perjantai 29. elokuuta 2014

Kesälomatunnelmia

Tähän väliin, ennen ensi viikolla toteutuvaa ruskaretkeä, olisi varmaan hyvä päivitellä alta pois nämä kesälomajututkin kuvineen.

Finnmarkin vaelluksen lisäksi ehdimme toki tehdä kesän Lapinreissulla muutakin. Ihan ensin ajoimme Oulusta Kilpisjärvelle ja sieltä edelleen Norjan puolelle Skibotniin ja kohti Altaa. Ajatuksena oli yöpyä jossain Kilpisjärven hujakoilla, mutta koska emme vielä siellä olleet kovinkaan väsyneitä niin päätimme jatkaa kohti Jäämerta ja etsiä yöpaikan jostain sieltä. Kilpisjärvellä pysähdyimme kuitenkin sen verran, että haimme Retkeilykeskuksesta pizzat ja käytimme koiria jossain Mallan luonnonpuistoon lähtevän polun alussa. Kylläpä sekin näytti niin houkuttelevalta alueelta. Lisäämme siis senkin siihen loputtomaan "sitten joskus"-listaan. :) Nappasimme siis pizzat mukaan ja ajelimme Norjan puolelle etsien syömiseen sopivaa paikkaa. Tässä lienee hyvä mainita että lämpötila huiteli jossain 25 paremmalla (tai no riippuu keneltä kysyy) puolella, joten autossa tai ylipäätään missään sisätiloissa ei huvittanut syödä. Kiva puronvarsipaikka löytyikin hetikohta Norjan puolelta.



Ruokatauon jälkeen jatkui matka edelleen. Joskus iltasella saavuimme Kåfjord-nimiseen vuonoon, josta lähtee tie Guolasjärvelle, sinne jonnekin Haltin takamaille. Päätimme ajella tätä kyseistä tietä ja etsiä sieltä leiripaikan. Tietä sai ajella piiiitkän matkaa ennen kuin asutus loppui. Välillä piti hätistellä lampaita pois auton edestä, ja sitten vastaa tuli aika hurja silta.






Juu, emme lähteneet siltaa ylittämään, vaan jäimme sillan kupeeseen leiriin oikein sievälle paikalle. Vettä tuolla ei ollut ihan lähellä, joten palasimme ensin vähän matkaa takaisinpäin täyttämään pulloja joesta. Teltta pystyyn, iltapalan tekoon ja sitten nukkumaan. 


Leiripaikkamme

Näin otetaan...

..."hienoja" kuvia koirista kivellä.

Herkkua on siinä monenlaista...

Eka yö Abiskossa.

Hurjan komea rotko.

Alhaalla oli luola. Asuukohan tuolla paikallinen Hiisi?

Metsämansikoita tuollakin. Jäämeren rannikko osaa sitten aina yllättää.

Joku oli unohtanut tuonne Haltin vaelluskupoli 4:sen kaaret ja kiilat sekä pakkauspussin. Jätimme ne sinne kiven päälle, toivottavasti omistaja löytää omaisuutensa.

Aamulla kipaisimme vielä ennen lähtöä sillan toisella puolella olevan nyppylän päällä maisemia ihailemassa. 



Kuva: Tero M
Kuva: Tero M

Matka jatkui helteisessä säässä kohti Altaa. Pysähtelimme välillä jaloittelemaan ja kävimmepä uimassakin. Oli yllättävän lämmin vesi Jäämeressä tällä kertaa.



Kvaenangsfjelletin (kirjotettiinkohan se ees noin) huudeilta löytyi lunta.

Lumileikit on ehkä parasta mitä arktiset koirat voivat kolmenkympin helteellä tehdä:








Ja akka se vaan kuvaa. Kuva: Tero M
Uimaranta ja miltei tyyni meri!



Simpukoita!

Altajoki virtaa upeassa kanjonissa (minun kyydissä oli kuulemma pelottavaa olla tuolla tiellä).

Pari päivää vietimme vielä mökillä ennen vaellusreissua. Koska kyseessä on kuivanmaanmökki, niin uimaan pääsee vain joko kapuamalla ylös tunturiin puronvarteen tai vaihtoehtoisesti laskeutumalla alas Tenon rantaan (joskin Tenossa on kova virta, joten en tiedä miten uiminen siinä onnistuisi). Valitsimme tälläkertaa ensimmäisen vaihtoehdon. Eihän siinä puropahasessa mitään kunnon uintia voi harrastaa, mutta kastautua voi, ja kyllähän se virkistikin. Tosin paluumatkalla onnistuin jotenkin johdattamaan meidät aivan väärään suuntaan ja päädyimme rämpimään melkoiseen rytelikköön. Ei siis ollut virkistävästä uintireissusta enää kuin muisto vain kun mökille pääsimme. Hih. :D

Eeipä tuo ny niin palellukaan...



Kuva: Tero M

Toisena mökkipäivänä ei ollut ihan niin kuuma, joten lähdimme Utsjoelle ja Ailikkaan päälle. Sieltä lähdimme käppäilemään polkua pitkin ja poikkesimme jollain tunturilla mutkan syömässä eväitä. Meni siinä pari tuntia käppäillessä, ja palatessa tutustuimme vielä Ailikkaan tähtitorniin.

Sallia on kiva kuvata kun se osaa poseerata nätisti (aina joskus).

<3 Kuva: Tero M

Ipa alias Saukko-Antero




Vanni kapirakki vasemmanjalansaapas. <3



Keskiyönaurinko on vaan niin... <3 <3


Kodassakin (vai mikä huvimaja tuo on) tarkeni tulistella helteellä. :P

Maakotkia lentää usein mökin yllä.


Siinäpä se reissu. Vaelluksen jälkeen olimme vielä yhden yön mökillä ja sitten lähdimme kohti Oulua. Matkalla jäimme kuitenkin vielä yhdeksi yöksi Ranualle ennen kuin tulimme Ouluun (tai Muhokselle kai). Itse jatkoin heti parin päivän päästä matkaa Kuopioon, mistä tarttui puhelimen kameraan tällaista maisemaa (kamerassa olisi lisää vaan kun en ole ehtinyt vielä muokkailla).

Pääsin veneretkelle Kallavedelle.

Ja ihanaan pieneen saareen tulistelemaan.

Kaunis auringonlasku kun tulimme takaisin.



Namskis. Oispa meillä Oulussaki näitä.

Torillakin piti toki käydä...

...ja mitäpä muutakaan Kuopion torilta voisi ostaa kuin kalakukon. Hyvää se olikin!

Kuopiosta palattuani taisimme käydä yhden yön nukkumassa Sanginjoella ja painelimme Puolangalle. Mikäs siinä oli mökillä oleskellessa kun lämmintä oli joka päivä sen 30 astetta ja ylikin. Täydellinen sää mökkeilyyn (retkeilyyn ei niinkään), kun saa vain olla ja uida ja saunoa kaiket päivät. Koitin minä käydä yhtenä päivänä juoksemassakin, mutta se parisen kilsaa oli jo aika paljon sekin siinä lämpötilassa. Huh. 

Jos heinäsirkka istuu seinällä, niin onko se sitten seinähirkka?
Kainuulaista jokimaisemaa (=rytelikkö).

Kainuulaista suomaisemaa (= vähän harvempi rytelikkö).

Kainuulaista järvimaisemaa (rytelikkö alkaa vastarannalta).

Kainuulaisia hilloja.
No sitten kun mökkireissu oli ohi, niin olin taas ehkä päivän kotona (tällä kertaa jopa ihan siellä kaupunkikammiossa), kunnes piti lähteä jälleen ajelemaan kohti Utsjokea. Tällä kertaa mukanani oli äiti, joka ei ollut vielä päässyt kertaakaan pohjoisen mökillä käymään. Niin ja laumallinen koiria tietenkin. Semmoinen aika leppoisa reissu. Eka päivänä kapusimme ylös tunturiin hillojen toivossa, mutta raakojapa vielä olivat. Pienet makkaranpaistotulet teimme niin vierähtihän tuossa muutama tunti tunturissa sitenkin. Dalvadaksessa oli jotain 15 astetta lämmintä, ihan tervetullutta viileyttä kun ottaa huomioon edellisviikkojen super (vai seksi- vai mitkä olikaan) helteet. Ostin matkalla villapaidan. :D Toisena päivänä oli tosin jo paljon lämpimämpää ja silloin kävimme ajelulla Utsjoella ja laskeuduimme alas Tenon rantaan. Meritaimenia hyppi koskessa ylöspäin. Aika upeita!

Pysähdyimme menomatkalla karhunpesäkivellä ja jouduimme koirien kanssa heti kivensisään.

Porras tai pari piti kivelle kiivetä.

Omat herrantertut. <3

Tuo vasemmanpuoleinen on äitin ilkikurinen koiranpenikka Iitu.







Salli täytti reissun aikana vuosia. 6 v tuli rouvakoiralle mittariin.


Tenoa


Nilijoki





Ukkonen yritti tulla päälle



Että semmoinen kesäloma. Vilinää ja vilskettä riitti, ja oikeastaan on ollut ihan mukavaa olla nyt ihan vaan kotosalla lomareissailun jälkeen. Toki nämä muuttohommat on tässä vieneet aikaa, ja siksipä joudun harmikseni tunnustamaan että retkiyöhaaste kosahti minun osaltani nyt tähän. Tämän kuun viikonloput ovat yksinkertaisesti vain olleet niin täynnä kaikkea ohjelmaa, ettei ole kerenny ajatellakaan retkeilyä. Mutta olen jo aika tyytyväinen itseeni että sain seitsemän kuukautta täyteen. Ja mikäs estää taas jatkamasta ja kokeilemasta uudelleenkin. Eikähän mun oikeestaan ees pitänyt siihen osallistua. :D

Nyt tosiaan lähdemme ensi viikolla Lappiin ja tarkoitus olisi käydä semmoinen kahden-kolmen yön reissu Paistuntureiden alueella käppäilemässä. Eilen sain vahailtua geetonnivaatteet, kun höyrähdin ja tilasin Keb-housut. Onhan ne ihanan tuntoiset jalassa, toivottavasti (ja luultavasti) ovat hyvät retkioloissakin. Nytpä vaan sitten viikonloppuna rinkkaa pakkailemaan ja toivomaan hyviä säitä ja ruskan värejä ensi viikolle. :) Viime vuonna samaan aikaan siellä näytti tältä:



5 kommenttia:

  1. Vau, oletta olleet samoilla jäljillä. Tultiin eilen illalla kotia. Aivan mahtavia kuvia olet ottanut reissulta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Pitääpä ruveta heti lueskelemaan sinunkin reissukertomusta. :)

      Poista
  2. Ai että miten makeita maisemia ja ihania koiria :) Olen haaveillut kesälomareissusta samoihin maisemiin koirien kanssa, joten tätä oli kiva lukea, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva kun tykkäsit. :) Kannattaa kyllä ehdottomasti toteuttaa haave ja lähteä. Nykyisinhän Norjaan pääsee koirien kanssa suht vähällä vaivannäöllä (riittää kun on siru, passi ja rokotukset voimassa), joten ei muutakuin menoksi vain! :)

      Poista