torstai 12. marraskuuta 2015

Kenkäjuttuja ja marraskuuta

Sain tuossa pari viikkoa sitten Meindlini takaisin reklamaatiokeikalta. Tarinahan meni siis niin että viime vuoden lokakuussa ostetut Meindl Vakuum Ultra- kengät olivat käytössä kesän ajan ja sitten Rastigaissan reissulla toisesta kengästä lasahti sisäpuolen nauhalenkki.



Jokunen reissu kengillä piti kuitenkin vielä heittää, sillä kesken kauden en pystynyt olemaan ilman kenkiä montaa viikkoa, ja kengät olivat kuitenkin vielä käyttökelpoiset vaikka nauhojen kiristys vähän kärsikin. Sitten viime tingassa ennen takuun (1 vuosi) umpeutumista kiikutin kengät ostopaikkaan Oulun Intersport Rintamäelle. Rintamäen väki hoiti hommansa oikein moitteettomasti, ottivat kengät eteenpäin lähetettäväksi ja informoivat kun ne sai käydä hakemassa. 

No, kengät on kyllä korjattu kuten pitikin, myös toinen kenkä, jolle oli hyvää vauhtia käymässä samalla tavalla. Saumalangat näyttävät tosin olevan rispaantumassa monesta muustakin kohtaa, mutta vielä ne kuitenkin kasassa pysyvät. Mutta mutta...sen pettäneen sauman kohdalle on jäänyt mukavankokoinen reikä, josta tarpeeksi syvästä lätäköstä tai muuten kovin märässä maastossa kulkiessa vesi virtaa iloisesti sisälle kengän rakenteisiin. Kalvo kun ei kengissä kovin kauaa kestä, niin käytännössä tätä kenkää ei voi enää vedenpitäväksi sanoa.


Toisenkin lenkin saumaa oli vahvistettu.

Rikkoutunut lenkki oli lyhennetty ja ommeltu paikoilleen.

Vispilänvartta meni noin 5 cm nahan ja vuorin väliin.



Tiedän kyllä, että pitäisi ottaa yhteyttä maahantuojaan ja lähettää kengät bumerangina takaisin, mutta antaapa olla. Tälle syksylle on saanut niin paljon juosta hoitamassa milloin mitäkin asiaa että en yksinkertaisesti jaksa enää alkaa noita lähettelemään eestaas. Kyllähän noilla kengillä Hossanreissuja vielä tekee ja päiväretkiä hyvinkin, eihän ne pilalla ole, mutta valitettavasti pidemmälle reissulle en noilla kyllä uskalla lähteä, niin hyvät kengät kuin ne muuten ovatkin. Kengät on kuitenkin yksi tärkeimpiä varusteita ja niihin on voitava luottaa.

Männä viikolla bongasin Torista Hanwag Banks-kengät ja hetken mielijohteesta ostin pois kuleksimasta. Kengät ovat vielä matkalla, joten sikaa säkissä odottelen. Mutta jos eivät omaan jalkaan istu niin pistetään eteenpäin sitten. Hyvällä tuurillahan ne voivat olla ihan sopivatkin. :D Olen kyllä näissä lukenut olleen vedenpitävyysongelmaa, mutta nähtäväksi jää...

Myös saapasrintamalla tuli tehtyä hankintoja. Monta vuotta vanhat talvisaappaani olivat viime talvena sen verran kovalla käytöllä, että niitä taitaa jo odottaa eläkepäivät, eivätkä ne loppupeleissä hirmuisen lämpimätkään ole. Vikingin kumpparit kun ovat kivasti istuneet jalkaani niin päätin käydä vilkaisemassa saman valmistajan Icefighter-mallia ja ihan mukavastihan nekin jalkaan sopivat ja mukaan lähtivät. Kerran olen niitä vasta testannut ja hiki meinasi tulla. Viileämpiä kelejä odotellessa siis. Painavat ja isot pollukathan ne on, mutta siinäpä ovat, kunhan ovat lämpimät. Vielä jää nähtäväksi miten ne mahtuvat lumikenkien siteisiin. :P

Naiselliset pikku saapikkaani, kokoa 40.
Marraskuun alku on mennyt perusmeiningeissä. Alkukuusta oli huikeita ilmoja, aurinkoa ja lähemmäs 10 astetta lämmintä. Näistä päivistä otin kaiken ilon irti tekemällä pitkiä juoksulenkkejä, ja se kannatti, sillä nyt viimeinen viikko onkin taas eletty normaalia marraskuuta, eli harmaan sateisia ja koleita päiviä. Eilen jo vähän käväisi maa valkeana ja tänään on saatu lisää märkää lunta. Onpas heti mukavamman näköinen ja valoisa maisema. Lähisuollakin piipahdettiin tuossa alkukuusta ja siellä oli pitkospuureitti saatu viimein valmiiksi ja uusi tulipaikkakin oli valmis. Pitäisi käydä koetulilla tässä joku kerta. Joku ihme leipomisvimmakin on tässä ollut. Sämpylöitä, tiikerikakkua, piirakoita, korvapuusteja... Eikä vielä ole edes joulu!

































maanantai 2. marraskuuta 2015

Koirien kanssa retkeilemässä


Aika usein törmään kysymyksiin vaeltamisesta/retkeilystä koirien kanssa, joten ajattelin kirjoitella aiheesta ihan oma postauksensa omien kokemusteni pohjalta, kun jokunen retki on noiden karvakasojen kanssa tullut tehtyä.

Koirat ovat olennainen osa retkeilyharrastustani. Ilman niitä en olisi välttämättä edes koskaan innostunut vaeltamisesta, ja tuntuukin vähän oudolle lähteä metsään ilman koiraa (vaikka on siinä kyllä kieltämättä omat hyvätkin puolensa). Koirat ovat mitä parhaimpia vaelluskavereita, mutta niiden kanssa kulkiessa täytyy myös ottaa joitain asioita huomioon.



Yksi tärkeimmistä asioista lienee se, että koirallisen on aina pidettävä oma majoite mukanaan. Vaikka autiotupiin useimmiten saa (muiden käyttäjien suostumuksella tosin) koiran viedä, niin koskaan ei voi luottaa siihen että tupa olisi tyhjä tai että muille käyttäjille koira olisi ok. Muutoinkin koiran kanssa olisi hyvä välttää tupiin menemistä, sillä seuraava yöpyjä voi hyvin olla joku, joka on pahasti koirille allerginen. Koirallisena pyrin aina tarpeen vaatiessa olemaan se joka väistyy, ja siksi teltta kulkeekin mukana aina. Myös laavuilla ja muilla taukopaikoilla pitää huolehtia siitä, että koira ei aiheuta häiriötä muille kulkijoille.




Toinen tärkeä asia on se, että koiran on aina oltava omistajansa hallinnassa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että koirat olisivat vaellusreiteillä aina kytkettyinä. Varsinkaan kansallispuistoissa, luonnonpuistoissa ja muilla suojelualueilla edes se kaikkein kiltein ja tottelevaisin koira ei saa kulkea vapaana. Koiranomistajan on aina huolehdittava siitä, että koira ei aiheuta häiriötä/vahinkoa ympäristölle, luonnoneläimille tai toisille vaeltajille. Vaikka koira olisi kuinka kiltti ja ystävällinen tahansa, niin vastaantuleva, mahdollisesti koirakammoinen henkilö ei voi tätä asiaa tietää, eikä varmastikaan ilahdu vapaana hilluvasta koirasta. Ja se kilteinkin koira voi häiritä vaikkapa lintujen pesintää tai riehaantua porotokasta. Samoin myöskään muut koiralliset retkeilijät eivät varmasti pidä iholle tunkeilevista irtokoirista. Asiaa kannattaa miettiä myös omalta kannaltaan: On mukavampaa vaeltaa, kun ei tarvitse huolehtia siitä missä koira menee, eikä varsinkaan tarvitse tuhlata kallista vaellusaikaa koiran etsimiseen erämaasta. Ja onhan se koiran oman turvallisuudenkin kannalta parempi, ettei se pääse karkureissulle tuntemattomassa maastossa. 

Kerran meillä kävi läheltä piti-tilanne metsopoikueen kanssa. Koirat olivat kyllä kytkettyinä, mutta polun vieressä olleet poikaset juoksivat miltei suoraan koirien kitoihin. Onneksi emolinnun siipirikkoesitys tehosi ja koirat eivät edes huomanneet poikasia kun vouhkasivat vain emolinnun perään, ja ehdin sillä välin keriä hihnat lyhyemmiksi ja raahautua pois poikasten välittömästä läheisyydestä ennen kuin koirat huomasivat niitä. Vapaana ollessaan koirat olisivat luultavasti pistelleet jokaisen poskeensa.

Koira on hyvä pitää kiinni myös yöllä, silloinkin jos sen kanssa yövytään laavussa, kodassa tai tuvassa, minne voi tulla muitakin yön aikana. Koira voi toki yöpyä myös yksin ulkona vaikkapa puuhun kytkettynä, mutta silloin olisi hyvä varmistaa ettei koira metelöi yöllä ikävissään (ainakaan itse en jaksa jatkuvaa räksytystä kuunnella, en omilta enkä muiden koirilta). Omat koirani nukkuvat yleensä retkillä lähelläni, mutta osaavat tarvittaessa yöpyä myös vaikkapa laavun ulkopuolella, omalla alustallaan puuhun kytkettyinä. Sääskettömään aikaan telttaillessa koirat yöpyvät absidissa, jolloin ne ovat rinkassa kiinni siltä varalta että päättävät poistua liepeen alta ulkoilemaan.

Minä ja mun lauma. Kuva: TM

Toisinaan netin keskustelupastoilla käydään kiivasta keskustelua koirien aiheuttamista häiriöistä retkillä. Valitettavasti jotkut koiranomistajat käyttäytyvät välinpitämättömästi muita kohtaan ja antavat turrensa mellastaa tuvilla ja taukopaikoilla miten sattuu. Tällaiset ovat aina huonoa mainosta meille koirallisille retkeilijöille ja usein viattomat saavat sitten syyt niskoilleen. Siksi olisikin tärkeää että jokainen pitäisi huolen että omalla toiminnallaan jättävät koirattomille mahdollisimman positiivisen kuvan koirista retkikavereina. Vahinkoja ja väärinkäsityksiä toki sattuu, mutta nekin saadaan yleensä selvitettyä asiallisesti jos niin halutaan. Paras olisi, kun yritettäisiin kaikki vaan mahtua tuonne luontoon ja noudattaa sääntöjä. Luonnonrauhaan kun ei minkäänlainen riiteleminen sovi, ei sitten ollenkaan.


Hetki valvottua vapautta. Lumilaikut on parhaita!

Koiran varusteet

Koira pärjää vaelluksella melko vähillä varusteilla. Ruoka ja talutusvälineet lienevät tärkeimmät osat koiran varustelistaa, samoin ensiapupakkaus.

Omat koirani kantavat tavaransa ja ruokansa omissa repuissaan. Koirien reppuja on monenlaisia, tärkeää on, että ne istuvat hyvin koiran selkään eivätkä hierrä tai estä normaalia liikettä. Parhaita ovat Y-mallisella valjasosalla varustetut laukut. Joistakin malleista saa jopa irrotettua valjaosan laukuista, mikä lisää repun käyttömahdollisuuksia. Painoa reppuun voi periaatteessa laittaa maksimissaan kolmasosan koiran painosta, mutta tällainen kuorma on jo kyllä useimmille koirille vähän turhan suuri (eri asia hyvässä kunnossa olevat työkoirat). Kolme-neljä kiloa alkaa olla jo aika maksimipaino, jonka itse laittaisin omien 12-18-kiloisten koirieni selkään, yleensä reppujen paino jää näillä kuitenkin alle kahden kilon.

Meru-koiranreppu on hinta-laatusuhteeltaan erinomainen. Lapinkoiralle S-koko on sopiva.

Reput toimivat samalla myös valjaina, joten erillisiä valjaita en kuljeta vaelluksilla mukana. Reppujen lisäksi koirilla on kaulassaan kevyet, heijastimilla ja puhelinnumerolla varustetut pannat, joista ne myös kytketään silloin kun reput eivät ole selässä. Taluttimina toimivat itsetehdyt nyloniset, keveät monitoimitaluttimet, joissa on joustavat jatkokappaleet vaimentamassa nykäisyjä koiran ja vaeltajan välillä. Joustojatkot kiinnitän rinkan lantiovyön sivuilla oleviin kiristysremmeihin laittamiini D-lenkkeihin ja yhdistän ne isolla karbiinihaalla, johon kiinnitän hihnat. Tällöin koirien veto kohdistuu tasaisesti lantiovyön takaosaan, ja kiskaisut eivät löysytä lantiovyötä, eivätkä horjuta niin helposti omaa tasapainoani. Leiriytymistä varten koirilla on repuissaan pidemmät köydet, jotka kiinnitän hihnojen jatkoksi tuomaan lisää liikkumatilaa.

Retkiruokana koirat syövät pienirakeista energianappulaa sekä kuivalihaa, jotka pakkaan jo kotona valmiisiin annospusseihin. Omat koirani eivät hätkähdä äkillisiäkään nappulanvaihdoksia, joten ostan yleensä retkiruoaksi esim. tarjouksessa olevaa pentunappulaa, jossa on noin 20 % rasvaa. Annospussit pakkaan laukkuihin tasaisesti molemmille puolille, jotta reppu pysyisi tasapainossa. Lisäksi mukaan pakataan erilaisia kuivaherkkuja välipaloiksi. Ruokakuppeina käytän nykyisin kokoontaittuvia muovikuppeja, jotka ovat paitsi keveitä, niin myös pieneen tilaan pakkautuvia ja mahtuvat koirien omiin reppuihin. Jämäkämmät versiot toimivat myös vesikuppeina leirissä. Meillä koirat syövät kahdesti päivässä, niin kotona kuin retkilläkin. Nappulan ja kuivalihan sekaan laitan reilusti vettä, viileällä säällä lämmintä ja lämpimällä kylmää. Tällä tavoin nestetasapaino pysyy kunnossa, kun koirat eivät välttämättä tajua aina juoda kun osutaan vesistön kohdalle.



Kolmen koiran eväät neljän yön retkeä varten.

Kalastusretkellä koirillakin on hieman parempaa syötävää.

Talviretkellä ruokaa terästetään mm. voilla.

Koirien ensiapupakkauksena toimii ihmisten vastaava. Pakkaan vaan siihen jotain extrajuttuja koiria varten, kuten kipulääkettä ja tassusiteen. Omissa repuissaan koirilla on vielä tassutossuja, tassurasvaa (vaseliini toimii hyvin), pienet pyyhkeet sekä pidemmillä retkillä sademanttelit. Reppujen päällä kulkevat koirien omat ohuet makuualustat, jotka pakkautuvat lyhyeksi rullaksi. Reppujen sisällön pakkaan aina vesitiiviisti, jolloin laukuille ei tarvitse erillistä sadesuojaa (tällainenkin olisi tosin aika helppo tehdä itse), eikä haittaa vaikka koira pulahtaisi uimaan reput selässään.





Paksuturkkinen, ulkoilmaan tottunut koira ei välttämättä tarvitse vaatetusta vaelluksella, mutta kylmillä ilmoilla liikuttaessa ei ole pahitteeksi, vaikka koiralla olisi esim. väljä fleecepuku tai mantteli mukana öitä varten. Sateen varalle on hyvä varata jonkinlainen sadeviitta. Märkä koira ja telttayöpyminen ei ole mukavin mahdollinen yhdistelmä, joten telttaillessa sadeasu tulee tarpeeseen säänkestävälläkin koiralla. Lyhytkarvaiset koirat vaativatkin sitten jo enemmän vaatetusta. Omat koirani kun asuvat sisätiloissa, niin ovat arempia kylmälle kuin ns. ulkokoirat, vaikka säänkestävää rotua ovatkin. Nartuillani on myös juoksujen välillä suht rajuja karvanlähtöjä, mitkä lisäävät vaatetustarvetta vaellusreissuilla. 

Märällä säällä sademantteli on hyvä suoja koiralle, ja samalla se
myös lisää näkyvyyttä vapaana kulkiessa.

Mörkö-malamuuttia ei paljon 15 asteen pakkanen hetkauta.

Salli puolestaan pysytteli tiiviisti akan parkatakin suojissa koko yön.

Tauollakin voi pusakka tulla tarpeeseen. Tämä malli tosin ei ole riittävän suuri Sallille.

Jo pienenkin pennun voi aivan hyvin ottaa mukaan retkelle. Toki pienen kanssa päivämatkat ja vauhti tulisi sovittaa pennulle sopivaksi ja pentua kannattaa varautua myös kantamaan tarvittaessa. Ihan pieni pentu voi hiljaisemmilla alueilla juosta vapaana (luoksetulo on toki tärkeää osata, ja suojelualueet huomioitava) tai vaikkapa pitkä kevyt naru perässään, sillä se ei vielä uskalla lähteä kauas laumastaan, ja näin se voi sovittaa paremmin vauhtinsa jaksamisensa mukaan. Pennusta näkee aika hyvin kun se on väsymässä ja silloin on toki syytä pitää taukoa tai napata pupsi syliin lataamaan akkuja. Kun pentu pääsee mukaan retkille, se oppii jo alusta alkaen tärkeitä retkeilyrutiineja, kuten pienien purojen ylittämistä, silloilla ja pitkospuilla kulkemista, leirissä rauhoittumista, erilaisissa majoitteissa nukkumista jne. Hyvä retkikoira kulkee nätisti taluttimessa, siirtyy käskystä ihmisen taakse (esim. alamäissä tärkeä taito), uskaltaa ylittää vesistöjä ja osaa olla sievästi leirissä. Kaikkein parhaiten koira oppiikin näitä taitoja juuri silloin kun se pääsee pennusta asti kulkemaan mukana. 


Vaikka koirat pidetäänkin pääsääntöisesti kytkettyinä, niin joissain tilanteissa on hyvä että koira osaa myös kulkea vapaana mukana ja hallitsee luoksetulon, jolloin sen voi päästää hetkeksi aikaa vapaaksi. Tällaisia ovat esim. vaikeat nousut tai laskut sekä jotkut vesistönylitykset. Esimerkiksi Rastigaissaa huiputtaessamme koirat olivat vapaina ihan meidän kaikkien turvallisuuden takia. Jyrkässä kivikkoisessa rinteessä ei kummoista kiskaisua tarvita siihen että sekä ihminen että koirat olisivat vierineet rinnettä alas kohtalokkain seurauksin. Myös vuolaissa koskissa koira hihnoineen voi vetäistä ihmisen helposti kumoon, joten ainakaan ihan lyhyen hihnan kanssa ei kannata lähteä ylittämään. Meillä Salli selviää vaikeammistakin koskista yli itsenäisesti, mutta esim. Vannin kanssa käytän pitkää köyttä siltä varalta että se ei uskallakaan omin päin lähteä yli. Köysi on toki hyvä varmistus myös silloin jos on vaara että koira ajautuisi virran mukana kauas alavirtaan. Tällaisia paikkoja ei ole meidän kohdalle vielä sattunut, enkä tiedä uskaltaisinko itsekään lähteä kovin syvästä ja voimakkaasti virtaavasta koskesta yli.


Vanni, 13 vk, tutustuu Teno-jokeen.

Tunturista voi löytyä aarteita.

Isoja koiria on kiva terrorisoida.

Hilpa, 14 vk Saanalla.
Nalle 11 vk ekalla retkellään. Väsynyt ja ryvettynyt, mutta tyytyväinen pentu. Kuva: Mariella H.
                                 
Pororitilä ei tuota ongelmia.
Vanni, 1 v harjoittelee repun kantamista ja puron ylittämistä.
Pari vuotta myöhemmin sujuu jo ihan mallikkaasti.
Sallille vesistöjen ylitykset ovat mieluisia.

Riippusillalla vähän jännitti, mutta yli mentiin kuitenkin.

Omien koirieni retkiura alkoi samoihin aikoihin kuin minunkin, eli viitisen vuotta sitten. Musto oli tuolloin 4- ja Salli 2-vuotias. Toki niiden kanssa oli kuljettu metsissä ja mökeillä, mutta kertaakaan ne eivät olleet yöpyneet teltassa taikka ylittäneet jokia. Reppujen kantamista ne olivat harjoitelleet joitain kertoja metsälenkeillä. Ensimmäinen reissu sujui koirien(kin) kannalta oikein hyvin. Ei niillä ollut ongelmia selvitä reissun haasteista. Musto jouduttiin kantamaan isomman joen yli, mutta Salli ylitti sen itse aivan ongelmitta. Luulen että Mustokin olisi siitä selvinnyt pienen rohkaisun jälkeen. Vanni on kulkenut retkillä ihan pikkupennusta asti, eikä silläkään ole ongelmia ollut. Jokien ylityksessä sillä ei aina tahdo rohkeus riittää, mutta kyllä se lopulta tulee kun vähän kannustetaan.

Tässä vähän omia näkemyksiäni koirien kanssa retkeilemisestä. Lisätietoa löytyy runsaasti netistä ja onpa aiheesta kirjoitettu kirjakin. Koirat ovat mitä mainiointa retkiseuraa ja retkeily sopii melkeinpä rodulle kuin rodulle. Toki säänkestävät rodut soveltuvat vaeltamiseen - varsinkin kylmissä olosuhteissa - paremmin, mutta oikeanlaisella vaatetuksella varmasti lyhytturkkisemmatkin koirat pärjäävät. 
Kerttua harmittaa kun toiset on jo aamukävelyllä ja oma emäntä vielä nukkuu.

Aamuhetki teltassa.