perjantai 2. tammikuuta 2015

Vuosi 2014

Miksi minusta tuntuu, että siitä on vain hetki aikaa kun tein tällaista postausta edellisen kerran? Ja siitä on muka nyt jo vuosi aikaa. Höh, en usko. Täytynee siis vähän palailla ajassa taakse päin ja katsella että mitä tähän väliin on oikein mahtunutkaan.

Tammikuusta jäi mieleen pari harjoitusyöpymistä pakkasessa retkiystäväni kanssa. Eka taisi olla jotain -16 Myllykosken laavulla, ja toinen -28 astetta silloisessa kotipihassa.

Helmikuussa oli muutto maalta kaupunkiin, ja ekat yöt yksin metsässä pimeään aikaan. Kaksi maastoyötä tuli tässäkin kuussa täyteen. Eka yö Myllykoskella ja toinen Kummunkorvella.

Maaliskuussa oli mökkireissua, päivätulisteluita ja kaksi retkiyötä. Ensimmäinen retkikamujen seurassa Isokankaanjärvellä ja toinen vähemmän retkeilevän ystävän kanssa Kummunkorvella.

Huhtikuussa taisi täällä jo viimeisetkin lumet lähteä. Joskus alkukuusta taisin käydä itsekseni yöpymässä Kummunkorvella, ja sitten loppukuusta teimme retkikamun ja hänen ystävänsä kanssa yhden yön retken, jossa kiersimme Isokankaan polun ja yövyimme Kummunkorvella.

Toukokuun aikana ehti sattua ja tapahtua, niin hyvässä kuin pahassakin. Mutta pääasiassa siitäkin jäi vain hyviä muistoja. Alkava kesä, ensimmäiset helteet, kiva mökkireissu, ensimmäinen viikonloppureissu Hossassa, ja muutakin kivaa. :)



Alkukesää Sanginjoella.

Kesäkuu mennä hurahti melko joutuin. Oli erämessureissua Riihimäelle, mökkeilyä Ranualla ja Puolangalla ja kuun päätteeksi ja loman alkajaisiksi vielä viikonloppuretki Hossassa. Ja räntäsade. Kaksi retkiyötä-tavoite täyttyi tässäkin kuussa.

Omppuja tulossa.

Suomenlinnaa.

Simojärvellä veneillään.

Juhannusviikon virkistävä räntäkuuro.

Muutama päivä myöhemmin. Juhannus Puolangalla.

Liskonen.

Uusi hankinta.

Heinäkuu meni lomaillessa, ja sehän tarkoittaa mun kohdallani viiden viikon reissailua siellä, täällä ja tuolla. Heti kuun alkupuolella paineltiin pohjoiseen. Kilpparin ja Norjan kautta Dalvadakseen, josta takaisin Norjan puolelle kolmen yön vaellusreissulle ja jälleen takaisin Dalvadakseen. Lämpötila taisi pysytellä koko reissun ajan lähempänä kolmeakymmentä ja sääskiä oli... noh, paljon. Välillä kävin mutkan Kuopiossa, sitten jokunen päivä mökillä, ja takaisin pohjoiseen. Ja siinäpä se loma menikin. Maastoöitä kertyi neljä kappaletta.

Elokuun alussa koitti jälleen muutto, tälläkertaa kaupungista maalle, tai no, oikeastaan vielä sitäkin syrjempään. Tähän katkesi myös hyvin alkanut "2 retkiyötä kuussa"-projekti. Mutta olen tyytyväinen jo siihen seitsemäänkin kuukauteen. Päiväretkiä tehtiin ja marjoja poimittiin. Koko kuukausi oli lämmin, alkukuu jopa helteinen. Hirvikärpäsiä oli niin helvatusti.

Omppuset alkaa olla jo valmiita.

Sateenkaari omalla takapihalla.

Syyskuussa kävimme jälleen Lapissa ja muutaman päivän retkellä Paistuntureilla. Loppukuu menikin aika pitkälti sairastaessa, joten Lapinreissu jäikin melkeinpä ainoaksi retkeilyksi.

Lokakuussa teimme jokusen päiväretken, ja sitten kävimme kaverini kanssa yhden laavuyön Kummunkorvella. 

Marraskuu jatkui samalla kaavalla. Jokunen pieni retki, mutta ei sen suurempia. Talvi alkoi tuleskella ja päivät lyhentyä. Ulkoiluinto vähän haussa, vain jokunen kuva koko kuulta.

Tervareitillä.

Metsälenkki Pikkaralassa.

Joku piiperö kulki tästä.

Raippaluodon silta.

Sanginjoki alkaa jo saada jääpeitettä.

Joulukuussa oli taas yhtä ja toista hössötystä. Itsenäisyyspäivän aikaan olimme Ranualla, ja muinakin viikonloppuina ulkoilimme tässä kodin läheisyydessä. Joulun olin töissä, mutta sitten alkoi viikon loma, ja heti pyhien jälkeen suuntasimme Puolangalle 20 asteen pakkaseen. Muutaman yön jälkeen kotiin pikasiistiytymään ja seuraavana päivänä Ranualle uudenvuoden viettoon.

Semmoinen oli se vuosi. Paljon siihen mahtui kaikenlaista, ja isoja muutoksiakin elämässä tapahtui. Retkeilyn kannalta oikein hyvä vuosi, vaikka syksy jäikin vähän vaisuksi sairasteluiden ja muun hässäkän takia. Mutta ehtiihän tässä vielä, ja kuitenkin päiväretkiä tuli tehtyä oikein mukavasti. Maastoöitä kertyi kaikenkaikkiaan 19. Tavoite oli saada vähintään se 24, mikä olisi aika helposti täyttynytkin muutamalla viikonloppureissulla. Mutta ei se huonosti ole tuokaan, varsinkin kun mukaan mahtui eri vuodenaikoja, lämpötiloja, sääolosuhteita ja retkiympäristöjä.

Hankintojakin tuli tehtyä, suurimpina teltta, kengät ja luminkengät (jotka tosin mies minulle osti). Lisäksi toki vaatetta ja pienempää retkisälää tuli hankittua. Joulupukkikin toi retkeilyyn liittyviä juttuja, kuten villapaidan, Ruskovillan silkkivilla-kerraston, villaisia sukkia, Partioaitan lahjakortin, sekä jo pidempään haaveilemani kameran.

Puolangalla oli mahtavia aurinkoisia päiviä, ja pakkanen hipoi kovimmillaan kolmeakymmentä astetta. Reissu sai sunnuntai-iltana ikävän käänteen, kun koirat karkasivat jäniksen perään, ja vain kaksi niistä tuli takaisin. Pikkuinen Vanni oli eksynyt muista ja harhaili koko yön jossain metsässä. Toki yritimme sitä etsiä, mutta turhaan. Olin jo melko varma, että se on joko juossut sulaan, loukannut itsensä, paleltunut hengiltä, joutunut suden suuhun tai vähintäänkin jäänyt auton alle. Mutta niin vain se löytyi seuraavana päivänä linnuntietä noin viiden kilometrin päästä mökistä, isolta tieltä harhailemasta. Joku fiksu autoilija oli sen havainnut ja pysähtynyt ottamaan sen kiinni. Olimme samaan aikaan itsekin liikkeellä autolla ja satuimme juuri oikeaan aikaan paikalle ja saimme lapsen heti kotiin. Väsynyt ja nälkäinen ja vähän järkyttyneen oloinen se ressukka oli, mutta kaikinpuolin kunnossa kuitenkin. Helpotuksen määrää ei voi sanoin kuvailla.

 













 

















Vuosi päättyi hienossa säässä Ranualla. Teimme vielä pienen moottorikelkkareissun Simojärven Porosaaressa autiotupaa ja laavuja katsomassa ja samalla näimme mitä hienoimman auringonlaskun (ja kuvien signeeraus livahti jo seuraavan vuoden puolelle vahingossa).












Ja vaikka en itse kauhena raketteja arvostakaan, niin kun sellaisia nyt sattui näkymään, niin pitihän noita kameran ominaisuuksia vähän testailla. Lopputulokseen olen oikein tyytyväinen.







Hyvää uutta vuotta 2015!

tiistai 23. joulukuuta 2014

Hyvän joulun toivotus




Talvisen nuotiokuvan myötä toivotamme blogin lukijoille oikein lämmintä ja ihanaa joulun aikaa, sekä savuntuoksuista ja seikkailurikasta uutta vuotta 2015! :)




lauantai 13. joulukuuta 2014

Lukemista

Itelle on mukavinta ostaa joululahjoja. Ei tartte miettiä mitä ostaa, ne on aina mieluisia ja jos ei keksikään mitään niin kukaan ei pahastu. Tällaiset kirjat aion antaa itselleni. Tuskin maltan odottaa että pääsen lukemaan.

tiistai 9. joulukuuta 2014

Itsenäisyyspäivän lumikenkäretki

Itsenäisyyspäiväviikonlopulle oli suunniteltu mökkireissua Ranualle. Suunnitteilla oli myös lauantaille jonkinlainen tulisteluretki ja luvassa oli reipasta lumisadetta, joten niinpä neuvokas rakkaani oli käynyt ostamassa meille lumikengät. Olihan moisten hankinta ollut mielessä jo pitkään, ja nyt niille olisi jo tarvettakin. Minun kenkäni ovat TSL Rando-merkkiset kelta-harmaat lonttoset. Itselleen ukkeli oli ostanut Erätukun "jahtivahti"-kengät. Testikierros käytiin torstai-iltana lähipelloilla ja lontostelu tuntui kaikinpuolin mukavalta, vaikkei lunta ollut juuri kymmentä senttiä enempää. Sen verran testireissu antoi kuitenkin osviittaa lumikenkäilystä, että näin kylmiltään emme ehkä lähtisi heti kymmenen kilsan lenkille, vaan tyytyisimme vähän lyhempään retkeen.

Retkikohteeksi valikoitui Kultivaara-niminen paikka, jonne käppäilimme järven yli jäätä pitkin. Lunta oli ehkä 15 cm, joten kulkeminen oli helppoa. Järven keskellä jään päällä oli reilusti vettä, ja siinä soseessa käveleminen oli jo kohtalaisen raskasta. Oli kuitenkin mukava huomata, että lumikenkien pohjiin ei tarttunut lainkaan lunta. Jo lähtiessä bongasimme ison maakotkan liitelemässä vaaran yläpuolella. Siinä se leijaili pitkän aikaa ja kävi ilmeisesti tarkistamassa että olisiko koirissa potentiaalia saaliiksi, ja poistui sitten takavasemmalle. Hieno lintu! Järven ylityksen jälkeen edessä oli jyrkähkö nousu vaaran laelle. Pikkuisen jännitti että mitenköhän rankka nousu olisi, mutta yllätyimme positiivisesti huomatessamme että nouseminen sujui hyvinkin kevyesti.

Vaaran laella koirat saivat vainun ja häipyivät takaisin alamäkeen kimakan räksytyksen kanssa. Arvasin, että poron ne ovat bonganneet, mutta en jaksanut huolestua, sillä upottavassa nuoskalumessa pylleröt eivät kovin kauaa jaksaisi viipottaa (ja siksi uskalsinkin pitää niitä vapaana). Hetken kuluttua rinteen takaa tulla jolkutteli poro, ja aivan äänettömästi ja kevyesti ohitti minut ja yhden koiran (joka on pahin vouhake ja oli siksi hihnassa) vain parin metrin päästä kadoten sitten lumiseen metsään. Katsoimme molemmat, minä ja koira, yhtä hölmistyneinä että mitä oikein tapahtuu. Aika vaikuttavaa kuinka hiljaa ja vaivattomasti ne kulkevatkaan. Hetkeä aiemmin se oli ohittanut myös hieman edempänä olleen miehen, samalla tavalla läheltä ja äänettömästi. Jonkin ajan kuluttua tulivat sitten poropaimenet, läkähdyksissä tietenkin juostuaan rinnettä ylös poron perässä. Seurauksena oli toki hihnatuomio tämän tempauksen jälkeen, vaikka kuonot olisivat epäilemättä vieneet vielä tovin matkaa jälkien perässä.

Vaaran huipulla kävi kova tuuli, joten etsimme hieman alempaa suojaisamman paikan tulistelua varten. Innostuin myös muovaamaan pienen lumiukon tuomaan vähän joulutunnelmaa. Jostain syystä tykkään kauheasti lumiukoista, enkä kai (toivottavasti) tule koskaan liian vanhaksi niiden rakentamiseen. :P

Mies paisteli makkaraa ja minä keitin glögiä keksien seuraksi. Mukava tunnelma siinä lumisen kuusikon keskellä istua tulilla. Varpaatkin pysyivät ihme kyllä lämpiminä vaikka jalassa oli vain tavalliset vaelluskengät ja niiden alla ohuet merinosukat sekä paksummat villaiset sukat. 

Tulistelun jälkeen palailimme samaa reittiä autolle. Alamäki olikin jo huomattavasti haastavampi, mutta selvittiinpä sitä siitäkin. Järvellä oli jo ihan kunnon lumituisku, vaikka sääennuste oli lupaillut pakastuvaa ja selkenevää säätä. 



















Sellainen oli siis ensikosketukseni lumikenkäilyyn. Mukavaa hommaa, jota tullaan varmasti harrastamaan jatkossakin ahkerasti. Oman kotimme ympäristössä koluttavaa riittää, joten kunhan (jos) sitä lunta tässä saadaan niin eiköhän tuota tule ainakin lähiretkiä tehtyä.

Lauantai-illaksi saimme kuitenkin odotetun kirkkaan taivaan ja kuutamon, ja kaupanpäälle vielä revontuletkin. Mies niistä koitti kovasti kuvia ottaa, itse kun en jaksanut edes kaivaa kameraa esiin. Nyt on viime aikoina ollut aika vähissä valokuvausinto, varmaan osittain pimeän vuodenajan takia mutta myös siksi, että jos ympäröivää maailmaa katsoo aina vain kameran läpi, niin missaa helposti monta hienoa hetkeä vain siksi kun kaikki energia menee sen "täydellisen" kuvan metsästykseen. Ja sitten kuitenkin jollain muulla on aina parempia ja hienompia kuin ne omat räpsyt. Parempi siis vain painaa hienot hetket mieleensä ja nauttia niistä sillä hetkellä täysillä. Mutta toki niitä kuviakin pitää aina muistoksi saada, että kokonaan en ole valokuvaamista hylkäämässä missään nimessä. Valoa ja innostusta odotellessa,

Kohtapa se onkin jo joulu ja taas uusi vuosi kolkuttelee ovella. Äkkiä on tämä vuosi mennyt kyllä ja monenlaista on ehtinyt tapahtua. Joulun päivät paiskin töitä, mutta sitten jään viikoksi vapaalle. Tarkoitus olisi ainakin jollakin mökillä käydä, ja eiköhän tuota jonkinlaista retkeilyäkin liene luvassa. Toivottavasti nyt tulisi edes vähän lunta jouluksi, ettei nyt ihan mustaa olisi. Näitä ilmoja ja ennusteita seuraillessa ei kyllä kovinkaan lupaavalle näytä.