Aihkipetsin kierros

Elokuun 10.-12. Kävimme kaverini ja koirien kanssa kiertämässä Aihkipetsin kierroksen Sallassa.
Reissuunlähtö tuli melko puun takaa, sillä sen ajankohta päätettiin vain kolme päivää ennen lähtöä. Enpä olekaan ennen lähtenyt näin lyhyellä varoitusajalla, mutta hyvinpä tuossa ehti rinkan pakata vähän kiireelläkin.

Perjantaina starttasimme Oulusta noin kello 13.00 kohti Kuusamoa, missä kävimme pikaisesti kaupassa ja jatkoimme edelleen Rukalle Riipisen riistaravintolaan syömään. Hyviä muikkuja, voin suositella muillekin! :) Rukalta sitten ajelimme Sallan poropuistoon ja vähän jälkeen puoli 7 illalla saimme rinkat selkään ja pääsimme aloittamaan retken.

Perjantaille matkaa kertyi noin viisi kilometriä. Polku oli helppokulkuista ja pitkokset hyväkuntoisia. Mustikoita popsittiin matkan varrelta ja soilta löytyi myös hilloja, joita toki pysähdyttiin syömään. Ensimmäinen yö vietettiin Siskelilammen kodalla, joka oli oikein siisti ja mukava leiripaikka. Ainoa miinus vain oli se, että vesi piti ottaa suolammesta ja rantaan oli hieman hankalaa päästä. Siispä virittelimme pitkävartisen työvälineen vedeottoa varten. Yö sujui kodassa hyvin, eikä sääsket tai yön viileyskään haitanneet.

Lauantaiaamuna matka jatkui kohti Aihkipetsin päivätupaa. Sää oli todella lämmin ja aurinkoinen. Välillä pidettiin hillanpoimintataukoja ja mustikoita söimme pitkin matkaa. Mukavaa retkeillä marja-aikaan kun ei tarvitse olla pelkkien kuivaruokien varassa. :) Lounastaukoa pidimme Aihkipetsin päivätuvalla, joka tosin muistutti enemmän jonkun kesämökkiä kuin autiotupaa. Hieno paikka kaikenkaikkiaan, miinusta vain polttopuista, jotka olivat metrisiä halkoja. Melkoinen homma alkaa niistä sahaamaan sopivia nuotiopuita.

Tuvalta lähdettyämme polku muuttuikin melkoisen haastavaksi. Oli kivikkoa, jyrkkää rinnettä sekä märkiä paikkoja, joissa pitkospuut olivat lähes vajonneet suohon. Välillä polku lähestulkoon katosi varvikon sekaan ja yhdessä kohdassa reittimerkinnätkin loppuivat kuin seinään. Onneksi niissä paikoissa, missä polku itsekin oli vaikeasti havaittavissa, merkinnät olivat sentään hyvin nähtävillä. Paltsarikummun laavulla pidimme hetken rinkattoman tauon ja täytimme vesipullot. Tarkoituksenamme oli jäädä hevosojan laavulle yöksi, mutta jostain syystä emme kyseistä laavua nähneet siellä missä sen piti olla. Joko se on maastoutunut niin hyvin metsikköön (mikä nyt on aika epätodennäköistä) ettemme väsyneinä sitä huomanneet, tai sitten sitä ei ole enää olemassakaan. Netistä en kuitenkaan löytänyt mistään sellaista tietoa että se olisi purettu, joten laavun olemassaolo jäänee arvoitukseksi. Onneksi seuraava, Hanhilammen laavu oli kuitenkin paikallaan, joten jäimme siihen yöksi. Tämä laavu oli aika mielenkiintoisessa paikassa, suon reunalla kivikossa. Tämän polkuosuuden laavut ovat hyvin yksinkertaisia, eli niissä ei ole huusseja tai puuvajoja. Pelkästään laavu, sen edessa tulipaikka ja vieressä puupino. Asumus kelpasi kuitenkin loistavasti väsyneille kulkijoille yösijaksi. Teimme ruoan ja paistoimme lätyt, joita varten poimimme aiemmin päivällä hillojakin. Kyllä ne tuolla metsässä maistuvatkin ihmeen hyvälle.

 Yö oli aika tukalan kuuma, lämmintä oli varmaan 15 astetta, joten makuupussissa olisi ehkä tarennut vähän vähemmälläkin vaatemäärällä. Mutta kun on tottunut siihen että viimeistään aamuyöllä alkaa palella, niin pitihän sitä villapaitaa ja -sukkaa pukea päälle. Ilman pussiakaan ei voinut nukkua sääskien takia, joita inisi kokoajan korvan juuressa. Kyllä niiden kanssa vielä pärjäsi, mutta jokin sääskihuppu olisi voinut olla tarpeen. Tuli piti onneksi itikoita vähän loitolla. Aamuyöllä tuli onneksi hieman viileämpi hetki, jolloin pystyi menemään paremmin makuupussin suojiin verenimijöiltä. Mutta kerrankin näin päin, että koko reissun aikana ei missään vaiheessa tarvinnut palella. :)

Aamulla alkoi retken viimeinen osuus. Neljä kilometriä taittui nopeasti ja pian olimmekin jälleen autolla. Parkkipaikalla oli poroja, joita tietenkin ihmeteltiin ja valokuvattiin. Sitten lähdimmekin kotimatkalle. Jälleen yksi mukava reissu takana. Vaelluskohteena Salla oli ihan ok, mutta luulenpa etten ainakaan ihan heti palaa samoille reiteille. Tai mistä sitä koskaan tietää, mutta mitenkään erikoisen hienona paikkana tuo ei jäänyt mieleen, vaikka reissu oikein onnistunut olikin. Vaelluskuumetta tämä reissu ei kyllä yhtään helpottanut, päinvastoin. Katsotaan, vieläkö sitä tälle syksylle saisi jonkin reissun järjestettyä. Ainakin uusi, kevyempi ja tilavampi rinkka on jo laitettu tilaukseen, joten pitäisihän sitä päästä testaamaan. Lähes kaikki reissun kuvat ovatkin jo tässä, mutta muutamia jäi vielä albumiinkin.

Hiljaiseloa retkeilyrintamalla

Kirjoittaminen on jäänyt vähän vähälle viime aikoina, mutta eipä ole juuri ollut mitään asiaakaan sen puoleen. Kesän vaellusreissu peruuntui, joten Lemmenjoki jää odottamaan ehkä ensi- tai jotain muuta kesää. No, mihinpä se sieltä katoaisi. Ehkä parempikin ettei lähdetty reissuun suunniteltuna ajankohtana, heinäkuun puolivälissä, tänä kesänä kun on noita lentäviä ystäviä riittänyt. Itsehän olisimme pärjänneet kyllä jotenkin, mutta koirien elämä olisi voinut käydä turhan tukalaksi.

Lapissa sentään pääsin käymään, parikin kertaa. Päiväreissuja tietysti tehtiin, tosin lyhyitä sellaisia, mutta jotain kuitenkin. Karigasniemeltä löytyi uusikin reitti, Skálonjuovccan polku, jonka olemassaolosta en ollut edes tiennyt. Tokihan se piti käydä käppäilemässä. Polku kulki Ailikkaan rinnettä, josta avautui hieno maisema. Ainoa huono puoli tuossa polussa oli, että piti tulla samaa reittiä takaisinpäin. Jostain syystä en itse tykkää tällaisesta, vaan pidän enemmän rengasreiteistä. No, muutama kilometri nyt ei vielä tee kesää eikä talvea.

Toisella Lapinreissulla ei juuri ehditty retkeilemään kun aika meni huvimajaa rakentaessa. Pikkureissun sentään ehdimme käväistä tunturissa. Syksylle on suunnitteilla vielä yksi reissu, jospa sitten taas voisi keskittyä olennaiseen rakentamisen sijaan.

Koirien vienti Norjaan on nyt onneksi helpottunut paljon. Aiemminhan sinne vaadittiin rabies-vasta-ainetesti, ja kun se poistui niin tulivat ekinokokkihäädöt (joka tosin koski takaisin Suomeen tuloa ennemminkin). Kesän reissua varten valmistauduttiinkin hartaudella ja otettiin kaikki kolme loishäätöä kaiken taiteen sääntöjen mukaan. No, heti kaiken tämän madotusruljanssin jälkeen poistui sitten ekinokokkihäätövaatimuksetkin. Hyvä tietenkin näin, mutta olisihan niillekin rahoille ollut muutakin käyttöä. Koskaan meitä ei kyllä ole rajalla pysäytetty, vaikka Norjassa on kuljettu koirien kanssa jo viitenä kesänä. Mutta toki paperit pidetään kunnossa, vaikkeivät ne ketään kiinnostaisikaan.

Vaellushommat ovat jääneet nyt vähän taka-alalle koiraharrastuksen ottaen etusijan tämänhetkisessä elämässä. Reilu viikko sitten laumaan liittyi uusi pentu, joka vie nyt paljon aikaa ja huomiota. Mutta jossain aivojen kätköissä siintää kuitenkin ajatus mahdollisesta viikonlopun mittaisesta syysretkestä. Katsotaan nyt innostuuko mahdollinen vaellusseura asiasta. Olisihan tuo mukava käydä vielä tälle kesää jokin lenkki heittämässä, pitkä on talvi taas odottaa muuten. :)

Retkeilykauden avaus

Reilu viikko sitten, kesäkuun 8. suuntasimme ystäväni ja koiralauman kanssa Hossaan viikonloppuretkelle. Lähdimme perjantai-iltana Lihapyörteen P-paikalta kohti Värikallion kotaa, jossa vietimme ensimmäisen yön. Yö kodassa oli melko vähäuninen. Yritimme ensin nukkua kodan penkeillä, mutta ne olivat nukkumiseen aivan liian kapeat, joten aamuyön puolella siirryimme lattialle. Ovenraosta kuitenkin tuuli kylmää ilmaa suoraan naamaan, joten kovin kummoisia unia ei lattiallakaan saatu. Kahdeksan aikaan luovutimme ja heräsimme aamutoimiin. Värikalliot kävimme katsastamassa jo illalla, joten matka jatkui heti pakkaamisen ja aamiaisen jälkeen kohti Kirkasvetistä.

Polku Värikalliolta Kirkasvetisen ja Kauniskankaan kautta Kokalmukselle oli ehdottomasti kokemisen arvoinen, vaikkakin selvästi vähemmän käytetty kuin monet muut reitit Hossassa. Aluksi kuljettiin vanhassa kuusimetsässä ja myöhemmin maasto alkoi muuttua Hossamaiseksi mäntykankaaksi. Taukoa pidimme Kirkasvetisen tulipaikalla, missä keittelimme nuudelilounaan. Nuotion sytyttäminen tosin vei oman aikansa, sillä polttopuut olivat melkoisen märkiä. Seuraavan tauon pidimme Kokalmuksen tulipaikalla, tosin mahtuihan matkanvarrelle toki jokunen pienempikin pysähdys. Tulipaikan jälkeen poikkesimme hieman merkityltä reitiltä ja kuljimme oikopolkua Ala-Valkeisen tuvalle. Tuvalla näimme ensimmäiset retkeilijät, ja kävelimmekin pysähtymättä tuvan pihan poikki ja jatkoimme kohti Muikkupuron laavua. Laavulla keittelimme pussipastaa ja jutustelimme kahden kalamiehen kanssa niitä näitä. Päivällisen jälkeen matka jatkui edelleen kohti Hakokoskea.

Hakokoskelle pääsimme viimein noin 20 aikoihin ja olimme tuossa vaiheessa jo melkoisen väsyneitä. Koirat simahtivat heti ruoan saatuaan, itse sinnittelimme vielä jokusen tunnin hereillä. Vesi ei suostunut millään kiehumaan nuotiolla, joten kahden tunnin odottelun jälkeen kyllästyimme ja kaivoimme Trangian esiin. Vesi saatiin kiehuvaksi ja iltapalat syötyä. Unta ei tarvinnut paljon houkutella, mutta kovin sikeästi emme tänäkään yönä nukkuneet. Paremmin kuitenkin kuin edellisyönä.

Aamulla heräsimme jälleen kahdeksan aikoihin ja matkaan päästiin 10:n jälkeen. Nousimme Hakokoskelta oikopolkua suoraan Laukkujärven polulle, jota pitkin jatkoimme kohti Puukkojärveä. Puukkojärven laavulla pidimme pienen tauon ja toisen samanlaisen Laukkujärven autiotuvalla. Tuvalta lähtiessämme harhauduimme hieman reitiltä (opastekyltti osoitti vähän vikasuuntaan, kai), joten teimme pienen ylimääräisen lenkin ennen kuin löysimme oikean polun. Parin kilometrin matka Somerjoen vartta Lihapyörteelle ja noin puoli kolmen aikaan iltapäivällä olimme takaisin autolla.

Kilometrejä reissulle kertyi n. 26, josta pisin matka, 15-16 km lauantaille. Sää oli koko reissun ajan pilvipoutainen eikä sääskistä ollut harmia. Muita retkeilijöitä tapasimme vain Muikkupuron laavun läheisyydessä, muutoin saimme kulkea omassa rauhassamme. Kaikinpuolin onnistunut reissu siis.