Salamajärven kansallispuistoon tutustumassa

Salamajärven kansallispuisto on ollut ajatuksissa jo jonkin aikaa, mutta on sitten aina kuitenkin jäänyt käymättä jostain syystä. Tai no, ollaanpas nyt rehellisiä. Se on varmastikin jäänyt käymättä siksi että minun ahdas mieleni ajattelee, että retkelle on lähdettävä joko itään tai pohjoiseen, ei nyt missään tapauksessa etelään päin. Nyt kuitenkin jouduin tekemään poikkeuksen, sillä piti löytää kohde, jonne Etelä-Suomesta tullut retkiseura pääsisi onnikalla, ja minne mullakaan ei ihan älytön ajomatka olisi. Salamajärvi täytti nämä ehdot, joten sinne siis.

Lähtöpaikaksi parin yön retkelle valikoitui Huttukankaan P-paikka, josta saataisiin sopivanmittainen rengasreitti tehtyä. Yksi vaatimus oli myös toisen yön leiripaikka suht lähellä parkkipaikkaa, koska onnikka-aikataulut, ja tässä tapauksessa sekin nyt toteutui.

Matkaan lähdettiin siis tiistai-iltapäivänä. Ekan illan etappi oli vajaan viiden kilsan matka Pyydyskosken kodalle, missä oli oleva ekan yön leiripaikka. Mukavaa ja helpohkoa polkua hyväkuntoisine pitkoksineen, ja vastassa oli varsin miellyttävä leiripaikka. Tulien tekoon ja iltapalaa naamaan. Eväänä oli mm. äitini tekemää pitsaa.

Pyydyskosken kota.

Aamulla jatkettiin Vaatimenkierrosta luontokeskusta kohti. Kulku oli paikkapaikoin aika haastavaa ja ihastelin matkanvarrella näkyviä "rakkakivikoita". Ihan kuin olisi yhtäkkiä tupsahtanut Lappiin. :D Välipalasuklaan mittainen tauko pidettiin Ahvenlammen vuokrakämpällä, mistä matka jatkui kohti luontokeskusta. Luontokeskuksellakin pidettiin pikku paussi ja sain siinä päähäni haluta jäätelön, aika harvinaista luksusta retken varrella. Luontokeskuksesta tarttui mukaan myös kansallispuistopipo lisäpainoksi rinkkaan.  

Rakkakivikkoa etelässä. Omituista.

Suotakin löytyi.

Ja nättiä kuusikkoa.

Konna.

Kaverilla on ilmajousitus. Ei tykännyt silityksistä.

Luksusta retkeen.

Hiiliniemen tulipaikalle pysähdyttiin pidemmälle tauolle ja lounaalle. Oli ihan huikea sää ja oli mukava rentoutua hetken aikaa ihan kunnolla. 

Lounaan jälkeen taas reput selkään ja menoksi. Matka Ruuhilammen kautta Heikinjärvelle ei ollutkaan enää pitkä, ja tauon tuomin voimin se meni suht kivuttomasti. Kivikkoisia osuuksia oli tosin tälläkin etapilla ihan riittävästi. 

Laavulla mulla iski joku ihan älytön väsymys. En käsitä mistä moinen tuli, mutta makasin vain voimattomana laavunpohjalla retkiseuralaisen hoitaessa nuotiopuut, tulenteon ja ehtipä vielä laavuakin siivoilla siinä sivussa. Voi kamala minua laiskiaista. Näemmä ei tee yhtään hyvää päästä noin helpolla. 😂 Aikani siinä vetelehdittyäni pääsin lopulta ylös ja sain sentäs alustan täytettyä ja makuupussinkin kuohkeutumaan. Iltapalan jälkeen alettiinkin aika ajoissa nukkumaan, sillä aamulla oli aikainen herätys. Ennen yhdeksää piti näet olla jo Perhossa onnikka-asemalla.

Illan herkuhetki, kaakaota ja tuplaa.

Uusi pipo.

Aamulla oli hienoinen usva järvellä ja sitähän piti tietenkin kuvailla. Aamutulistelut ehdittiin vielä fiilistellä ja sitten pitikin jo lähteä viimeiselle etapille ja autoa kohti.

Jo alkumatkasta seisahdutin koko porukan kuuntelemaan läheltä kaikuvaa teerien pulinaa. Taitaakin olla ensimmäinen kerta kun kuulen niiden syyssoidinääniä. Suollakin oli vielä mukavasti usvaa. Kannattaisi oikeastaan useamminkin olla liikkeellä auringonnousun aikaan.

Sen pituinen se. Ihan positiivinen yllätys oli tämä kohde, eikä edes hirmuisen ruuhkainen vastoin odotuksiani. Toki siellä muitakin kulkijoita oli, mutta enimmäkseen siellä luontokeskuksen huudeilla. Muualla sai olla melko rauhassa. Ekalla leiripaikalla yöpyi toinenkin porukka, joihin lopulta törmättiin vähän joka välissä, mutta eipä tuosta haittaa ollut. 😄 Hirvikärpäsiähän niitä toki oli tuollakin, mutta se ei ollut vielä mitään kotimetsiin verrattuna. Saattaisi kenties joskus käydä uudemmankin kerran.

Hyvä reissu, kiitos reissuseuralle!