Ruskareissu

Retken jälkeen olin vielä pari päivää mökillä nautiskelemassa ruskamaisemista ja laittelemassa mökkiä talvikuntoon. Muutahan se ei varsinaisesti vaadi kuin veden katkaisun ja kaikkien vesiastioiden tyhjentämisen, mutta tykkään tehdä myös jotain pieniä järjestelyitä talvireissuja ajatellen, että se ensimmäinen ilta olisi mahdollisimman mukava sitten kun sitä on päivän ajamisen jälkeen kiskottu ahkiota ja tallattu kinoksessa rinnettä ylös. :D

Miltei heti mökille päästyäni toteutui yksi toiveistani. Siinä ympäristössä asustaa kuukkelipariskunta, ja olin salaa toivonut näkeväni ne vielä tämän reissun aikana. Viime reissulla ne kävivät lohduttamassa minua juuri kun olin tekemässä lähtöä hiukan pettyneenä huonojen säiden keskeytettyä reissuni. Nyt ne sitten taas lehahtelivat pihakoivuissa iloisesti vingahdellen. Ei niitä turhaan kutsuta jätkän onnenlinnuiksi, kun niiden näkeminen tuo aina niin hyvän mielen.

Sunnuntai, jolloin palasin retkeltä, oli koko reissun paras päivä. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja lämpömittari näytti +21 astetta. Uskomatonta tähän vuodenaikaan, mutta en valita. Sunnuntai-ilta menikin siinä varustekaaosta setviessä ja kamppeita kuivatellessa, saunomista unohtamatta. Mikä siinä onkin, että parinkin yön retken jälkeen se sauna tuntuu niin mukavalta.

Maanantain ohjelmassa oli kiipeäminen ylös tunturiin ja siitä edelleen puronvarteen. Elokuun reissulla tämä vakiolenkki jäi kokonaan tekemättä, joten täytyi korjata se mikä korjattavissa oli ja tehdä se nyt. Keitintä en nyt ottanut mukaan, sillä kovassa tuulessa en olisi tarennut kuitenkaan ruveta keittelemään mitään, mutta evääksi nappasin kuitenkin matkaan suklaata, ja vesipullot otin mukaan purosta täytettäviksi.

Kotakoira

Aamupalatulilla.

Maaruskan värejä.

Kiipesin ensin tutulle Skadjaroaivin huipulle ja jatkoin sieltä kohti puroa vähän summittaisella suunnalla. Ajattelin etsiä viime kesänä löytämäni lähteen.

Jonkun koti lienee tämä.

Vettä oli nyt aika paljon enemmän kuin viime kesänä, mutta uskoin silti löytäneeni sen samaisen lähteen. Täyttelin pullot ja kuljeskelin jokea alavirtaan päin kuvia räpsien. Porotokka kuljeskeli vähän ylempänä ja tollistelivat meitä tovin aikaa. Koirat tietenkin kävivät kuumina niiden perään. Harmitti vähän kun ei ollut pitkää objektiivia, kun sellaisella olisi saanut kivoja kuvia poroista ruskamaisemassa. No, näillä mentiin nyt.

On tuo puro vaan niin sievä. En oikein osaa sanoa mikä näissä tunturipuroissa kiehtoo, mutta voisin tuijotella niitä vaikka loputtomiin. Polun saavutettuani istahdin mättäälle syömään suklaata ja katselemaan puron virtausta. Haikea mieli, kun tiesin että seuraava mahdollisuus tulisi luultavasti vasta kesäkuussa. Talvellahan tuo puro on syvällä lumen alla, joten silloin sitä ei edes erota maastosta. Mutta, jotta voi tulla uusia kesiä, niin välissä on vaan pakko olla myös talvia, ja sen myötä näitä pitkiä taukoja. Se on sitä elämän kiertokulkua. Ja onneksi talvella on ne omat juttunsa, joista taas kesäaikaan ei pääse nauttimaan.

Tovin siinä istuskeltuani heitin hyvästit purolle ja lähdin palailemaan mökille. Yllätyin kun vastaan tulikin ihminen. Juteltiin siinä tovi jos toinenkin. Hän oli menossa tunturiin yöpymään ja testaamaan varusteita. Toivottavasti on ollut hyvä reissu. Itse taas lähdin mökille ruoanlaittoon.

Kuule. Minäkin voisin tulla sinne auttamaan ruoanlaitossa.

Ilta-aurinko kultasi maisemaa nätisti.

Tiistaina pidin vähän rennomman päivän. Virkkailin neliöitä "Pakanamaankartta"-nimiseen mökkivilttiprojektiin, josta tulee - sikäli mikäli se joskus valmistuu - nimensä mukaisesti melkoisen värikäs peitto. Välillä toki tein niitä talvihuoltohommiakin, ja kävinpä pikku lenkin lähikoivikossakin. Illalla pakkailin kaiken valmiiksi siten, että aamulla ei tarvisi kuin nakata vaatteet niskaan, ottaa lakanat sängystä ja lakaista lattia. Kun koko päivä menee joka tapauksessa ajamiseen, niin aamulla ei oikein kannata jäädä vetelehtimään enää, vaan mitä aiemmin pääsee liikkeelle, sen parempi. 

Tästä viltistä mahtaa tulla aika kaoottinen.

Panoraamakuvaa puhelimella.

Pohjoisen ankarassa luonnossa pitää ottaa käyttöön kaikki selviytymiskeinot.

Kaatuneesta rungosta kasvaa uusia puita.

Illalla oli aika komeat värit taivaalla.

Aamumaisemaa vielä lähtöhetkellä.

Sinne se taas jää. 😭

Akujoelta usvaista aamumaisemaa.

Se olikin erittäin onnistunut reissu kaikinpuolin. Retki sujui loistavasti, ja samoin tuo loppuaika mökilläkin. Täydellinen vuoden viimeinen (ehkä, vannomatta paras) Lapinreissu. 😊