaan ja kävin silloin tällöin sitä vähän ravistelemassa.

Pikkuhiljaa se siitä pöyhkeytyy.

Muistuttaa jo makuupussia.


Nyt, noin kaksi vuorokautta pesun jälkeen pussi on jo oma muhkea itsensä, sellainen kuin uutena, ja tuoksukin on suorastaan raikas. Annan sen olla kuitenkin vielä muutaman päivän ilmavasti ennen pakkaamista säilytyspussiin, jotta se ehtii varmasti kuivua täysin.

Tämän kokemuksen perusteella voin todeta, että untuvamakuupussin voi aivan hyvin pestä kotioloissakin. Kuivaaminenkaan ei mielestäni aiheuttanut suhteetonta vaivannäköä ja lopputulos oli vallan erinomainen. Pesulassa pesettäminen olisi maksanut varmastikin useamman kympin + siihen vielä matkat päälle. Nyt rahaa kului pesuaineeseen n. 9 euroa, ja pullosta riittää vielä moneen muuhunkin pesuun. No toki sähkö ja vesikin maksaa, mutta summa ei liene niin suuri että sitä kannattaisi ruveta erikseen laskemaan. Seuraavaksi koneeseen pääsevät meidän untuvatakit, kunhan pakkaset ovat ohi.

tiistai 17. maaliskuuta 2015

Yöretki lähisuolla

Nyt kai se on minunkin talviretkeilyurani virallisesti avattu. Viime talvenahan kuljin laavuilla yöpymässä tuon tuostakin, mutta en noita silti varsinaisiksi retkiksi laskenut, kun ne olivat aina tyyliä autolla mahdollisimman lähelle laavua, yö laavulla ja takas autolle ja kotiin. Nyt sitten mahtavien ilmojen innoittamina päätimme pakata tavarat ja eväät ahkioon ja suksia suolle yökuntiin.

Retkikohdetta arvottiin tovi. Menisimmekö Puolangalle vaiko tähän kodin lähistölle isolle suoalueelle. Lopulta lähialue vei voiton. Lähtö tapahtui lauantaina iltapäivällä hyvissä ajoin, jotta aikaa jäisi laavun pystytykseen ja muihin leirihommiin, ja luonnollisesti myös nuotiolla istumiseen. Reilun tunnin hiihtelimme suolla ja metsässä aivan loistavassa säässä. Villapaitakin piti lennättää ahkioon kun sen kanssa meinasi tulla kuuma. Ohuella merinopaidalla tarkeni juuri sopivasti.

Heti alkumatkasta kävi hassu äksidentti ahkion kanssa, kun laskeuduimme jokiuomaan. Minä laskin edeltä ja jäin seistä pojottamaan keskelle jokea ja ottamaan kuvia. Olin autuaan tietämätön siitä, että ahkio ei jään päällä seurannutkaan kiltisti miehen perässä, vaan tulla höyrysi omia uriaan ajautuen sivuluisussa suoraan meikäläisen polvitaipeisiin. Mies koitti kyllä huutaa että pois alta, mutta liian myöhään. Ahkio kampitti minut nurin, onneksi kuitenkin varsin pehmeästi. Olisihan tuossa voinut käydä huonomminkin, mutta ainakin opittiin se, että ahkionvetäjä laskee edellä ja sunnuntaihiihtelijä seuraa kiltisti perässä ja pysyttelee kaukana ahkiosta.

Jokiuoma sievässä auringonvalossa...

...kops, ja seuraava näkymä olikin tämä.

Leiripaikaksi valikoitui pienen metsäsaarekkeen länsireuna ison avosuon keskeltä, missä olisi hyvä seurata auringonlaskua aitiopaikalta. Minun hommaksi jäi Penan pystyttäminen. Tukipuut meillä olikin jo mukana valmiiksi jotta niitä ei tarvisi alkaa mittomaan paikanpäällä, mutta kiilapuut piti hankkia metsästä. Muutamasta hirven syömästä kuivuneesta männystä syntyi tarvittavat kiilat, jotka kirveellä terottelin kiilan malliin. Melkoinen homma tuossa pystytyksessä on, kun aina joku nurkka on huonosti ja ei muuta kuin kaikki kiilat yksitellen irti ja uusiksi. Ja sitten kun irrottaa kiilat niin pystysalko kaatuu jne... Noh, ihan kelvollinen siitä lopulta tuli, ja yllättävän hyvin kiilatkin kovaan hankeen upposivat ja siinä pysyivät.

Valmis!


Kun leiri alkoi olla valmis, oli päivällisen vuoro. Teimme jo kotona valmiiksi possukastikkeen, ja folionyytissä nuotiolla kypsyi puikuloita kyytipojaksi. Hyväähän siitä jälleen tuli, ja jälkkäriksi löytyi kylmälaukusta vielä suklaatakin. :)



Kulkuneuvot


Siinäpä se ilta menikin nopeasti auringon laskemista seuratessa. Yllättävällä vauhdilla se lopulta katosikin horisontin taakse, vaikka kajo toki näkyi vielä pitkään sen jälkeen. Mukava oli myös seurailla tähtien "syttymistä" sitä mukaa kun auringonvalo loittoni. Ensin yksi, sitten kaksi, kolmas, ja lopulta oli mahdotonta enää laskea. Ilma alkoi pakastua heti auringon laskettua ja siinä vaiheessa saikin jo etsiä untuvakampetta päälle että tarkeni.



Ukkojen teetä.





Hurtta halusi jo laavuun nukkumaan. Loukkaantui kun ei saanut mennä makuupussin päälle.

Taivas tulessa.


Yö ei sitten sujunutkaan erityisen leppoisasti. Jo makuupussiin mennessäni palelin hieman, eikä tilanne muuttunut miksikään koko yönä. Jonkun ihan pienen pätkän nukuin ja heräsin siihen että tärisin kylmästä. :O Päällä oli kuitenkin merinovillaa ja fleeceä, villasukkaa ja karvalakkia. Jossain vaiheessa puin lisäksi vielä untuvatakin ja -housut mutta yhä edelleen hytisin kylmyyttä ja vaatteet tuntuivat kosteille. Puoli neljän aikaan luovutin ja nousin käppäilemään ja sytyttämään tulet ja juomaan teetä. Makkarankin siinä paistoin, eikä jalkeillaollessa ollut mitenkään erityisen kylmä. Mutta heti kömmittyäni takaisin makuupussiin alkoi palelu. Selvästi kylmyys hohkasi eniten maasta. Tyhmä kun olen, niin olin ottanut Neoairin kaveriksi vain yhden solumuovialustan, vaikka lumella nukuttaessa se olisi vaatinut toisenkin vielä tuohon patjan päälle. Tuossa minun Neoairissani ei ole ilman lisäksi mitään eristettä sisällä, joten mikään talvialusta se ei ole. Solumuovi patjan alla ei kauheasti taida auttaa kun patjan sisällä oleva ilma pääsee kuitenkin kylmenemään sivuilta. Lämpimämpi alusta olisi siis aivan ehdoton hankinta mikäli talviretkiä haluaisin jatkossakin tehdä. Makuupussinikin alkaa olla jo kipeästi pesun tarpeessa, joten sekin on varmasti menettänyt eristyskykyään siitä mitä se puhtaampana ollessa on ollut. Tämän kevään ohjelmassa onkin viedä pussi pesulaan, jotta se olisi taas entistä ehommassa kunnossa uutta retkikautta varten.

Pakkasta yöllä oli varmaan viitisen astetta, auringonnousun aikaan lähemmäs kymmenen. Siinä tulilla istuessani sain myös seurata kun leirin takaa alkoi tulla ensin pieni valonkajo, joka vähitellen laajeni ja "sammutteli" tähtiä. Kaikesta palelusta ja vähiin jääneistä unista huolimatta nämä ovat niin hienoja kokemuksia, että niiden takia kannattaa vähän kärsiäkin. ;) Metsäsaareketta kiertäessäni kuulin myös riekon räkätystä.

Retkeilijän kamera joutuu toisinaan kovalle koetukselle. Tästä syystä minulla onkin iskun- ja vedenkestävä kamera. :P

Kuukin näyttäytyi aamutuimaan.

Aamutulet.
Kuuden aikoihin mieskin luovutti nukkumisen suhteen ja nousi ylös. Unet olivat molemmilla jääneet sen verran vähiin, että päätimme laitella leirin kasaan ja lähteä hiihtelemään takaisin autolle päin. Mieli olisi tehnyt jäädä suolle hiihtämään hienoon säähän, mutta väsymys vei voiton ja kaiken sen palelun jälkeen saunakin alkoi houkutella jo siihen malliin, että suorinta tietä vain kotiin. Niinpä olimme jo seitsemän aikoihin lähtökuopissa ja aamuauringon saattelemina hiihtelimme autolle.

Hieno aamu.

Ahkion kanssa on helpoin laskea alamäet näin. :D

Viimeiset kymmenet metrit pääsin vedossa.

Pulkka auton katolle ja menoksi.
Loppujen lopuksi se oli ihan mukava retki, vaikka päälimmäisenä jäikin harmittamaan tuo paleleminen. Ehkä se ongelma olisi ratkaistavissa paremmalla alustalla, ja mahdollisesti vaatetustakin voisi vielä säätää vähän lämpimämmäksi vaikkapa paksummalla villapaidalla, untuvatöppösillä jne. Ja muutenkin nämä retket nyt vaan tuppaavat menemään joskus paremmin ja joskus huonommin. Itse kun vielä olen sellainen että yhdellä hetkellä saatan palella aivan tolkuttoman paljon vaikkapa kotisohvalla viltin alla maatessani, ja välillä taas tarkenen ihan hyvin kylmemmässäkin. Vaikea ennustaa etukäteen millainen päivä on kulloinkin kyseessä. :D

Nyt ei olekaan sitten yöretkiä suunnitteilla ennen lumien sulamista. Mutta reilun kahden viikon kuluttua suuntaamme kohti pohjoista, ja toivon mukaan pääsemme nauttimaan keväisistä tuntureista päiväretkien muodossa. Vielä kun saisi näin huikeat säät niin olisipa mahtavaa!

torstai 12. maaliskuuta 2015

Hiihtelyä

Meillä täällä on hankikelit nyt parhaimmillaan. Suksilla pääsee loistavasti kulkemaan missä vain, joten ne ovat nyt viime aikoina olleetkin paras kulkupeli retkillä. Pari viikkoa sitten olimme Ranualla mökillä, ja teimme pienen päiväretken Koronlatvajärven laavulle. Ahkio otettiin mukaan kokeilumielessä, joten katselimme kartasta mahdollisimman tasaisen reitin tieltä laavulle. Reitti kulki siis Iisakinuomaa pitkin ja koska laavun lähelle menevä pikkutiekin oli aurattu, ei hiihtomatkaa kertynyt kuin jokunen hullu kilometri, joka taittui hyvinkin nopeasti. Itse pääsin jo turhankin helpolla, sillä koirat päättivät vetää minua niinkuin parhaatkin rekikoirat. Mistä lie moisen hullutuksen keksineet, kun eivät aiemmin ole osanneet vetää yhtään. Onneksi olin kuitenkin tajunnut laittaa niille valjaat päälle, vaikka ei nyt toki oikeita vetovaljaita ollutkaan.

Kaikki valmiina.

Vanni johti "valjakkoa" reippaasti.



Saapuminen hienolla paikalla olevalle laavulle.

Kaipaamaamme auringonpaistetta emme saaneet, mutta muuten kyllä sää oli oikein mukava: avistuksen pakkasen puolella eikä tuulikaan ollut ihan mahdoton. Laavu oli todella hienolla paikalla suuren kallioseinämän vieressä. Heti alkajaisiksi kiipesimmekin kallion päälle katselemaan maisemia. Tätä varten otimme lumikengät mukaan, ja ne olivatkin todella tarpeen. Ainut vaan että rinteessä hanki kantoi niitäkin aika heikosti, ja nousu oli melkoista rämpimistä.






Kipeilyn ja maisemien ihailun jälkeen teimme tulet ja paistoimme nuotiolla pippuripihvit kermakastikkeella ja kyytipojaksi puikuloita folionyyteissä. Foliota oli liian ohut kerros, joten osa potuista päätyi nuotion pohjalle ja foliossa pysyneetkin olivat aika mustanpuhuvia, mutta hyviäpä noista siltikin tuli. 







Oikein maistuva notskiateria.

Ja jälkkäri ilman muuta.
Paluumatka sujui yhtä vauhdikkaasti kuin menomatkakin. Eipä tarvinnut kovin paljoa itse hiihtää kun hurtat kiskoivat menemään. Tokihan sukset luistivat jäisellä hangella tosi kevyesti, että ei noille liene kovin raskasta taakkaa minusta koitunut. Saavuttuamme tielle, virittelin ahkion koirien vedettäväksi viimeiseen ylämäkeen, ja hienostihan nuo tehtävästä suoriutuivat. Ehkä tätä vetämistä voisi vähän ruveta reenailemaan jossain vaiheessa. Musto nyt alkaa olla jo pappaiässä, joten sillä en raski vedättää enää tarkoituksella, mutta tytöt voisivat joskus vetääkin pieniä matkoja ja keveitä kuormia. Pistetään harkintaan.

Tässä taitaa Sallikin tulla vedossa.

Hyvin se ahkio liikkuu koiravedossakin.
Koronlatvajärven laavu vaikutti sen verran kivalta paikalta, että tarkoitus olisi palata sinne kesällä ihan yöpymäänkin. Suunnitelmana olisikin kulkea koko Korouoman reitti tuossa alkukesästä, kunhan sieltä enimmät lumet häipyvät. Aika kiva kun varsinaiseen retkikauden alkuun on enää pari kuukautta aikaa. :)

Viime lauantaina olimme jälleen suolla hiihtämässä. 2,5 tuntia siellä hurahti, ja välillä mentiin melko lujaakin. Hankikanto oli jälleen loistava, niin mikäs siinä oli hiihdellessä. Kävimme kotijokemme rannassa, joitain kilometrejä meiltä ylävirtaan, kohdassa jossa ei ole mökkejä tai asutusta, ja bongasimme majavan kaatamia puita. Itse pesää emme nähneet, mutta kova into olisi palata noille huudeille kesällä kanootilla. Silloin voisi hyvällä tuurilla nähdä enemmänkin.


Hanki kantaa koiria ja suksia. Suolla mennään lujaa.

Puissa oli aivan valtavasti naavaa.
On siinä ollut hampailla töitä.




Joki alkaa olla jo aika hyvin sula virtapaikoista.

Sunnuntaina tuli sitten sellainen päähänpisto, että pitäisi saada laavu. Siis sellainen mukanakuljetettava laavukangas. Ja oikeastaan siinä sivussa tuli mieleen myös ajatus yön yli tehtävästä hiihtoretkestä lähiaikoina. Eipä siinä sitten auttanut muu kuin ajella Ouluun ja Kärkkäiseltä Savotan Pena-laavua hakemaan. Maanantaina koepystytimme laavun ja tällainen siitä tuli:



Melkoinen kötöstys tuosta tuli noin pikaisesti testattuna, mutta olisipa tuossa jo nukkumaan mahtunut. Pieni pettymys tuli kankaan heikkoudesta, sillä yhtä kiilaa laittaessani kävi näin:


Kangas siis lähti repeämään saumakohdasta ja repesikin sitten ihan huolella pitkältä matkalta. Ja mielestäni en edes pingottanut sitä erityisen tiukalle. No, ostokuitin olin tietenkin kerennyt jo hukata tällä välin joten minkäs teet. Koitin vähän ommella ratkenneita kohtia yhteen, että se ei repeäisi enää enempää. Pitää muistaa olla varovainen tuon kohdan kanssa seuraavassa pystytyksessä. Onneksi tuo ei vedenpitävyyteen juuri vaikuta kun on noin alhaalla. Penasta lisää kunhan päästään se koeyöpymään, mahdollisesti jo lähiaikoina. :)