perjantai 9. syyskuuta 2016

Kovanonnen Vätsäri

Aina kaikki ei mene retkilläkään ihan putkeen, ja tämä ruskareissumme oli nyt sitten sellainen. Olimme sopineet kaverini kanssa jo keväällä että tänä vuonna tehdään ruskareissu Lappiin yhdessä, ja ajankohdaksi sovittiin jo hyvissä ajoin tämä syyskuun toinen viikko, jolloin ruska useimmiten on parhaimmillaan. Lähdön lähestyessä sääennusteet näyttivät vähän kehnoilta, joten katselin meille pari eri kohdevaihtoehtoa, joista sitten valkkaisimme viime hetkellä sen minne olisi luvassa vähiten huonoa säätä. Arpa osui lopulta Vätsärin kohdalle, tällä kertaa erämaan etelälaidalle, Piilolan polun ja kolmen valtakunnan rajapyykin huudeille. Menisimme sinne ihan ensimmäisenä ja jatkaisimme retken jälkeen vielä pariksi päiväksi Dalvadakseen laittelemaan mökkiä talviteloille ja tietysti katselemaan sitä ruskaa.

Lauantaina sitten lähdettiin matkaan ja iltapäivästä saavuimme Piilolan polun alkupäähän. Jo alkumatkasta totesimme että maasto on paikoin hyvin märkää ja suolänttejä riittää. Kumpparit olisi ollut ainoa oikea jalkinevalinta tälle reissulle, mutta minkäpä sille tuossa vaiheessa enää voi. Kessijärven entisen autiotuvan, nykyisen yksityiskämpän kohdalla harhauduimme reitiltä, joka on nyt linjattu hieman eri kautta kuin tuvan ollessa vielä käytössä. Saunan ovesta löytyi lappu jossa kerrottiin asiasta, mutta jatkoimme kuitenkin tilan pihan läpi takaisin reitille. Pahoittelut maanomistajalle kun lompsimme pihanne läpi röyhkeästi. Katselin kartasta sopivaa leiripaikkaa, ja arvelin sellaisen löytyvän Kuivaslompolon rannoilta. Vähän ennen leiripaikkaa onnistuin tälläämään jalkani suonsilmäkkeeseen, mikä oli vasta alkua kaikelle tulossa olevalle kivalle... Teltta pystyyn ja iltapalaa naamaan. Yritin tuliakin tehdä, mutta yllättäen läpimärkiä risuja oli aika toivotonta saada syttymään. Eikä suoraansanottuna oikein jaksanut enää panostaa koko hommaan, kun oli takana reilut 500 ajo- ja kymmenkunta kävelykilometriä ja alkoi olla jo hämärääkin. Siispä vähin äänin unten maille.

OI001111
Pojanpallero täytti 1.9. 10 v ja pääsi sen kunniaksi nyt mukaan.

OI001109
Hilpa on yhtä innoissaan repusta kuin äitinsä Sallikin.

OI001108

OI001107

OI001106
Koirat menivät ali ja ihmiset yli. Oli turhan jyrkät portaat koirille.

OI001105
Keinojärvi saavutettu.

OI001104

OI001103
Haastavat pitkokset.

OI001102
No tule jo sieltä.

OI001101
Kessijärven entinen autiotupa. Nykyisin yksityiskäytössä.

OI001100

OI001098

3.9. Kivierämaassa jälleen.
Juomapullontäyttötauko

OI001092
Kuivaslompolo

OI001091
Auringonlasku ja pienenä pisteenä järven yli lentänyt kuikka.

Aamu valkeni sievänä ja aurinkoisena. Aamupalaksi puuroa ja leipää ja sitten taas polulle. Aikomus oli ihan ensimmäisenä Nuottamajärven laavulle lounastauolle ja siellä mietittäisiin sitten jatkoa. Alkuperäinen suunnitelma oli kävellä ainakin Piilolan tuvalle ja sieltä lähteä etsiytymään rajapyykkiä kohden, mutta laavulla suunnitelmat lopulta vähän muuttuivat. Laavu oli oikein nätillä paikalla ja siisti ja viihtyisä. Teimme retken ainoat tulet ja paistoimme makkarat lounaaksi. Kaveri oli jo matkalla ehtinyt lumpsahtaa suohon lahoilta pitkoksentapaisilta, ja kuivatteli nyt sukkiaan nuotion lämmössä. Piilolan polulle aikoville tämäkin tiedoksi, että vaikka suo-osuudet ovat osittain pitkostettuja, niin pitkokset ovat kaukana siitä, mihin helpoilla poluilla on totuttu, ja vaativat melkoista tasapainoilua. ;)
Teimme päätöksen lähteä laavulta omia polkujamme pitkin kohti rajapyykkiä. Leiriytyisimme Sakiapetäjäjärvillä ja jatkaisimme seuraavana aamuna rajapyykille ja miettisimme sitten kolmannen yön leiripaikan.


OI001088

OI001087

OI001086

OI001085
Edellisillan mutakylvyn jälkiä.

OI001084
Ruskan värejä vastarannalla.

OI001083

OI001082
Vettä riittää puroissa. Ylityspaikkaa joutui välillä vähän etsiskelemään.

OI001080

OI001079
Välillä vähän parempaakin pitkosta.

OI001078

OI001076
Mustikkaa löytyy vielä.

OI001075

OI001074
Laavua edeltävä ylitys. Pahimman kohdan yli pääsi siltaa pitkin,
muutoin etsittiin reittiä kiviä pitkin.

OI001073
Nuottamajärven laavu.

OI001072
Siisti ja nätti laavu.

OI001071
Lounastulilla.

OI001069
Nämä Snellmannin chorizomakkarat ovat oikein hyviä. Ja rasvaisia...

Heti alkuun tein typerän aloittelijan virheen suunnistuksessa. Olin kyllä katsonut reitin alunperin kartasta oikein, mutta en muistanut kuitenkaan tarkistaa sitä enää ajoissa ennen kuin olimme jo päätyneet ylitsepääsemättömän suojoen rantaan. Jos olisimme vain ajoissa tajunneet kiertää lammet, joista joki saa alkunsa, olisimme säästäneet parisen kilometriä ikävää suollarämpimistä. Mutta näitä sattuu ja virheitä on pakko tehdä jotta oppii. Tästä eteenpäin suunta pysyi ja pahimmat paikat saatiin kierrettyä hyvissä ajoin. Kompassikin siinä kaulassa roikkui, mutta gepsi toimi kuitenkin suunnannäyttäjänä ja kartasta vilkuiltiin välillä kokonaiskuvaa maastosta. Mielestäni oikein toimiva yhdistelmä.

OI001068
Toistamiseen saman puron yli.

OI001066

Erään kivilouhikon kohdalla kävi sitten se, mitä olen aina tietyllä tapaa pelännyt ja yrittänyt viimeiseen asti varoa: nimittäin kaatuminen. Etenin liian kiireellä kivikossa enkä tajunnut varmistaa että Musto tulee koko ajan perässäni. Jossain kohtaa se sitten jäi empimään sillä seurauksella että hihna kiristyi takanani ja horjutti tasapainoni totaalisesti. Jotenkin siinä hoippuessani sain sauvoilla sen verran tukea kivenkoloista, etten läsähtänyt suoraa päätä kiviin, vaan kaaduin hitaasti ja tumpsahdin lopulta istumaan kivikkoon. Sauva räksähti keskeltä poikki, peukalon kynnen onnistuin johonkin taittamaan ja jalat saivat aimoannoksen mustelmia, mutta muuten olin ehjä. Hetken aikaa piti istua siinä kivikossa ja nollata päätä, miettiä mitä tapahtui ja miksi. Todella typerä virhe, kun en ollut kuitenkaan ihan ensimmäistä kertaa louhikossa ja tiedän kyllä tarkalleen, että siellä jos missä pitää olla varovainen. Pään lyöminen kiveen tai jalan katkeaminen keskellä syrjäisintä erämaata ei todellakaan ole hyvä juttu. No, tästä selvittiin onneksi, osittain tuurin ja osittain sauvan ansiosta, ja matka saattoi jatkua.

4.9. Aina ei mene ihan putkeen.
Vähillä vammoilla selvisin siihen nähden, että ainekset pahempaankin oli koossa.

Pidimme pienen tauon jossain kohtaa mäkäräisten syötävänä. Ihme kuinka paljon niitä olikin vuodenaikaan nähden. Muutama kuukkelikin lenteli meitä tervehtimään. Kengät alkoivat jo olla tässä vaiheessa vähän märät ja kun vielä viimeisellä etapilla ennen aiottua leiripaikkaa ylitettiin muutama suo ja saatiin sade niskaamme, niin olimme aika totaalisen märkää porukkaa kun viimein saavuimme Sakiapetäjäjärville. Tässä vaiheessa huomasimme että solumuovin päällä olleet sauvanpuolikkaatkin olivat pudonneet jonnekin matkanvarrelle. Hemmetti! Ja tietenkin tulimme juuri sille järven soiselle rannalle, ja edessä oli vielä hankala puro ennen kuin pääsimme sopivalle telttapaikalle. Kaiken huipuksi juuri ylityksen hetkellä juomapulloni korkki aukesi ja sain vielä parisen desiä vilvoittavaa vettä kylkeeni. Sitäpä siinä juuri eniten kaipasin... Taisin kaverille siinä muutaman voimasanan kera todeta, että samapa tuo olisi vielä kaatua tuonne puroon, ei varmaan tuntuisi missään enää.

OI001063
Yksi monista puroista.

OI001062
Väsynyt pieni retkikoira.

OI001061
Saiva saa viallisten polviensa takia kulkea ilman reppua. Ilmankos sitä ei niin väsytäkään.

OI001060
Herkkutattikaksikko.

OI001059
Vätsärimäistä maastoa välillä.

OI001058
Olin ylpeä itsestäni kun en johdattanut retkikuntaamme tuonne. :P

OI001057

OI001056
Olisi ollut jännä olla kuulemassa kun tämä on rysähtänyt poikki.

OI001055

Teltta saatiin pystyyn ja koirat ja tavarat sateensuojaan. Olipa aika mahtava tunne saada kuivat kamppeet päälle ja erityisesti kuivat sukat jalkaan. Absidin suojissa keiteltiin vettä ja hauduteltiin sweet&sour-porsasta illalliseksi, ja kun sitten päästiin makuupusseihin, oli olo jo huomattavasti mukavampi. Jostain syystä kuitenkin ulkoteltasta tippasi vettä ja kasteli sisäteltankin märäksi. En tiedä oliko syy teltan ryhdittömässä pystytyksessä vai onko se todella nyt jo menettänyt vedenpitävyytensä. Tokihan ulkoteltta oli jo tuulettoman edellisyön jäljiltä märkä sisäpuolelta, että en sitten tiedä tuliko se olemassa ollut kosteus nyt sitten sisätelttaan vai mitä tapahtui. Täytyy joku päivä pystyttää se sateeseen ja tutkia asiaa tarkemmin. Aamulla herättiin kuitenkin suht kuivina, joten kovin suurta vahinkoa ei onneksi tuosta koitunut.

Olimme illalla sopineet, että jos aamulla sataa niin lähdemme palailemaan suoraan autolle, mutta jos ilma näyttää hyvälle niin käymme sitten rajapyykillä ja jäämme vielä kolmanneksi yöksi. Aamulla ilma näytti ihan hyvälle, mutta kaveri totesi pikkuvarpaansa hiertyneen märässä kengässä niin pahasti, että ylimääräisiä sillä ei nyt ehkä käveltäisi. Melkoisen turvoksissa ja kipeähän tuo näyttikin olevan. Niinpä päätettiin lähteä etsiytymään Kessin tielle ja sieltä autolle. Jääköön rajapyykki odottelemaan parempia aikoja, tokkopa se sieltä mihinkään katoaa.

Märkien sukkien ja kenkien laittaminen jalkaan mukavan lämpimien villasukkien jälkeen on jo kokemisen arvoinen elämys (kuka väitti että elämykset olisivat aina kivoja). Yritin itse lieventää kokemusta kuivien sukkien ja märkien sukkien väliin sujauttamillani muovipusseilla, mutta niiden vaikutus kesti ehkä kaksi minuuttia, kunnes pussit olivat luistelleet jonnekin varpaisiin ja ne vielä hetki sitten kuivana olleet sukatkin olivat suloisen kylmät ja märät.

Aamupalan ja leirin purkamisen jälkeen vastassa oli jälleen se eilinen puro, josta tällä kertaa päästiin vähän miellyttävämmin yli kun maltettiin kiertää vähän kauempaa. Sitten vaan suoraa linjaa kohti Hukanulvomajärveä. Matkalla törmäsimme karhunpesään. Itse asukasta emme tavanneet, valitettavasti, mutta ihan vaikuttava oli jo tuo kontion talviasuntokin. Ristijärven länsipäässä pidimme lounastaukoa ja välillä jopa aurinkokin lämmitti mukavasti, kunnes idästä alkoi nousta tummia sadepilviä. Lounaaksi currykanaa ja onneksi sadepilvet lopulta kiersivät meidät ja saimme niskaamme vain pientä ripottelua. Kaveri kertoi, että oli jo jonkin matkaa aiemmin niksauttanut polvensa ja että matkanteko oli varsin tuskaista. Voihan hemmetti. Katselimme reittiä jälleen uusiksi siten, että pääsisimme mahdollisimman nopeasti tielle, missä kipeällä polvella olisi ehkä vähän helpompi kävellä. Taukopaikalta oli vain parinsadan metrin matka rajavyöhykkeelle ja sitä mukailevalle polulle, jota pitkin olisimme puolessa tunnissa tiellä. Onneksi polvi kesti sinne asti, ja tietä pitkin kulkeminen tosiaan sujuikin jo vähän kivuttomammin. Edessä oli kuitenkin vielä 10 kilometrin tietaivallus autolle. Matka tuntui ihan loputtoman pitkälle, mutta viimein se auto sieltä löytyi. Tässä tulikin uusi päivämatkaennätykseni rinkan kanssa, 20 km. Tiedänpähän ainakin että vaikka tuollainenkin matka onnistuu, niin mukavuusrajani on tuossa jo ylitetty useampi kilometri aiemmin. Toki maastokin vaikuttaa asiaan, mutta kaikkein toimivin päivämatka minulle on oikeastaan maastosta riippumatta siinä 10 ja 15 kilometrin välillä. Koko reissun kilometrimääräksi kertyi 46, ja aikaa meni aika tarkalleen kaksi vuorokautta.

OI001054
Aamupalaa.

OI001053

OI001052

OI001051
Kontion koti

OI001050
Saiva kävi kurkistamassa, Musto ei uskaltanut mennä.

5.9. Nallen koti.

OI001047
Hukanulvomajärvi oli hieno.

OI001046
Vielä vähän mustikkaa.

OI001045

OI001044
Hauskaa sammalmätästä.

OI001043
Vanhaa poroaitaa.

OI001042
Luonnon oma tilataideteos.

OI001041
Tummia pilviä viimeisen taukomme yllä.

OI001040

OI001039

OI001038

OI001036
Tuonne ei ole asiaa.

OI001035
Tie saavutettu.

OI001034
Asunto 1.

OI001033

OI001032

Autolla kuivaa kampetta niskaan ja jalkaan, ja Ivalon ja pitserian kautta Dalvadakseen. Mökillä oltiin jo niin väsyneitä, että ryvettyneestä olosta huolimatta päätettiin jättää saunominen seuraavaan aamuun.

Olihan se taas eräänlainen reissu tuokin. Kokonaisuutena ehkä huonoin koko retkeilyhistoriani aikana, mutta kyllä siihen kuitenkin hyviäkin hetkiä mahtui. Ja joskus on ihan hyväkin että kaikki ei mene ihan putkeen niin osaapahan sitten taas nauttia niistä hyvistä reissuista enemmän. Ehkä eniten harmittaa nuo kaverin jalkavaivat, ei niinkään minun, vaan hänen itsensä puolesta, kun nyt jäi suunnitellut päiväretketkin tekemättä kun hän pitkästä aikaa olisi päässyt tuntureille. Mutta, elämä on tämmöstä ja onneksi ne tunturitkaan eivät sieltä mihinkään katoa ja ruska-aikoja tulee aina uusia. Sitäpaitsi, ruska näyttikin jäävän vähän vaisuksi tänä vuonna.
Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä!

Ps: Jos jotain hyvääkin, niin kaikesta märkyydestä huolimatta uusien kenkien kanssa rakkosaldo näytti retken jälkeen puhdasta nollaa, ja varpaatkin kipeytyivät vasta loppumatkan tieosuudella. Olen siis toistaiseksi vielä tyytyväinen Hanwageihin!