Helatorstain retki Manamansalossa

Helatorstaille oli luvassa hieno, lämmin ja aurinkoinen päivä, joten päätimme käyttää sen retkeilemällä Manamansalon upeilla mäntykankailla. Lähtö kotipihasta jo ennen kahdeksaa aamulla, ja puoli kymmenen maissa nakkasimme reput selkään Syväjärven P-paikalla. Jo alkumatkasta tuli lämmin, joten kevyt vaatetus oli ihan nappivalinta.

Ensimmäiset kilometrit kuljettiin polkujen labyrintissä ja miltei jokaisen taukopaikan kohdalla harhailtiin tovi etsien reittimerkkejä. Välillä myös käppäiltiin metsäautoteillä ja yliteltiin asfalttiteitä. Tällä pätkällä oli kuitenkin nättejä kirkasvetisiä pikku lampia, joissa uiskenteli jos jonkinnäköistä vesilintua. Tien pohjoispuolelle kun päästiin, niin alkoi oikealla polulla pysyminenkin olla helpompaa ja mitä pidemmälle makkaraniemen kärkeä kohti mentiin, niin sitä erämaisemmaksi kävi tunnelma. Ihan kunnollista erämaafiilistä tuolla ei ehkä pystynyt saavuttamaan, mutta suht rauhallisen tunnelman kuitenkin.

Syväjärveä.

Alkumatkaa.

Viimeisiä jäitä viedään.

Tätä voisi jo sanoa helppokulkuiseksi.

Painanteen tulipaikalla pidimme pienen reputtoman tauon. Paikalle tuli myös toinen pariskunta, jotka olivat matkalla Makkaraniemen takkatuvalle tulistelemaan. Sinne mekin olimme alunperin suunnitelleet evästaukoa, mutta nyt aloimme suunnitella uutta taukopaikkaa, koska viihdymme paremmin omissa oloissamme. Metsäpalovaroitus oli voimassa, joten tulia ei voisi avoimilla tulipaikoilla tehdä. Olimme kuitenkin varautuneet asiaan ja ottaneet risukeittimen mukaan, joten taukoa voitaisiin kyllä hyvin pitää muuallakin.

Kaukana järvenselällä oli vielä ihan kunnon jää.

Ei ihan uusi kyltti.

Matka jatkui niemenkärkeä kohti ihan Oulujärven rannan tuntumassa. Kauempana Niskanselällä oli vielä ihan vankka jää, mutta rannat olivat pitkältä matkalta jo sulat. Joskin ihan rannan tuntumassa oli paikoin vielä jäätä. Jossain kohtaa laskeuduimme alas hiekkarannalle kävelemään. Melkein kuin olisi merenrannassa ollut. Kävi mielessä että kuinkahan paljon tuolla viliseekään punkkeja, mutta lopulta emme tainneet saada yhtään kyytiläistä koiriin tai itseemme. Vaikka sääsket, mäkärät, paarmat jne ovat vastenmielisiä, niin punkit ovat jotain aivan kammottavan yököttävää. Hyvänä kakkosena tulevat hirvikärpäset.

Kuka lie tallustellut tästä harakanvarpaineen.

Näidenkin jälkien jättäjä olisi kiinnostava tietää.

Ei tätä turhaan kutsuta Kainuun mereksi.

Tästä merestä voi kuitenkin juoda.

Välillä liukasteltiin jäälläkin.

Makkaraniemi rakennuksineen oli oikein nätti paikka, mutta moikattuamme tulistelijat jatkoimme matkaamme. Jonkin matkan päästä niemen itärannalta löytyi mukava hiekkainen rinne, jonne jäimme pitämään taukoa. Risukeittimenkin uskalsi hiekalle laittaa, ja sain eväänä olleen mikropitsan lämpimäksi. Kuumaa juotavaa ei kaivattu, sillä aurinko porotti rinteeseen miltei kuumasti.

Itäpuolinen ranta olikin jo paljon märempää. Lintujen paratiisi.

Kohtalainen korvike makkaralle.

Hyvin lämpeni risukeittimelläkin.

Tauon jälkeen olikin enää muutaman kilometrin matka takaisin autolle. Helppoa polkua sievässä mäntymetsässä oli miellyttävä kulkea ja matka taittui nopeasti.

Minua vähän huvittaa tuo hiippalakki. :D

Särkisen tulipaikka oli oikein siisti ja viihtyisä.

Semmoinen päiväretki se. Reilut 12 kilsaa kuljettiin reippaassa neljässä tunnissa taukoineen päivineen. Välillä pysähdeltiin tiuhaan, mutta välillä mennä viiletettiin kuuttakin kilometriä tunnissa. Manamansalo on mukava retkikohde tällaiseen leppoisaan päiväretkeilyyn. Syvät, kirkasvetiset suppalammet ovat mukavaa vaihtelua metsämaisemaan, ja pitkät hiekkarannat tarjoavat varsinkin lämpiminä kesäpäivinä mukavia levähdys- ja uintipaikkoja. Tulipaikat olivat oikein siistejä ja viihtyisiä, mutta jossain oli kyltti mikä ilmoitti leiriytymisen olevan kiellettyä muualla kuin leirintäalueella, joten yökuntiin tuonne ei kannattane lähteä ettei tule huutia.

Menomatkalla ostin tällaisen, lähinnä tuon pakkauksen takia kun ensiapuvermeille piti saada jonkinlainen paketti.
Mutta eipä haittaa vaikka siinä tulee mukana niitä ea-tarvikkeitakin.

Lossin kyydissä.

Tämä viikonloppu meneekin taas rauhallisissa merkeissä kun kävin tänään hakemassa toisen kortisonipiikin tuohon koipeeni. Alkuviikosta jo näytti että kipu alkaa helpottaa, mutta kun keskiviikkona yritin olla ilman tulehduskipulääkettä ensimmäistä kertaa yli kuukauteen, niin ilta ja yö olivat taas yhtä tuskaa. Onneksi aamu oli jo helpompi, ja jännä kyllä, kävellessä kipua ei niinkään tunnu (toki lääkkeellä on vaikutusta myös), joten retkelle päästiin lähtemään. Koska lääkäri oli ensimmäisen piikin laitettuaan kehottanut ottamaan toisen, mikäli kipu ei viikon aikana helpottaisi, niin otin ja varasin samantien ajan. Nyt onkin hyvä sauma lepuutella jalkaa viikonlopun yli. Seuraavaksi pitäisi hakeutua fyssarille ja toivoa että voisin joskus taas liikkua normaalisti. Juoksemaankin tekisi mieli, mutta täytyy nyt malttaa odottaa hetki. Kunto on varmaan aivan onneton pitkän tauon jälkeen.

 Tämän lisäksi kuukausi sitten poistetun viisaudenhampaan kuopan reunalta puskee jotain terävää ulos ikenestä ja suu on myöskin kipeä. Ei kai se auta kuin ruveta alkuviikosta soittelemaan hammaslääkäriinkin. Onneksi tähän jakuvaan kipuun alkaa jo tottua. Saan varmaan kohta vaihtaa blogin aiheen retkeilystä sairaskertomukseksi tällä menolla. :P Mutta silti täytyy muistaa, että nämä mun ongelmat on vielä melkoisen pieniä kun ajattelee mitä kaikkea pahempaa voisikaan olla.