sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Yö laavulla

Hullua on helppo yllyttää. Kaveri laittoi perjantaiaamuna viestiä että ois yks kiva laavu missä voisi käydä yöpymässä. Vastasin jotain että joo, niin vois ja että mennäänkö samantien? Niinpä löysin perjanatai-iltana itseni Limingasta, Eeronmäen laavulta tulistelemasta.

Kyseessä oli siis testiyöpyminen pikkupakkasessa, eli kohdekin valikoitui siten että se olisi helposti saavutettavissa autolla, jolloin sieltä pääsisi myös kätevästi pois mikäli alkaisi palella. Tämä kyseinen laavu, tai oikeammin ehkä puolikota, sijaitsee valaistun pururadan varrella Limingan virkistysalueella. Otimme siis tietoisen riskin että saatamme törmätä lenkkeilijöihin ja mahdollisesti myös muihin tulistelijoihin. Tosin, uskoimme olevamme ainoat yöpyjät kuitenkin. Kukapa nyt olisi niin kahjo että lähtisi muuten vain marraskuussa yöksi laavulle.

En jaksanut edes ottaa rinkkaa mukaan, vaan pakkasin makuupussin ja alustan päiväreppuun ja loput tavarat (lähinnä eväät ja vettä) piknik-koriin. Mukaan lähti myös muovikassillinen polttopuuta. Tarvittavat vaatteet puin suoraan päälle niin niitä ei tarvinnut raahata mukana. Koirista lähti mukaan tällä kertaa vain Salli, jolla on nyt eniten pohjavillaa. Kävin matkalla vielä ostamassa Halpa-Hallista ohuen solumuovialustan Neoairin alle, koskapa olin unohtanut sellaisen kotoa ottaa. Olen niin neuroottinen tuon Neoairin suhteen, että ilman solumuovialustaa en suostu sitä käyttämään (osuu kuitenkin johonkin terävään ja puhkeaa). Kävin vielä laavun lähellä asuvan kaverin luona synttärikahveilla (tai no, mustaherukkamehulla kun en kahvia juo) ja vasta sitten pääsin viimein laavulle asti.




Olin paikalla noin kahdeksan aikaan illalla. Kävelin muutaman sadan metrin matkan autolta laavulle kantaen selässä reppua ja toisessa kädessä puukassia ja toisessa piknik-koria. Tietysti puukassin toinen kantokahva rikkoutui jo alkumatkasta, ja juuri ennen laavua reväytin vielä vasemman jalkani kun liukastelin jäätyneen vesilammikon päällä. Onneksi matka ei tosiaan ollut sen pidempi, tiedä mitä olisi vielä kerennyt sattua. Kaveri oli jo tehnyt vetotreenin koiransa kanssa pururadalla, joten pääsin valmiille tulille. Neoairin puhaltaminen on aina se koko leiriytymisen ikävin osuus, joten teen sen aina ensimmäisenä alta pois. Niin myös tällä kertaa. Noin 30 voimakasta puhallusta niin patja on täynnä. Sen jälkeen saakin hetken aikaa istuskella paikallaan ja "selvitellä päätä", mutta on tuo kyllä niin hyvä alusta että mielelläni näen sen vaivan jotta saan nukkua yöni mukavasti.



Vaatetta tuli puettua päälle aika reippaasti. Alimaisena merinokerrasto, sen päällä fleecekerrasto, sitten villapaita, toppahousut ja vielä paksu kalvollinen fleecetakki päälimäisenä. Jalassa ohuet merinosukat, paksut villafroteesukat ja niiden lisäksi oikeat villasukat. Vielä buffi kaulaan, karvalakki päähän ja villasormikkaat käteen niin johan tarkeni. Ehkä pientä ylipukeutumista, myönnetään, mutta eipä kyllä ollut yhtään liikaa vaikka pakkasta oli vain se pari astetta. Palelen hyvin helposti, ja siksi juuri en pidäkään talvesta. En tiedä kuinka paljon ja millaista vaatetta pitäisi pukea päälle jos aikoisi tareta ihan kunnon pakkasilla retkeillä. Kulkiessahan sitä kyllä pysyy lämpimänä mutta paikallaan oleminen onkin asia erikseen. Varpaat varsinkin jäätyvät vaikka olisi mitä jalassa. Tämän tulin todistaneeksi viime talvena, kun olimme koirien kanssa poroja paimentamassa Ranualla. Pakkasta oli vain -10 - -15 astetta, jalassa oli jo edellämainitut kolme villakerrosta ja vielä lampaanvillavuorilliset, pari numeroa liian suuret UGGit, ja siltikin varpaat jäätyivät vaikka en edes seisoskellut paikallani koko aikaa.

Paistelimme nuotiolla makkaraa ja keitimme kaakaota iltapalaksi. Kylläpä tulistelu olikin mukavaa taas pidemmän tauon jälkeen. Pururadan valot vähän häiritsivät tunnelmaa, mutta onneksi ne sammuivat kymmenen aikaan, eikä lenkkeilijöitäkään kovin montaa tainnut kulkea ohitse illan aikana. Olisiko ollut 11 aikoihin kun kömmimme makuupusseihin toivoen että paikalle ei eksy murhamiehiä tai muitakaan räyhähenkiä. Lähistöllä oleva hautausmaa toi myös oman pienen jännityksensä, mutta rauhallista porukkaapa nuo tuntuivat olevan "naapurimme".







Yö sujui oikein hyvin ja lämpimästi. Karvalakki osoittautui erinomaiseksi päähineeksi, sillä kun sai suojattua pään lisäksi myös kaulaa ja niskaa ja se pysyi huomattavasti paremmin paikallaan kuin pipo (niitä perhanan karvoja vaan oli silmissä ja suussa). Fleecetakin ja toppahousut otin tietenkin pois pussiin mennessäni, mutta muuten tämä "siperiavaatetukseni" toimi oikein mukavasti pussin sisälläkin. Ei ollut yhtään liian kuuma, juuri sopiva lämpötila oikeastaan. Aamupuolella lämpötila nousi nollan kieppeille ja kosteus alkoi hiipiä myös sisälle makuupussiin. Ei nyt varsinaisesti palellut, mutta sellainen tietynlainen vilu tuli kuitenkin. Koiraparka tärisi aamulla, vaikka silläkin oli solumuovialustan lisäksi vielä fleeceviltti, minun toppatakkini ja oma fleecevuorillinen manttelinsa lämmikkeenä. Tärinä helpotti kun kävimme vähän jaloittelemassa ja syötin sille makkaran. Eipä se paksuturkkinenkaan koira äkkiseltään tarkene ulkona jos se on tottunut nukkumaan sisällä lämpimässä.

Kello taisi olla jotain lähempänä kymmentä kun viimein päätimme nousta ylös. Säätila oli tosiaan muuttunut yön aikana. Maisema näytti tälle:



Niin, juuri kun tässä pari postausta taaksepäin pyhästi vannoin etten lähtisi metsään räntäsateella. Melkein saatoin kuulla metsänhaltioiden pirullisen ilkkumisen kun manailin tätä säätä. Olin tullut huijatuksi! No, turhapa tuo oli enää märistä tässä vaiheessa. Teimme tulet ja päätimme yksissä tuumin että paistamme aamupalaksikin makkaraa. Ei jotenkin huvittanut ruveta saikkaamaan paistinpannun kanssa nuotiolla, risukeittimestä nyt puhumattakaan. Kaakaovedet sentään laitettiin tulille kuumenemaan.








Näin valmistuu aavistuksen parempi kaakaoannos (laihdutusversio. :P)

Jauheen sekaan paloitellaan muutama pala suklaata.

Lisätään kuuma vesi ja sekoitellaan.

Viimeistellään lorauksella kermaa.

Valmista on!

Pikaisen aamiaisen ja kamppeiden kasaamisen jälkeen lähdimmekin takaisin autolle. Illan ohjelmassa oli talliporukan pikkujoulut, joten piti ehtiä käydä suihkussa ja kammata naama ennen niitä. Ei viitsi kuitenkaan savunhajuisena karvareuhka päässä lähteä juhlimaan...






Selvisimme siis hengissä, kiitokset seuralaisille jälleen! Seuraavaksi sitten voisi kokeilla taas hieman kylmempiä olosuhteita, vaikkapa ~-5 astetta voisi olla sopiva. Tänä talvena voisi keskittyä näihin varusteiden ja oman kylmänsietokyvyn testailemiseen, jos vaikka seuraavana talvena sitten ihan oikealle talviretkelle uskaltautuisi... Ahkion ostoakin voisi ruveta miettimään sitten, ja ehkä ihan kunnon talvipussin voisi hankkia ja ja ja... No joo, ehkä en vielä suunnittele kovin pitkälle etukäteen. :P

6 kommenttia:

  1. Sielläkin ollaan siis innostumassa talviretkeilystä :) Käykääpä joskus vaikka Myllykosken laavulla (Kalimeenojan varrella), on hyvä ja uusi laavu (itse asiassa kaksi laavua, sillä vanhakin on vielä tallella) hienolla paikalla. Sinnekin pääsee niin halutessaan autolla ja koko Ulkosangin-Isokankaan retkeilyalue on käden ulottuvilla, jos tekee mieli mennä vähän kauemmas.

    VastaaPoista
  2. No niinhän siinä kävi että piti alkaa tätä talviretkeilyäkin kokelemaan. Mikä lie viiraus. :D Myllykosken laavuilla onkin tullut käytyä tulistelemassa kun ollaan Kalimen polkua kierretty. Isokankaan alueella ois kyllä tarkoitus käydä yöpymässä vielä tässä talven mittaan. :) Pilpajärvellä on myös iso, uusi laavu. Tosin se on ehkä jo turhankin lähellä tietä ja ainakaan keväällä siellä ei ollut puita.

    VastaaPoista
  3. Voi kun mieki tykkäisin tämmösistä jutuista. Ihanaa olis joskus kokkeila, vaikka kesällä aloittaa :)

    VastaaPoista
  4. Sinne vaan lähilaavulle kokeilemaan, kesäkeleillä on tosiaan hyvä aloittaa kun pärjää ihan perusvarusteillakin. Siitä voi sitten pikkuhiljaa siirtyä haastavampiin olosuhteisiin jos innostusta riittää. :)

    VastaaPoista