Lomareissun yhteenveto ja kenkäpurnausta

Siinä se taas hurahti kolme viikkoa pohjoisessa. Muutama retki ja sitten ihan vain mökilläoloa ja pientä kunnostushommaa sisältyi tähän reissuun. Niin ja kävihän meillä vieraitakin. Ilmat eivät olleet ihan niin hienot kuin viime vuonna, mutta eipä noissa silti suurempaa valittamista ollut. Muutama kunnon sadepäivä sattui onneksi mökilläoloajalle ja niistä otettiin kaikki ilo irti ihan vain makaamalla ja lukemalla. Viisi pokkaria taisi reissun aikana tulla koluttua läpi.

Retkistä enimmäinen suuntautui Finnmarkiin, missä olin jo nyt kolmatta kertaa samalla alueella, suvun perinteisillä kalapaikoilla. Toinen reissu oli pienoinen pikataival Paistunturin erämaan korkeimmalle huipulle Gaimmoaiville ja takaisin. Tarkoitus oli olla kaksi yötä, mutta kävelin vahingossa sellaisia päivämatkoja että ei siihen toista yötä enää saanut mahtumaan. Hieno reissu kuitenkin ja sääkin oli miltei helteinen. Kolmas ja viimeinen retki tehtiin Vätsärin laitamilla. Kolmen yön retkellä käveltiin vähän ja tulisteltiin paljon. Näistä tulee tietenkin kaikista omat raporttinsa tänne jossain vaiheessa.

Auton mittariin kertyi kilometrejä yli 4000 ja maisemia tuli nähtyä. Hyvä reissu siis kaikinpuolin ja nyt on hyvä hengähtää hetki kotosalla ennen viikonloppua, jolloin olisi lähtö ruskareissulle.

Ruskan merkkejä jo.

Savulohta vieraille.

Riekonmarjoissakin jo syysväriä.

Sieniä on runsaasti.

Kamera oli vähän itse säädellyt asetuksia. Ihan noin pitkällä ruska ei oikeasti ollut.

Pakollinen maisemakuva Skadjaroaivilta.

Tuulentuivertama tunturikoira.

Päiväkävelyllä.

Teno.

Nilijokisuu.

Kokonainen perhe kärpässieniä.

Auringonlaskun värejä.

Mustikanlehdetkin ovat jo punaisia.

Tatteja oli valtavasti.

Kiersimme Sulaojan luontopolun.

Sulaojan väinönputkia.

Usva-aamu.

Hälvenemään päin jo.

Norjalaisia ribsejä. Hyviä!

Vähän lisää usvaa.

Norjalaista limpparia. Melkoista sokerilientä, mutta tuossa ollaan selkeästi Vanni ja minä niin oli pakko ostaa. :P

Sadepäivän iloksi vähän muurikkalättyjä.

Kotimatkalla piipahdimme mutkan Partioaitassa Saariselällä, ja aikalailla heräteostoksena sieltä tähti mukaan uudet kengät. Otin tälle reissulle mukaan kaikki kolmet Meindlini, joista uusimmilla, Derbyillä kävelin Finnmarkin ja Vätsärin reissut ja vanhimmilla Paistunturin reissun. Vakuum ultrat olivat mukana lähinnä päiväretkiä varten ja muutaman pikku lenkin niilläkin heitin.

Finnmarkissa jo menomatkalla kantapäät hiertyivät pahasti ja oikean jalan päkiäosa kipeytyi ja varpaat alkoivat tikkuilla. Vasemmalla jalalla meni hieman paremmin, mutta loppumatkasta sekin alkoi kipuilla. Rakkolaastaristakaan ei jostain syystä ollut enää apua (vaikka yleensä se auttaa olemassa olevaankin rakkoon), vaan paluumatkalle lastasin kenkään sen verran paljon sukkaa että jalka ei varmasti päässyt liikkumaan kengässä milliäkään. Ei mitenkään mukava ratkaisu, mutta pakollinen jotta kantapäät olisivat olleet edes osan matkasta kivuttomat. Oikea jalka kipuili paluumatkallakin jonkin verran, muttei niin paljon kuin menomatkalla. Tokihan tuommoinen 16 kilsan kertarykäisy rinkan kanssa vain parilla pikkupaussilla on äkkiseltään aikamoinen rasitus jaloille, etenkin vinksahtaneille sellaisille, että en sitten tiedä minkä verran noista kivuista voi kenkiä syyttää.

Paistunturin reissulle päätin tosiaan ottaa nuo vanhat Meindlini, joiden kanssa aiemmin ongelmaa on ollut vain pehmeillä poluilla jäykän pohjan aiheuttamasta penikkakivuista. Ensimmäinen päivä menikin oikein mukavasti, oikean jalan varpaat puutuivat hieman, mutta pääasiassa jalat olivat kivuttomat. Toisen päivän alkumatkalla sitten alkoi kantapään kohdalla jalkapohjassa sekä päkiän kohdalla tuntua hiertymistä vasemmassa jalassa. Periaatteessa järjen olisi pitänyt jo tuossa vaiheessa puuttua peliin ja käskeä pysähtymään ja laittamaan rakkolaastari myös kantapohjaan (kantapäät olin laastaroinut varalta jo ennen lähtöä). Mutta enpä vain pysähtynytkään, eihän mulla ollut enää "kuin" 15 kilsaa kivistä laskeutumista alas tielle. Tuosta eteenpäin jokainen askel oli yhtä tuskaa, mutta hammasta purren vain kävelin eteenpäin. Mökillä sitten totesin että päkiässä ja kantapohjassa oli suurensuuret rakot, ja käveleminen oli melkoisen tuskaista ilman kenkiäkin. Puhkaisin kantapohjan rakon, joka oli se kipeämpi noista, ja siitä se onneksi pikkuhiljaa alkoikin parantua. Vanhojen Meindlien pohjalliset lensivät takkaan samantien. Ne, kuten noiden muidenkin Meindlien alkuperäiset pohjalliset ovat jotenkin typerää materiaalia, joissa jalka pääsee liukumaan ja siten myös hiertymään. Ja olivathan nuo tietenkin jo elämää nähneetkin 11 vuoden aikana.

Vätsärin reissun kenkävalikoimaa vatuloinkin sitten huolella. Kivikkoon halusin jäykemmät pohjat kuin Vakuum Ultrissa, mutta noilla vanhoilla kengillä en halunnut lähteä. Niinpä päätin antaa Derbyille vielä mahdollisuuden ja varustauduin rakkolaastareilla ja tuplasukilla, ja sivelin vielä jalkapohjat vaseliinilla ennen lähtöä. Pohjallisina toimivat villaiset Viva winter-tukipohjalliset, jotka sain viime syksynä testikäyttöön. Niiden kanssa jalka ei pääse liikkumaan kengässä, ja samalla ne myös tukevat lättänöitä kinttujani. Tällä kokoonpanolla reissu sujui jalkojen osalta oikein mukavasti, eikä oikean jalan päkiä ja varpaatkaan kovin paljoa oikutelleen, mitä nyt vähän muistuttelivat olemassaolostaan.

Alan jo siis olla hieman epätoivoinen kenkien suhteen, joten päätin sitten hetken mielijohteesta kokeilla vaivaisille jaloille suunniteltuja Hanwag Alta bunion- kenkiä. Liikkeessä sovittaessa ne tuntuivat jaloissa oikein mukavilta ja kalvottomuus ja nahkainen sisusta vaikuttavat hyvin kiinnostaville. Myös pohjan pitävyyttä arvostan aika pitkälle, ja ainakin liikkeen kuivilla kivillä ja koivunrungoilla kokeillessa se tuntui olevan kohdillaan. Varmuuden kenkien sopivuudesta tietenkin saan vasta kymmenien käveltyjen kilometrien jälkeen, joten vielä en sano mitään suuntaan enkä toiseen. Vedenpitävyyskin mietityttää, vaikka säännöllisen rasvaamisen pitäisi kyllä pitää nahka vedenpitävänä.Koko on numeroa suurempi kuin oma kokoni, mutta kun tykkään käyttää paria sukkaa päällekkäin, niin tilaa saa ollakin. Eipä ainakaan varpaat ota kiinni kengän kärkeen. Aika näyttää miten näiden kanssa käy. Tuo oikean jalan kipuilu tuskin on kengistä kiinni, mutta rakoista alan olla saanut tarpeekseni. Toki rakkoja nykyään tuleekin helpommin, kun talvella liian pienet juoksukengät hiersivät molemmat kantapäät verille asti. Onneksi on Combeed...

Hanwag Alta bunion.

Wibramin pohjat (ja aamuiselta puolukanpoimintareissulta jäänteitä)

Innolla odotan, mille tämä nätti vaalea nahkasisus näyttää muutaman reissun jäljeen. :P

Kupson kutsu

Kevään ensimmäinen rinkkaretki suuntautui Pudasjärven ja Puolangan rajamaille, Kupsonvaaralle ja siellä olevalle Kupson kutsu-nimiselle luontopolulle. Tarkoitus oli alunperin olla metsässä koko viikonloppu ja poiketa myös Jaurakkavaaran puolella, mutta talvi yllätti retkeilijät, joten reissu kutistui yhden yön retkeksi.

Perjantai-iltapäivällä lähdimme Puolanka-Pudasjärvi-tien varresta polulle ja otimme kohteeksemme Lumous-nimisen kodan, jossa olimme ajatelleen viettää ensimmäisen yön. Alkumatka sujui leppoisasti helpohkoa polkua pitkin. Sää oli pilvipoutainen, lämpöasteita vähän alle kymmenen, ja välillä taisi jokunen vesipisarakin taivaalta tulla. Ensimmäinen pysähdys oli Elämys-nimisellä paikalla, missä oli laavu sekä avoin sauna kirkasvetisen puron varressa. Emme kuitenkaan jääneet saunomaan vaan jatkoimme kohti kotaa. Pian tulimmekin melkoisen rinteen juurelle, mistä alkoi reipas nousu ylös vaaralle. Tässä saimme jo hieman esimakua tulevasta lumitilanteesta.

Reppukausi alkoi koirillakin. Vanni ei varsinaisesti rakasta reppuaan.

Mustoa ei reppu haittaa. Poika on iloinen kun pääsee retkelle.

Pikkureppuunpa mahtuikin viikonloppuretken kamppeet.
(huomaa sävy-sävyyn olevat kroksit).

Polulle mars!

Mukavannäköistä polkua.

Elämys-saunassa saunominen olisi varmasti mukava elämys.

Nätti pikkupuro.

Lunta oli täälläkin vielä.

Jokainen menossa eri suuntaan.

Ylhäällä odotti kuitenkin varsin palkitseva näky: Komea kota ja sen edessä näköalatasanne ja hieno maisema. Kota oli myös sisältäkin oikein siisti ja viihtyisä, joten paikka oli oikein kelvollinen yöpymiseen. Vettä kodan lähellä ei ollut, mutta kartan mukaan jokusen sadan metrin päässä pitäisi olla lähde, joten lähdin kattilan kanssa sitä etsiskelemään. Löysin kuin löysinkin hetteikön ja siitä virtaavan soman pikkupuron ja sain jopa tuotua sieltä kattilallisen kodalle saakka kaatumatta. Ehkäpä ei olisi pahitteeksi kantaa sitä vesipussia aina mukana tällaisten tilanteiden varalta. Oli meillä toki useampi pullollinen vettä mukana, mutta yllättävän paljon sitä menee ruoanlaittoon ja tiskailuunkin illan aikana. Mies kävi vielä myöhemmin toisen reissun lähteellä, jotta meillä olisi vettä myös aamulla valmiina.

Saapuminen kodalle.

Näköala oli upea.

Asetuimme taloksi.

Jo tullessamme kodalle kuulimme hakkuuaukiolta teerien pulinaa, ja hetken kodassa oltuamme huomasin isossa haavassa istuvan ison teerikukon, joka suhahteli kuuluvasti. Hetkeä myöhemmin teeri oli poissa, ja toisen suuren puun latvassa istui pöllö. Kiikareillakaan emme nähneet tarkemmin, jotta olisimme voineet määrittää lajin, mutta jokin keskikokoa oleva pöllö se oli.

Iltapalaksi oli tälläkertaa lihapullia ja pottumuussia sekä kermakastiketta. Jälkkäriksi söin vielä valkohomejuustoa ja suolakeksejä. Nälkään ei siis näännytty tälläkään reissulla. Ruoan jälkeen alkoikin jo makuupussi kutsua, eikä unta tarvinnut pitkään houkutella.

Illallinen.

Jälkkäri.

Aamulla heräilimme joskus kuuden jälkeen ja saimme ihailla usvan peittämää maisemaa. Aamupuuron ja -teen ja -kahvin jälkeen pakkailimme tavarat kasaan ja lähdimme vielä kameroitten kanssa lähteelle täyttämään vesipullot ja sitten lähdimme jatkamaan matkaa.

Vielä hetki sitten ne olivat niin sievästi vierekkäin, mutta kun menin kaivamaan kameran esiin...

Aamu-usvaa.

Puurovedet tulilla.

Maisema-aamiainen.

Miehellä taas astetta paremmat eväät.

Vesipullontäyttöä.

Raikasta lähdevettä.

Vanhan kuusimetsän taikaa.

Usva jo hälvenemään päin.

Jaurakkajärven rannoilta on ollut isoisoäitini (joka muuten täyttäisi tänään 128 v jos eläisi) kotoisin.

Kiersimme polkua tietenkin vastakkaiseen suuntaan kuin se oli tarkoitettu kierrettäväksi, mikä kostautui myöhemmin. Ylemmäs noustuamme lunta alkoi olla enemmän ja enemmän ja lopulta olosuhteet olivat hyvinkin talviset. Lunta oli ihan tasainen, noin polviin asti yltävä kerros jokapuolella, ja hanki kantoi ja upotti juuri ärsyttävimmässä mahdollisessa suhteessa, eli ei oikein kumpaakaan. Polku oli merkitty vain toiseen kulkusuuntaan, ja kun me kiersimme väärään suuntaan, niin lumessä polku oli jatkuvasti meiltä hukassa. GPS ja Retkikarttakin näyttivät sijaintimme jokusen kymmenen metriä vikaan kaiken aikaa, joten täytyi vain ahkerasti vilkuilla taaksepäin ja etsiä reittimerkkejä aina silloin kun satuimme olemaan polulla. Pääsääntöisesti kuitenkin saimme seurailtua polkua, ja tässä vaiheessa teimme päätöksen ettemme lähtisi Jaurakkavaaralle pohnostamaan, vaan pitäisimme lounastauon Keidas-laavulla ja jatkaisimme siitä takaisin autolle samana päivänä. Onneksi ilma oli lämmin, joten märät housunlahkeet eivät suuremmin haitanneet. Olikin vähän hassu tunnelma kun maassa oli talvi ja ilmassa kesä samaan aikaan.

Lunta näkyvissä.

Yhä talvisemmiksi käyvät maisemat.

Yksi monista valtavista keoista.

Tikan valtakuntaa.

Maata näkyvissä taas pitkän lumitaipaleen jälkeen.

Näköalaa Isolle lohilammelle.

Keidas-laavu oli nätillä paikalla Ison lohilammen rannalla. Lampi oli vielä jäässä, mutta laavun ympäristössä oli maa sula. Laavulle paistoi aurinko ja ilma oli kesäisen lämmin. Puita ei juurikaan ollut, mutta jonkinlaiset risutulet saatiin aikaan ja ruokavedet lämpimäksi. Miehen lounas oli valmis kanarisotto itsekuivatulla kanalla terästettynä. Ihan syötävää evästä, joskin kuivakanat olisi vaatineet vähän pidemmän liotusajan, eikä jokin mauste olisi ollut pahitteeksi. Itse söin vain nuudeliannoksen tällä tauolla. Paikka ja sää olivat kyllä niin miellyttävät, että tuolla olisi voinut pidemmänkin tauon pitää, eikä se yöpaikkanakaan olisi hullumpi ollut, jos alkuperäiset suunnitelmat olisivat toteutuneet.

Risutulet saatiin aikaan.

Ja lounasvesi lämpimäksi.

Pikalounas suoraan kattilasta.

Keidas-laavu.

Lähtösuuntimia otetaan gepsistä.

Laavulta lähdettyämme kadotimme jälleen polun. Lammesta lähtenyt puro kuohui melkoisena koskena, ja yritimme etsiä polkua, joka luultavasti olisi mennyt jostain helpohkosta paikasta puron yli. Emme kuitenkaan sitä löytäneet, mutta pääsimme yli vanhoja kaatuneita puita pitkin ja pian puron jälkeen yhytimme polunkin jälleen. On se muuten aika jännä miten äkkiä polku katoaakaan lumen alla, ja miten hankala sitä onkaan taas löytää.

Melkoiset kuohut purossa.

Loppumatkasta lumi onneksi oli koko ajan vähenemään päin. Yhden sulavesipuron kohdalla jouduimme melkoiselle jäätikölle. Ja juuri kun edellisessä postauksessa mainitsin noiden kenkien liukkaista pohjista... Pystyssä pysyttiin ja tultiin melkolailla kommelluksitta takaisin autolle. Matkalla teimme päätöksen että menemme mökille jatkamaan vapunviettoa ja retkeilemme lisää sitten seuraavalla kerralla.

Kaksilatvainen kuusi.

Jäätikkö keskellä metsää.

Kaikenlaista eläjää sitä löytyykin.

Kuva ei kerro totuutta noiden jättiläisten koosta.

Jälleen yksi sievä puro.

Kanervat olivat vielä lintassa lumen jäljiltä.

Raidankeuhkojäkälä. Sievä.

Ruottalaiset housut kastuivat lahkeista likomäriksi, kun taas norjalaiset säilyivät miltei kuivina.

Tekaisin ennen lähtöä kameralaukulle hihnat, joilla voi ankkuroida laukun viilekkeisiin. Pistolukolla yhdistettynä ne taas
 toimivat normaalina olkahihnana.

Perinteiset paluujuomat.

Mukava aloitus retkikaudelle. Toki vähän jäi harmittamaan tuo retken kutistuminen aiottua lyhyemmäksi, mutta tämmöstä se on keväällä. Reitti oli oikein mukava ja metsä komeaa kuusikkoa, voisi ihan hyvin kiertää uudelleenkin joskus ilman lunta. Ja se Jaurakkavaara on myös käytävä tutkimassa joskus vaikkapa päiväseltään.

Uudet kengät joutuivat aikamoiseen testiin varsinkin vedenpitävyyden osalta, ja olihan tuossa maastossakin paikoin haastetta. Eikös sitä kaikissa oppaissa kehoteta ostamaan uudet kengät netistä käytettynä sovittamatta ja siten, että ne tulevat päivää ennen suunniteltua reissua? Juu ei mennyt ihan oppikirjojen mukaan, mutta ainakin tässä jos missä kengät pääsivät näyttämään todellisen luonteensa. Lopputuloksena kuivat, kivuttomat ja rakottomat jalat, joten enpä voi olla muuta kuin tyytyväinen tässä vaiheessa. Myös uusi Bergansin reppu oli mukana, ja vähän yllättävästi siihen mahtuikin ihan mukavasti viikonloppuretken kamppeet. Lähtöpaino oli 12 kilon luokkaa ja sen kuorman tuolla vielä kantaa suht mukavasti, joskin siinä alettiin olla jo vähän äärirajoilla painon kanssa. Vähän hartiat meinasivat kipeytyä, ilmeisesti viilekkeet ovat minulle vähän kapeat, sillä en muista että Abiskon kanssa olisi pahemmin moista ongelmaa ollut. No, kyllä tuossa ihan siedettävissä rajoissa vielä oltiin, joten en suuremmin jaksa asiasta huolestua. Tee-se-itse-untuvahousut ajoivat asiansa hyvin, samoin omatekoiset pakkauspussukat. Risukeitintä ei tarvinnut käyttää tällä kertaa, mutta sen toimivuushan me testattiin jo kotona. Virtapankki matkusti repun ulkopuolella keräämässä itseensä virtaa auringosta, mutta sitä en tarvinnut kuin vasta mökillä puhelinta ladatessa, joten aurinkokennon teho jäi vielä arvoitukseksi.

Lonkka on onneksi ollut nyt paremmassa kunnossa viikonlopun. Öisin sitä on särkenyt enemmänkin, mutta kävellessä se ei oikutellut, mitä nyt pari kertaa vähän vihlaisi kun jouduin nousemaan lumihangessa tuon kipeän jalan varaan. Kunpa se piikki nyt alkaisi tepsiä ja pääsisi jatkamaan normaalia elämää. Pikkuhiljaa yritän jättää kipulääkettäkin vähemmälle, niin siinäpä se nähdään tarviiko toisen piikin vielä ennen kuin tokeentuu, vai pärjätäänkö yhdellä.

Ps. Erään lukijan toiveesta suurensin vähän blogin tekstifonttia. Toivottavasti nyt lukeminen on helpompaa. :)