Lapinreissuja kerrakseen

Kesä on alkanut kiireisissä merkeissä. Muutaman viikon sisään olen kerennyt käydä pariin kertaan Puolangalla ja tehdä kaksi Lapinreissuakin. Puolanganreissuihin palataan kuukausipäivityksessä, mutta näistä Lapinreissuista voisin tähän kirjoitella juttua.

Helatorstaiviikolle, joka tänä vuonna sijoittui aivan toukokuun loppuun, olin hankkinut pari ylimääräistä vapaapäivää ja suunnitellut muutaman yön retkeä, mutta kuten niin usein ennenkin, sääennusteet eivät lupailleet kovin hyvää, joten piti keksiä jotain muuta. Kesäkuun toiselle viikolle oli jo Lapinreissu suunnitteilla, mutta järjetön ihminen kun olen, niin sain idean että lähdenpä piipahtamaan Utsjoella jo nyt. Eihän se ole kuin 1500 kilsan ylimääräinen lenkki. Lapinhulluus on siitä jännä sairaus, että se ajaa toteuttamaan näitä järjenköyhiä ideoita kerta toisensa jälkeen. Niin sitä sitten lähdettiin koirien ja tavarakuorman kanssa kohti pohjoista.

Sulaojan rentukat aloittelevat kukintaansa.

Vesitankkaustauko.

Mökkitien alku.

Perillä ollaan.

Jänöjussi oli tietenkin isännöinyt täällä kaikessa rauhassa, ja pöyristyi tunkeilijoista.

Tunturivarvikko on lapinkoiralle mieluisa lepopaikka.

Tiistai kului siis kokonaisuudessaan matkantekoon, eikä illalla juuri muuta jaksanut kuin saunan lämmittää ja painua nukkumaan. Keskiviikon saikkasin vesiletkun kanssa saamatta sitä siltikään toimimaan. Onneksi vesipisteitä löytyy suht läheltä, joten pärjäsin ilmankin. Pitäköön tunkkinsa.

Kävin pienellä käppäilyllä lähikoivikossa. Palatessani mökille, pysähdyin läheisen puronvarteen ottamaan kuvia. Kameralaukku olla reuhotti tietenkin auki ja ihmettelin kun kuului mulahdus. Mietin että mikäköhän siinä meni puroon ja samalla sekunnilla tajusin että se ei voi olla mikään muu kuin mun puhelin! Siellähän se Asus pötkötti puron pohjassa. Sekunnin sadasosassa olin napannut sen sieltä ylös ja aloin vimmatusti kuivata sitä, vaikka arvelin että mennyttä se on joka tapauksessa. Mutta elähän mittään, puhelin ei ollut millänsäkään! Lähetin ensimmäisenä omaisille viestin että näin on käynyt ja että on mahdollista että puhelin sippaa lopullisesti. Ihan vain että ovat asiasta tietoisia mikäli minuun ei yhtäkkiä saisi yhteyttä. Ilmeisesti suojakotelo oli kuitenkin varjellut puhelinta isommilta vesivahingoilta, koska se käy ja kukkuu edelleenkin, eikä osoittanut juuri mitään oireita tuon episodin jälkeen. Säikäyksellä selvittiin tällä kertaa, mutta vastaisuuden varalle olisi ehkä järkevää hankkia jonkinlainen varapuhelin sekä Prepaid-liittymä, jos nyt aion ihan harrastuksenani uittaa näitä elektronisia laitteitani vesistöissä. Tottahan sitä ilman puhelintakin selviää vallan hyvin, mutta noin yksin reissatessa se on aika suuri henkinen tuki sen varalle että jotain sattuu, ja myös kaipaaville omaisille on aika tärkeää tietää aika-ajoin että olen toistaiseksi säilynyt hengissä.

Aamutulilla.

Askartelin talven aikana kotaan kuivaruokakaapin.

Torstaille en ollut suunnitellut mitään erityistä, mutta kun aamupäivällä oli kiva sää niin päätin lähteä käymään Karigasniemellä ja tehdä samalla pikku retkenkin. Päädyin lopulta Ailigas-tunturin juurelle ja Skalonjuovccan polulle. Jo alkumatkasta alkoi sadella vettä, joten päätin että pidän kodalla evästauon ja palailen sitten takaisin. Ei sateella ja kylmällä tuulella viitsi kummempia tutkimusmatkoja tehdä.

Karigasniemen Ailigas.

Kivitasku.

Tunturikihut esittelivät lentotaitojaan.

Lixada-keitin toimii erittäin hyvin myös spriillä. Vähemmän nokinen pannu toimisi hiukan paremmin. 

Skalonjuovccan kota.

Tottahan se kannattaa ehdointahdoin olla sateessa kun kotakin olisi vieressä.

Eväänä kuivahtanut sarvi ja pätkis sekä teetä.

Kodan takana on komea lähde. Lähdefani tykkää!

Raekuuro yllätti.

Koirallekin jo liian koiranilma.

Torstain ja perjantain väliselle yölle oli luvassa aurinkoista säätä, joten sain ajatuksen että kävisin yöllä tunturissa keskiyönauringon valossa kulkemassa. En laittanut kelloa soimaan, mutta sattumalta heräsin yhden aikaan yöllä ja kun ei väsyttänyt yhtään niin käytin tilanteen hyödykseni ja lähdin tunturiin. Koirat näyttivät ensin sille, että eivät aikoisi liikahtaa mihinkään, mutta kun nappasin repun mukaan niin jo niihin tuli elämää. Kuljeskelin kolmisen tuntia tunturissa ja keittelin puronvarressa mustikkasoppaa. Lämpötila oli jossain nollan tuntumassa ja varvikko tuntui kohmeiselle. Hiukan siinä tauolla alkoi paleltaa, mutta kävellessä lämpeni jälleen. Olihan mahtava elämys tämäkin, ja koko retken kruunasi tapaaminen kiirunan kanssa kotitunturilla. Retken jälkeen kroppa alkoi vähän protestoida moista yöjuoksentelua ja palelin kuin horkassa kolme tuntia ennen kuin se lopulta antoi periksi ja lämpeni. Mikä lie viiraus sillä taas.

Illan räntäsateessa ei olisi uskonut että yöstä voisi tulla niin hieno.

Norjan Gaissoilla on vielä täysi talvi.

Gaimmoaivi hentoisessa lumihunnussaan kylpee yöauringon valossa. Iski kaipuu käydä huiputtamassa se uudestaan.

Vilakka yö.

Leppälintu päivystää.

Perjantai menikin sitten toipuessa yön valvomisesta, enkä juuri liikahtanut mihinkään koko päivänä. Sääkin taisi olla aika sateinen, joten vietin aikaa lähinnä kuunnellen Ylen luonto-Suomi -lähetyksiä ja virkaten isoäidinneliöitä.

Tämä kahvipannu se innoittaa jostain syystä kuvailemaan.

Lauantaikin meni aika pitkälti samoissa merkeissä, mutta aktivoiduin kuitenkin sen verran, että kipaisin alas moikkaamaan Tenoa.

Kirjavahko viltti tulossa.

Jää on runnellut puita ihan huolella.

Vielä pilkahti aurinko ennen kotimatkaa.

Sitten hypähdetään pari viikkoa ajassa eteenpäin. Kesäkuun toisella viikolla lähdimme ystäväni kanssa Lappiin tavoitteenamme käydä ensin parin-kolmen yön retkellä ja ajella sitten mökille palautumaan pariksi päiväksi. Näin myös tapahtui, mutta loikkaan tässä nyt suoraan siihen mökkiaikaan, kun retkestä tulee luonnollisesti erillinen raporttinsa.

Torstai oli retken ja ajomatkan jälkeen aika rankka päivä, joten perjantaina otettiin rennosti, eikä liikahdettu juuri mihinkään pihasta. Nautimme vain yötäpäivää paistavasta auringosta, söimme hyvin ja saunoimme. Siinäpä sitä olikin jo lepopäivälle ihan riittävästi.

Touko ylpistelee rotupatsaansa vieressä matkalla Inarissa.
Vannin mielestä maailma olisi parempi paikka ilman yhtäkään pronssikoiraa.

Kirva pääsi ekan kerran Lappiin. Mökin pihaan astihan se ei jaksa nousta, joten jouduimme taittamaan viimeiset sadat
metrit omin jaloin. Ihan oikein meille.

Kesä on saapunut kahden viikon aikana. Sääkin erittäin kesäinen.

Leppälintuherra ei ollut tällä kertaa niin kuvauksellisella tuulella.

Koita tässä nyt sitte nukkua. Mutta kun ei raski peittää tuota ikkunaa. Mihin tästä voi valittaa?

Lauantaina olimme jo keränneet sen verran energiaa, että jaksoimme lähteä kävelylle tunturiin. Eväät jätettiin nyt pois matkasta ja keskityttiin lähinnä kuvien räpsimiseen ja nautiskeluun. T-paitakeli tunturissa eikä ensimmäistäkään sääskeä. Tästä on kyllä otettava kaikki ilo irti!
Mun kuvat otti Tiina H.

Muita onnellisempi emäntä.

Ei tähän mitään vesipulloa tarvita.

Siinäpä se sitten oli sekin reissu. Nyt pitäisi malttaa 1,5 kk odotella lomaa ja seuraavaa Lapinreissua, mutta eipä haittaa kun noita sääskiä on täällä kotonakin ihan riittämiin. Lapin räkkäaikaa ei tässä oikein tule ikävä.