Kuvauksellinen tammikuu

"Tammikuu on pakkaskuu", sanotaan lastenlaulussa, jota ala-asteella lauleskeltiin. Tänä vuonna se on ollut juuri sitä parhaimmillaan. Pakkanen on paukkunut kylmimmillään siellä kolmenkympin huudeilla, mutta sen alle ei ole oikeastaan päästy kuin hetkellisesti. Harmi sikäli, että en saanut päivitettyä ulkonanukkumispakkasennätystäni, joka on tällä hetkellä -30,7 ºC. Vaikka en nyt päässytkään ulos nukkumaan, niin ulkoiltu on silti päivittäin ja joka säällä koirien kanssa. Lumikenkälenkit ovat usein venyneet 1,5-tuntisiksi lukuun ottamatta sitä päivää, kun mittari huiteli kolmessakympissä. Silloin kenkäilin vain 50 minuuttia. Tarkenemisongemia ei ole isommin ollut nyt kun viimeinkin osaan jo vähän pukeutua, ja pidän reipasta vauhtia yllä. Nuo Joutsenen pitkät untuvatakit ovat ihan huippuja kovemmilla pakkasilla. Mullahan on niitä nyt jo muutamakin (käytettyinä ostettuja), joista yksi on kaupukitakki ja kaksi ryöjäystakkia (joita ei tartte varjella likaantumiselta, savun hajulta jne). Nuo ryöjäystakit ovat tarkoituksella vähän reilumman kokoisia, niin niiden alle mahtuu kunnolla kerroksia. Äitini sanoo, että näytän ihan postisäkiltä se isoin takki päällä, mutta voin kertoa että silloin vasta näytinkin, kun mulla oli testimielessä kolme untuvatakkia päällekkäin. 😂 Liikkumiseen nuo ovat aika tuhteja kovimpia pakkasia lukuun ottamatta, mutta esim. talviretkien tauoilla ja mökkireissuilla ihan loistavia.

Kovat pakkaset tietävät myös kauniita, aurinkoisia päiviä, jotka yhdistettynä varsin hienoon lumitilanteeseen houkuttavat ottamaan kameran mukaan lenkeille. Siinä on vain se huono puoli että joka välissä on pakko pysähtyä kuvaamaan, eikähän sillä tavalla matka taitu, saati että lämpimänä pysyisi. Tammikuun kuvasaldo, johon siis olen valikoinut niitä suht onnistuneimpia otoksia, on 648 kpl. Hupsista. Älkää säikähtäkö, en minä ihan kaikkia tähän aio laittaa, ja osahan olikin jo tuossa edellisessä postauksessa. 😆

Ei se tuokaan kiva näky ollut, mutta valitettavasti se ei tuohon jäänytkään. :(

Villaa ja (vastuullisesti tuotettua) untuvaa. Luottomateriaalit pakkasilla.

Kuutamokuvia ja kuunpimennystä.

Pimennetty "verikuu"

Aamun värejä.

Oulujoki

 

Töissäkin pitää käydä säällä kuin säällä. Likkis halusi välttämättä kuvaan, vaikka aikomus oli kuvata aurinkoa.

Lumikenkäilyä lumikenkäilyn jälkeen, aina vain. Kyllä se nyt jo viidentenä talvena on myönnettävä, että se on se mun laji. Harmi kun kesäaikaan lumikengillä on vähän haastavampi liikkua, niin sitä ei viitsi harrastaa ympärivuotisesti. Reitistöni on huomaamatta päässyt laajentumaan, ja mitä nyt sitä gepsin kanssa mittailin niin kokonaispituus on siellä 11 kilsan paikkeilla. Voisihan nuo polut vähän lauhemmalla säällä kierrellä kaikkikin kerralla läpi ja keitellä matkanvarrella vaikka teet risukeittimellä. Partioaitasta loikkasi käsilaukkuun (käytiin me ihan kassallakin, en ole alkanut varkaaksi vielä) Happy stoven yrmykkä veli, Grumpy stove, joka varmaan mieluusti jo lähtisi retkelle.

Reitistöni kahdessa osassa.

Tulipalopakkasakka.

Aivan kuin minua salakuunneltaisiin.

No mutta, täällähän asustaa iloinen peikko!

Ison kissan jäljet johdattivat minut labyrinttiin.

Peikon luona taasen.

Tähän maisemaan se on nyt tottuminen. 😭

Uhmasin kohtaloani ja piipahdin jäällä.

Perässähiiht...kulkija.

Pakkasakka.

Postipolullani on näemmä risteys. Onneksi ei ole hirvittävän ruuhkainen. Piiperö kulkee tästä lintulaudalle syömään.

Valokuvaus on oikeastaan vähän tympeä harrastus. Kun aivoissa käy sellainen pieni ajatus, että katsotaanpas missä hinnoissa se uusin kameramalli pyörii, ja samalla vilkaiset Torin antimia objektiivien ja kamerarunkojen osalta, niin huomaat kohta jo olevasi tekemässä kauppoja. Niin siinä taas pääsi käymään. Mullahan oli aiemmin se Olympus Pen E-P5, josta tykkäsin kuin hullu puurosta. Se oli mukanani avannossa pari vuotta sitten, joten yhteinen tiemme päättyi liian lyhyeen. Samaa mallia ei enää uutena saanut, ja koska en halunnut jäädä odottelemaan että löytäisin sen käytettynä (voipi olla että olisin saanut näihin päiviin asti odotellakin), niin jouduin tyytymään Pen-perheen silloiseen uusimpaan malliin, E-PL8:aan. Ollaan me sen kanssa toimeen tultu ja monenlaiset seikkailut se on minulle ikuistanut, mutta koskaan en ole samalla tavoin sitä kohtaan tuntenut kuin edellistä kameraani. Jokin minut sai taas pitkästä aikaa siellä Torissa kameroita tutkimaan, ja kuinka ollakaan, siellä oli E-P5-runko myytävänä. 😲 Siellä oli myös aika kohtuuhintainen paketti uusimmasta E-PL9-mallista, ja jäin vakavasti pohtimaan vaihtoehtoja, jotka olivat seuraavat: Voisin ostaa tuon 9:n ja myydä 8:n sekä 25-millisen objektiivin pois (samanlainen putki olisi tullut tuossa paketissa mukana), jolloin ysille olisi jäänyt hintaa varsin kohtuullisesti. Toinen vaihtoehto oli ostaa tuo viitonen, tutkailla sen toimivuutta hetki, myydä ehkä sitten kasi pois jopa pienellä voitolla hankintaan nähden ja jäädä odottelemaan ysin halpumista. Kolmas vaihtoehto oli unohtaa koko Tori ja kuvata kasilla vielä toistaiseksi, kunnes ysin hinnat halpuvat seuraavan mallin myötä. Viimeinen olisi tietysti ollut fiksuin valinta, mutta aika tylsä, joten lopulta päädyin keskimmäiseen vaihtoehtoon, joskaan en ole vielä kasia laittanut myyntiin. Katsotaan mihin tilanne kehittyy. Kameran valkoinen väri ei isosti miellytä, mutta ehkä sen kanssa oppii elämään. Noin muutoin rakkaus ei ole parissa vuodessa hiipunut. Oli mukava saada taas oma nimikkokamera (E-P) käteen. 😊

Pen E-P5

Pen E-PL8 ja E-P5

Pilvinen sää nyt tuli tietenkin etelästä kameran mukana, mutta tottahan sillä piti heti päästä kuvaamaan.

"No poseerataan sitten. Oletko nyt tyytyväinen?"

"Ai tä? En ymmärrä"

Tammikuun viimeisenä päivänä pilkahteli aurinkokin taas.

Siinäpä olivat tammikuun kuulumiset. Toivon mukaan helmikuu ei olisi ihan noin kylmä niin pääsisi vähän retkeilemäänkin, ja mökillekin jo mieli tekisi. Katsotaan tuossa neljän viikon päästä, mitä tähän kuukauteen oikein mahtuukaan. Lauluhan muuten jatkuu että "helmikuu on hiihtokuu", joten jospa sitä jatkettaisiin laulun mukaisella teemalla vaikkapa.