perjantai 4. toukokuuta 2018

Kevätretkiä ja varustehankintoja

Viime postauksen jälkeen kevät onkin alkanut edetä huimalla vauhdilla. Lunta on vielä jonkin verran metsässä, mutta suurin osa alkaa olla sulanut ja pahin tulvakin on jo laskemaan päin. Tänään saatiin vielä räntäkuuroa niskaan, mutta ensi viikolle povaillaan jo lähemmäs parinkympin lämpötiloja, joten eiköhän tämä tästä ala kesäksi muuttua. Kulku on ollut huonoa, mutta sitkeästi olen koittanut kulkea jokirannassa ja suolla, ja onpa risukeitinkin saanut taas raitista ilmaa. Tai oikeastaan nyt tulin hankkineeksi uuden, joten sillä on tullut tietysti keiteltyä enemmän.

Kuten viime postauksessa mainitsin, niin tein tässä vähän varustepäivitystä. Jo edellä mainittu risukeitin oli semmoinen heräteostos, johon satuin nettisurffailun lomassa törmäämään sattumalta. Kyseessä on siis Bushcraft Essentials bushbox-keitin, joka pakkautuu taskukokoiseen tilaan ja painaa vaivaiset 61 grammaa. Sitä voi käyttää joko risukeittimenä tai vaihtoehtoisesti spriipolttimen tuulisuojana. Kaiketi myös kaasupolttimen kanssa sitä voisi käyttää, mutta veikkaan että ainakaan tuo Trangian poltin ei siinä vakaasti pystyssä pysy. En ole tosin kokeillutkaan vielä.


Pieni mutta jämäkkä paketti. Kokoaminenkin onnistuu aika helposti. 


Koepoltto kotipihassa. Ikea-keittimelle hankkimani metallipurkin kansi sopii tämänkin alustaksi juuri passelisti.

Sitten jokirannassa iltakaakaolla.

Alustakin pakkautuu juuri sopivasti pannun kanssa, eikä näin ollen vie ylimääräistä tilaa.

Muutaman keittelyn jälkeen olen ollut ihan tyytyväinen tuohon hankintaan. Polttopuut joutuu tietenkin katkomaan hyvin pieniksi ja niiden syöttäminen on hiukan työlästä, mutta toisaalta, risukeitin onkin sellaisen tulistelijan ja tulen kanssa tuohaajan keitin, eikä niinkään semmoisen joka haluaa napsauttaa keittimen päälle ja hommailla veden lämpenemisen ajan muuta. Itse kun rakastan tulistelua ja savuntuoksua, ja tykkään touhuta sen tulen kanssa koko ajan, niin minulle risukeitin sopii paremmin kuin hyvin. Niiden kanssa saan tehtyä tulen melkeinpä missä vain (varovainenhan näiden kanssa on oltava, erityisesti kuivaan aikaan) ja polttoainettakin löytyy oikeastaan kaikkialta ehkä ihan kaikkein karuimpia tunturialueita lukuun ottamatta. Tämä minikeitin onkin kätevä kuskata mukana vaikka kaasukeittimen kaverinakin kun ei se juuri mitään paina eikä vie tilaa. Vaihtoehtoisesti voin ottaa sen kanssa spriipolttimen ja kokkailla huonolla säällä sillä ja paremmalla säällä risuilla.

Sitten se isompi hankinta, nimittäin teltta. Vauden Power Lizardista olen tykännyt kovasti, mutta viime kesän tunturiretki varmisti sen mitä olin jo aiemminkin miettinyt: se on pikkuisen ahdas minulle ja koirille, mikä nousee esiin eritoten sadesäällä kun teltta on ainoa sääsuoja. Itseasiassa tila loppuu kesken myös korkeussuunnassa, kun tuo prinsessapetini ei ole ihan matalimmasta päästä toisin kuin teltta. Jo silloin kesällä lupailin kaverille että voisin myydä Vauden hänelle (tämä erikoinen ihminen nukkuu jopa ilman minkäänlaista alustaa. Ei aito prinsessa siis.), ja nyt sain ukaasin että mulla on kesäkuun loppuun asti aikaa hankkia itselleni uusi. Hätäpäissäni aloin katsella vaihtoehtoja, joiden lukumäärä kutistui lopulta kahteen: MSR Hubba hubba NX taikka Vaude Hogan SUL. Molemmat ovat aika samantapaisia telttoja, parinsadan gramman paino- ja satasen hintaerolla. No, lopulta olin jo päätynyt Hubbaan lähinnä kahden oven takia, mutta loppusuoralla ohi kiilasikin täpärästi sen kevennetty versio MSR Freelite 2. Eroa Hubbaan siinä on oikeastaan vain kevyemmät materiaalit ja sen myötä 400 g kevyempi paino. Satasen hintaerokin kääntyi lopulta Freeliten voitoksi kun satuin (taas kerran) osumaan melko hyvään tarjoukseen ja sen takia otinkin ja tilasin sian säkissä.

Koepystytys hyytävässä kevätsateessa ja -tuulessa osoitti että teltta on ihan kohtuullinen pystytettävä ja tilaakin tuntuisi olevan aika passelisti (petikin mahtunee). Kaksi ovea ja absidia ovat varmasti hyödylliset, kun toisessa voi säilyttää tavaraa ja toista voi käyttää kulkemiseen. Freelite on "sisäteltta ensin" -pystytettävää mallia, missä on hyvät ja huonot puolensa. Sateella sisäteltta kastuu väistämättä jonkin verran pystytysvaiheessa, mutta toisaalta, lämpimällä ilmalla hiostavan ulkoteltan voi jättää kokonaan pois, ja sääskiaikaan sisäteltan voi pystyttää tauolle (tai vaikka laavuunkin) suojaksi. Sisäteltta on myös tällä tyylillä pystytettynä huomattavasti napakampi, eivätkä sisä- ja ulkoteltan kankaat painu niin helposti toisiinsa kiinni. Tämä on ensimmäinen tämän tyylin telttani, joten aika näyttää miten opin sen kanssa elämään. Hiukan minua mietityttää myös materiaalien kestävyys, mutta sekin jää nähtäväksi. Footprintin ajattelin itse väsäillä tuohon, sen tuo ohuenohut pohja nimittäin vaatii suojakseen. Mietinnässä on jonkinlainen yhdistetty sadeviitta-footprint-huomiovaate -ratkaisu, joka olisi monikäyttöinen mukana kuljetettava.

Kompakti pakkaus.








Valmistajan ilmoittama paino heitti muistaakseni kolmella grammalla. ☝

Jospa tässä lähiaikoina saisi koeyövyttyäkin niin näkisi millainen se on käytännössä. Ajan myötä varmaan sitten lisää käyttökokemuksia.
Samaan syssyyn möin pois kuleksimasta myös varateltaksi ostamani halpisteltan, jolle ei sitten olekaan ollut käyttöä. Mielessä on pyörinyt myös neljän vuodenajan tunneli, joita olen jo vaivihkaa katsellut. Sen hankkiminen vain tarkoittaisi Abiskosta luopumista, koska kahta tunnelia on turha pitää kun nuo talviteltatkin pyörivät jo samoissa painoluokissa. No, tämä kuitenkin harkinta-asteella vielä.

Toissa sunnuntaina uskaltauduin pitkästä aikaa suolle. Itseasiassa hoksasin että en ole käynyt siellä tammikuun jälkeen. 😲 No, nyt menin ja melko kehnolla menestyksellä. Lunta oli vielä niin paljon, että pitkoksia ei edes näkynyt ja kelkkajälkikin kantoi pakkasaamun jälkeen aina muutaman askeleen ja sitten lätsis. Kovan lumikerroksen alla oli luonnollisesti vettä. Kaikkien aikojen lyhin suoreissu tuli siitä, mutta rämmin silti urheasti lähimpään metsäsaarekkeeseen, missä oli sulaa, ja keittelin aamupuurot ja -teet. Kävelyt hoidettiin sitten autolta toiseen suuntaan mukavaa metsätietä pitkin, jonka varrella on vielä ihastuttavan paljon vanhaa metsää ja siksipä näinkin lukuisia metsoja ja koppeloita.

Niin mukavaa kulkea.



Happystove oli iloinen päästessään taas ulkoilemaan.

Juomapullokokoelmani uusimmat jäsenet. Juoksureppuun nämä ostin (kuten väristä näkyy).


Tuo metallinen kuppi on muuten ihan järjetön. Huulethan siinä palaa. 


Taas niin mukavaa kulkua.

Jäljet, jotka ilahduttavat aina.

Viime sunnuntaina uhmasin kohtaloani ja suuntasin taas suolle toiveikkaana että pitkokset olisivat jo näkyvissä. Olivathan ne suurimmaksi osaksi, mutta välillä niiden päällä oli kyllä lunta, vettä ja jäätäkin. Jännittävä kulku siis tälläkin kertaa, mutta niin sitä vaan hammasta purren kierrettiin koko lenkki. Reitin suo-osuuden jälkeinen metsäpolku oli taas karmeata kuljettavaa, mutta sinnillä vaan puskin läpi, sillä takaisinkaan ei huvittanut kääntyä enää kahlaamaan, konttaamaan ja hoippumaan pitkoksille. Risutulet tuli taas tehtyä, teen kaverina tällä kertaa sämpylää.

Reitille on taas tulossa uudistusta. Hyvä niin, jos se tarkoittaa sitä että alue pysyy jatkossakin luonnontilaisena.



Sinne katoavat pitkokset jään sekaan.





Pikkukeitin käytössä.



Risukeittely ei juuri jätä jälkiä maastoon (takapuolen alle tosin jää painauma).




Kävelyä olen jatkanut ahkerasti ja siitäkös jalkani ovat ottaneet nokkiinsa. Käyn siis aamuisin tunnin lenkin ja iltapäivällä tunnista kahteen, mikä on ollut vielä ihan ok. Kipuja on, mutta useimmiten ne ovat olleet vielä siedettävissä. Lauantaiaamuna kävelin sitten pidemmän lenkin, jolle tuli pituutta 16 km ja aikaa meni 3 h. Sen jälkeen vasemman nilkan etuosa olikin sen verran kipeä että piti muutamana iltana nappailla Motifene dualia ja vähentää kävelyä, jotta sen sai rauhoittumaan. Ei taida minulle sopia nuo pidemmät kävelyt kovalla alustalla, ja nyt retkeilykauden alla varsinkin voisi olla paras pitää nuo jalat tyytyväisinä.  Jospa nuo nyt sen parisen tuntia päivässä kestäisivät niin saisi ylläpidettyä kuntoa. Aamulenkit ovat kyllä mahtavia. Olen nähnyt nättejä auringonnousuja, pöllöjä, joutsenia, kuullut teerien pulinaa ja sitä mieletöntä pikkulintujen konserttia. 😍

Jokirannassa vielä ennen tulvaa.

Auringonnousun värejä.


Montan voimalaitoksellakin piipahdin.

Matkalla Tervajärvelle.

  
Tein syntiä ja kävelin ladulla. :/ Tässä muuten työkäytössä olevat Dunlopin saappaat. Toimii myös retkellä.


(Vesi)hiihtolatu

Laavu paikallaan ja yllättävän siistissä kunnossa.


Kesäreitillä oli kiintoisaa kulkea.



26.4. Pellolla näytti vielä tältä.


Iltakaakaolla.






Usva-aamu.



28.4. 
Vertailun vuoksi sama paikka viime vuonna 4.5. Ihan noin myöhässä ei onneksi tänä vuonna olla.

Tulvahuippu




Mulle ei aina nuo pikku risukeittimet riitäkään.

Aamuaurinkoa tulvivalla joella ja täysikuulla.
Tulvaa vielä.


1.5.
Hassu jälki jäänyt lumikenkäpolusta.

Palokärjellä on ollu bileet.


Puronylityspaikka toistaiseksi poissa käytöstä.


  
  
3.5.
  
Tänään tämmöstä.


9 kommenttia:

  1. Minkälaisilla kengillä oot kävellyt nuo jalkoja kipeyttäneet kävelyt? Älä anna vielä periksi. Mullakin kesti pitkään (kuukausia tai oikeastaan vuosia) että jalat tottui kovalla alustalla kävelyyn, mutta nyt ne ongelmat on jääneet taakse.

    Myös kävelyvauhdilla on vaikutusta. 16 kilometriä kolmeen tuntiin on aika kova vauhti - turhan kova mun mielestä. Sellainen neljä tuntia tai vähän ylikin olisi ainakin mun kokemuksen mukaan sopivampi aika kuudentoista kilometrin kävelyyn. Omaa kävelytyyliäni kutsun "leppoisaksi tallusteluksi". Niin kauan kuin muistan pitää siitä kiinni, sujuu kävelyt hyvin, mutta heti, jos lähden ahnehtimaan kovempaa vauhtia, alkaa tulla ongelmia.

    Tietysti sekin pitää muistaa, että kaikkien ei tarvitse harrastaa pitkänmatkankävelyjä - ainakaan jos ei nimenomaisesti halua ;)

    Äläkä sitten ainakaan ota tuota suurinta risukeitintä mukaan pitkille kävelyille :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh, minä kun jo mietin että tuosta tulee mun uusi retkikeitin. No ei sitte. 😆

      Oon kävellyt enimmäkseen keveillä vaelluskengillä, joissa tukipohjalliset. Välillä jalassa on ollut myös hengettömät juoksutossut, lenkkarit, toiset vaelluskengät, kumpparit, milloin nyt mitkäkin riippuen vähän lenkistä. Kaikkien kanssa samaa ongelmaa on ollut. Jäykkäpohjaisia kenkiähän en voi käyttää enää ollenkaan kun penikat kipeytyy samantien. Oon nyt kokeillut rullailla jalkoja foamrollerilla ja vähentänyt kävelyä, jotta saisin tilanteen tasoittumaan. Nopeuden suhteen tiedänkin ongelman ja yritänkin vähän höllentää tahtia. Se vaan tuntuu olevan kauhean hankalaa.😀 Ehkä mää en sitten ihan vielä heitä kirvestä kaivoon, vaikka toisaalta pärjään varmaan lyhyemmilläkin kävelyillä. Pääasia että poluilla ja tuntureilla kestää kulkea. 😊

      Poista
    2. No juu, hiukan haastavalta kuulostaa tuo sun kävelytilanne. Mulla ratkaisu löytyi jäykkäpohjaisten (vaellus)kenkien käytöstä, mutta se ei sitten sinun kohdalla ole ollenkaan mahdollinen. Mutta näinhän se on, niin kuin toteat: pääasia että jalat kestää poluilla ja tuntureilla kulkemisen. Kaikkien ei tosiaankaan tarvitse kävellä pitkiä matkoja maantiellä, jos ei välttämättä halua 😊

      Poista
    3. Näinpä. Onneksi voin tehdä virtuaalikävelyitä sinun videoitten ja blogipostauksien kautta. 😀

      Poista
  2. Kiitos kaikista jutuista!
    Kuvissa esiintyy kahdenlaisia saappaita, joista toiset ilmeiset Viking Trophyt?
    Millainen on Dunlopin kärki verrattuna Vikingeihin?
    Onko pyöreä ja onko yhtä leveä kuin Vikingeissä?
    Mitenkäs pohjan laita? Mikä Dunlopin malli tarkalleen kyseessä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu nuo minun retkisaappaat on Vikingit. Ne istuvat jalkaan mukavasti ja toimivat myös rinkan kanssa.

      Dunlopit ostin keväällä työsaappaiksi lähinnä turvakärjen takia, kun hevosten kanssa varpaat ovat usein vaarassa. Minusta ne ovat hieman kapeammat kauttaaltaan kuin Vikingit, mutta kuitenkin leveälle jalalleni ihan hyvät. Mukavasti noilla useammankin tunnin käppäilee töissä. Varsi on myös tiukempi kuin Trophyissa, mutta joustaa jonkin verran. Mallia en kyllä muista nyt, mutta ostin ne Lantmännen Agrosta, ja nettisivujen mukaan myyvät vain Purofort+ -mallia, joten olisiko se sitten. Pohjaa en ole tarkemmin tutkinut, mutta koska tämä postaus oli noteerattu vaellusnetissäkin noiden saappaiden takia, niin voisinpa yrittää tässä perehtyä niihin vähän tarkemmin ja kirjoittaa enemmän kokemuksia. En siis ole niihin uhrannut aikaa erityisemmin kun en niitä retkikäyttöön hankkinut, ja tuolla pikkuretkelläkin ne olivat vähän vahingossa mukana kun sain extempore-idean piipahtaa Tervajärvellä työmatkalla. 😀

      Poista
  3. Kiitos!
    Haussa on jotain vastaavaa kuin Viking, sillä Vikingin uudemmat versiot pettävät. Olen juuri tänään saanut takuuseen uudet Viking Trophyt, ja maastossa ne alkoivat heti päästää vettä sisään. Olen aivan riippuvainen Vikingeistä, koska pikkuvarpaat ovat koukistuneet, sivulle kaatuen, ja Vikingit ovat olleet tähän saakka ainoa malli, johon varpaat jotenkin sopivat. Minulle siis ei luultavasti ole hyötyä Dunlopeista, mutta kiinnostuksella seuraan raporttejasi, ja niin varmasti moni muukin. Meitä saappaiden ystäviähän on, eikä meille enää kumisten saappaiden osalta ole tarjolla paljon muuta kuin kuraa sukille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kurjuus tuota Vikingin laatua. Mulla edelliset Trophyt kesti juuri ja juuri kolme kesää (mitä nyt vähän kumiliimalla paikkailtiin), ja nyt nuo keväällä ostetut vielä toistaiseksi pitävät vettä. Mutta huono on kyllä kestävyys muuten niin täydellisissä saappaissa.

      Poista
  4. Tuo huomiovaateratkaisu josta mainitsit, on varmasti hyvä. Maastossa kun liikkuu niin ei tietenkään koskaan myöskään tiedä mitä voi sattua joten on hyvä että on päällä vaatetta joka erottuu. Meillä on pohjoisen reissu edessä ja myös huomiovaatteet etsinnässä vaellukselle. Mukava seurata tätä blogia, mielenkiintoinen kirjoitus!
    https://mondoworkwear.com/huomiotyovaatteet/

    VastaaPoista