perjantai 15. maaliskuuta 2013

Rinkkojen vertailua

Vaelluskuumeisen aika on pitkä kesää ja lomaa odotellessa. Niinpä täytyy keksiä aika ajoin kaikenlaista vaeltamiseen liittyvää aktiviteettia pahimman paineen purkamiseksi. Olen nyt pitänyt itseäni kuntokuurilla, johon kuuluu mm. muutama rinkkalenkki viikossa. Samalla saan kunnolla sisäänajettua Ospreyn rinkan ja kroppakin tottuu kulkemaan kuorman kanssa. Rinkan punnitsemista varten ostettu heinävaaka näytti painoa 9,5 kg, joka koostuu siis rinkasta itsestään, kolmesta elämää painavammasta kirjasta ja yhdestä muovikassista, joka pitää sisällä kaikenlaista epämääräistä roinaa. Kirjat alkoivat kuitenkin liikahdella rinkassa siihen malliin, että päätin sulloa selkäpaneelia vasten vielä bilteman retkityynyn kaikkine ilmoineen päivineen. Nyt pysyy selkäosa suorana ja kirjat ojennuksessa. Tuo selkää vasten tuleva levy on Kestrelissä sen verran heppoinen että se taipuu helposti jos tavarat liikkuvat repun sisällä, mikä ei tunnu selässä kovin mukavalle. Muuten en ole vielä rinkan kanto-ominaisuuksista löytänyt moitteen sijaa. Kymmenkiloisena se kulkee selässä ihan huomaamatta, ei keiku tai hillu omiaan eikä estä liikkumista mitenkään.

Sitten asiaan. Kaivelin kaapeista kasan tavaraa, jotka ainakin jollain mittapuulla vastaavat muutaman päivän vaelluskamppeita. Ruokia ja vaatteita en jaksanut alkaa erittelemään, mutta niitä olivat tuuraamassa erinäiset, suunnilleen yhtä paljon tilaa vievät nyssäkät. Tämän tavaramäärän sitten pakkasin vuorotellen molempiin rinkkoihin ja vertailin vähän tilavuutta ja kannettavuutta pakattuna.

Tässä kuvassa siis makuupussi, vaatepussukka, teltta, sadeviitta, kuoriasu, trangia ja kaasu, meal kit, neoair, ea-pussukka, korjauspussukka sekä muovikassi, karttoja täynnä oleva minigrip ja ylimääräinen sadeviitta korvaamassa ruokia. Niin ja juomapullo ja puukko ovat kasassa myös. Tokihan tuosta vielä puuttuu yhtä sun toista, mutta isoimmat rinkan sisälle tulevat kamppeet nyt kuitenkin ovat tuossa (tosin teltan pakkasin rinkan ulkopuolelle).

Romuläjä

Ensin pakkasin Kestrelin. Tässä rinkka ensin tyhjänä:


Ja tässä pakattuna:


Tämän rinkan kanssa kun en ole vaeltanut, niin pakkausjärjestys oli vähän hakusessa. Yleensä tykkään pakata rinkan alaosaan makuupussin, mutta tässä kun ei ole avattavaa etupaneelia kuten Oxossa, niin on ehkä järkevämpi jättää alaosa esim. ruoille ja trangialle tai muulle päivän aikana tarvittavalle, ja pakata makuupussi ison taskun pohjalle. Sivutaskuissa olen tykännyt pitää ea- ja korjauspussukoita, mutta kun Kestrelissä niihin sivutaskuihin ei paljon mitään mahdu, niin nuo täytynee laittaa läpässä olevaan isoon taskuun (joka sentään on onneksi tilava). Sivutaskuihin menee sitten jotain litteää ja pitkänomaista, varakartta ehkä, tai paistolasta tai sadeviitta. Isoon taskuun menee makuupussin ja -alustan lisäksi vaatteet ja meal kit (tai vaihtoehtoisesti trangia ja kaasu ja meal kit ruokien kanssa alas). Pikkutilpehööriä mahtuu sitten vielä läpän pienempiin taskuihin ja jotain myös lantiovyön pikkutaskuihin (ehkä pokkarikamera). Juomapullo kulkee alhaalla olevassa avoimessa sivutaskussa. Rinkan ulkopuolelle tulee vielä crocsit ja solumuovialusta.

Sitten siirsin tavarat Oxoon. Oxo tyhjänä:


Ja pakattuna


Pakkasin Oxon samalla tavalla kuin olen sen pakannut oikeillekin reissuille, eli alaosaan makuupussi ja nyt sinne mahtui seuraksi myös neoair, ja yläosaan vaatteet, trangia kaasuineen, meal kit ja osa "ruoista". Sivutaskuihin kuoriasu ja loput "ruoat" ja läppään ea- ja korjauspussukat. Juomapullo omaan sivutaskuunsa. 

Voi kun saisi yhdistettyä noiden kahden rinkan hyvät puolet samaan, niin jopa olisin tyytyväinen. Osprey on todella mukava selässä, mutta 65-litraiseksi rinkaksi se on mielestäni ahdas, ja taskut saisivat olla paremmin suunnitellut ja niitä voisi olla enemmänkin. Oxossa sen sijaan on mukavan paljon taskuja ja ne ovat tilavat ja helposti pakattavissa/purettavissa, mutta selässä Oxo on paljon kiikkerämpi ja istuu huonommin (minun selkääni) kuin Kestrel. En tiedä kumman tilavuus on lähempänä valmistajan ilmoittamaa, kun Oxon pitäisi olla 55-lirtainen ja Kestrelin 65-litrainen, mutta itse en kyllä huomaa tilavuuksissa juurikaan eroa. Tai jos eroa onkin niin se on sitten niin päin että Oxo on tilavampi. Omituista mutta totta. Näillä kuitenkin mennään, ehkä kesän reissu(je)n jälkeen olen viisaampi Kestrelin suhteen ja sitten pitää punnita että kumpi pääsee jatkossa reissuille mukaan. Todellisen luonteensahan nuo varusteet näyttävät kuitenkin vasta vaelluksilla.

Loppuun vähän tunnelmia menneen viikon hiihtoreissulta, joka ei sitten mennytkään ihan niinkuin Strömsössä.

Kaunis sää ja kantava kelkanjälki keskellä metsän rauhaa.





Väliin vähän peltoakin



Sitten "pieni" oja ja seuraava maisema olikin tämä: 


...ja tämä


Eli siis kaatua mätkähdin ojanpohjalle kaikkine suksineni ja sauvoineni ja jouduin vielä koirien hyppyesteeksikin siinä samalla. Että näin tällä erää. Ei sillä, ettenkö tykkäisi hiihtämisestä, mutta joskus olisi ihan hyvä ajatella ennen kuin toimii, eikä lasketella vaan menemään syvään ojaan. Tässä vaiheessa voinen tunnustaa että tämä oli jo toinen ojanpohjan koluaminen tuon reissun aikana. :D

Nyt on viime aikoina ollut todella kovia yöpakkasia, eikä päivälämpötilatkaan ole olleet kovin leppoisia. Aurinko on  kuitenkin paistanut ja lämmittänyt sen verran, että pienten hetkien ajan olen jopa osannut iloita kevättalven hyvistä puolista. En ole siis lainkaan talvi-ihminen, ja etenkin tämä kulunut talvi on tuntunut aivan kohtuuttoman pitkältä ja kylmältä (vaikka ei tämä edes ole kylmimmistä päästä). Onneksi kesä on vielä edessä, toivottavasti se olisikin lämmin ja pitkä tällä kertaa. Hyvähän se kuitenkin on että meillä on vuodenaikojen vaihtelua, eipä se kesäkään tuntuisi samalle jos ei olisi talvea välissä. :)