Vanhoja Lapinreissuja

Rupesin tässä katselemaan vanhoja kuvia ja siellä joukossa olevia kuvia aikaisemmilta Lapinreissuiltani. Laitanpas tännekin muutamia todisteeksi siitä että moisia reissuja on joskus tehty. :P

Eka Lapinreissuni oli kesällä 2005. Tai no, ei se ihan ensimmäinen ollut, mutta ensimmäinen josta ylipäätään muistan jotain. Olimme Pohjois-Norjassa kalareissulla. Majoituimme Mollisjokin tunturituvalla, josta kuljimme tuntureilla kalastelemassa. Tuolla reissulla taisin sairastua tähän lapinhulluuteen. Muistan, että minusta tuntui kauhean tyhmälle kulkea tunturissa ilman koiraa ja jo tuolloin alkoikin päässä kyteä ajatus omasta koirasta retkikaverina. Tuolloin en ollut vielä pahemmin panostanut kameraan taikka valokuvaamiseen, joten kuvien laatu on mitä on. Mutta tärkeintä kai onkin että kuvat ovat mukava muisto ja silloin laadulla ei ole niin väliäkään. Myös varustepuoli on tässä vuosien aikana vähän kehittynyt. Enää en ehkä lähtisi puuvillapaidassa ja PVC-muovisissa sadehousuissa (Haltin takkikin on vähän niin ja näin.). :O No, jostainhan se täytyy aloittaa, ja henkiin jäin noillakin. :P

Hyvälle reissulle täytyi luonnollisesti saada jatkoa, joten seuraavana kesänä lähdimme uudelleen samoille seuduille. Tällä kertaa kiersimme mutkan Jäämerellä ennen Mollisjokiin menoa. Ihastuin maisemiin ja seuraukset näkyvät edelleen. Kalastus vaihtui tuolla reissulla venepainotteiseksi kun olimme koko revohka enemmän tai vähemmän flunssan kourissa. Mutta samapa tuo, olimme kuitenkin tunturissa. Vene antoi hommaan lisähaastetta. Se vuosi kuin seula ja moottori toimi miten halusi. Ahkeralla äyskäröinnillä saimme veden pysymään alle puolenvälin veneen reunasta ja moottorinkin kanssa opittiin elämään pienellä harjoittelulla. Kalaakin tuli mukavasti. Tälle reissulle olin näköjään hommanuut vähän uutta vaatettakin: Erätukun kalvotakin ja -housut, jotka ovat muuten vieläkin olemassa mökkikamppeina (ja muistaakseni pitävät ihan vettäkin vielä).

2007 kävimme kesäkuun lopulla asuntoautoreissulla Savukoskella ja Tulppiossa. Teimme muistaakseni pienen piston UKK-puistoon (sori ystäväni, jolle valehtelin etten ole siellä käynyt. Olenpa sittenkin). Kuumuus ja sääskiarmeija kuitenkin ajoivat aika äkkiä takaisin autolle. Tuolla reissulla oli jo mukana karvainen retkikamukin, Musto 9 kk. :) Harmi kun en ole juurikaan räpsinyt kuvia tuolta reissulta.

2008 Heinäkuussa ajelimme asuntoautolla lenkin Jäämerellä. Enontekiöltä Altaan ja sieltä Skibotnin kautta Narvikiin, mistä tulimme Ruotsin puolelle ja Kiirunan ja Haaparannan kautta takaisin Suomeen. Tuolloin Ruotsista palaaminen ei vaatinut koirille ekinokokkihäätöä, joten tällainen reissu onnistui ongelmitta koiran kanssa. Nyt pitäisi käydä läpi melkoinen show kaikkine matolääkkeineen. Koko reissun ajan satoi vettä, joten ulkoilut jäivät vähäisiksi. Narvikissa kävimme sellaisella köysiradalla, vai mikä onkaan. Ensimmäinen ja viimeinen kerta kun lähden moiseen. Eihän siinä muuten mitään, vaan kun se hemmetin hökötys jää kieppumaan tyhjän päälle jossain hiien korkealla. Hyyh, sen verran olen korkeanpaikankammoinen että jätän jatkossa suosiolla väliin tuommoiset. 

2009 pääsimme ekan kerran Dalvadakseen. Tästä se todellinen "alamäki" sitten alkoikin. Heti ekana kesänä/syksynä kolme reissua ja sen jälkeen ei ole enää yksi reissu kesässä riittänytkään.

Heinäkuussa 2010 olin ekalla vaellusreissullani Finnmarkissa ja syksyllä kävimme vielä ruskareissulla. 

Maaliskuussa 2011 kävimme ensimmäistä kertaa Lapissa talvella. Vuokrasimme mökin Ivalosta ja kävimme sieltä ajelulla Dalvadaksessa. Ja tottahan sitä piti mökillekin kavuta, vaikkei se niin helposti käynyt. Alaspäin piti tulla yhdellä suksella, muuten olisi löytänyt itsensä Norjasta kilon palasina.

Kesällä ajoimme taas Jäämeren kautta mökille, ja syksyllä kävimme vielä perinteisen syysreissun.

2011 oli sopulivuosi. Niitä oli joka paikassa.

Tästä eteenpäin kaikki reissut taitavatkin olla jo täällä blogissa. Paljon mukavia reissuja on takana, mutta toivottavasti vielä enemmän ja vielä mukavampia olisi edessä. Koko ajan sitä itsekin kehittyy retkeilijänä ja oppii uutta, ja ennen kaikkea saa itsevarmuutta lähteä tuntureille. Oikeastaan suurin ongelma itselläni on tällä hetkellä tuo suunnistaminen. Luulen osaavani sen homman noin niinkuin periaatteessa, mutta en tiedä mikä olisi tilanne käytännössä ja vaativissa olosuhteissa. Viimekesäisellä Utsjoen retkellämmehän pääsimme jo vähän kokeilemaan kartanlukutaitoja, kun tietoisesti ja tietämättämmekin teimme pieniä poikkeamisia merkityltä reitiltä. Silloin kartallapysyminen tuntui hirmu helpolta, mutta sää olikin hyvä ja näkyvyyttä kauas. Kompassinkäyttöäkin olen vähän kokeillut, mutta en silleen kunnolla. Gepsiä osaan käyttää, mutta pelkästään sen varassa ei uskalla kyllä lähteä. Jospa tekisin itselleni vaikka uudenvuodenlupauksen, että ensi vuonna opettelen suunnistamaan. :P Viime kesänähän olisi Virpiniemessä ollut Suomen Ladun (tai jonkin jäsenyhdistyksen, en pysy enää niissä kärryillä että mikä on mikäkin) järjestämä suunnistuskurssi, jolle olisin halunnut mukaan. Mutta koska kurssi osui juuri pahimpaan aikaan koiranpentujen kannalta, niin jäi menemättä. Toivottavasti vastaavanlainen kurssi järkättäisi ensi kesänäkin.

Saapa nähdä, saammeko vielä tälle vuotta käytyä yönylireissu metsässä. Joka viikonlopulle on tätä ohjelmaa siunaantunut niin ei ole ollut saumaa lähteä, ja sama meno jatkuu ainakin seuraavat pari viikonloppua vielä. Ja eipä tuo räntäsade muutenkaan oikein houkuttele. No, kun ehtisi edes jonkun luontopolun käydä kiertämässä ja tulistelemassa vähän niin sekin olis jo jotain.