torstai 2. kesäkuuta 2016

Kometon kierros ja keitinkaluston päivitystä

Viime viikonloppuna oltiin mökillä Puolangalla ja lauantaina kävimme kiertämässä Kometon kierroksen, jonka sivuja kuljimme kaverini kanssa muutaman vuoden takaisella UKK-reittiretkellämme. Kierros on gps:n mukaan n. 6,5 km pitkä ja kulkee muutamankin hienon näköalapaikan kautta. Korkeuseroa reitillä riittää, vastapäivään kierrettäessä nousua tuli 175 ja laskua 205 metriä. Reitin varrelle osuu siisti ja viihtyisä Pöksänkorven laavu, toinen edellisen reissumme yöpaikoista, mutta muita tulipaikkoja ei ole. Kometon näköalapaikalla on pöytä ja jäljistä päätellen siinä on joskus tuliakin pidetty, vaikka tuollainen omalupainen nuotionpito luonnonsuojelualueella ei ole kovinkaan suotavaa. Lähtöpaikaksi valitsimme Siikavaaran P-paikan sijaan Kometon tien ja sieltä lähtiessä kiertämään vastapäivään, koko reitin tylsin pätkä tuli heti alkuun ja maisemat senkuin paranivat reitin edetessä. Loppumatka olikin sitten leppoisaa laskeutumista komeassa vaarakuusikossa. Pidimme Pöksänkorvella pienen lepotauon ja täydensimme vesivarojamme purosta. Evästauon pidimme Kometon näköalapaikalla, missä oli risukeittimelle sopiva alusta (siinä vanhassa nuotiopohjassa), kun emme ole sille vielä löytäneet sopivaa metallialustaa. Siinä keittimen kanssa touhutessa aloimme ihmetellä lähistöllä pyöriviä palokärkiä sekä jännää niiskuttavaa ääntä, ja vähittelen selvisi että niillä olikin pesä männynrunkoon tehdyssä kolossa. Harmitti vähän kun olimme häiriöksi, mutta aika pian tilanne tuntui jo rauhoittuvan ja linnut jatkoivat jälkikasvunsa holhoamista meistä piittaamatta.

Tauolta lähdettyämme alkoi piiiiiiitkä nousu, ja samalla vastaan alkoi virrata porukkaa, varmaan noin parikymmentä henkeä kaikkinensa. Liekö ollut jokin työporukka tms, mutta uskoakseni samaa porukkaa kaikki. Osa tervehti iloisesti, osa vähemmän iloisesti ja taisipa joku lompsia nokka pystyssä ohi sanomatta sanaakaan. :D Viimein loputtomalta tuntuneen ylämäen jälkeen alkoi laskeutuminen. Polun varrella oli useita jättikokoisia muurahaispesiä, ja löysimme myös lähteen, josta saatiin raikasta juotavaa. Tokihan meillä oli juotavaa mukanakin, mutta lämpimällä säällä jääkylmä lähdevesi vie kyllä voiton pullossa muhineesta mehusta.

P5280065

P5280069
Mustikan kukinta hyvässä vauhdissa. Onneksi pölyttäjiäkin tuntui jo olevan liikkeellä.

P5280074
Olisikohan pöllön pönttö tämä.

P5280076
Opasteita.

P5280078
Pöksänkorven laavu.

P5280083
Vesitäydennystä purosta.

P5280085
Aavistus väriä vedessä, mutta maku hyvä.

P5280087
Näköalaa Siikajärvelle.

P5280101
Palokärkien pesäpuu.

P5280102

P5280112
Yksi monista valtavista keoista.

P5280125
Lähdevettä.

P5280126


Ihan kiva reittihän tuo oli, vaikka hienompiakin on tullut nähtyä. Sää oli oikein hyvä, aurinkoinen ja lämmin, mutta vastapainoksi myös mäkäräiset olivat heränneet ja hyökkäsivät nyt armeijana pahaa-aavistamattoman retkeilijän kimppuun. Eihän ne kävelyvauhdissa perässä pysy, mutta kun niillä on taipumus päätyä joko suuhun, silmiin tai nenään kaiken aikaa.

Muutoin aika mökillä menikin leppoisissa merkeissä. Tyyni järvi innoitti laskemaan kanootin vesille ja käymään iltamelonnalla. Mahtava tunnelma! Myös iltakävelyllä suolla ja metsässä oli mielettömän hienoa.

P5280061
Viimekesäiset orvokit olivat tehneet jälkikasvua pitkin nurmikoita.

P5280041
Mökkikanootti.

P5280029
Huhtasieniäkin löytyi kotirannasta.

P5280027

P5280021

P5280163

P5280171
Kullerot kukassaan.

P5280188
Tupasvillaa.

28.5. Tupasvilloja riittää tänä keväänä.

P5280204
Tälle paikalle olisi tarkoitus joskus laittaa oma laavu.

P5280207

P5280212

P5280214
Kesän tunnelmaa.

P5280146

29.5. Keihäsojan lähde.
Keihäsojan lähde mökkimatkan varrella.
27.5. Kukkakärpäsen paratiisi.

Keitinasiaa on tosiaan nyt vatvottu vähän eessuntaas, että miten tuota retkikeittiötä saataisiin kevennettyä tinkimättä kuitenkaan kauheasti mukavuudesta. Trangiallahan sitä on tähän saakka pärjäilty, ja sehän kyllä on varma ja luotettava, joskin melko iso ja painava ratkaisu. Risukeitinhommasta ollaan taas innostuttu myös, joten mies otti ja tilasi Vargo titanium hexagon wood stove-keittimen, joka oli meillä ensitestissä tuolla Kometolla. Ihan hyvin se asiansa ajoi, mitä nyt veden keittoaika venyi suhteettoman pitkäksi lähinnä omasta toiminnastamme johtuen. Tästä siis enemmän asiaa kunhan saadaan testattua sitä uudelleen vähän järkevämmin. Aika pieni se on koottunakin, joten poltettavat risut pitää katkoa melko pieniksi kappaleiksi, mutta kylläpä tuolla ruuat sai valmistettua.

P5280092

P5280093

P5280095

P5280097

Viime viikolla kävin Haaparannassa ja Naturkompanietista tarttui mukaan Trangiaan pieni ja yksinkertainen tuulisuoja, jolla saa keittimeen vähän kevennystä ja pakkautuvuutta pienempään tilaan. Hintaa tuolle tuli euroissa jotain 25 luokkaa, ja painoa on muistaakseni noin 100 g. Testikeittely onnistui oikein hyvin sekä kaasu- että spriipolttimella, ja samalla mittailin vähän kiehumisaikoja. Jos nyt oikein muistan, niin vajaa kattilallinen kiehui kaasulla noin 4 minuutissa ja spriillä 5 minuutissa. Pitkästä aikaa spriipolttimella keitellessä muistui mieleen ne ihan ensimmäiset Lapinreissuni reilut 10 vuotta sitten. Se palavan spriin haju jotenkin kuuluu mielestäni tunturiretkeilyyn olennaisena osana.


OI000602
Pakkautuvuus on ainakin hyvä. 

OI000601

OI000600

OI000599

OI000597

P5250001
Pari sporkkiakin lähti mukaan, kun oli kerran niin kivoja värejä.

Ennen Hossanreissua kävin kiertämässä Kalimenlammen luontopolun iltapäivälenkkinä. Kylläpä taas oli iloinen meininki laavupaikoilla, jossa roskisten kannet olivat tiessään ja roskat (joista valtaosa ihan poltettavaksikin kelpaavaa) maassa pitkin ja poikin. Eiköhän olisi aika poistaa nuo roskikset ja ruveta opettamaan ihmisiä roskattomaan retkeilyyn... Ja juu, toki olisin voinut ne roskat sieltä maasta keräillä takaisin roskiksiin, mutta kannettomissa astioissa ne eivät kauaa pysy, plus että tuollainen touhu vaatisi kertakäyttöhanskat (tai edes jonkinlaiset hanskat, kun ei voi tietää mitä kuspaskaa noidenkin seassa on ihmisten jäljiltä), joita minulla ei nyt ollut mukana. Ajattelinkin varustaa päiväreppuni muovihanskoilla ja isolla muovipussilla, jolloin kulkiessa voisi keräillä polkujen varsilta roskia pois, kun se roskaton retkeileminen tuntuu olevan niin ylivoimaisen hankalaa käsittää joillekin. Anteeksi avautuminen, meinaa vaan vähän päässä kiehahtaa tällainen. Vaikka toki uskon ja toivon että blogini lukijat ovat sen verran fiksua porukkaa, että he eivät tällaista valistusta tarvitse. ;) No, jokatapauksessa, liittyi tähän iltapäiväkävelyyn jotain kivaakin, nimittäin alkumatkasta bongasin polulta siilin ja hetken kuluttua vielä toisenkin. Muutaman kuvan verran häiritsin ensimmäisen piikkikaverin touhuja, minkä jälkeen lyllersimme kumpikin tahoillemme.

OI000595

OI000593

OI000592

OI000591
Oliskohan rantahämähäkki, kun oli ihan julmetun iso. Ja näitä oli monta. On muutamia asioita, joita pelkään ja isot
hämähäkit ovat yksi niistä. Pienempiin olen saanut siedätettyä itseni, joten niistä en enää saa hyperventilaatiokohtausta.

OI000590
Majavien mailla täälläkin.

OI000588
Ihan vaan tiedoksi, että nämäkin kaikki olisivat palaneet nuotiossa, tai kulkeutuneet repussa kotiroskikseen...!

OI000587
Myllykoski.
18.5. Piikikäs ystävä.
Piikkikaveri


Siinäpä se olikin sitten toukokuu ja kevät myös. Pari kuukautta pitäisi vielä painaa töitä ja sitten koittaa loma. Mutta eiköhän sitä ennen ehdi vielä sattua ja tapahtua, ja kaiketi sitä jokin retkikin pitää tehdä vaikka tuo sääskikausi jo alkoikin. Telttamajoituksessahan kyllä pärjää sääskiaikanakin.

P5230344

P5230335
Uusia kielokukkoja tilauksessa.

P5230332

P5230331
Vielä löytyy joutsenen höyheniä talven jäljiltä.

P5230330
Oxalis acetosella, olikohan käenkaali suomenkielinen nimi?

P5230329

P5230325
Rentukoita.

P5230324
Suo-orvokki.

23.5. Jokivarren rentukat.

P5230311

P5230310

P5230297

Ps: Lukijan toiveesta kokeilin tasata tekstin vasemmalle, ja sehän onnistuikin lopulta suht kivuttomasti, vaikka vähän epäilin homman onnistumista kun noiden kuvien ja testin sijoittelun kanssa joutuu joskus hiukan taistelemaan. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti