lauantai 15. helmikuuta 2014

Ystävänpäivän retki

Hetken hiljaiselon jälkeen on viimeinkin jotain päivitettävää retkeilyrintamalla. Viime viikot ovat menneet muuttohommissa ja uuteen elämään sopeutuessa. Laumamme siis hajaantui, ja sen myötä muutin koirineni takaisin kaupunkiin. Tutuille seuduille kuitenkin päädyin, sillä olen tässä samassa talossa (joskin eri asunnossa) asunut aiemminkin viisi vuotta. Nyt siis ollaan taas ihmistenilmoilla, mutta samalla tavallapa sitä täältäkin pääsee retkeilemään, vaikka metsään ei enää pääsekään kotiovelta.

Helmikuu on jo puolivälissä ja vielä ei ole yhtäkään retkiyötä tullut nukuttua. Joo joo, enhän edes aikonut osallistua siihen haasteeseen, mutta jos kuitenkin yrittäisi edes. :) Kävin koko eilisillan ajan taistelua itseni kanssa, että lähdenkö vaiko en. Luottokamu oli jo kerennyt sopia muuta aktiviteettia eilisillalle, joten kukaan ei ollut potkimassa persiille lähdön suhteen ja jouduin päättämään asian ihan itse. Puoli 10 aikaan illalla sitten kyllästyin jahkailemaan ja rupesin pakkailemaan rinkkaa. Kauhukseni huomasin että en löydä puukkoani mistään, eikä minulla ollut mitään mielikuvaa siitä, mihin olisin sen voinut muuton yhteydessä laittaa. Eihän retkeilystä tulisi yhtään mitään ilman rakasta puukkoani. :(

Noh, puukko löytyi lopulta risukeittimen pussista, joten pakkaaminen saattoi jatkua. Kello oli jo yli kymmenen kun viimein pääsin lähtemään ja olisinko joskus yhdentoista aikaan päässyt viimein laavulle asti (myönnetään, että tein pienen harharetken kun olin jo kerennyt unohtaa että mistä risteyksestä sinne Myllykoskelle nyt käännyttiinkään). Laavulle menevä tie oli erittäin jännittävässä kunnossa: syvät, joskin hyvin painuneet urat ja keskellä kunnon lumivalli. Nooh, mikäs siinä, kaasu pohjassa eteenpäin. P-paikalle päästyäni auto näytti tältä:


Ja joo. EN ajanut penkkaan vaan etupuskuri vain vähän aurasi lunta vähemmäksi tieltä. :P Ei taida kirvasta olla off-road-autoksi, mutta tällä kertaa se ei kuitenkaan jäänyt edes kiinni! Tarkoitus oli kyllä hakea Land Cruiseri isäukolta lainaksi, mutta kun jahkasin lähdön kanssa niin myöhään niin en jaksanut enää kiertää ylimääräistä lenkkiä.

Niin mutta asiaan. Laavvulle päästyäni tein ensimmäisenä tietenkin tulet ja sitten laittamaan makuukset laavuun ja makkaranpaistoon. Polttopuut olivat kosteita, eikä niitä olisi oikein huvittanut palaa kunnolla, kyttelehtivät vain hiljakseen. Noin 120. puhalluksen jälkeen annoin periksi enkä enää yrittänytkään elvyttää tulta. Sen verran oli kuitenkin syntynyt hiillosta, että makkarat sain paistettua ja kaakaovedenkin lämpimäksi. Se riitti. Ja sitten kun sain vesikattilan ritilältä pois ja vähän hämmensin niin johan se alkoikin palaa iloisesti. Latasin siihen muutaman isomman pölkyn siinä toivossa että siinä olisi vielä hiillosta aamulla (eikä tarvisi enää tehdä isoa notskia silloin). Sitten nukkumaan ja odottelemaan että tuleeko mörköjä vai ei.

Tulilla jälleen, parhautta!

Kattila piti siirtää hieman lähemmäs hiillosta.


Tämä se on sitä elämää!

Ei kuulunut eikä näkynyt mörököllejä sen kummemmin kuin muitakaan kulkijoita. Nukahdin aika pian, mutta kahden aikaan piti käydä viestikeskustelua tämän luottoretkikamuni kanssa. Sillä on selkeesti joku tarve saada häiritä retkiyön uniani aina kahden aikaan. :D No, ei se haittaa! Seuraavan kerran kävin hereillä puoli kuuden maissa, jolloin herättelin melkein hiipuneen nuotion jälleen eloon. Olen oikeastaan aika ylpeä itsestäni että sain tulen elpymään aivan mitättömän pienestä hiilloksesta jälleen kunnon liekkeihin, ja ilman tulitikkuja toki!

Tuossa vaiheessa huomasin myös aavistuksen pienistä vilunväreistä. Tämän olin jo osannut ennakoida ja olin varannut käden ulottuville pähkinäpatukan, jonka vetäsin naamatauluun samantien. Se auttoi, eikä sen koommin enää palellut. Jei, olen taas ratkaissut yhden lähes jokaisella retkellä esiintyvän ongelman!

Aamulla ei olisi millään raskinut nousta lämpimästä makuupussista ylös. Olisko ollut puoli 9 aikaan kun annoin periksi lopulta. Nuotiossa oli juuri sen verran palamatonta puuta, että kokoamalla ne yhteen sain passelit tulet aamukaakaota ja loppuja makkaroita varten. Eikä tälläkään kertaa tarvinnut tulitikkuja. 

Perinteinen aamukuva.

Karvaiset henkivartijani. <3

Näistä pitäisi saada aikaan aamunuotio.

Puunpalat kasaan ja voimakasta puhallusta, niin lopputulos on varsin hyvä.

Lapsikoira odottaa makkara-annostaan.

Myllykoski oli jääkannen alla piilossa. Kohina kuitenkin kuului vaimeasti. ^_^


Aamupalan jälkeen enää kamppeet kasaan, autolle ja kotia kohti. Nappiin meni jälleen kerran, ei voi muuta sanoa. Tämä oli nyt toinen yksin vietetty yö maastossa, ja eka kerta pimeässä. Jostain syystä en ole koskaan osannut pelätä metsässä, ja näemmä pimeydelläkään ei ollut vaikutusta asiaan. Tokihan koirakin luovat turvallisuutta siinä mielessä, että ainakin ne ilmoittavat jos joku tai jokin alkaa lähestyä laavua. En tokkiinsa tiedä, olisiko noista sitten tositilanteessa mitään muuta apua kun ovat tuommoisia mussukoita. Mutta ainakin heräisin itse tiedostamaan tilanteen. Liekö se sitten hyvä asia ollenkaan. :D 

Kiitos jälleen yösijasta!

Öhh, minun hyväkäytöksinen koirani. -_-

Nyt olisi sitten helmikuullekin yksi retkiyö nukuttuna. Kai se pitäisi yrittää se toinenkin sitten saada, jos nyt ei kauheita pakkasia taas tulisi. Parin viikon päästä olisi tarkoitus lähteä Puolangalle viikonlopuksi, niin josko sitä siellä vaikka jotain keksisi. Jääpi nähtäväksi. :)

Muokkasin tällä kertaa kuvat vähän isompaan kokoon kuin aiemmin (kiitos vain palautetta antaneelle. ;) ). Vieläkö pitäisi isontaa vai onko nyt hyvä? Itse kun en osaa oikein arvioida kun näen kuvat niin moneen kertaan ja monenkokoisina. :)

12 kommenttia:

  1. Kiva retkijuttu. En itse kyllä uskaltas yksin, pimeällä olla tuollai yötä. Hyijä, jos vaikka nallukka kömpii mettästä :) Onhan se mukavaa kun koirat on kaverina, on vähän turvallisempi olo. Kuvakoko on mielestäni hyvä. Hyviä retkikelejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin mietin kyllä pitkään että uskallanko lähteä ilman mörönsyöttiä, mutta hyvä fiilis tuli kun ylitin itseni ja lähdin. Eikähän se edes ollut yhtään pelottavaa sitten. :)

      Poista
  2. Innostuit sitten heti lähtemään Myllykoskelle :) Hyvä hyvä! Kuvat näyttää hyviltä. Minä muuten löysin Googlen kuva-asetuksista säädöt, joilla kuvat saa latautumaan Bloggeriin parempilaatuisina. Sitä on hankala selittää tässä, mutta jos haluat ohjeet, niin laita minulle viesti blogini yhteydenottolomakkeen kautta, niin voin lähettää ne sähköpostilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitihän se lähteä että oisi mahdollisuuksia saada helmikuullekin ne pari retkiyötä kasaan. Ja kun on kerran näin hyvät ilmatkin. :) Laita vain ohjeet tulemaan. emma.penttinen1@gmail.com on osoite. :)

      Poista
  3. Ai yökylmä lähtee pähkinäpatukalla? :D

    Hyvähän sun on tollasten vahtikoirien kanssa retkeillä. :) Pitäisi joku hurja koirapeto ehkä hankkia itsellekin. Retkeileminen yksin on varsin mukavaa, vaikkakin joskus täytyy käydä taistelua mörköjä vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo lähtee se kun saa vähän lisäenergiaa. :D Koirat on kyllä hyviä retkikamuja (joskin välillä myös tosi rasittavia), ja pitävät enimmät mörököllit loitompana. :)

      Poista
  4. Taitaa nuo kuvat olla jo vähän isompia. ;) Kohta jo melkein neljäsosanäytön kokoisia ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanki pienempi näyttö. ;D Hyvä että nuokaan mahtuu tässä mun näytölläni photariin kokonaisina, niin en kyllä voi enää isompiakaan niistä tehdä. Että saa nyt luvan kelvata, ainaki siihen asti kunnes saan ite joskus isomman näytön. :P

      Poista
  5. Ihana soma ystävänpäiväretki :>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli, mutta olennainen asia puuttui silti...se _ystävä_ :3

      Poista
    2. Niin :( Tylsimys lähti ravintolaan mässäileen vaikka ois voinu laavullekki lähteä XD Ehkä ens ystävänpäivänä määki laavulle, toivon mukaan ystävän kanssa :>

      Poista
    3. Niihh!! No, minäpä muistan ton ens ystävänpäivänä sitte. xD

      Poista