torstai 12. marraskuuta 2015

Kenkäjuttuja ja marraskuuta

Sain tuossa pari viikkoa sitten Meindlini takaisin reklamaatiokeikalta. Tarinahan meni siis niin että viime vuoden lokakuussa ostetut Meindl Vakuum Ultra- kengät olivat käytössä kesän ajan ja sitten Rastigaissan reissulla toisesta kengästä lasahti sisäpuolen nauhalenkki.



Jokunen reissu kengillä piti kuitenkin vielä heittää, sillä kesken kauden en pystynyt olemaan ilman kenkiä montaa viikkoa, ja kengät olivat kuitenkin vielä käyttökelpoiset vaikka nauhojen kiristys vähän kärsikin. Sitten viime tingassa ennen takuun (1 vuosi) umpeutumista kiikutin kengät ostopaikkaan Oulun Intersport Rintamäelle. Rintamäen väki hoiti hommansa oikein moitteettomasti, ottivat kengät eteenpäin lähetettäväksi ja informoivat kun ne sai käydä hakemassa. 

No, kengät on kyllä korjattu kuten pitikin, myös toinen kenkä, jolle oli hyvää vauhtia käymässä samalla tavalla. Saumalangat näyttävät tosin olevan rispaantumassa monesta muustakin kohtaa, mutta vielä ne kuitenkin kasassa pysyvät. Mutta mutta...sen pettäneen sauman kohdalle on jäänyt mukavankokoinen reikä, josta tarpeeksi syvästä lätäköstä tai muuten kovin märässä maastossa kulkiessa vesi virtaa iloisesti sisälle kengän rakenteisiin. Kalvo kun ei kengissä kovin kauaa kestä, niin käytännössä tätä kenkää ei voi enää vedenpitäväksi sanoa.


Toisenkin lenkin saumaa oli vahvistettu.

Rikkoutunut lenkki oli lyhennetty ja ommeltu paikoilleen.

Vispilänvartta meni noin 5 cm nahan ja vuorin väliin.



Tiedän kyllä, että pitäisi ottaa yhteyttä maahantuojaan ja lähettää kengät bumerangina takaisin, mutta antaapa olla. Tälle syksylle on saanut niin paljon juosta hoitamassa milloin mitäkin asiaa että en yksinkertaisesti jaksa enää alkaa noita lähettelemään eestaas. Kyllähän noilla kengillä Hossanreissuja vielä tekee ja päiväretkiä hyvinkin, eihän ne pilalla ole, mutta valitettavasti pidemmälle reissulle en noilla kyllä uskalla lähteä, niin hyvät kengät kuin ne muuten ovatkin. Kengät on kuitenkin yksi tärkeimpiä varusteita ja niihin on voitava luottaa.

Männä viikolla bongasin Torista Hanwag Banks-kengät ja hetken mielijohteesta ostin pois kuleksimasta. Kengät ovat vielä matkalla, joten sikaa säkissä odottelen. Mutta jos eivät omaan jalkaan istu niin pistetään eteenpäin sitten. Hyvällä tuurillahan ne voivat olla ihan sopivatkin. :D Olen kyllä näissä lukenut olleen vedenpitävyysongelmaa, mutta nähtäväksi jää...

Myös saapasrintamalla tuli tehtyä hankintoja. Monta vuotta vanhat talvisaappaani olivat viime talvena sen verran kovalla käytöllä, että niitä taitaa jo odottaa eläkepäivät, eivätkä ne loppupeleissä hirmuisen lämpimätkään ole. Vikingin kumpparit kun ovat kivasti istuneet jalkaani niin päätin käydä vilkaisemassa saman valmistajan Icefighter-mallia ja ihan mukavastihan nekin jalkaan sopivat ja mukaan lähtivät. Kerran olen niitä vasta testannut ja hiki meinasi tulla. Viileämpiä kelejä odotellessa siis. Painavat ja isot pollukathan ne on, mutta siinäpä ovat, kunhan ovat lämpimät. Vielä jää nähtäväksi miten ne mahtuvat lumikenkien siteisiin. :P

Naiselliset pikku saapikkaani, kokoa 40.
Marraskuun alku on mennyt perusmeiningeissä. Alkukuusta oli huikeita ilmoja, aurinkoa ja lähemmäs 10 astetta lämmintä. Näistä päivistä otin kaiken ilon irti tekemällä pitkiä juoksulenkkejä, ja se kannatti, sillä nyt viimeinen viikko onkin taas eletty normaalia marraskuuta, eli harmaan sateisia ja koleita päiviä. Eilen jo vähän käväisi maa valkeana ja tänään on saatu lisää märkää lunta. Onpas heti mukavamman näköinen ja valoisa maisema. Lähisuollakin piipahdettiin tuossa alkukuusta ja siellä oli pitkospuureitti saatu viimein valmiiksi ja uusi tulipaikkakin oli valmis. Pitäisi käydä koetulilla tässä joku kerta. Joku ihme leipomisvimmakin on tässä ollut. Sämpylöitä, tiikerikakkua, piirakoita, korvapuusteja... Eikä vielä ole edes joulu!

































4 kommenttia:

  1. Ihania kuvia jälleen, varsinkin nuo söpöt koirulit ja puolukkakuvat ♥

    VastaaPoista
  2. Hei, hyvät saappaat hankit. Itselläni on ollut samat saappaat, monta vuotta pilkkisaappaina käytössä. Lämpimät ja varpaille kivasti tilaa. Ihan hirveän pitkiä kävelymatkoja en niillä mene, kun ovat kömpelöt. Tosin pilkkikisoissa ja hupipilkillä saa välillä huilatakkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että saappaat ovat lämpimät. Itselläni kun jalat palelevat tosi herkästi niin saa ollakin kunnon kengät talvella. Kävelyssä tosiaan tuntuivat aika jäykiltä ja painavilta, mutta jospa noihin tottuu. :)

      Poista