Retkeilykauden avaus

Reilu viikko sitten, kesäkuun 8. suuntasimme ystäväni ja koiralauman kanssa Hossaan viikonloppuretkelle. Lähdimme perjantai-iltana Lihapyörteen P-paikalta kohti Värikallion kotaa, jossa vietimme ensimmäisen yön. Yö kodassa oli melko vähäuninen. Yritimme ensin nukkua kodan penkeillä, mutta ne olivat nukkumiseen aivan liian kapeat, joten aamuyön puolella siirryimme lattialle. Ovenraosta kuitenkin tuuli kylmää ilmaa suoraan naamaan, joten kovin kummoisia unia ei lattiallakaan saatu. Kahdeksan aikaan luovutimme ja heräsimme aamutoimiin. Värikalliot kävimme katsastamassa jo illalla, joten matka jatkui heti pakkaamisen ja aamiaisen jälkeen kohti Kirkasvetistä.

Polku Värikalliolta Kirkasvetisen ja Kauniskankaan kautta Kokalmukselle oli ehdottomasti kokemisen arvoinen, vaikkakin selvästi vähemmän käytetty kuin monet muut reitit Hossassa. Aluksi kuljettiin vanhassa kuusimetsässä ja myöhemmin maasto alkoi muuttua Hossamaiseksi mäntykankaaksi. Taukoa pidimme Kirkasvetisen tulipaikalla, missä keittelimme nuudelilounaan. Nuotion sytyttäminen tosin vei oman aikansa, sillä polttopuut olivat melkoisen märkiä. Seuraavan tauon pidimme Kokalmuksen tulipaikalla, tosin mahtuihan matkanvarrelle toki jokunen pienempikin pysähdys. Tulipaikan jälkeen poikkesimme hieman merkityltä reitiltä ja kuljimme oikopolkua Ala-Valkeisen tuvalle. Tuvalla näimme ensimmäiset retkeilijät, ja kävelimmekin pysähtymättä tuvan pihan poikki ja jatkoimme kohti Muikkupuron laavua. Laavulla keittelimme pussipastaa ja jutustelimme kahden kalamiehen kanssa niitä näitä. Päivällisen jälkeen matka jatkui edelleen kohti Hakokoskea.

Hakokoskelle pääsimme viimein noin 20 aikoihin ja olimme tuossa vaiheessa jo melkoisen väsyneitä. Koirat simahtivat heti ruoan saatuaan, itse sinnittelimme vielä jokusen tunnin hereillä. Vesi ei suostunut millään kiehumaan nuotiolla, joten kahden tunnin odottelun jälkeen kyllästyimme ja kaivoimme Trangian esiin. Vesi saatiin kiehuvaksi ja iltapalat syötyä. Unta ei tarvinnut paljon houkutella, mutta kovin sikeästi emme tänäkään yönä nukkuneet. Paremmin kuitenkin kuin edellisyönä.

Aamulla heräsimme jälleen kahdeksan aikoihin ja matkaan päästiin 10:n jälkeen. Nousimme Hakokoskelta oikopolkua suoraan Laukkujärven polulle, jota pitkin jatkoimme kohti Puukkojärveä. Puukkojärven laavulla pidimme pienen tauon ja toisen samanlaisen Laukkujärven autiotuvalla. Tuvalta lähtiessämme harhauduimme hieman reitiltä (opastekyltti osoitti vähän vikasuuntaan, kai), joten teimme pienen ylimääräisen lenkin ennen kuin löysimme oikean polun. Parin kilometrin matka Somerjoen vartta Lihapyörteelle ja noin puoli kolmen aikaan iltapäivällä olimme takaisin autolla.

Kilometrejä reissulle kertyi n. 26, josta pisin matka, 15-16 km lauantaille. Sää oli koko reissun ajan pilvipoutainen eikä sääskistä ollut harmia. Muita retkeilijöitä tapasimme vain Muikkupuron laavun läheisyydessä, muutoin saimme kulkea omassa rauhassamme. Kaikinpuolin onnistunut reissu siis.

Varusteasiaa

Kirjoitanpas tähän heti perään vähän asiaa retkivarusteista. Itse kun olen vielä harrastuksen alkutaipaleella, niin varustevalikoimanikin kaipaa vähän vielä täydennystä. Periaatteessa kaikki tarpeellinen (ja vähemmän tarpeellinenkin) löytyy, mutta silti niissä olisi vielä uusimista, jotta saisin rinkan painonkin kohdilleen. Tässä vaiheessa en ole kiinnostunut "grammanviilauksesta", mutta pienikokoisena naisihmisenä en välittäisi kantaa mitään hirveän painavaa kuormaa selässäni, joten varusteiden painoon on vähän pakko kiinnittää huomiota.

Telttana meillä on tällä hetkellä Vauden Taurus II, joka oli mukana sekä Norjassa että Hossassa. Norjan reissulla nukuimme siinä kahden ihmisen ja kahden koiran kokoonpanolla sujuvasti kolme yötä. Tilaa ei ollut liikoja, mutta tarpeeksi kuitenkin. Avotunturin kovasta tuulesta huolimatta teltta pysyi hyvin kasassa, eikä viimeisen yön vaakasuora vesisadekaan pyrkinyt sisään. Hossassa teltta pystytettiin ensimmäiseksi yöksi, mutta koska päädyimme sitten nukkumaan laavussa, niin teltalle ei tullutkaan käyttöä. Toiseksi yöksi emme edes purkaneet sitä pakkauksestaan. Vajaan kolmen kilon paino on kuitenkin vähän liikaa silloin, jos haluan kantaa sen yksin kaiken muun varustuksen ohella. Siksi haaveissani olisikin hankkia kevyempi ja pienempi teltta itseäni ja koiria varten. Kiikarissa olisi Vauden Power Lizard, jonka vaivainen kilon paino sopisi minulle vallan mainiosti.

Rinkan virkaa toimittaa Haglöfsin Oxo 550q, joka hankittiin pari vuotta sitten. Oxo on ollut mukana näillä kahdella retkellä ja toiminut moitteettomasti. Ainoa miinus tässäkin on paino, etenkin suhteutettuna tilavuuteen. Rinkka siis menee myöskin vaihtoon jossain vaiheessa, kunhan saan päätettyä että millaisen haluan tilalle. Oxon lisäksi meillä on 20 vuotta vanha pieni Savotta, joka palvelee vieläkin hyvin. Se ei taida lähteä meiltä minnekään koskaan. :) Oxossa on mukana oma sadesuoja, mutta koska se on mitoitettu vain juuri ja juuri rinkalle itselleen niin ostin siihen erillisen Savotan L-kokoisen sadesuojan. Sen alle mahtunee kaikki rinkan ulkopuolellakin roikkuvat tavarat. Samanlaisen sadesuojan sai myös pikku-Savotta.

Makuupussini on Haglöfs 1s Fibre, noin kilon painoinen kesäpussi. Norjan reissulla minulla ei (valitettavasti) tätä vielä ollut, joten se on ollut käytössä vasta Hossan reissulla. Hyvin se asiansa ajoi siellä ja saa siis kuulua varusteluettelooni toistaiseksi. Joskus, kunhan rikastun tarpeeksi, hankin hieman kevyemmän ja lämpimämmän untuvapussin.

Makuualustana toimii tällä hetkellä Erätukun itsestääntäyttyvä alusta. Käytän sitä yhdessä 1,5-senttisen solumuovin kanssa ja nämä kaksi reissua on selvitty kunnialla. Tämän kevään hankintalistalla olisi Thermarestin Neoair, kallis mutta ah, niin kevyt ja pehmeäksikin haukuttu alusta. Yksistään en kuitenkaan ilmatäytteiseen alustaan uskalla luottaa, vaan vanha kunnon solumuovi kulkee matkassa jokatapauksessa. Rinkan ulkopuolella se ei juuri vie tilaa, eikä painakaan mahdottomia, mutta siinä vaiheessa kun (jos) ilma-alusta puhkeaa niin se nouseekin arvoon arvaamattomaan. Ja pessimistinä en voi missään tapauksessa luottaa siihen ettei ilma-alusta puhkeaisi.

Keitin on Trangian 27-sarjaa. Sen hankin jokunen vuosi sitten ja se on palvellut hienosti niin retkillä kuin mökkiolosuhteissakin. Tänä keväänä sain siihen kauan kaipaamani kaasupolttimon. Vaikka Trangialla painoa onkin, niin se tulee kuulumaan varusteluettelooni toistaiseksi.

Tässäpä tuli vähän tärkeimpiä isoja varusteita. Kirjoittelen lisää aina kun mieleeni tulee jotain erityistä. Yksi mainitsemisen arvoinen pikkuvaruste, Erätukun minimaalisen pieni retkipyyhe ansaitsee kuitenkin tulla vielä esitellyksi. Ostin tällaisen viime kevään erämessuilta ja jossain mielenhäiriössä pakkasin sen mukaan Hossan reissulle. Pyyhe osoittautuikin tuikitarpeelliseksi. Sillä kuivasi nopsasti niin astiat kuin kädetkin ja kun sen jätti roikkumaan valtoimenaan rinkan ulkopuolelle, niin se kuivahti sopivasti seuraavaan taukoon mennessä, jolloin sen saattoi taas pakata omaan pikku pussukkaansa. Pyyhe ei paina juuri mitään, joten kävin ostamassa niitä pari lisää tulevia retkiä varten.

Ensi kesän reissusuunnitelmia

Olen tässä jo pitkin kevättalvea suunnitellut tulevaa kesää ja reissuja. Yksi pidempi reissu olisi tarkoitus tehdä, näillä näkymin suunnataan heinäkuun aikana Savukoskelle ja UKK-puistoon Nuorttin reitille. Tuo reitti vaikuttaisi sopivan mittaiselle näin aloittelijoiden kannalta ja siellä näyttäisi olevan mukavasti laavuja ja tulipaikkojakin. Olen kerran käynyt Tulppiossa, tuolla reitin lähtöpisteessä, kesällä 2007. Olimme liikkeellä asuntoautolla ja mieleen on jäänyt järkyttävä sääskien määrä. Kun auton oven aukaisi, niin sisälle pelmahti valehtelematta satapäin itikoita, ja niitä änkäytyi sisälle myös jokikisestä pienestäkin tuuletusräppänästä. Pahoin pelkään että tuo on sitä normaalia Itä-Lapin sääskimäärää juhannukselta elokuun alkuun, joten vaellusreissusta voi tulla vähintääkin mielenkiintoinen. No mutta, se mikä ei tapa, se vahvistaa. Varaamme mukaan sääskitakit ja tervakarkoitetta niin eiköhän tuolla pärjätä.

Pidemmän reissun lisäksi olen haaveillut ainakin yhdestä viikonloppureissusta. Viime kesänä tutuksi tullutta Hossaa kiinnostaisi nähdä vielä vähän lisää, joten sinne ehkä suuntaamme heti alkukesästä. Viimeksi kiersimme Järvien polun, mutta nyt olen suunnitellut vähän erilaisen reitin, joka kulkisi muun muassa värikallion kautta. Pituutta reitille tulisi 20-25 km, mikä olisi viikonlopulle ihan sopiva matka. Viimeksi käppäilimme perjantai-iltana vain n. 2 km, lauantaina 12 ja sunnuntaina 6. Enemmänkin olisi mennyt noissa maastoissa ihan keveästi. Kovin paljoa yli 20 km:n en kuitenkaan halua viikonloppureissun venyvän, että aikaa jää muuhunkin kuin hiki hatussa tarpomiseen. Tällä kertaa mukaan olisi mahdollisesti lähdössä kaksi ensikertalaista, joten senkin puolesta matkat olisi syytä pitää kohtuullisina.

Syksypuolella olisi mukava käydä vielä jokin pikkureissu, mutta se jää aivan nähtäväksi. Jos nyt nuo kaksikin reissua saisi käytyä niin hyvä olisi. Pohjoisessa toki käydään kesän mittaan jokusen kerran, mutta siellä tuskin tulee vaeltamaan lähdettyä, päiväretkiä nyt toki tehdään sielläkin.

Mistä kaikki alkoi

Lapinhulluus, tuo parantumaton tauti, johon ei ole hoitomuotoa ja joka pahenee vuosi vuodelta pahemmaksi. Kävin ensimmäisen kerran pohjoisessa kesällä 2005, 18-vuotiaana ja sen jälkeen sinne on pitänyt päästä joka vuosi, viime vuosina useammankin kerran. Joskus ihan pienenä olen toki käynyt Lapissa ja Pohjois-Norjassakin, mutta näistä reissuista en valitettavasti muista kuin pieniä pätkiä.

Isäni, joka on kulkenut Norjan tuntureilla ja Suomen Lapissa jo 70-luvulta lähtien, yritti kuljettaa veljeäni kalareissuilla pohjoisessa, turhaan. Veljeni viihtyi jo lapsena paremmin tietokoneen ääressä kuin tunturinkupeessa lammen rannassa virveli kädessä, kun taas minä olisin varmaan jo lapsena lähtenyt ilomielin telttaretkelle erämaahan. Isäni ei vain ehkä ajatellut asiaa niin, enkä oikein osannut itsekään mukaan kinuta, kun en tiennyt mistä jäisin paitsi. No, koskaan ei liene liian myöhäistä aloittaa. Kesällä 2005 isäni viimein hoksasi pyytää meitä, tai siis lähinnä poikaystävääni, ja minua siinä sivussa, mukaan kalareissulle Finnmarkiin. Varsinaisesta vaellusreissusta tuossa ei ollut kyse, vaikka keskellä erämaata olimmekin. Majoituimme mökissä, josta teimme päivä retkiä ja kalastimme. Silloin nuo upeat maisemat veivät minut mennessään, eikä paluuta entiseen enää ollut.

Seuraavana kesänä teimme samanlaisen reissun ja menomatkalla ajoimme vielä mutkan upean Jäämeren rannikon kautta. Nämä maisemat vielä entisestään vahvistivat lapinhulluuttani, ja tuon reissun jälkeen olenkin halunnut aina välillä käydä ihastelemassa Jäämeren maisemiakin. Kuitenkin tunturiylänkö tunturikoivikkoineen on sitä omaa "sielunmaisemaani", enkä kaipaa erityisemmin noita suurtuntureita tai vuoria. Siksipä Itä-Lappi onkin minulle sitä mieluisinta aluetta. Käsivarressakin olen toki käynyt, mutta komeista maisemista huolimatta en ihastunut siihen alueeseen samalla tavalla.

Vuonna 2009 kuviohin astui mökki Utsjoella, joka olikin lapinhullun unelmien täyttymys. Nyt olisi tukikohta pohjoisessa, josta voisi tutustua Lappiin yhä paremmin. Mökillä onkin käyty 2-3 kertaa vuodessa, lähinnä kesällä ja toinen reissu syksyllä. Vaikka mökki onkin pieni ja vaatimaton, niin on se siltikin mahtava paikka!

Ensimmäisen varsinaisen vaellukseni tein heinäkuussa 2010 samoissa maisemissa, missä olin alunperin tartunnan saanutkin, eli Finnmarkissa. Ei ehkä mikään ihanteellisin paikka kokemattoman vaeltajan ensimmäiselle reissulle, mutta hyvin selvittiin kuitenkin. Tällä reissulla pääosaa esitti kalastus, ja retki toteutettiinkin siten että teltat olivat kokoajan samassa leirissä, josta tehtiin päiväreissuja lähijärville. Säät olivat mitä upeimmat, paitsi viimeisenä päivänä, jolloin palasimme takaisin autolle. Parinkymmenen asteen lämpö oli vaihtunut 4 asteeksi ja hyytäväksi pohjoistuuleksi, sadetta tietenkään unohtamatta. Sama n. 16 km matka, johon meiltä oli ensimmäisenä päivänä kulunut 9 tuntia, kuljettiin nyt kuuteen tuntiin ja mahdollisimman vähillä tauoilla. Seuraavana yönä oli monin paikoin pitkin Lappia satanut lunta, ja lähtiessämme valkoisena oli myös Karigasniemen Ailigas. En epäile yhtään, etteikö myös tuolla vaellusalueellamme ole satanut lunta tuolloin. Kuvia reissulta täällä.

Toinen retki suuntautui vähän helpommalle alueelle Hossaan elokuussa 2011. Kyseessä oli viikonloppureissu, jonka aikana kiersimme Järvien polun. Liikkeellä oli yllättävän vähän ihmisiä. Paria sukeltajaa ja muutamaa kalamiestä lukuun ottamatta emme tavanneet muita ja laavuilla saimme nukkua rauhassa. Laavuyöpymiset olivatkin itselleni aivan uusi kokemus, tosin hyvä sellainen, joten tästä lähtien pyrinkin yöpymään laavussa jos siihen vain on mahdollisuus. Hossan reissulla meillä kävi myöskin hyvä tuuri säiden suhteen, sillä ensimmäisen illan pientä tihkua lukuun ottamatta ei satanut ollenkaan ja lämpötilakin oli juuri ihanteellinen eikä sääskiä ollut lainkaan. Täällä Hossan kuvia.

Esittäytyminen

Hei ja tervetuloa lukemaan blogiani.
Blogin takana on 25-vuotias naisihminen Pohjois-Suomesta, henkeen ja vereen luontoihminen ja aktiivinen koiraharrastaja. Olen aina viihtynyt metsissä ja soilla ja nykyisin kuljenkin koirien kanssa metsässä päivittäin, säällä kuin säällä ja kaikkina vuodenaikoina. Retkeily on kiinnostanut minua jo vuosikausia, mutta vasta viime vuosina olen päässyt tutustumaan tarkemmin tähän mukavaan harrastukseen. Olen siis hyvinkin alkutaipaleella harrastuksen parissa, mutta mihinpä se olisi kiire valmiissa maailmassa. :)

Lapinhulluus vei minut mennessään kesällä 2005 ja siitä saakka tauti on vain pahentunut vuosi vuodelta. Ensimmäiselle oikealle vaellukselleni pääsin kuitenkin vasta heinäkuussa 2010, jolloin aloitettiin vaatimattomasti Finnmarkin tunturiylängöltä. Seuraava reissu suuntautuikin sitten vähän helpommalle seudulle Hossaan. Kirjoitan myöhemmin lisää näistä retkistä.

Blogissani kirjoitan, paitsi itse retkistä ja retkeilyyn liittyvistä asioista, niin myös muista mieltä askarruttavista asioista, mitä milloinkin mieleen tulee. :)

Hossa 8/2011

Lisätty jälkikäteen vanhasta blogista

Vihdoin olen saanut kaikki reissun kuvat ojennukseen ja jopa Photobucketiin asti, joten kirjoitanpa pienen retkikertomuksen Hossan Järvien polulta. Reissu tehtiin siis 19.-21.8.2011 ja retkiseurueeseen kuuluivat minun ja Muston lisäksi Elina ja Onni. Lähdimme perjantaina meiltä Kempeleestä kohti Hossaa noin kello 18.00. Perillä Huosivirran P-paikalla olimme aika tarkalleen 21.00 ja siinä kun vaihdoimme vaatteet ja pakkailimme loputkin tavarat rinkkoihin niin kello oli n. 21.30 kun pääsimme viimein taipaleelle.

Noin puolen tunnin kävelyn jälkeen saavuimme Hakokosken laavulle, jossa vietimme ensimmäisen yön. Koska lähtö oli venynyt niin myöhäiseksi, alkoi olla jo pimeää ja seuraavalle laavulle oli vielä kilometrien matka, päätimme jäädä heti ensimmäiselle laavulle yöksi. Yritimme pystyttää telttaa laavuun, mutta eihän se sinne mahtunut joten päätimme kokeilla nukkumista laavussa. Tämä oli koirienkin kannalta parempi ratkaisu, sillä laavussa niillä oli enemmän tilaa ja pystyimme pitämään ne kokonaan erillään toisistaan. Teltan pystytimme kuitenkin varalta lähelle, jos mielemme muuttusikin yön aikana. Illalla paistelimme makkaraa ja keitimme kaakaota nuotiolla. Tunnelma oli mahtava! Koski kohisi vieressä ja oli kova tuuli, joten metsän ääniäkään ei kuulunut ja näinpä koirat nukkuivat pöhisemättä koko yön (ja meidänkään ei tarvinnut pelätä ääniä. ).

Aamulla pakkailimme kaikessa rauhassa ja keittelimme aamupalaa ja juomavettä nuotiolla. Hossan kirkkaat vedet olisivat varmaan juomakelpoisia ihan ilman keittämistäkin, mutta halusimme kuitenkin pelata varman päälle. Virhe oli kuitenkin keittää vesi nuotiolla, sillä lämmin, noelle, savulle ja tervakselle maistuva vesi ei ole mikään mieltäylentävä makuelämys. Tämän jälkeen vedenkeittäminen tapahtuikin trangialla. Pieni sivumaku siitäkin jäi, mutta ei mitään noin eksoottista kuitenkaan. Pääsimme starttaamaan Hakokoskelta noin 11 maissa, tosin harhauduimme heti kättelyssä polulta, mikä aiheutti pienen viivästymisen. Lopulta löysimme kuitenkin oikealle reitille ja matka pääsi jatkumaan.

Sää oli lämmin, muttei kuitenkaan kuuma, ja aurinko paistoi. Aivan ihanteellinen retkeilyilma siis. Sovimme että kävellään ihan rauhalliseen tahtiin ja pidetään pieniä taukoja aina kun sille tuntuu. Pysähdyimmekin miltei jokaisella tulipaikalla ja laavulla, mitä vastaan tuli. Alkumatkasta oli melko jyrkkiä ylä- ja alamäkiä, joten kulkeminen oli aika verkkaista. Pari kertaa meinasinkin kaatua juurakoihin jyrkissä alamäissä. Onneksi Musto osasi kulkea alamäet takanani tai vierellä, muutoin se olikin varmasti kiskaissut minut nurin joka kerta. Ei ole kovin kiva kaatua 15 kilon rinkka selässä.

Pidemmän tauon pidimme Muikkupuron laavulla. Siellä tapasimme myös pariskunnan, joka oli sukeltamassa järvillä. Heidän lisäkseen näimme muutamia kalastajia, mutta muutoin saimme olla rauhassa koko reissun ajan. Keittelimme lämminkuppi-keittoa ja teimme voileipiä. Muikkupuro oli oikein hieno paikka, siellä olisi voinut hyvin yöpyäkin.

Muikkupuron jälkeen matka jatkui jälleen harjuja pitkin järvimaisemissa. Koko reitti oli maisemaltaan hyvin samankaltaista: kuivaa mäntykangasta, harjuja ja järviä jyrkkine rantoineen. Muutamassa kohdassa reitin loppupuolella oli suota ja pitkospuut. Ensimmäisellä puoliskolla oli runsaasti jyrkkiä nousuja ja laskuja, mutta noin puolivälistä eteenpäin oli tasaisempaa. Tuolloin polku kulkikin enimmäkseen aivan rantoja mukaillen. Seuraavan pikatauon pidimme Ala-Valkeisen autiotuvalla, joka oli tuolloin remontissa. Tuvan pihapiirikin oli poissa käytöstä, joten huilasimme vain hetken ja jatkoimme sitten matkaa.

Seuraava taukopaikka oli Kokalmuksen tulipaikka, joka oli upealla hiekkarannalla. Koska sää oli lämmin niin päätin käväistä uimassakin. Kylläpä se virkisti mukavasti, vaikka vesi olikin vähän kylmää. Uimapaikan lähistöllä näimme ensimmäiset porot. Iso valkoinen kavereineen toljottivat meitä jonkin matkan päästä ja painuivat sitten matkoihinsa. Koirat kuulivat ja varmaan haistoivatkin porot, mutta eivät nähneet kuitenkaan, sen verran kaukana porot olivat.

Reitin puolivälissä oli porotalleja, joihin porot ovat kerääntyneet esimerkiksi räkkää pakoon. Ja jäljistä päätellen kerääntyvät vielä nykyisinkin. Oviaukko oli ihmeellisen matala, mitenköhän porot mahtuvat siitä sisään? Myöhemmin reitin varrella (itseasiassa ihan toisen yöpaikkamme vieressä) oli myös porokatiska, jonka avulla poroja on otettu kiinni. Tästä hökötyksestä en tullut ottaneeksi yhtään kuvaa, mutta kyseessä oli nimensä mukaisesti katiska, eli poro meni sinne herkkujen perässä ohuiden rimojen läpi, mutta ei päässyt enää takaisin pois (ääh, hirveän hankala selittää. :D).

Lauantain viimeisen tauon pidimme Kokalmuksen laavulla, josta oli enää parin kilometrin matka yöpaikkaamme. Keittelimme jälleen ruuan, joten tauosta tuli vähän pidempi. Laavu oli muuten ihan mukava, mutta se aukeni suoraan järvenselälle päin, joten kova tuuli pääsi puhaltamaan laavuun ja nuotipaikalle turhan suoraan. Mutta tyynellä säällä varmasti oikein kiva paikka, onneksi meidän ei tarvinnut jäädä tänne yöpymään. Olisi voinut tulla viileä yö. 

Kuuden maissa iltapäivällä saavuimme Lipposensalmen laavulle, jossa vietimme toisen yön. Jalat olisivat ehkä kantaneet vielä pidemmällekin, mutta koska tämä oli viimeinen laavu ennen Huosivirtaa, niin valinnanvaraa ei ollut. Ja toisaalta, kyllä lepo tulikin jo tarpeeseen tuossa vaiheessa. Eipähän ollut kiirettä minnekään vaan sai rauhassa leiriytyä. Laavu oli vieläpä todella ihanalla paikalla, hiekkarannalla, eikä tuulikaan osunut sinne niin kuin tuolle edelliselle laavulle. Ilta oli todella upea, tuuli tyyntyi ja aurinko laski puiden taakse. Teimme nuotion ja paistelimme lettuja. Koiratkin olivat jo aika väsyneitä päivän taivalluksesta. Matkaa lauantaille kertyi noin 12 km, mikä ei kuulosta paljolta, mutta painava rinkka ja jyrkät mäet antavat lisähaastetta kulkemiselle, joten ihan sopiva päivämatka tuo on. Miksipä sitä pitäisi lähteä vaellukselle kiirehtimään ja suorittamaan, kun sitä saa tehdä ihan tarpeeksi arkielämässäkin. Rentoutumaanhan tuonne lähdetään, joten matkat on syytä sovittaa siten että ehtii rauhassa pitää taukoja ja nauttia retkestä ilman kiirettä.

Toisenkin yön nukuimme siis laavussa, telttaa emme tällä kertaa edes pystyttäneet. Ylimääräisiä ääniä ei nytkään kuulunut, vaikka tällä kertaa vieressä ei ollutkaan pauhaavaa koskea. Poron näimme aamuyöllä Muston kanssa, kun kävimme pikku lenkin laavun takana. Musto suhtautui poroon ihmeen rauhallisesti, ehkä se oli vain niin väsynyt keskellä yötä ettei jaksanut vouhottaa sen enempää.

Itse ihastuin todella tuohon laavuyöpymiseen, ja aloinkin jo vakavasti harkita laavukankaan hankkimista teltan sijaan. Molemmissa on varmasti puolensa. Nuo oikeat laavut ovat kuitenkin ihan eri juttu kuin laavukankaat. Ja jos haluaa avotunturissa vaeltaa (kuten haaveenani on) niin siellä teltta lienee kuitenkin parempi vaihtoehto. Telttakin voisi olla mieluiten keveämpää mallia, ja ajattelinkin että jos nyt innostun tästä hommasta toden teolla niin hankin itselleni ja koirille ns. sooloteltan, joka on kevyt kantaa mukana. Jos mukana on useampia koiria, niin voisi olla helpompaa nukkua eri teltoissa, ettei koirille tulee kähinää ahtaassa teltassa.

Sunnuntaiaamuna meille tuli vähän äkkilähtö kun reissukaveri sai tiedon kotona olevan koiransa sairastumisesta. Nousimmekin ylös jo puoli 7 aikaan ja lähdimme heti kamppeet pakattuamme liikkeelle. Loppumatkasta suurimman osan reitti kulki autotietä pitkin, joten aika tylsäksi menivät maisemat. Ennen autotietä polku haarautui kahteen suuntaan, joista molemmat veivät Huosivirralle. Katsoimme kartasta, että vasemmalle haarautunut polku kulkisi harjujen yli (jyrkkiä mäkiä siis), joten valitsimme oikeanpuoleisen polun, joka kulki tätä autotietä pitkin. Mutta mikäli ei ole kiirettä, kannattaa varmastikin valita se vasemmanpuoleinen reitti (Jatkonvaaran polku nimeltään), ainakin jos haluaa välttää autotiellä kävelemisen.

Yhdeksän aikaan olimme jo autolla ja pakkaamisen ja syömisen jälkeen lähdimme kohti Oulua. Kaikenkaikkiaan oli mukava reissu, ja mikä parasta, säät suosivat. Vain perjantaina lähdettyämme autolta tihuutti vähän vettä, mutta muuten ei sadevarustusta tarvittu. Lauantain päivämatkakin oli oikein sopiva ja reitti oli pääsääntöisesti helppokulkuinen. Laavu-ja tulipaikat olivat todella siistissä kunnossa ja polttopuutakin oli runsaasti. Voin kyllä suositella Järvien polkua muillekin. Viikonloppureissuksi se käy oikein hyvin, vaikka kevyen repun kanssa sen varmasti kiertäisi päiväseltäänkin. Ensi kesän reissu on jo suunnitteluasteella, sitten suunnataankin vähän pohjoisemmaksi, olisiko se kenties Lemmenjoki, UKK-puisto vaiko Kevo? Senpä näkee sitten. Kiitos reissuseuralle, otetaanpa uusiksi!