torstai 8. syyskuuta 2011

Hossa 8/2011

Lisätty jälkikäteen vanhasta blogista

Vihdoin olen saanut kaikki reissun kuvat ojennukseen ja jopa Photobucketiin asti, joten kirjoitanpa pienen retkikertomuksen Hossan Järvien polulta. Reissu tehtiin siis 19.-21.8.2011 ja retkiseurueeseen kuuluivat minun ja Muston lisäksi Elina ja Onni. Lähdimme perjantaina meiltä Kempeleestä kohti Hossaa noin kello 18.00. Perillä Huosivirran P-paikalla olimme aika tarkalleen 21.00 ja siinä kun vaihdoimme vaatteet ja pakkailimme loputkin tavarat rinkkoihin niin kello oli n. 21.30 kun pääsimme viimein taipaleelle.



Noin puolen tunnin kävelyn jälkeen saavuimme Hakokosken laavulle, jossa vietimme ensimmäisen yön. Koska lähtö oli venynyt niin myöhäiseksi, alkoi olla jo pimeää ja seuraavalle laavulle oli vielä kilometrien matka, päätimme jäädä heti ensimmäiselle laavulle yöksi. Yritimme pystyttää telttaa laavuun, mutta eihän se sinne mahtunut joten päätimme kokeilla nukkumista laavussa. Tämä oli koirienkin kannalta parempi ratkaisu, sillä laavussa niillä oli enemmän tilaa ja pystyimme pitämään ne kokonaan erillään toisistaan. Teltan pystytimme kuitenkin varalta lähelle, jos mielemme muuttusikin yön aikana. Illalla paistelimme makkaraa ja keitimme kaakaota nuotiolla. Tunnelma oli mahtava! Koski kohisi vieressä ja oli kova tuuli, joten metsän ääniäkään ei kuulunut ja näinpä koirat nukkuivat pöhisemättä koko yön (ja meidänkään ei tarvinnut pelätä ääniä. ).

Aamulla pakkailimme kaikessa rauhassa ja keittelimme aamupalaa ja juomavettä nuotiolla. Hossan kirkkaat vedet olisivat varmaan juomakelpoisia ihan ilman keittämistäkin, mutta halusimme kuitenkin pelata varman päälle. Virhe oli kuitenkin keittää vesi nuotiolla, sillä lämmin, noelle, savulle ja tervakselle maistuva vesi ei ole mikään mieltäylentävä makuelämys. Tämän jälkeen vedenkeittäminen tapahtuikin trangialla. Pieni sivumaku siitäkin jäi, mutta ei mitään noin eksoottista kuitenkaan. Pääsimme starttaamaan Hakokoskelta noin 11 maissa, tosin harhauduimme heti kättelyssä polulta, mikä aiheutti pienen viivästymisen. Lopulta löysimme kuitenkin oikealle reitille ja matka pääsi jatkumaan.








Sää oli lämmin, muttei kuitenkaan kuuma, ja aurinko paistoi. Aivan ihanteellinen retkeilyilma siis. Sovimme että kävellään ihan rauhalliseen tahtiin ja pidetään pieniä taukoja aina kun sille tuntuu. Pysähdyimmekin miltei jokaisella tulipaikalla ja laavulla, mitä vastaan tuli. Alkumatkasta oli melko jyrkkiä ylä- ja alamäkiä, joten kulkeminen oli aika verkkaista. Pari kertaa meinasinkin kaatua juurakoihin jyrkissä alamäissä. Onneksi Musto osasi kulkea alamäet takanani tai vierellä, muutoin se olikin varmasti kiskaissut minut nurin joka kerta. Ei ole kovin kiva kaatua 15 kilon rinkka selässä.

Pidemmän tauon pidimme Muikkupuron laavulla. Siellä tapasimme myös pariskunnan, joka oli sukeltamassa järvillä. Heidän lisäkseen näimme muutamia kalastajia, mutta muutoin saimme olla rauhassa koko reissun ajan. Keittelimme lämminkuppi-keittoa ja teimme voileipiä. Muikkupuro oli oikein hieno paikka, siellä olisi voinut hyvin yöpyäkin.






Muikkupuron jälkeen matka jatkui jälleen harjuja pitkin järvimaisemissa. Koko reitti oli maisemaltaan hyvin samankaltaista: kuivaa mäntykangasta, harjuja ja järviä jyrkkine rantoineen. Muutamassa kohdassa reitin loppupuolella oli suota ja pitkospuut. Ensimmäisellä puoliskolla oli runsaasti jyrkkiä nousuja ja laskuja, mutta noin puolivälistä eteenpäin oli tasaisempaa. Tuolloin polku kulkikin enimmäkseen aivan rantoja mukaillen. Seuraavan pikatauon pidimme Ala-Valkeisen autiotuvalla, joka oli tuolloin remontissa. Tuvan pihapiirikin oli poissa käytöstä, joten huilasimme vain hetken ja jatkoimme sitten matkaa.



Seuraava taukopaikka oli Kokalmuksen tulipaikka, joka oli upealla hiekkarannalla. Koska sää oli lämmin niin päätin käväistä uimassakin. Kylläpä se virkisti mukavasti, vaikka vesi olikin vähän kylmää. Uimapaikan lähistöllä näimme ensimmäiset porot. Iso valkoinen kavereineen toljottivat meitä jonkin matkan päästä ja painuivat sitten matkoihinsa. Koirat kuulivat ja varmaan haistoivatkin porot, mutta eivät nähneet kuitenkaan, sen verran kaukana porot olivat.

Reitin puolivälissä oli porotalleja, joihin porot ovat kerääntyneet esimerkiksi räkkää pakoon. Ja jäljistä päätellen kerääntyvät vielä nykyisinkin. Oviaukko oli ihmeellisen matala, mitenköhän porot mahtuvat siitä sisään? Myöhemmin reitin varrella (itseasiassa ihan toisen yöpaikkamme vieressä) oli myös porokatiska, jonka avulla poroja on otettu kiinni. Tästä hökötyksestä en tullut ottaneeksi yhtään kuvaa, mutta kyseessä oli nimensä mukaisesti katiska, eli poro meni sinne herkkujen perässä ohuiden rimojen läpi, mutta ei päässyt enää takaisin pois (ääh, hirveän hankala selittää. :D).

Lauantain viimeisen tauon pidimme Kokalmuksen laavulla, josta oli enää parin kilometrin matka yöpaikkaamme. Keittelimme jälleen ruuan, joten tauosta tuli vähän pidempi. Laavu oli muuten ihan mukava, mutta se aukeni suoraan järvenselälle päin, joten kova tuuli pääsi puhaltamaan laavuun ja nuotipaikalle turhan suoraan. Mutta tyynellä säällä varmasti oikein kiva paikka, onneksi meidän ei tarvinnut jäädä tänne yöpymään. Olisi voinut tulla viileä yö. 






Kuuden maissa iltapäivällä saavuimme Lipposensalmen laavulle, jossa vietimme toisen yön. Jalat olisivat ehkä kantaneet vielä pidemmällekin, mutta koska tämä oli viimeinen laavu ennen Huosivirtaa, niin valinnanvaraa ei ollut. Ja toisaalta, kyllä lepo tulikin jo tarpeeseen tuossa vaiheessa. Eipähän ollut kiirettä minnekään vaan sai rauhassa leiriytyä. Laavu oli vieläpä todella ihanalla paikalla, hiekkarannalla, eikä tuulikaan osunut sinne niin kuin tuolle edelliselle laavulle. Ilta oli todella upea, tuuli tyyntyi ja aurinko laski puiden taakse. Teimme nuotion ja paistelimme lettuja. Koiratkin olivat jo aika väsyneitä päivän taivalluksesta. Matkaa lauantaille kertyi noin 12 km, mikä ei kuulosta paljolta, mutta painava rinkka ja jyrkät mäet antavat lisähaastetta kulkemiselle, joten ihan sopiva päivämatka tuo on. Miksipä sitä pitäisi lähteä vaellukselle kiirehtimään ja suorittamaan, kun sitä saa tehdä ihan tarpeeksi arkielämässäkin. Rentoutumaanhan tuonne lähdetään, joten matkat on syytä sovittaa siten että ehtii rauhassa pitää taukoja ja nauttia retkestä ilman kiirettä.







Toisenkin yön nukuimme siis laavussa, telttaa emme tällä kertaa edes pystyttäneet. Ylimääräisiä ääniä ei nytkään kuulunut, vaikka tällä kertaa vieressä ei ollutkaan pauhaavaa koskea. Poron näimme aamuyöllä Muston kanssa, kun kävimme pikku lenkin laavun takana. Musto suhtautui poroon ihmeen rauhallisesti, ehkä se oli vain niin väsynyt keskellä yötä ettei jaksanut vouhottaa sen enempää.

Itse ihastuin todella tuohon laavuyöpymiseen, ja aloinkin jo vakavasti harkita laavukankaan hankkimista teltan sijaan. Molemmissa on varmasti puolensa. Nuo oikeat laavut ovat kuitenkin ihan eri juttu kuin laavukankaat. Ja jos haluaa avotunturissa vaeltaa (kuten haaveenani on) niin siellä teltta lienee kuitenkin parempi vaihtoehto. Telttakin voisi olla mieluiten keveämpää mallia, ja ajattelinkin että jos nyt innostun tästä hommasta toden teolla niin hankin itselleni ja koirille ns. sooloteltan, joka on kevyt kantaa mukana. Jos mukana on useampia koiria, niin voisi olla helpompaa nukkua eri teltoissa, ettei koirille tulee kähinää ahtaassa teltassa.

Sunnuntaiaamuna meille tuli vähän äkkilähtö kun reissukaveri sai tiedon kotona olevan koiransa sairastumisesta. Nousimmekin ylös jo puoli 7 aikaan ja lähdimme heti kamppeet pakattuamme liikkeelle. Loppumatkasta suurimman osan reitti kulki autotietä pitkin, joten aika tylsäksi menivät maisemat. Ennen autotietä polku haarautui kahteen suuntaan, joista molemmat veivät Huosivirralle. Katsoimme kartasta, että vasemmalle haarautunut polku kulkisi harjujen yli (jyrkkiä mäkiä siis), joten valitsimme oikeanpuoleisen polun, joka kulki tätä autotietä pitkin. Mutta mikäli ei ole kiirettä, kannattaa varmastikin valita se vasemmanpuoleinen reitti (Jatkonvaaran polku nimeltään), ainakin jos haluaa välttää autotiellä kävelemisen.

Yhdeksän aikaan olimme jo autolla ja pakkaamisen ja syömisen jälkeen lähdimme kohti Oulua. Kaikenkaikkiaan oli mukava reissu, ja mikä parasta, säät suosivat. Vain perjantaina lähdettyämme autolta tihuutti vähän vettä, mutta muuten ei sadevarustusta tarvittu. Lauantain päivämatkakin oli oikein sopiva ja reitti oli pääsääntöisesti helppokulkuinen. Laavu-ja tulipaikat olivat todella siistissä kunnossa ja polttopuutakin oli runsaasti. Voin kyllä suositella Järvien polkua muillekin. Viikonloppureissuksi se käy oikein hyvin, vaikka kevyen repun kanssa sen varmasti kiertäisi päiväseltäänkin. Ensi kesän reissu on jo suunnitteluasteella, sitten suunnataankin vähän pohjoisemmaksi, olisiko se kenties Lemmenjoki, UKK-puisto vaiko Kevo? Senpä näkee sitten. Kiitos reissuseuralle, otetaanpa uusiksi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti