torstai 7. marraskuuta 2019

Kurkistus kesään


Kesän ja syksyn aikana jäi tietokonneella istuminen hyvin vähälle, joten myös kuukausittaiset päivitykset ovat jääneet tekemättä. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, joten otetaanpa tähän väliin katsaus kesän tunnelmiin. Kuvat saavat kertoa, kun hatara pää ei enää kaikkea muista tietenkään.

Toukokuussa testailin uusia Lixada-risukeittimiä. Vertailu risujen ja spriin välillä meni vähän hömpsis kun risuversio kaatua rymähti kesken kaiken.

Kesä vasta aluillaan.

Jyrkännekoira. Oikean jyrkänteen puuttuessa myös kotimetsän siirtolohkare kelpaa.

Rentukat kukassa.
Kesäkuun puolella alkoi jo näyttää kesälle.

Sateen jälkeen on huumaava tuoksu.

Suolla.







Säälittäviä nämä varpusenpojat.

Salli nauttii kesästä.

Mökillä oli tällainen eläinlapsonen.

Vanha aitta on kunnostettu ja nyt sisustettiin.


Lämmin alkukesän ilta.

Ukkosta ilmassa.



Kesäaamuina herättiin ennen viittä lenkille. Ei ole kesäaamujen voittanutta!


Juhannus meni tänä vuonna työhommissa, joten käytin juhannusaaton suursiivoukseen ja tekaisin juhannuskimpun.

Juhannussaunaan pääsin hieman jälkikäteen, mutta pääsin kuitenkin.

Kukkaiskoira.

Kesä vihreimmillään kesäkuun loppupuolella.


Ostin itselleni uuden kellon. Garmin Vivoactive 3 on hän, ja tosi hyvä on ollutkin.

Mustarastasherra paimenteli poikasiaan pihallani.

Eka herkkutatti jo kesäkuussa!

Maariankämmekkä.

Valkolehdokki.

Vanamo.

Kattoprojektikin valmistui viimein.

Heinäkuun alussa löytyi jo hillanraakileita.

Karpaloitakin luvassa.

Haapaperhonen oli päätynyt ravintoketjussa  askeleen eteenpäin.

Terttualpi.

Heinäkuun alkupuolen jokimaisema.

Aamu-usvaa.

Parempi pyy oksalla kuin 10 pivossa! Tällä rouvalla oli myös joukko lapsosia mukanaan. Pyynpojat ovat siitä jänniä, että
lentävät jo hyvin pieninä.



Kiitos Vanni.





Happy stove on liekeissä kun pääsi tulille. 

Plääh...


"MITÄ täällä tapahtuu?!?"

"Tarkkailenpa tilannetta täältä puun takaa."

"Nyt en ymmärrä. Mitä tuo tekee..."

"Kuule muikkeli. Olet MINUN kulkureitilläni. Tajuatko??"

"Ei saakeli se älyä väistyä. Pakko varmaan sitten itse poistua paikalta. HMPH."

Teetä ja kinderiä.

11 v muori.

Ekat mansikat.



Puutarhan satoa.

Tuliainen ystävältä. <3

"Älä älä tule lähemmäs. Ei yhtään suukkoa enää!"



Myllyn rauniot.

"Tulisikohan tuo penska perässä jos menisin vastarannalle.." 😈

 Ja penskahan menee äiskän perässä.




Teeretki.

Makkara on vakava asia.

Joku väitti että ahneus olisi perinnöllinen ominaisuus. En kyllä yhtään ymmärrä mitä se tarkoittaa...
 Äitihyeena ja lapsihyeena.


Kesän ekat!

Taas lisää mansikoita.

Ja hilloja.

Kaveri oli päikkäreillä ja jouduin sen häätämään pois traktorin tieltä.

Tämmöisetkin tuli hankittua. Skinners-sukkakengät.


Ja tietenki suoraan suolle.



Vähän hauska näky ökymökin rannassa. 😆



Ja taas lisää satoa.

Auringonnousun aikaan.




Jotain pitäs tästä tehdä.

Porkkanat vielä pienehköjä.

Helleaamun kanoottihommat.


Ai olet lähdössä lenkille. Heihei, mene vaan.









Kanervat kukkivat tänä kesänä hienosti.


Tämä minilisko hengaili naapurimökin kuistilla, mutta löytyi seuraavana aamuna meidän kylmälaukusta, joten hengaillee nykyisin meidän mökin kuistilla. 😂

Mustikkakausi alkoi heinäkuun lopulla.
Kesän kukkasia.

Elokuun alussa alkoi kauan kaivattu loma. Ja kuten aina ennenkin, niin tälläkin kertaa otin hetimmiten suunnan kohti pohjoista.


Mökillä taas.

Juoksulenkillä tunturissa.


Hyvin taas meni tämä yhteiskuvayritelmä Vannin kans.


Norjan roadtripillä.


Kuva.

Ja kuva kuvan takana. (MH)

Kuva: MH.


Tämmönen ankkaparvi lyöttäytyi meidän mukaan.


Vesille ankkasten mieli.

Olivat helpommin hallittavissa kuivalla maalla.




Leiripaikan maisemissa ei moitittavaa.








Leiri kasassa ja kohti uusia seikkailuita.

Liikaa vaadittu että kaikki kolme oltas yhtä aikaa sivistyneesti. (Kuva MH)


Kotipurolla.


Ikinä ei meille mitään anneta.

Ruskan ensimerkkejä.


Usva-aamu.














Retkellä Viiankiaavalla.








Välillä kaasukeitinkin töissä.

Eväshetki Särkikoskenmaan laavulla.









Tässä retkeillään jo kotona Isokankaalla.


Vaiko sittenkin viidakossa?






Grumpykin pääsi ulkoilemaan.




Sitten siirtymä Leppävirralle.


Mustikanpoiminnaksihan se taas meni.

Löytyipäs kantarellejakin.


Täti kun on mukana niin eväätkin on astetta paremmat. 💜 Aloita jälkiruoasta, elämä on epävarma.

Pohjanlepakko bongattiin.

On se soma kaveri.

Sitten pääruoan pariin.

Jep, oikeat astiat ja kaikki. 😃

Puolangalla jälleen. Retkellä lempimaisemassani.


Tässä kohtaa polku oli ansoitettu, Ole hyvä ja kierrä! Kyllä, mielelläni.

Oikeata metsää. Täällä sielu lepää!

Happystove mukana jälleen.

Eväänä maksalaatikkoa.



Lämmin päivä ja vanha kuusimetsä. Ai että!


Hirvenkö vai karhunko. Siinä vasta pulma. Molemmat aivan mahdollisia.






Kaveri koitti livistää kuvasta.





Yksi projekti taas valmis.

Hellepäivän aamu.





Enpä taida jaksaa lenkille tänään.

Saalistakin löytyi.



Kovia kokenut neitoperhonen.


Ja mustikoita. Loppukuusta olivat vasta parhaimmillaan.

Karvasorakas.

Siinäpä pikainen yhteenveto kesästäni. Palaan syksyn kuulumisiin sitten toisella kertaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti