Täyden kympin Hossa

Perjanataina suuntasin auton keulan Hossaa kohti, jo kymmenettä kertaa. Melkoisen tutuiksi ovat nuo polut, laavut ja tulipaikat näiden reissujen myötä tulleet, mutta jokin sinne vaan vetää uudelleen ja uudelleen. Ja onhan siellä vielä käymättömiäkin polkuja, joten ei nämä reissut tähän ole suinkaan loppumassa. Koirista mukaan lähti tällä kertaa pahnanpohjimmainen Vanni, joka tarvitsee vähän opettelua kulkemiseen ja olemiseen ilman vanhempien koirien tukea. Keitin jäi kotiin, mitäpä sillä Hossassa tekisi kun tulipaikkoja on joka niemessä, notkossa ja saarelmassa eikä polttopuustakaan ole vielä koskaan pulaa ollut. Reittisuunnitelmaa hahmottelin hieman sillä ajatuksella että saisin taas pari uutta laavua yöpymislistalleni, mutta jätin suunnitelmaan kuitenkin hieman elämisen varaa.

Huosivirran P-paikalle saavuin aika tarkalleen puoli neljän aikaan iltapäivällä. Pikaisten kenkienvaihdon ja tavaralajittelun jälkeen lähdin kulkemaan kohti Jatkonvaaraa, reittiä, jota kävelin ensimmäistä kertaa viime syksynä, ja jonka erittäin mukavaksi havaitsin. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja lämpötila tuntui kipuavan koko ajan ylemmäs. Välillä oli suorastaan kuuma, mutta en minä valita. On sitä saatu ihan tarpeeksi taas talven aikana palellakin. Vähän jatkonvaaran laen jälkeen ylitin pienen kirkkaan puron, josta otin vähän juotavaa ja täyttelin pullon. Otin tällä reissulla itseäni niskasta kiinni juomisen suhteen ja pakottauduin pysähtymään tietyin väliajoin juomatauolle, vaikkei olisi kummemmin janottanutkaan. Pääkipu oli nimittäin se, mitä en nyt kaivannut riesakseni. Isohkon suon laidalta näin että suon keskellä seisoo jokin. Muistin syksyllä ajatelleeni, että täällä jos jossain voisi hyvin olla karhu, usvaisen suon keskellä. Tämä kaveri taisi kuitenkin olla ihan vain poro kun tarkemmin sitä tiirailin, eikä tällä kertaa ollut edes usvaa. Matka jatkui aurinkoisen havumetsän huumaavassa tuoksussa kohti Lipposensalmea.

Retkikamppeet valmiina lähtöön.

Sievää polkua sievässä metsässä.

Vaaran lakipiste saavutettu.

Vesipiste.

Jonkin matkaa ennen Lipposensalmea vastaan tuli kolmen pyöräilijän joukko. Siirryin polulta sivuun ja päästin heidät ohi. Tervehtivät iloisesti kukin vuorollaan ja matkat jatkuivat. Polku siirtyi kulkemaan aivan peilityynen Lounajan rannan tuntumaan. Siinä on kyllä varmaan kaunein järven nimi, mitä tiedän. Ja kaunis oli itse järvikin, vaikka vastarannan hakkuuaukio ei oikein maisemaan istukaan. Lipposensalmen laavu oli vastikään käyty siistimässä ja voi kuinka houkuttelevalle se näyttikään. Päätin kuitenkin pysyä suunnitelmassani ja jatkaa Kokalmukselle, jotta tulisi viimein sielläkin yövyttyä. Lipposensalmen sillan alla oli kajakki, ja kohta sillan alta tuli esiin myös sen kuljettaja. Vaihdoimme muutaman sanan ja paljastui, että miehellä on telttaleiri Kokalmuksella. Olisin kuulemma tervetullut sinne myös ja aioin harkita asiaa. Kokalmuksen laavu on vain noin kilometrin päässä Lipposensalmelta, tuulisella paikalla pienessä niemekkeessä. Nyt siellä oli mitä täydellisin sää, kun aiemmin siitä ohi kulkiessani on aina tuullut hyvin kylmästi. Paikalle saavuttuani olin jo sen verran väsynyt, että en jaksanut enää lähteä jatkamaan Muikkupurolle vaan jäin Kokalmukselle siitäkin huolimatta, että paikalla oli jo joku. Laitoin oman leirini laavuun ja lämmitin nuotiolla miniribsejä iltapalaksi. Illan mittaan leirikaverikin palaili melontareissultaan ja ilta menikin oikein mukavasti niitänäitä jutellessa ja auringonlaskua ihaillessa. Sain vieläpä pikakurssin kajakkimelontaankin, enkä edes kaatunut! Ei yhtään hullumpaa touhua sekään, ja vaikka inkkarikanoottiuranikin on vielä ihan alkutekijöissään, niin oli oikein mielenkiintoista päästä kokeilemaan kajakkia.

Lipposensalmen laavu.

Tyyni on sää.

Vanni vahtii akan makuupussia.

Auringonlaskun aikaan.

Täysikuukin näyttäytyi.

Joskus kolmen jälkeen aamuyöllä alkoi aurinko jo kajastaa horisontissa edelleen tyynen järven yllä. Oli hienoa katsella sitä laavusta. Nukuin kuitenkin vielä jokusen tunnin, kunnes seitsemältä heräsin omituiseen ääneen. Hetken asiaa ihmeteltyäni huomasin kuikan uiskentelevan ihan rannan lähellä ja pitävän vallan omituista, hieman ulvovaa ääntä. Perässä tuli toinenkin kuikka, joten kai se jotain niidenvälistä kommunikointia oli. Yön aikana ne olivat kyllä huudelleet ihan sitä oikeaakin kuikanhuutoa kauempana järvellä. Huomasin, että kello oli purkanut akkunsa melkein tyhjiin yön aikana. Näemmä harjoitus täytyy lopettaa päivän päätteeksi ja aloittaa aamulla taas uudelleen, eikä laittaa pelkästään pauselle, ainakin näin jos ei ole varavirtaa mukana. Tulipahan tuokin nyt käytännössä testattua sitten. Paistelin aamupalaksi pekonia ja keittelin teevettä. Vähän pähkinöitä ja Daim-pallero vielä, niin jopas oli taas energiaa matkan jatkamiseen. Sain jo kamppeetkin pakkailtua ja olin siinä tekemässä lähtöä kun leirikaverikin heräili teltastaan. Jutustelimme vielä hetken ja kello 9.13 lähdimme Vannin kanssa kulkemaan.

Auringonnousun aikaan.

Aamiainen valmistuu.

Matka eteni Kokalmuksen rantaa porotallin kohdalle, mistä erkanee polku kohti Kaunislampea ja valkeisentietä. Suuntasimme sinne. Jo lähtiessä Huosivirralta aloin pitää lukua näkemistäni korvasienistä. Niitä kasvoi poluilla välillä isoinakin ryppäinä, välillä yksittäin. Jostain syystä minulla on tapana laskea erinäisiä asioita, ja nyt kohteeksi joutuivat sitten korvasienet. Vähän ennen Kirkasvetistä ylitimme puron, josta sain taas juomavesitäydennystä. Värikallion polun varrella tiesin olevan ainakin yhden puron sekä lähteen, josta saisin taas lisää myöhemmin. Järvivettäkin olen Hossassa joskus juonut hyvällä menestyksellä, mutta mieluummin pyrin ottamaan juomaveden pienistä puroista, jotka yleensä saavat alkunsa lähteestä jossain kauempana. Onneksi näitäkin Hossassa jonkin verran löytyy. Toki luonnonvesien juomisen kanssa ottaa aina riskin, kun ei voi tietää mitä puron yläjuoksulla on, mutta oman kokemukseni mukaan noiden kirkasvetisten pikkupurojen vettä voi aika huoletta juoda. Pohjois-Lapissa juon kaikista vesistöistä (paitsi sellaisista, jotka ovat ihmisasutuksen ympäröimiä), jos vesi silmämääräisesti näyttää, tuoksuu ja maistuu hyvältä. Mieli muuttuu varmaan siinä vaiheessa jos/kun saan kunnon vatsataudin. Mutta siis omalla vastuulla aina näiden kanssa, ja jos varmanpäälle haluaa pelata niin vedenpuhdistustabletteja mukaan tai sitten muutaman minuutin kiehutus, joka tappaa enimmät bakteerit. Vedenpuhdistustabletteja olen kerran kokeillut ja kokemus oli kutakuinkin sama kuin uimahallin altaasta olisi juonut. Mutta, se siitä aiheesta. Matka jatkui Värikallion polulle ja kohti Ala-Ölkyn laavua, jossa olin suunnitellut pitäväni lounastaukoa.

Uutta pitkosta tulossa vanhojen lahojen tilalle.

Tämä silta on tosissaankin jo uusimisen tarpeessa.

Korvasieni numero 41.

Kaunislammen rannalla oleva jättiläinen jaksaa aina ilahduttaa.

Vesipiste nro 2

Nimetön lampi.

Näitä oli muistaakseni 123 kpl.

Somer-järvi.

Tässä vaiheessa askel alkoi jo painaa melkoisesti, olinhan kävellyt melkein kolmisen tuntia yhteen menoon. Nälkäkin oli jo. Värikallion kodalla oli se eilinen pyöräporukka tulistelemassa. Eivät tainneet minua edes huomata kun lompsin kodan pihan poikki pysähtymättä. Värikallion katselutasanne on edelleen remontin alla, tiesi kertoa Kokalmuksen "isäntä", joten sinne en edes pyrkinytkään. Viimeiset sadat metrit Ala-Ölkylle tuntuivat pitkiltä ja kivisiltä, mutta viimein laavu ilmestyi näkökenttään, ja kaikeksi onneksi tyhjänä. Olo oli nyt sen verran väsynyt että en olisi jaksanut esittää sosiaalista. :D Ihan ensimmäisenä otin hikiset kengät ja sukat jaloista ja upotin jalat kylmään veteen. Tekipä muuten hyvää! Sitten tulien tekoon ja teevettä lämpiämään. Lounaaksi lämmitin loput eilisistä ribseistä ja jälkkäriksi söin Daim-palleron. Niitä täytyy ottaa toistekin retkille kun ovat niin hyviä ja suht hyvin koossapysyviä herkkuja. Myös ribsit osoittautuivat oivalliseksi evääksi. Kypsensin ne kotona uunissa valmiiksi, jolloin retkellä tarvitsi vain lämmittää ne ja valella päälle hieman "härkäsoossia". Tokihan luista tulee vähän turhaa painoa, mutta lyhyellä retkellä se ei ole niin vakavaa. Ja noissa miniribseissä luut olivatkin ihan onnettoman pieniä.

Näköalaa.

Jalkakylpy.

Proteiinipitoinen lounas.

Jälkkäriksi vähän nopeita hiilareita.

Puolentoistatunnin levon ja syömisen jälkeen matkanteko tuntui taas kevyeltä ja mukavalta. Lähteestä sain vesivarastot täyteen ja matka Lihapyörteelle taittui sievässä kuusimetsässä. Lihapyörteen laavun ohi kävelin pysähtymättä ja jatkoin Somerjoen vartta Laukkujärven polkua kohti. Joen varressa polku oli paikoitellen paksun jään peitossa. Ilmeisesti talvitulvan jäänteitä, jotka viileässä kuusikossa eivät ole vielä päässeet sulamaan. Jokivarressa kävikin aika viileä ilmavirta, mikä ei minua haitannut ollenkaan. Pian saavutin Laukkujärven polun, jota lähdin jatkamaan Puukkojärvelle päin. Tässä vaiheessa alkoi hiukan ripotella vettä, mutta sade oli niin vähäistä, että vaatteita se ei kastellut. Helppokulkuista polkua matka eteni joutuisasti ja olin Puukkojärven laavulla jo ennen neljää. Ehdin mukavasti asettua taloksi, tehdä tulet ja pilkkoa puita ennen kuin sade alkoi yltyä. Sääennuste oli luvannut sateen alkavan iltapäivällä ja jatkuvan koko yön ja vielä sunnuntainakin, ja kyllähän se lopulta paikkansa piti. Minua sade ei kuitenkaan haitannut, kun sain katsella sitä laavun suojista. Oikeastaan aika kiva tuollainen rauhallinen sade kun ei tuule eikä tuiskuta. Illalliseksi söin valmiin voileivän ja teetä. Kunnon ruokaa ei tehnyt mieli, joten pärjäilin noilla. Yksin kulkemisen hyviä puolia tämäkin, että ei ole pakko alkaa kokkailla jos ei huvita. Seurailin laavusta tiirojen lentelyä järvellä ja hienoja syöksyjä veteen. Myös joutsenpariskunta uiskenteli järvellä, ja rannassa vilisti jokin noin siilin kokoinen ja muotoinen tumma otus. Vetäydyin aikaisin makuupussiin lueskelemaan kirjaa ja nukuin sitten pitkät yöunet. Yöllä kävin vähän taistelua nuotion kanssa, mutta annoin sen lopulta hiipua. Jos aamulla sataisi kaatamalla, niin pärjäisin kyllä ilman tuliakin.

Olen nimennyt tämän ruumisrämeeksi (ja meinasin mulahtaakin sinne kompuroidessani omiin jalkoihini).

Vesipiste nro 3. Raikasta ja puhdasta lähdevettä.

Sorapolku ei oikein istu maisemaan, mutta onhan se helppoa kävellä
ja säästää vähän maastoa kulumiselta.

Jumalattoman kokoinen köppäjäinen. Suursukeltajakohan lienee.

Naavaa riittää näissä kuusissa.

Tässä on tainnut virrata hiukan vettä.

Lihapyörteen laavu.

Jääpolku.

Somerjoki.

Hopsan, sinne meni kuusi ja portaat.

Korvasieni numero 100. Ja olosuhteiden pakosta myös 101.

Pakollinen partaukko.

Pelottava vahtini.

Hirmuisen tunnelmallinen ja sievä paikka tämäkin.

Joutsenpari harmaalla järvellä.

Ruoka maistuu.

Illallinen.

Harmaa, mutta omalla tavallaan sievä ilta.

Aamulla seitsemän aikaan herätessäni sade oli tauonnut, joten sain nuotiolla paistettua loput pekonit ja keitettyä teetä. Näköjään tee on tällä hetkellä se kuumien juomien suosikkini, kun sitä tulee juotua enemmän kuin ennen. Kaakaon kulta-aika näyttäisi puolestaan olevan ohi, tälläkään reissulla en tullut juoneeksi sitä ollenkaan. Myöskään suklaa, ihme kyllä, ei oikein tehnyt kauppaansa, paitsi ne Daim-pallerot, jos ne nyt suklaaksi lasketaan. Lähtiessä laitoin sadekamppeet päälle, ettei sitten tarvisi ruveta vaihtamaan vaatetta jos sade taas alkaisikin. Ostin tuossa keväällä meidän kylän urhailukaupan loppuunmyynnistä Inov8-kuorihousut, jotka on ilmeisesti tarkoitettu juoksuun ja pyöräilyyn. Ne ovat hirmuisen kevyet ja pehmoiset, ja mikä parasta, joustavaa kangasta. Juuri täydelliset kesäretkille sadehousuiksi. Paljasta ihoa vasten ne tuntuvat inhottavilta, kun kalvo on kankaan alapinnalla, mutta ohuiden merinohousujen kanssa ne ovat oikein oivalliset, eivätkä pahemmin edes hiosta. Ne siis jalkaan ja kuoritakki päälle ja menoksi. Kuljin Laukkujärven polkua, oikaisin yhdyspolun kautta Järvien polulle ja sitä pitkin Hakokoskelle kun halusin käydä katsomassa suosikkilaavuani. Aloin jo haaveilla myöhäissyksyn leppoisasta nautiskeluretkestä, toinen yö Hakokoskella ja toinen Muikkupurolla, joka on näistä "ydinalueen" laavuista nyt viimeisenä vielä yöpymättä. Joutaisikohan tuo retkikaverini mukaan, toivotaan parasta. :) Mutta kesä on vasta alussa ja ennen lokakuuta on vielä monenmonta seikkailua edessä, joten eipäs kiirehditä asioiden edelle. Hakokoskelta vielä parin kilomertin matka Huosivirralle, ja reissu oli heitetty. Matkaa kertyi kaikkiaan noin 30 km (~7, 18 ja 5) ja korvasienien loppulukemaksi sain 136 kpl.

Aamutulilla.

Hakokosken laavu

Reissu on heitetty.

Paluujuoma odotti autossa, kuten aina.

Tämä oli nyt toinen viikonloppuretkeni yksin, ja näistä kahdesta se onnistuneempi lähinnä siksi että tällä kertaa fyysisiä ongelmia ei ollut, ja mielikin oli jotenkin varmempi nyt. Pään ja jalan kipuilut sain pidettyä kurissa syömällä särkylääkkeitä vähän ennakkoon ja kaikenvaralta. Periaatteessa en haluaisi popsia niitä turhaan, mutta retkellä voin periaatteestani poiketa jos sillä pystyn välttämään migreenit ja kivut ja säryt. Jalka on kyllä muutenkin kipuillut nyt paljon vähemmän, ja olenkin alkanut tehdä kevyttä monipuolista treeniä persauksen ja reisien lihasten tasapainottamiseksi. Maaliskuun kyykkyhaaste se varmaan tämän vaivan takana lopulta oli, kun lihaksisto meni epätasapainoon yksipuolisen kovan treenin johdosta. Mutta toivottavasti tämä uudenlainen harjoittelu nyt auttaisi pitämään vaivan, jos nyt ei kokonaan poissa niin kurissa ainakin. 

Muistinpas pysähtyä matkalla nappaamaan kuvan tästä Hossa-henkilöstä.