lauantai 30. marraskuuta 2013

Pakkaspäivän kuvia

Jokunen hieman kirkkaampikin päivä mahtui marraskuuhun. Tarkkaa päivämäärää en nyt muista, mutta yhtenä päivänä ehdin töistä kotiin juuri ja juuri ennen kuin aurinko oli ihan kokonaan laskenut. Juoksulenkkareiden sijaan vetäisin jalkoihin vaelluskengät ja lähdin ulkoiluttamaan kameraa metsään ja läheiselle mäennyppylälle (joka on lähitienoon korkeimpia kohtia) siinä toivossa että ehtisin edes jokusen kuvan nappasta ennen kuin tulee pimeä. Aika tiukille meni, mutta jotain sinne kameraan kuitenkin tarttui, enimmäkseen kuitenkin harmaita ja ilmeettömiä kuvia. Loputtomaan hankintalistaani kuuluu myös valovoimaisempi objektiivi tuohon pikkukameraani. Vielä jos valokuvaustaitoa saisi jostain ostettua niin olisin iloinen...

















sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Yö laavulla

Hullua on helppo yllyttää. Kaveri laittoi perjantaiaamuna viestiä että ois yks kiva laavu missä voisi käydä yöpymässä. Vastasin jotain että joo, niin vois ja että mennäänkö samantien? Niinpä löysin perjanatai-iltana itseni Limingasta, Eeronmäen laavulta tulistelemasta.

Kyseessä oli siis testiyöpyminen pikkupakkasessa, eli kohdekin valikoitui siten että se olisi helposti saavutettavissa autolla, jolloin sieltä pääsisi myös kätevästi pois mikäli alkaisi palella. Tämä kyseinen laavu, tai oikeammin ehkä puolikota, sijaitsee valaistun pururadan varrella Limingan virkistysalueella. Otimme siis tietoisen riskin että saatamme törmätä lenkkeilijöihin ja mahdollisesti myös muihin tulistelijoihin. Tosin, uskoimme olevamme ainoat yöpyjät kuitenkin. Kukapa nyt olisi niin kahjo että lähtisi muuten vain marraskuussa yöksi laavulle.

En jaksanut edes ottaa rinkkaa mukaan, vaan pakkasin makuupussin ja alustan päiväreppuun ja loput tavarat (lähinnä eväät ja vettä) piknik-koriin. Mukaan lähti myös muovikassillinen polttopuuta. Tarvittavat vaatteet puin suoraan päälle niin niitä ei tarvinnut raahata mukana. Koirista lähti mukaan tällä kertaa vain Salli, jolla on nyt eniten pohjavillaa. Kävin matkalla vielä ostamassa Halpa-Hallista ohuen solumuovialustan Neoairin alle, koskapa olin unohtanut sellaisen kotoa ottaa. Olen niin neuroottinen tuon Neoairin suhteen, että ilman solumuovialustaa en suostu sitä käyttämään (osuu kuitenkin johonkin terävään ja puhkeaa). Kävin vielä laavun lähellä asuvan kaverin luona synttärikahveilla (tai no, mustaherukkamehulla kun en kahvia juo) ja vasta sitten pääsin viimein laavulle asti.




Olin paikalla noin kahdeksan aikaan illalla. Kävelin muutaman sadan metrin matkan autolta laavulle kantaen selässä reppua ja toisessa kädessä puukassia ja toisessa piknik-koria. Tietysti puukassin toinen kantokahva rikkoutui jo alkumatkasta, ja juuri ennen laavua reväytin vielä vasemman jalkani kun liukastelin jäätyneen vesilammikon päällä. Onneksi matka ei tosiaan ollut sen pidempi, tiedä mitä olisi vielä kerennyt sattua. Kaveri oli jo tehnyt vetotreenin koiransa kanssa pururadalla, joten pääsin valmiille tulille. Neoairin puhaltaminen on aina se koko leiriytymisen ikävin osuus, joten teen sen aina ensimmäisenä alta pois. Niin myös tällä kertaa. Noin 30 voimakasta puhallusta niin patja on täynnä. Sen jälkeen saakin hetken aikaa istuskella paikallaan ja "selvitellä päätä", mutta on tuo kyllä niin hyvä alusta että mielelläni näen sen vaivan jotta saan nukkua yöni mukavasti.



Vaatetta tuli puettua päälle aika reippaasti. Alimaisena merinokerrasto, sen päällä fleecekerrasto, sitten villapaita, toppahousut ja vielä paksu kalvollinen fleecetakki päälimäisenä. Jalassa ohuet merinosukat, paksut villafroteesukat ja niiden lisäksi oikeat villasukat. Vielä buffi kaulaan, karvalakki päähän ja villasormikkaat käteen niin johan tarkeni. Ehkä pientä ylipukeutumista, myönnetään, mutta eipä kyllä ollut yhtään liikaa vaikka pakkasta oli vain se pari astetta. Palelen hyvin helposti, ja siksi juuri en pidäkään talvesta. En tiedä kuinka paljon ja millaista vaatetta pitäisi pukea päälle jos aikoisi tareta ihan kunnon pakkasilla retkeillä. Kulkiessahan sitä kyllä pysyy lämpimänä mutta paikallaan oleminen onkin asia erikseen. Varpaat varsinkin jäätyvät vaikka olisi mitä jalassa. Tämän tulin todistaneeksi viime talvena, kun olimme koirien kanssa poroja paimentamassa Ranualla. Pakkasta oli vain -10 - -15 astetta, jalassa oli jo edellämainitut kolme villakerrosta ja vielä lampaanvillavuorilliset, pari numeroa liian suuret UGGit, ja siltikin varpaat jäätyivät vaikka en edes seisoskellut paikallani koko aikaa.

Paistelimme nuotiolla makkaraa ja keitimme kaakaota iltapalaksi. Kylläpä tulistelu olikin mukavaa taas pidemmän tauon jälkeen. Pururadan valot vähän häiritsivät tunnelmaa, mutta onneksi ne sammuivat kymmenen aikaan, eikä lenkkeilijöitäkään kovin montaa tainnut kulkea ohitse illan aikana. Olisiko ollut 11 aikoihin kun kömmimme makuupusseihin toivoen että paikalle ei eksy murhamiehiä tai muitakaan räyhähenkiä. Lähistöllä oleva hautausmaa toi myös oman pienen jännityksensä, mutta rauhallista porukkaapa nuo tuntuivat olevan "naapurimme".







Yö sujui oikein hyvin ja lämpimästi. Karvalakki osoittautui erinomaiseksi päähineeksi, sillä kun sai suojattua pään lisäksi myös kaulaa ja niskaa ja se pysyi huomattavasti paremmin paikallaan kuin pipo (niitä perhanan karvoja vaan oli silmissä ja suussa). Fleecetakin ja toppahousut otin tietenkin pois pussiin mennessäni, mutta muuten tämä "siperiavaatetukseni" toimi oikein mukavasti pussin sisälläkin. Ei ollut yhtään liian kuuma, juuri sopiva lämpötila oikeastaan. Aamupuolella lämpötila nousi nollan kieppeille ja kosteus alkoi hiipiä myös sisälle makuupussiin. Ei nyt varsinaisesti palellut, mutta sellainen tietynlainen vilu tuli kuitenkin. Koiraparka tärisi aamulla, vaikka silläkin oli solumuovialustan lisäksi vielä fleeceviltti, minun toppatakkini ja oma fleecevuorillinen manttelinsa lämmikkeenä. Tärinä helpotti kun kävimme vähän jaloittelemassa ja syötin sille makkaran. Eipä se paksuturkkinenkaan koira äkkiseltään tarkene ulkona jos se on tottunut nukkumaan sisällä lämpimässä.

Kello taisi olla jotain lähempänä kymmentä kun viimein päätimme nousta ylös. Säätila oli tosiaan muuttunut yön aikana. Maisema näytti tälle:



Niin, juuri kun tässä pari postausta taaksepäin pyhästi vannoin etten lähtisi metsään räntäsateella. Melkein saatoin kuulla metsänhaltioiden pirullisen ilkkumisen kun manailin tätä säätä. Olin tullut huijatuksi! No, turhapa tuo oli enää märistä tässä vaiheessa. Teimme tulet ja päätimme yksissä tuumin että paistamme aamupalaksikin makkaraa. Ei jotenkin huvittanut ruveta saikkaamaan paistinpannun kanssa nuotiolla, risukeittimestä nyt puhumattakaan. Kaakaovedet sentään laitettiin tulille kuumenemaan.








Näin valmistuu aavistuksen parempi kaakaoannos (laihdutusversio. :P)

Jauheen sekaan paloitellaan muutama pala suklaata.

Lisätään kuuma vesi ja sekoitellaan.

Viimeistellään lorauksella kermaa.

Valmista on!

Pikaisen aamiaisen ja kamppeiden kasaamisen jälkeen lähdimmekin takaisin autolle. Illan ohjelmassa oli talliporukan pikkujoulut, joten piti ehtiä käydä suihkussa ja kammata naama ennen niitä. Ei viitsi kuitenkaan savunhajuisena karvareuhka päässä lähteä juhlimaan...






Selvisimme siis hengissä, kiitokset seuralaisille jälleen! Seuraavaksi sitten voisi kokeilla taas hieman kylmempiä olosuhteita, vaikkapa ~-5 astetta voisi olla sopiva. Tänä talvena voisi keskittyä näihin varusteiden ja oman kylmänsietokyvyn testailemiseen, jos vaikka seuraavana talvena sitten ihan oikealle talviretkelle uskaltautuisi... Ahkion ostoakin voisi ruveta miettimään sitten, ja ehkä ihan kunnon talvipussin voisi hankkia ja ja ja... No joo, ehkä en vielä suunnittele kovin pitkälle etukäteen. :P

perjantai 15. marraskuuta 2013

Japanin reissu tammikuussa 2012

Vajaat pari vuotta sitten teimme reissun Japaniin. Reissun pääasiallinen tarkoitus oli veljeni häät, mutta kun sinne asti kerran lähdettiin niin tokihan sitä piti vähän katsella ympärillekin. Majoituimme Tokiossa, mutta teimme myös pienen "roadtripin" niin kutsutulle maaseudulle ja japanilaiseen kylpylähotelliin.

Lento kesti menomatkalla jotain 9-10 tuntia, en muista tarkalleen enää. Kone oli melkein tyhjä joten tilaa oli mukavasti, ja koskapa kyseessä oli yölento niin mikäs siinä oli nukkuessa ja välillä Lars Monsenin Alaska-kirjaa lukiessa. Paluumatka olikin sitten pidempi koskapa jouduimme myrskyn takia jonottamaan lentokentällä toista tuntia että pääsimme ilmaan. En pidä lentämisestä muutenkaan, mutta tuo nousu myrskyn riepotellessa konetta miten sattuu oli jotain karmeaa tällaiselle lentokammoiselle. Huh. Toinen asia, mistä en ollut erityisen riemuissani, oli lentokentällä leijuva savusumu, mikä lienee ihan tavallinen ilmiö vilkkailla lentokentillä (ja suurkaupungeissa yleensäkin). Kyllä siellä tuli tosiaankin ikävä Lappia ja puhdasta ilmaa. Mutta tuon nähtyäni en jaksa enää potea kovin huonoa omaatuntoa siitä että omistan auton. :P Ei tätä maapalloa taida enää mikään pelastaa.

Japanissa oli tammikuun lopussa suunnilleen samanlainen sää kuin täällä Oulun korkeudella huhti-toukokuussa. Kasvillisuudesta näki että luonto lepäilee, mutta aurinko paistoi ja lämmittikin mukavasti. Kylmä, kova tuuli ja yöpakkaset kuitenkin muistuttivat talvesta.






Japanilaiset ovat kohteliasta väkeä. Alussa se kumartelu ja yltiömäinen ystävällisyys tuntui mukavalta, mutta viikon loppupuolella alkoi suomalaista juntti-einaria jo vähän kyllästyttää moinen pokkurointi. Tuli sellainen vaivaantunut olo: "ei tarvi oikeesti. Näytä vaan ihan rauhassa hapanta naamaa, vituttaa sua kuitenki oikeesti." Vähän käy sääliksi. Olisi kauheaa jos itsekin joutuisi kokoajan kumartelemaan jollekin. Viihdyn paremmin täällä perusvittuuntuneiden ihmisten luvatussa maassa. :P

Kävimme pienen mutkan Tokion "keskustassa". Hirmuisen siisti kaupunki, ei yhtään roskaa missään. Joko ihmiset ovat fiksuja kun eivät sotke (Suomessa kun on tapana rikkoa kaikki mitä irti lähtee ja heitellä roskia sinne tänne jne) tai sitten heillä on vain paljon siivoojia. Lintuja kaupungissa ei ole, ovat kuulemma myrkyttäneet ne. 

Kävimme kauppakeskuksessa mutta eihän sieltä oikein osannut mitään ostaa. Koiratarvikeliikkeessä meinasin saada kohtauksen: kauppa oli täynnä erilaisia koirien vaatteita ja bling-bling-juttuja. Ei siis mitään oikeita koiratarvikkeita. Juu, en ostanut tuliaisia koirille. Kadullakin näin muutamia koiria ja huh huh. Pienet koirat olivat kaikki rattaissa, mikä on ehkä sinänsä parempi etteivät tallautuneet ihmisten jalkoihin, mutta pakkoko niitä on kauppakeskuksiin ylipäätään viedä. Yksi isompi koira, rotikka muistaakseni, käveli itse, mutta sillä oli lippis ja aurinkolasit päässä. Vähän erilaista koiranpitoa kuin meillä. 







Sitten lähdimme Tokion ulkopuolelle "maaseudulle", joka oli meikäläisen näkökulmasta katsottuna enemmän kaupunkia kuin Oulun keskusta. Mutta, kaikki on suhteellista. Ainakin siellä oli puistoja ja näin ollen vähän enemmän luontoa. 


Kastanja



Päämääränämme oli japanilaishotelli, joka oli siis eräänlainen kylpylä. Hotellissa oli altaita, joihin oli johdettu kuumien lähteiden vettä ja joissa sitten kylvettiin. Rentouttavaa kyllä, mutta vesi oli turhan kuumaa. Ulkoaltaassa oli miellyttävämpää kun pystyi vilvoittelemaan pakkasilmassa. Huoneemme oli japanilaistyyliin sisustettu mataline pöytineen ja bambumattoineen. Myös vuoteet sijattiin huoneen lattialle.

Kylvyn jälkeen menimme japanilaiselle illalliselle. Olihan kokemus sekin. Kalaa, kalaa, kalaa, kasviksia, kalaa, äyriäisiä, kalaa... ja raakana tottakai. Ainoa mauste oli soija ja wasabi. En voi sanoa että olisin pitänyt näistä eväistä kauheasti, mutta kokemuksena tämäkin oli varsin mielenkiintoinen. Ainakin japanilaiset syövät terveellisesti. Sama meno jatkui aamiaisella, jossa oli tarjolla, yllätys yllätys, kalaa! Ja semmoisia...mitäköhän ne ovat, valkoisia ohuita madon näköisiä jotain. Mereneläviä kai nekin. Muistelen olleeni rohkea ja syöneeni mustekalan lonkeronkin, kaikkine imukuppeineen päivineen. 

Paluumatkalla pysähtelimme jälleen nähtävyyksiä ihailemaan. Kävimme katsomassa paria vesiputousta sekä wasabiviljelmää ja vanhaa linnaa. Kävimme vielä lounaalla, missäpä muuallakaan kuin sushiravintolassa. 














Semmoinen reissu se. Olihan tuo todella mielenkiintoista käydä ja nähdä aivan erilainen kulttuuri ja luonto. Ehkä voisin käydä joskus uudelleenkin (tosin se lentäminen ei edelleenkään houkuttele), joskus keväällä kirsikankukkien aikaan. Mutta olihan se mukava palata kotiinkin sieltä ihmisvilinästä, olla ihan rauhassa ja syödä normaalia ruokaa.