Lomareissun yhteenveto ja kenkäpurnausta

Siinä se taas hurahti kolme viikkoa pohjoisessa. Muutama retki ja sitten ihan vain mökilläoloa ja pientä kunnostushommaa sisältyi tähän reissuun. Niin ja kävihän meillä vieraitakin. Ilmat eivät olleet ihan niin hienot kuin viime vuonna, mutta eipä noissa silti suurempaa valittamista ollut. Muutama kunnon sadepäivä sattui onneksi mökilläoloajalle ja niistä otettiin kaikki ilo irti ihan vain makaamalla ja lukemalla. Viisi pokkaria taisi reissun aikana tulla koluttua läpi.

Retkistä enimmäinen suuntautui Finnmarkiin, missä olin jo nyt kolmatta kertaa samalla alueella, suvun perinteisillä kalapaikoilla. Toinen reissu oli pienoinen pikataival Paistunturin erämaan korkeimmalle huipulle Gaimmoaiville ja takaisin. Tarkoitus oli olla kaksi yötä, mutta kävelin vahingossa sellaisia päivämatkoja että ei siihen toista yötä enää saanut mahtumaan. Hieno reissu kuitenkin ja sääkin oli miltei helteinen. Kolmas ja viimeinen retki tehtiin Vätsärin laitamilla. Kolmen yön retkellä käveltiin vähän ja tulisteltiin paljon. Näistä tulee tietenkin kaikista omat raporttinsa tänne jossain vaiheessa.

Auton mittariin kertyi kilometrejä yli 4000 ja maisemia tuli nähtyä. Hyvä reissu siis kaikinpuolin ja nyt on hyvä hengähtää hetki kotosalla ennen viikonloppua, jolloin olisi lähtö ruskareissulle.

Ruskan merkkejä jo.

Savulohta vieraille.

Riekonmarjoissakin jo syysväriä.

Sieniä on runsaasti.

Kamera oli vähän itse säädellyt asetuksia. Ihan noin pitkällä ruska ei oikeasti ollut.

Pakollinen maisemakuva Skadjaroaivilta.

Tuulentuivertama tunturikoira.

Päiväkävelyllä.

Teno.

Nilijokisuu.

Kokonainen perhe kärpässieniä.

Auringonlaskun värejä.

Mustikanlehdetkin ovat jo punaisia.

Tatteja oli valtavasti.

Kiersimme Sulaojan luontopolun.

Sulaojan väinönputkia.

Usva-aamu.

Hälvenemään päin jo.

Norjalaisia ribsejä. Hyviä!

Vähän lisää usvaa.

Norjalaista limpparia. Melkoista sokerilientä, mutta tuossa ollaan selkeästi Vanni ja minä niin oli pakko ostaa. :P

Sadepäivän iloksi vähän muurikkalättyjä.

Kotimatkalla piipahdimme mutkan Partioaitassa Saariselällä, ja aikalailla heräteostoksena sieltä tähti mukaan uudet kengät. Otin tälle reissulle mukaan kaikki kolmet Meindlini, joista uusimmilla, Derbyillä kävelin Finnmarkin ja Vätsärin reissut ja vanhimmilla Paistunturin reissun. Vakuum ultrat olivat mukana lähinnä päiväretkiä varten ja muutaman pikku lenkin niilläkin heitin.

Finnmarkissa jo menomatkalla kantapäät hiertyivät pahasti ja oikean jalan päkiäosa kipeytyi ja varpaat alkoivat tikkuilla. Vasemmalla jalalla meni hieman paremmin, mutta loppumatkasta sekin alkoi kipuilla. Rakkolaastaristakaan ei jostain syystä ollut enää apua (vaikka yleensä se auttaa olemassa olevaankin rakkoon), vaan paluumatkalle lastasin kenkään sen verran paljon sukkaa että jalka ei varmasti päässyt liikkumaan kengässä milliäkään. Ei mitenkään mukava ratkaisu, mutta pakollinen jotta kantapäät olisivat olleet edes osan matkasta kivuttomat. Oikea jalka kipuili paluumatkallakin jonkin verran, muttei niin paljon kuin menomatkalla. Tokihan tuommoinen 16 kilsan kertarykäisy rinkan kanssa vain parilla pikkupaussilla on äkkiseltään aikamoinen rasitus jaloille, etenkin vinksahtaneille sellaisille, että en sitten tiedä minkä verran noista kivuista voi kenkiä syyttää.

Paistunturin reissulle päätin tosiaan ottaa nuo vanhat Meindlini, joiden kanssa aiemmin ongelmaa on ollut vain pehmeillä poluilla jäykän pohjan aiheuttamasta penikkakivuista. Ensimmäinen päivä menikin oikein mukavasti, oikean jalan varpaat puutuivat hieman, mutta pääasiassa jalat olivat kivuttomat. Toisen päivän alkumatkalla sitten alkoi kantapään kohdalla jalkapohjassa sekä päkiän kohdalla tuntua hiertymistä vasemmassa jalassa. Periaatteessa järjen olisi pitänyt jo tuossa vaiheessa puuttua peliin ja käskeä pysähtymään ja laittamaan rakkolaastari myös kantapohjaan (kantapäät olin laastaroinut varalta jo ennen lähtöä). Mutta enpä vain pysähtynytkään, eihän mulla ollut enää "kuin" 15 kilsaa kivistä laskeutumista alas tielle. Tuosta eteenpäin jokainen askel oli yhtä tuskaa, mutta hammasta purren vain kävelin eteenpäin. Mökillä sitten totesin että päkiässä ja kantapohjassa oli suurensuuret rakot, ja käveleminen oli melkoisen tuskaista ilman kenkiäkin. Puhkaisin kantapohjan rakon, joka oli se kipeämpi noista, ja siitä se onneksi pikkuhiljaa alkoikin parantua. Vanhojen Meindlien pohjalliset lensivät takkaan samantien. Ne, kuten noiden muidenkin Meindlien alkuperäiset pohjalliset ovat jotenkin typerää materiaalia, joissa jalka pääsee liukumaan ja siten myös hiertymään. Ja olivathan nuo tietenkin jo elämää nähneetkin 11 vuoden aikana.

Vätsärin reissun kenkävalikoimaa vatuloinkin sitten huolella. Kivikkoon halusin jäykemmät pohjat kuin Vakuum Ultrissa, mutta noilla vanhoilla kengillä en halunnut lähteä. Niinpä päätin antaa Derbyille vielä mahdollisuuden ja varustauduin rakkolaastareilla ja tuplasukilla, ja sivelin vielä jalkapohjat vaseliinilla ennen lähtöä. Pohjallisina toimivat villaiset Viva winter-tukipohjalliset, jotka sain viime syksynä testikäyttöön. Niiden kanssa jalka ei pääse liikkumaan kengässä, ja samalla ne myös tukevat lättänöitä kinttujani. Tällä kokoonpanolla reissu sujui jalkojen osalta oikein mukavasti, eikä oikean jalan päkiä ja varpaatkaan kovin paljoa oikutelleen, mitä nyt vähän muistuttelivat olemassaolostaan.

Alan jo siis olla hieman epätoivoinen kenkien suhteen, joten päätin sitten hetken mielijohteesta kokeilla vaivaisille jaloille suunniteltuja Hanwag Alta bunion- kenkiä. Liikkeessä sovittaessa ne tuntuivat jaloissa oikein mukavilta ja kalvottomuus ja nahkainen sisusta vaikuttavat hyvin kiinnostaville. Myös pohjan pitävyyttä arvostan aika pitkälle, ja ainakin liikkeen kuivilla kivillä ja koivunrungoilla kokeillessa se tuntui olevan kohdillaan. Varmuuden kenkien sopivuudesta tietenkin saan vasta kymmenien käveltyjen kilometrien jälkeen, joten vielä en sano mitään suuntaan enkä toiseen. Vedenpitävyyskin mietityttää, vaikka säännöllisen rasvaamisen pitäisi kyllä pitää nahka vedenpitävänä.Koko on numeroa suurempi kuin oma kokoni, mutta kun tykkään käyttää paria sukkaa päällekkäin, niin tilaa saa ollakin. Eipä ainakaan varpaat ota kiinni kengän kärkeen. Aika näyttää miten näiden kanssa käy. Tuo oikean jalan kipuilu tuskin on kengistä kiinni, mutta rakoista alan olla saanut tarpeekseni. Toki rakkoja nykyään tuleekin helpommin, kun talvella liian pienet juoksukengät hiersivät molemmat kantapäät verille asti. Onneksi on Combeed...

Hanwag Alta bunion.

Wibramin pohjat (ja aamuiselta puolukanpoimintareissulta jäänteitä)

Innolla odotan, mille tämä nätti vaalea nahkasisus näyttää muutaman reissun jäljeen. :P

Kolmannet Meindlit toden sanoo

...jos sanoo. Kenkien määrä sen ku lisääntyy vaikka kuin yritän estellä. :P No, kyllä niitä olen viime aikoina useat parit heittänyt menemään ja parempikuntoisia tarpeettomia myynyt eteenpäinkin, että aika vakiona se määrä pysyy kuitenkin.

Nyt kevään koittaessa mulle iski kenkäkriisi, kun laitoin pitkästä aikaa jalkaan ne syksyllä torista ostamani Hanwagit. Jo silloin alkuunkaan en oikein riemastunut niiden istuvuudesta jalkaani ja nyt muistin että miksi. Niiden lesti vaan on liian kapea minun jalkaani, mikä tuntuu sitten pienenä kipuiluna, ja muutenkin hieman epämiellyttävältä. Olen kenkien suhteen aika nirppanokka, ja minusta kengän pitää heti ensikokeilulla istahtaa jalkaan hyvin ja tuntua mukavalle. Käytössä kengät toki muotoutuvat, mutta jos ensivaikutelma ei ole kaikilta osin positiivinen, niin kengät jäävät minulla sitten kaapinperälle, eikä niitä sieltä tule enää käyttöön otettua. Näin on käymässä myös noille Hanwageille, ja sen myötä tulee vaelluskenkien tarve jälleen ajankohtaiseksi. Toki nuo myyn aikanaan eteenpäin, eihän ehjiä laadukkaita kenkiä kannata kaapissa säilöä.

Toissa syksynä ostamani Meindlin Vakuum ultrat tosiaan rikkoontuivat jo viime kesän reissulla ja vaikka ne kävivät maahantuojalla korjauksessa, niin niihin jätetyn ammottavan aukon myötä ne kelpaavat enää kuiviin maastoihin. Muutenkin niiden saumalangat ovat rispaantuneet niin monesta kohtaa että en oikein enää luota niiden kestävyyteen. Jalassa ne ovat ihanat ja vielä pitävät vettäkin (jos ei kahlaa nilkkaa myöten millä kohdalla on se reikä), mutta laatu oli melkoinen pettymys. 250 euron kenkien soisi kohtuullisella käytöllä kestävän enemmän kuin yhden vaelluskauden.

Näiden lisäksi minulla on myös 11 vuotta vanhat uskolliset Meindlini, jotka ovat kyllä oikein kopsakassa kunnossa vieläkin. Niissä vaan on niin mielettömän jäykkä pohja että pehmeissä maastoissa saan niiden kanssa penikat kipeiksi. Kivikkoisissa tunturimaastoissa ne ovat parhaimmillaan, ja näin jälkikäteen olen ihmetellytkin että miksi jätin ne pois viime kesän reissuilta. Rastigaissalla ja Vätsärissä ne olisivat olleet paremmat kuin pehmeäpohjaiset vakuum ultrat.

Mutta niin. Ne semmoiset peruskäyttöön soveltuvat retkikengät, joilla pärjäisi niin metsässä kuin tunturissakin, puuttuivat, joten aloin vimmatusti tutkia valikoimaa. Ajattelin että kävisin sovittelemassa eri kenkiä, ja paria Lowan mallia sovitinkin, joista toinen oli ihan ok, ja toinen ei istunut ollenkaan. Vikingin kengät kiinnostivat, mutta niissä mietitytti tekstiilinen iltti, kun haluan että kengät ovat täyttä nahkaa. Sitten vahingossa löytyi Torista ilmoitus uudenveroisista Meindl Derby gtx-kengistä, jotka vaikuttivat kiinnostavilta ja kokokin oli oikea. Kaksien Meindlien perusteella uskalsin ne sovittamatta ostaa, kun tiesin että jos mallien välillä ei suuria muutoksia ole niin ne olisivat kutakuinkin sopivat. Niinpä kaupat tehtiin ja tänään sain kengät kotiin.

Lähes uudenkarheat kengät.

Derbyt istuvat jalkaan juuri niinkuin Meindlin kengät ovat tähänkin asti istuneet, eli hyvin, ja koko on sopiva niinkuin olin arvellutkin. Pohjan jäykkyysluokka on B, eli noiden kahden edellisen Meindlieni väliltä. Muutenkin kenkä on noiden kahden välimaastoa: tukevampi kuin Vakuum ultra, mutta pehmeämpi kuin nuo vanhat (ne saattaisivat olla Tunturihaukka-mallia ehkäpä). Plussaa näissä on myös korkea kuminen kivisuoja. Tokihan näin parin tunnin kotikäppäilyn perusteella on mahdotonta arvioida paljoakaan, mutta sanotaan nyt näin että tuntuma on sellainen että jos olisin kaupassa näitä sovittamassa, niin luultavasti lähtisivät mukaan. Eli ensivaikutelma on siis hyvä. Miinusta tulee pohjan heikosta pitävyydestä kostealla kivellä ja puulla. Tuttu juttu Vakuum ultrista, kun taas vanhojen kenkien Vibram-pohja pitää mukavasti liukkaammillakin pinnoilla. Myös pihan viimeisellä jääläntillä kävin liukastelemassa ja totesin jälleen että Meindlin Multigrip-pohja on todella liukas.

Rasvaa pintaan.

Väri hieman tummentui. Paremmaksi tuli minun mielestäni.

Meindlien kokoontumisajot.

Mutta toivotaan nyt että nämä osoittautuisivat hyviksi ja laadukkaiksi jalkineiksi. Varmasti ne pääsevät monenlaiseen menoon vielä tälle kesälle, joten lisäraporttia on kyllä luvassa kunhan kilometrejä kertyy. Ja ainakin nämä ovat mielestäni sievät. Vaikkei asialla suurensuurta merkitystä olekaan niin on se aina plussaa sekin. :D

Kenkien lisäksi tuli päivitettyä myös risukeitin hieman simppelimpään versioon, kun nyt sattui vielä pari Ikean aterintelinettä olemaan joutilaana. Ihan toimiva vekotin siitä tuli kun eilen testattiin. Tässä pohdiskelikaan kevyempiä keitinvaihtoehtoja Trangian rinnalle ja risukeitin olisi yksi vaihtoehto, kunhan löytyisi sellainen pieneen kasautuva kevyt malli. Mutta ensin pitänee joku reissu tehdä tuon olemassaolevan kanssa ennen kuin voi sanoa onko risukeitin meille sopiva ratkaisu.

Sitten tuli tehtyä se aiemmin uhkailemani toppahousujen untuvatäyteprojektikin. En jaksanut panostaa hommaan kunnolla, joten lopputulos on mitä on (esim lokeroita untuville en jaksanut tehdä, joten housuja joutuu vähän pöyhimään ennen käyttöä), mutta kokeilenpa nyt kuitenkin miten ne käytössä toimivat. Lämpimät ne ainakin varmasti ovat, ja painoa 300 g.

Sulkasato.

Untuvaa oli kaikkialla tämän jälkeen...

Ostin myös tässä jokin aika sitten pari varavirtapankkia. Ensimmäisen ostin pääsiäisen reissua varten, mutta sitten kun aloin etsiä siitä tietoa netistä niin törmäsin ennakkotilaustarjoukseen vastaavasta aurinkokennolla varustetusta versiosta, ja tilatahan se piti sekin. Molemmat ovat kapasiteetiltaan n. 8000 mAh, eli pari-kolme kertaa niillä puhelimen lataa. Tuo aurinkokenno toki aurinkoisella säällä voi roikkua repun ulkopuolella ja latailla siinä itseään minkä lataa. Onpahan vähän lisävirtaa kelloon ja tarvittaessa puhelimeenkin retkillä (vaikka yleensä tykkään olla retkillä erossa koko luurista).

Valkea 183 g ja musta 219 g

Ja loppuun vähän kevätkuvia viime päiviltä. Lauantaina olimme miehen kotikotona Temmeksellä ja meikäläisen huoleksi jäi savusaunan lämmitys. Hyvin kai se lopulta onnistui kun saatiin hyvät löylyt aikaan. On siellä vaan niin oma tunnelmansa. Viikonloppuna yritettiin myös lähteä paikallistamaan lähistöltä kuuluvaa teerien pulinaa, mutta teerien sijasta näimmekin telkkiä, västäräkin, joutsenen, metsoja ja palokärjen. Ei siis tyhjä reissu kuitenkaan.

Jalan tilanne on nyt sellainen että sain siihen maanantaina kortisonia ja yhä edelleen se on kipeä, joten ensi viikolle uusi piikkiaika. Kuinka lie pitkällinen riesa tästä vielä tuleekaan...

Kevään eka västäräkki.

Viikonloppuna oli vielä vähän jäätä jäljellä.

Yksinäinen joutsen.

Lauantaina pääsin lämmittämään savusaunaa.

Mukava tunnelma.

Vanni ei oikein arvosta tassutossuja.

Keskiviikkona ei enää ollut juuri jäätä joessa.

Kohta vihertää.

Joku on tonkinut muurahaispesää.

Lintulaudalla riittää asiakkaita.

 

Vihervarpusia ja -peippo.

Järripeippoja