sunnuntai 25. heinäkuuta 2010

Finnmark 7/2010

Lisätty jälkikäteen vanhasta blogista



Kuluneen viikon vietimme pohjoisessa. Sunnuntaina ajoimme Oulusta Dalvadakseen, missä vietimme mökillä ensimmäisen yön, ja maanantaina suuntasimme neljän päivän vaellusreissulle kohti Norjaa. Noin kolmen maissa päivällä pääsimme lähtemään kohti tunturiylänköä. Matkaa suunnitellulle leiripaikalle kertyi noin 16 km. Maasto oli tyypillistä tunturimaastoa, eli vuoroin suota, vuoroin kivikkoa. Myös muutamien jokien yli piti kahlata. Menomatka olikin aika raskas, sillä ensimmäiset 10 km olivat lähes yhtäjaksoista ylämäkeä. Perillä leiripaikassa olimme puolenyön aikaan, 9 tunnin kävelyn jälkeen.

Vietimme tunturissa kolme yötä samassa leirissä, josta teimme pienempiä kalaretkiä läheisille järville. Päivät olivat melko lämpimiä mutta öisin saatiin palella. Sallillakin tuntui olevan melko kylmä tuossa olemattomassa turkissaan, ja niimpä se peiteltiinkin puserolla kylmimpinä hetkinä. Olisi pitänyt ottaa sille esim. fleecepuku mukaan, mutta enpä arvannut että yölämpötilat hipoisivat pakkaslukemia (mikä ei tosin ole mitenkään tavatonta tuolla). Musto puolestaan pärjäsi oikein hyvin, sillä kun on paksu turkki suojaamassa niin kylmyydeltä kuin kosteudeltakin. Teltassa koirat nukkuivat todella hyvin, vaikka emme ehtineet teltassa yöpymisiä harjoitella ollenkaan ennen reissua. Olin vähän pelännyt että yöt olisivat yhtä pöhisemistä pienimmillekin rasahduksille, mutta koirat yllättivätkin positiivisesti ja nukkuivat nätisti aloillaan koko yön. Liekö osuutensa asiaan sillä, ettei teltassa mahtunut juuri ylimääräisiä liikkumaan, vaiko sillä, ettei tunturissa juuri ylimääräisiä ääniä kuulu.

Viimeisenä iltana alkoi kova tuuli ja vesisade, jota kestikin koko yön ja seuraavan päivän. Paluumatkalla kastuimme läpimäriksi koko porukka, ja niinpä vauhtikin oli vähän toista luokkaa kuin menomatkalla. Ylimääräisiä taukoja ei oikein tarennut pitää, joten 16 kilometrin matka huitaistiin kuuteen tuntiin, sisältäen pari pikaista kahvitaukoa. Koiratkin olivat melkoisen tyytyväisiä päästessään autoon lämpimään ja sateelta suojaan, sen verran paha tuo keli oli. Ja onneksi tulimmekin pois tunturista juuri tuolloin, sillä seuraavana yönä olisimme saaneet varmasti lunta niskaamme. Suomen puolella lunta oli tullut Kilpisjärvellä ja Levillä, ja olipa Karigasniemen Ailegas-tunturikin saanut valkoisen hunnun päälleen. Ei siis epäilystäkään, etteikö tuolla meidän retkipaikassammekin, joka sijaitsee yli 400 m:n korkeudessa merenpinnasta, olisi satanut lunta. Onneksi me olimme kuitenkin tuolloin jo takaisin mökillä lämpimässä.

Kaikenkaikkiaan reissu oli oikein mukava ja onnistunut.