Juhannus Lapissa

Tavoistamme poiketen vietimme juhannusta tänä vuonna Utsjoenmökillä. Kaikkiaan kolme päivää oltiin perillä, kaksi menikin matkaa tehdessä. Kahtena päivänä retkeiltiin ja yhtenä autoiltiin Norjassa Jäämeren maisemissa.

Kävimme Nuorgamissa pienen lenkin merkitsemätöntä maastouraa pitkin lammella, jonka rannassa piti olla laavu. Olihan siellä laavu, keskeneräinen sellainen, mutta vieressä oli myös mökki, joten emme tohtineet mennä laavulle, jos se olikin jonkun yksityisomaisuutta. Niinpä jäimme evästauolle vähän syrjemmälle. Mukava sää, oli n. 20 astetta lämmintä ja kova tuuli, joka piti enimpiä sääskiä loitolla. Sääskiarmeija oli tosiaan herännyt henkiin, ja notkoissa ja laaksoissa, joihin tuuli ei päässyt kunnolla puhaltamaan, syöpäläisiä oli valtavasti.

Viimeisenä päivänä lähdimme kompassisuunnalla mökiltä tunturiin. Tarkoitukseni oli vähän harjoitella suunnistamista, mutta lopulta jouduimme vähän muuttamaan alkuperäistä suunnitelmaamme, joten suunnistaminen tapahtui lähinnä maastonmuotojen mukaan, eikä kompassia lopulta juuri tarvinnut. Kartalla pysyttiin kuitenkin hyvin. Sää oli melkein helteinen ja sääskien takia oli pakko pitää villapaitaa päällä, joten hieman tukala retki, mutta mukava jokatapauksessa. Matkaa kertyi n. 9 km ja aikaa meni nelisen tuntia taukoineen päivineen.

Lauantaina ajelimme vaatimattoman 500 kilometrin lenkin Norjassa. Ensin Karasjoen kautta Lakselviin ja sieltä Ifjordiin ja edelleen Tana bruhun ja Utsjoelle. Hienoja maisemia, antaa kuvien kertoa lisää.

Lopuksi vielä tunnistamaton kasvi, joka kasvaa mökkimme pihalla. Hortonomin koulutuksella en tälle löytänyt nimeä. Kiinnostaisi tietää mikä laji on kyseessä.

Kesäloma alkoi viimeinkin, ja heti loman alkajaisiksi palaan takaisin Utsjoelle, tällä kertaa rinkan kanssa. Rinkka on jo pakattu melkein kokonaan, mitä nyt jotain pientä tavaraa ja osa ruoista vielä uupuu. Painoa sillä on tällä hetkellä reilu 10 kiloa, ei pahastikaan. Raporttia reissusta luvassa myöhemmin. Suunnitteilla on myös toinen, pienempi reissu heti Lapinvaelluksen perään, mutta siitäkin lisää lähempänä.

Retkeilijän kamera

Olen tässä jo pitkään miettinyt sopivaa kameraa vaellusharrastusta ajatellen. Kuvailen enimmäkseen järkkärillä, Olympus E-510:llä sekä Canon Ixus 210-pokkarilla. Järkkäri on mielestäni liian suuri raahattavaksi mukana vaelluksilla, ja pokkarilla taas ei saa kovin hyvää jälkeä aikaiseksi, joten oli aika ruveta miettimään jonkinlaista kompromissia näiden välille.

Lopulta suurensuuresta kameraviidakosta valikoitui Olympus Pen e-pm1-minijärkkäri kahdella objektiivilla, 12-50 mm sekä 40-150 mm. Painoa kameralle, objektiiveille ja laukulle tulee aika tarkalleen kilon verran. Onhan se paljon enemmän kuin pelkkä pokkari, mutta myös vähemmän kuin iso järkkäri objektiiveineen. Kuvanlaatu ja säätömahdollisuudet hakkaavat kuitenkin pokkarin mennen tullen, joten ehkä siitä ilosta olen valmis kantamaan vähän painavampaa taakkaa. Seuraava urakka olisikin viritellä laukku siten, että se kulkisi kätevästi rinkan lantiovyössä kiinni, jolloin kamera olisi koko ajan käden ulottuvilla, mutta kuitenkin suojassa omassa laukussaan.

Itsehän en ole mikään hyvä valokuvaaja. Räpsin summassa menemään, välillä manuaalisäädöillä, välillä automaatilla ja toivon parasta. Tarkoituksenani onkin saada perushyviä kuvia, joita on kiva katsella, eikä niinkään superhienoja otoksia. Ehkä tuleva kesä näyttää, mihin Penasta (annoin kameralle jo lempinimen) on. Tässä muutama testiräpsy.

Torstaina olisi sitten lähtö pohjoiseen. Mökkeilemään mennään juhannuksen ajaksi, ja varmaankin tullaan tekemään erinäisiä päiväretkiä Utsjoen alueella ja mahdollisesti Norjankin puolella. Hyviä säitä on ainakin luvattu, lauantaille jopa 25 astetta. Huh huh, ehkä ne merinokalsarit ja pipo olivat sittenkin vähän liioittelua pakata mukaan. :D Vaellusreissuunkaan ei ole enää kuin pari viikkoa, ja varusteiden kasaamisen olenkin jo aloittanut. Retkivalmisteluista lisää myöhemmin.

Risukeitin

Risukeittimet tuntuvat olevan nyt suosiossa, joten olen alkanut vähitellen itsekin kiinnostua sellaisesta. Niinpä ostin Ikeassa käydessäni pari aterinten kuivauspurkkia ajatuksena väsätä niistä omatekoinen risukeitin tämän ohjeen mukaan. Kippojen lisäksi tarvittiin pultteja ja siipimuttereita sekä metallilevyjä, jotka saatiin leikattua isosta naulauslevystä.

Tuossa videolla setä sahaa toisesta purkista pohjan pois ja halkaisee sen rautasahalla. Kokeiltiin, mutta olisi käynyt niin työlääksi, että päädyimme rälläkkään. Itse en toki sellaista osaa käyttää mutta mies auttoi sen verran. Miestä tarvittiin myös rälläköimään metallilevyt sekä poraamaan niissä olevia reikiä suuremmiksi (meillä oli vain 6 mm pultteja, jotka eivät sopineet reikiin). Kasaamisen hoidin itse. Aikaa tähän ei paljon tuhraantunut ja lopputulos oli yllättävänkin jämäkkä.

Heti vain ulos testaamaan. Keitin kannon päälle ja risuja keräämään. Syttymisen kanssa meni hetki, mutta lopulta nyljettyäni yhden koivuklapin tuohesta, sain risut palamaan kunnolla. Trangian pannullinen vettä tulille ja tasaisella syötöllä lisää risua pesään, niin eipä mennyt kauaakaan kun vesi jo kiehui. Aika tehokasta, tosin keitintä ei kestä jättää yksin, vaan risua pitää tosiaankin lisätä melkein koko ajan. Ainakin jos meinaa käyttää tuollaista ohutta kuivaa oksaa.

Tällainen hökötys
 (joo tiedän, yksi "kattilanpidike" on vinossa :P ).

Pannu tulilla

Kiehuu se

Tuli hiipuu nopeasti

Lopputuotteena hieman tuhkaa ja "kekäleitä"

Mielenkiintoinen kapistus. Pitää alkaa harjoitella tuon käyttöä ihan kunnolla jotta opin käyttämään sitä. En usko että tuo tulee kaasutrangiaa korvaamaan vaelluksilla ainakaan ihan hetkeen, mutta eipä sitä tiedä kuinka innostun vielä tuota käyttelemään. Onhan se vähän kevyempi ja ekologisempi, kun polttoaine löytyy luonnosta, mutta erätaitojen pitää kyllä vähän kehittyä ennen kuin uskallan tuon varassa lähteä reissuun. Harjoitusta siis kehiin vain.

Luontopolulla

Lumet ovat sulaneet vauhdilla, ja nyt kun maa on viimein sula niin alkaa tulla yhä vain suurempi retkikuume. Pari kuukautta pitää kuitenkin vielä malttaa odottaa lomaa, jonka alkajaisiksi olisi tarkoitus suunnata Utsjoelle ja sieltä Paistunturin erämaahan vaeltamaan. Reissun suunnittelu on jo hyvässä vauhdissa. Sitä ennen pitää kuitenkin hoitaa yksi pieni projekti, tai oikeastaan kaikki kuusi, jotka tupsahtivat maailmaan viime viikolla. Nimittäin uusi sukupolvi mainioita karvaisia retkikavereita. :)

Viikonloppuna piti kuitenkin käydä vähän fiilistelemässä retkitunnelmaa ja suuntasimme seitsemän kilometrin mittaiselle Pilpasuon luontopolulle käppäilemään ja paistelemaan makkaraa. Alavalla suoalueella oli vielä vähän lunta ja sitäkin enemmän tulvavettä, mutta melko kuivin jaloin silti selvittiin. Toisaalta aika hienoa luontoa tuolla oli, vanhaa hoitamatonta metsää ja kunnon märkää rämettä. Toisaalta taas välillä kuljettiin ihan hoidetussa mäntykangasmetsässäkin leveää hiekkatietä pitkin. Mukava reitti kaikenkaikkiaan. Olen tuolla käynyt joskus toistakymmentä vuotta sitten koulun kanssa, mutta kovin suuria muistikuvia ei ole mieleen jäänyt. Saisi olla täällä Oulun seudulla enemmänkin näitä pikkuretkipaikkoja. Uusi tervereitistö kulki vähän matkaa luontopolun kanssa samaa polkua, olipahan hienot upouudet opasteet ja reittimerkit! Kaipa sitä tuotakin reittiä pitäisi joskus ihan "yleissivistyksen" takia käydä käppäilemässä, vaikken olekaan erityisen innostunut täällä mitään päiväretkeä pidempää reissua tekemään. Liian asuttua seutua tämä on minun makuuni retkeilyä ajatellen: Kun lähden vaeltamaan niin en halua törmätä tuon tuostakin metsäautotiehen tai riiviöiden sotkemiin laavuihin (minkä hemmetin takia kaikki paikat pitää sotkea tai rikkoa?).

Rinkkojen vertailua

Vaelluskuumeisen aika on pitkä kesää ja lomaa odotellessa. Niinpä täytyy keksiä aika ajoin kaikenlaista vaeltamiseen liittyvää aktiviteettia pahimman paineen purkamiseksi. Olen nyt pitänyt itseäni kuntokuurilla, johon kuuluu mm. muutama rinkkalenkki viikossa. Samalla saan kunnolla sisäänajettua Ospreyn rinkan ja kroppakin tottuu kulkemaan kuorman kanssa. Rinkan punnitsemista varten ostettu heinävaaka näytti painoa 9,5 kg, joka koostuu siis rinkasta itsestään, kolmesta elämää painavammasta kirjasta ja yhdestä muovikassista, joka pitää sisällä kaikenlaista epämääräistä roinaa. Kirjat alkoivat kuitenkin liikahdella rinkassa siihen malliin, että päätin sulloa selkäpaneelia vasten vielä bilteman retkityynyn kaikkine ilmoineen päivineen. Nyt pysyy selkäosa suorana ja kirjat ojennuksessa. Tuo selkää vasten tuleva levy on Kestrelissä sen verran heppoinen että se taipuu helposti jos tavarat liikkuvat repun sisällä, mikä ei tunnu selässä kovin mukavalle. Muuten en ole vielä rinkan kanto-ominaisuuksista löytänyt moitteen sijaa. Kymmenkiloisena se kulkee selässä ihan huomaamatta, ei keiku tai hillu omiaan eikä estä liikkumista mitenkään.

Sitten asiaan. Kaivelin kaapeista kasan tavaraa, jotka ainakin jollain mittapuulla vastaavat muutaman päivän vaelluskamppeita. Ruokia ja vaatteita en jaksanut alkaa erittelemään, mutta niitä olivat tuuraamassa erinäiset, suunnilleen yhtä paljon tilaa vievät nyssäkät. Tämän tavaramäärän sitten pakkasin vuorotellen molempiin rinkkoihin ja vertailin vähän tilavuutta ja kannettavuutta pakattuna.

Tässä kuvassa siis makuupussi, vaatepussukka, teltta, sadeviitta, kuoriasu, trangia ja kaasu, meal kit, neoair, ea-pussukka, korjauspussukka sekä muovikassi, karttoja täynnä oleva minigrip ja ylimääräinen sadeviitta korvaamassa ruokia. Niin ja juomapullo ja puukko ovat kasassa myös. Tokihan tuosta vielä puuttuu yhtä sun toista, mutta isoimmat rinkan sisälle tulevat kamppeet nyt kuitenkin ovat tuossa (tosin teltan pakkasin rinkan ulkopuolelle).

Ensin pakkasin Kestrelin. Tässä rinkka ensin tyhjänä:

Ja tässä pakattuna:

Tämän rinkan kanssa kun en ole vaeltanut, niin pakkausjärjestys oli vähän hakusessa. Yleensä tykkään pakata rinkan alaosaan makuupussin, mutta tässä kun ei ole avattavaa etupaneelia kuten Oxossa, niin on ehkä järkevämpi jättää alaosa esim. ruoille ja trangialle tai muulle päivän aikana tarvittavalle, ja pakata makuupussi ison taskun pohjalle. Sivutaskuissa olen tykännyt pitää ea- ja korjauspussukoita, mutta kun Kestrelissä niihin sivutaskuihin ei paljon mitään mahdu, niin nuo täytynee laittaa läpässä olevaan isoon taskuun (joka sentään on onneksi tilava). Sivutaskuihin menee sitten jotain litteää ja pitkänomaista, varakartta ehkä, tai paistolasta tai sadeviitta. Isoon taskuun menee makuupussin ja -alustan lisäksi vaatteet ja meal kit (tai vaihtoehtoisesti trangia ja kaasu ja meal kit ruokien kanssa alas). Pikkutilpehööriä mahtuu sitten vielä läpän pienempiin taskuihin ja jotain myös lantiovyön pikkutaskuihin (ehkä pokkarikamera). Juomapullo kulkee alhaalla olevassa avoimessa sivutaskussa. Rinkan ulkopuolelle tulee vielä crocsit ja solumuovialusta.

Sitten siirsin tavarat Oxoon. Oxo tyhjänä:

Pakkasin Oxon samalla tavalla kuin olen sen pakannut oikeillekin reissuille, eli alaosaan makuupussi ja nyt sinne mahtui seuraksi myös neoair, ja yläosaan vaatteet, trangia kaasuineen, meal kit ja osa "ruoista". Sivutaskuihin kuoriasu ja loput "ruoat" ja läppään ea- ja korjauspussukat. Juomapullo omaan sivutaskuunsa. 

Voi kun saisi yhdistettyä noiden kahden rinkan hyvät puolet samaan, niin jopa olisin tyytyväinen. Osprey on todella mukava selässä, mutta 65-litraiseksi rinkaksi se on mielestäni ahdas, ja taskut saisivat olla paremmin suunnitellut ja niitä voisi olla enemmänkin. Oxossa sen sijaan on mukavan paljon taskuja ja ne ovat tilavat ja helposti pakattavissa/purettavissa, mutta selässä Oxo on paljon kiikkerämpi ja istuu huonommin (minun selkääni) kuin Kestrel. En tiedä kumman tilavuus on lähempänä valmistajan ilmoittamaa, kun Oxon pitäisi olla 55-lirtainen ja Kestrelin 65-litrainen, mutta itse en kyllä huomaa tilavuuksissa juurikaan eroa. Tai jos eroa onkin niin se on sitten niin päin että Oxo on tilavampi. Omituista mutta totta. Näillä kuitenkin mennään, ehkä kesän reissu(je)n jälkeen olen viisaampi Kestrelin suhteen ja sitten pitää punnita että kumpi pääsee jatkossa reissuille mukaan. Todellisen luonteensahan nuo varusteet näyttävät kuitenkin vasta vaelluksilla.

Loppuun vähän tunnelmia menneen viikon hiihtoreissulta, joka ei sitten mennytkään ihan niinkuin Strömsössä.

Eli siis kaatua mätkähdin ojanpohjalle kaikkine suksineni ja sauvoineni ja jouduin vielä koirien hyppyesteeksikin siinä samalla. Että näin tällä erää. Ei sillä, ettenkö tykkäisi hiihtämisestä, mutta joskus olisi ihan hyvä ajatella ennen kuin toimii, eikä lasketella vaan menemään syvään ojaan. Tässä vaiheessa voinen tunnustaa että tämä oli jo toinen ojanpohjan koluaminen tuon reissun aikana. :D

Nyt on viime aikoina ollut todella kovia yöpakkasia, eikä päivälämpötilatkaan ole olleet kovin leppoisia. Aurinko on  kuitenkin paistanut ja lämmittänyt sen verran, että pienten hetkien ajan olen jopa osannut iloita kevättalven hyvistä puolista. En ole siis lainkaan talvi-ihminen, ja etenkin tämä kulunut talvi on tuntunut aivan kohtuuttoman pitkältä ja kylmältä (vaikka ei tämä edes ole kylmimmistä päästä). Onneksi kesä on vielä edessä, toivottavasti se olisikin lämmin ja pitkä tällä kertaa. Hyvähän se kuitenkin on että meillä on vuodenaikojen vaihtelua, eipä se kesäkään tuntuisi samalle jos ei olisi talvea välissä. :)