maanantai 28. syyskuuta 2015

Kamerakokoelman uusin jäsen

Olen jo jonkin aikaa haaveksinut saavani pikkujärkkäriini valovoimaisemman objektiivin ja odottanut hetkeä että raskisin sellaisen hankkia. Nuo Olympuksen kiinteät f 1.8 M.Zuikot ovat kiinnostaneet, mutta hintaa niillä on miltei yhtä paljon kuin mitä itse kamerasta, vara-akusta sekä kahdesta objektiivista pari vuotta sitten maksoin. Nyt sitten päässä kuitenkin napsahti joku "pakko saada parempi putki"-vaihde päälle, joten päätin sellaisen hankkia. 25- ja 17-milliset olivat vaakakupissa, sillä niiden ajattelin olevan suht monikäyttöisiä ja siten minun tarpeeseeni sopivia. Asia ratkesi sitten vähän kuin itsestään, kun Rajalassa sattui olemaan aika mukava pakettitarjous, jolla saisin paitsi 25-millisen putken niin samalla myös päivitettyä rungonkin kohtuuhintaan. Olympus PEN E-P5 (musta on ihanaa kun näissä on minun nimikirjaimet) ei sanonut vielä tuossa vaiheessa minulle mitään, mutta onneksi meillä on google, joka löysi minulle jonkin verran arvosteluita kyseisestä vekottimesta. Ja lupaavalta vaikutti, joten pistin paketin tilaukseen. Vaikka tämäkin on peilitön minijärkkäri siinä missä vanhempi kamerani, PEN E-PM1, niin tämä on jo kuitenkin huomattavasti järeämpi ja järkkärimäisempi, ja laadukkaampi objektiivi toki lisää sitä tuntua. Etsimenkin tuohon saisi erillisenä hankittua, mutta itse kun en sitä niin kaipaa niin miksipä sitten hankkisinkaan. Vanha pikkukamera saa tällä viikolla kylkeensä perusobjektiivin ja lähtee jatkamaan taivaltaan äitini käytössä. Sen entiset objektiivit, 12-50 mm sekä 40-150-milliset ovat vielä käyttökelpoisia tämän uuden kameran kanssa.

PEN E P-5. Ulkomuoto mukailee vuoden 1963 mallia. 

Minäkö merkkiuskollinen?
Näin muutaman päivän koekäytön jälkeen voisin sanoa olevani tyytyväinen hankintaani. Kuvanlaatu on parempaa kuin vanhassa kamerassani ja varsinkin hämärässä valovoimainen putki on aivan ihana. Vielä on paljon opeteltavaa, mutta tässä joitain otoksia viime viikolta sekä viikonlopun mökkireissulta. Ensi viikonlopulle olisi suunnitteilla jonkinlaista retkihommaa, joten sielläpä kamera pääseekin sitten tositoimiin.





Kuutamo oli komea molempina iltoina.



On muuten mieletön tämä lumihiutale. Paranee vain syksyä kohti.
Liikekuvakin onnistuu.





Pihlajat olivat komean värisiä.

Vettä riittää. Parissa viikossa taas noussut hurjasti.





Otavakin tallentui. En tosin tiedä mihin kauhan alimainen tähti hävisi.


Herkkutatteja kasvoi omassa rannassa.

Näitä oli tokallinen tiellä. Rykimäaika näyttäisi olevan aluillaan.
Illalla kotona pilkahti aurinkokin.



6 kommenttia:

  1. Hyvän näköistä jälkeä. Tykkään kovasti Olympuksen väreistä. Musta on kuitenkin kehkeytynyt tässä viimeisen vuoden sisään Canonisti johtuen juuri objektiivien hinnoista, jotka on pilvissä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään noista väreistä mitä näillä tulee, ja nämä minijärkkärit tuntuvat sopivilta omaan käyttööni, eivätkä tuo valtavasti lisäpainoa retkilläkään, mutta kuitenkin kuvanlaatu on hyvä. Objektiivivalikoima tosiaan saisi olla parempi ja edullisempikin.

      Poista
  2. Tosi hyvät kuvat. Mulla on olympus kompakti ja canon järkkäri, kumpaakin käytän melkein yhtä paljon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. On mulla vielä opeteltavaa kuvaamisessa mutta uskon ja toivon että tekemällä oppii. :D Mullakin tulee käytettyä aika tasaisesti näitä kahta, pokkaria ja minijärkkäriä, isompaa järkkäriä en juuri enää käytä kun se on vähän kömpelö kantaa mukana minun makuuni. Mutta koiria sillä on hyvä kuvailla välillä.

      Poista
  3. Hienoja kuvia. Rykimäaika on juurikin käsillä ja parhaimmillaan menossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. Minä ihmettelinkin kun ei mökin pihassa poroja näkynyt, mutta ihmekös tuo kun ovat kerran riiaamassa. Lähtiessä sitten nähtiin iso tokka tiellä, komeita ovat nuo hirvaat.

      Poista