Kevät etenee

Tulihan se viimein kevät tähänkin maalimankolkkaan. 2,5 viikkoa sitten kun tultiin Lapista, pihassa näytti vielä tältä:

Mittatikkuna 115-senttinen sauva.

Olen kuvannut samat kohdat lähes päivittäin, ja tänään kuvat näyttävät tältä:

Onhan tuossa siis edistystä tapahtunut, mutta kyllä sitä lunta silti riittää vielä. Toissapäivänä rypelehdin pellolle, niin eipä tahtonut saappaanvarsikaan riittää paikoitellen. Muutamat ärrkeleet siinä pääsi kun koitin pysytellä lumikenkäpolun jäänteen päällä ja noin joka kolmannella askeleella upposin. Uusien Vikingin saappaiden vedenpitävyystesti meni siis vähän hömpsis kun saapas oli täynnänsä lunta ja sukka sen myötä liekomärkä. No, ainakin se vesi sisäpuolella pysyi jos ei muuta. Entiset Viking Trophyt siis kestivät aika tarkalleen kolme kesää, kunnes vuotokohtia alkoi olla jo useampi. Heikon kestävyyden takia olisin voinut vaihtaa merkkiä, mutta en vain ole toisia yhtä hyvin istuvia mistään löytänyt, niin samoilla mennään. Tällä kertaa muistin sentäs tallettaa kuitin, jos näistäkin irtoaa kiristysremmiä tai tulee reikä pohjaan jo ekan kesän aikana. Vanhatkin ajattelin kumiliimalla vielä kokeilla kunnostaa mökkikumppareiksi, mutta saas nähdä onko niistä enää muuhun kuin kuivan kelin käyttöön.

Olen tässä yrittänyt vähän aktivoitua kävelemään enemmän, noin niinkuin tulevaa retkikautta ennakoiden. Käyn aamulla viiden-kuuden välillä tunnin lenkin ja iltapäivällä semmoisen parin tunnin kävelyn. Vähän tylsäähän se on kun joutuu teitä pitkin käppäilemään, mutta onneksi sitä mettää on noiden pikkuteiden ympärillä ja linnunlaulu raikaa. Ekat kurjet, peipot ja västäräkit olen bongannut ihan viime päivinä, ja mustarastaatkin ovat kiekuneet puunlatvoissa vasta tämän viikon aamuina.

Viime viikonlopun olin Puolangalla. Säät suosivat sen verran mukavasti, että en malttanut lähteä kotiin vielä sunnuntaina, vaan ajelin maanantaiaamuna suoraan töihin. Käyhän se noinkin, ja ajattelinkin ottaa tavaksi tuossa kesällä. Luntahan siellä(kin) oli vielä paljon, mutta pääsiäisenaikaisia kelkanjälkiä pitkin oli oikein hyvä hiihdellä pulkka perässä. Jalkaisin iltapäivisin ei oikein päässyt mihinkään, mutta pakkasaamujen kovettama kelkkajälki oli mitä mainioin käveltävä.

Lauantaiaamuna lähdin liikkeelle jo ennen seitsemää. Käppäilin kelkkareittiä pitkin kuutisen kilometriä parin pikkujoen haaraan aamutulille. Alkumatkasta säikytin lentoon kolme valkoista riekkoa ja myöhemmin myös koppelon ja metsokukon. Teerien pulinaa olin hartaasti odottanut kuulevani, mutta ne vain loistivat poissaolollaan. En halunnut jäädä kelkkauralle risukeittelemään, mutta koska hanki uran vieressä kantoi hyvin heikosti, niin jouduin ihan kirjaimellisesti konttaamaan uralta joenpenkalle. Onneksi ei sattunut menemään kelkkoja ohi, olisi ne varmaan katsoneet että mikä se tuotakin vaivaa. 😆 Risukeitinkin tuotti päänvaivaa, kun olin taas unohtanut ottaa sille alustan. Onnistui kippaamaan nurin koko helahoito vesineen päivineen. Ei onneksi jokeen asti mulahtanut. No, vesi lopulta kiehahti ja sain lämmintä mehua voileivän kaveriksi. Aamuaurinko paistoi ja lämmitti oikein mukavasti, eikä edes taukotakkia tarvinnut kaivaa repusta, vaan villapaita riitti mainiosti. Aamiaistauon jälkeen palailin samoja jälkiä takaisin ja vähän ennen mökkiä suolta kaikui komeasti riekon käkätys. Se ääni jaksaa aina ilahduttaa, mutta erityisen paljon tuolla, missä riekko ei ole ihan jokapäiväinen näky. 😍

Pulukka perässä mökkiä kohti. Mukavasti luistaa.

Lounasta.

Koirillakin omat mökkiherkkunsa.

Suo ja aamuaurinko. 💚

Tämä hirven(?) kallo on ollut tässä jo ainakin 15 vuotta.

"Minäpä otan ja kippaan vedet hankeen, hihhiii kun on hassunhauskaa".
(Huomaa uudenkarhea pannu, joka ei ole yhtään polku-uskottava.)

Risukeittelijän vakiovaruste.

Eheii, ei konjakkia, vaan mustaherukkamehua.

Vähiin on käyneet tuollakin nämä oikeat metsät.
Tämäkin on sellainen pikku läntti vain.

Sunnuntaiaamuna lähdinkin reittiä toiseen suuntaan aikomuksenani käydä järvien välisellä salmella, mikä on auki läpi talven. Jo pihaan kuuluivat kurkien huudot läheiseltä suolta, ja eipä aikaakaan kun alkoi kaikua teerien pulinaa. Viimeinkin! Ihmettelin vaan vähän ajankohtaa, kun kello oli jo yli kahdeksan ja aurinko korkealla. Yleensähän ne soittelevat auringonnousun aikaan, mutta ehkä nämä olivat aamu-unista sorttia. No, sama tuo minulle, pääasia että sain kuulla ne. Päämäärää lähestyessäni jo kauas kaikui mahdoton kaakatus ja siellä olikin melkoinen määrä joutsenia. Koitin varovasti mennä lähemmäs katselemaan, mutta enhän toki kunnollista kuvaa puhelimella niistä saanut siltä etäisyydeltä. Lähemmäs jos olisin mennyt niin pakoonhan ne olisivat lähteneet, ja sitä en toki halunnut. Hetken tollisteltuani lähdinkin paluumatkalle.

Aamulenkin jälkeen otettiin rennosti.

Täällä kotosalla ulkoilut ovat tosiaan rajoittuneet aika pitkälti noihin tiekävelyihin. Jospa tässä parin viikon päästä jo pääsisi sulaan metsäänkin käppäilemään, ja kovastihan tuo jo kuumeiluttaisi viikonloppuretkellekin kun se talviretkikin jäi nyt väliin tuon kehnon lumitilanteen takia. Jonkinlaista retkivarustepäivitystäkin tässä on tekeillä, mutta paketti on vielä matkalla, joten siitä lisää seuraavassa postauksessa.

Koski auki jo, ja pian koko joki.

Purolla otti pitkään jäätyä ja myös sulaa.

Aamuauringon kajastusta.