Pitihän se vielä yksi reissu tälle syksyä tehdä. Kohde on ollut selvillä jo kesästä asti: Hossaan mennään, minnepä muuallekaan. Halusin päästä tänäkin vuonna, kahden edellisen vuoden tapaan, Hakokosken laavulle yöpymään, joten eipä auttanut muu kuin pakata rinkka, hypätä autoon ja ottaa suunta kohti itärajaa. Onneksi tuota reissukaveria ei ole kovin vaikea puhua ympäri.
Viime viikolla tein myös toisen reissun, joka suuntautui Kuopioon ja oli varmasti tähänastisen elämäni raskain reissu. Kävin nimittäin jättämässä viimeiset hyvästit rakkaalle mummilleni. Sain keskiviikkoaamuna kuulla hänen tilansa huonontuneen radikaalisti ja heti tuli sellainen tunne että nyt tai ei koskaan. Niinpä livistin töistä heti kun pääsin, nakkasin koirat kotiin ja lähdin. Ja onneksi lähdin. Ilta sairaalan teho-osastolla oli rankka kokemus mutta en silti kadu hetkeäkään että menin. Kaikki tapahtui niin nopeasti. Vielä muutama viikko sitten hän eli normaalia arkielämäänsä omassa kodissaan ja nyt on poissa lopullisesti. On tätä vaikea käsittää, mutta sellaista elämä välillä on, yllätyksiä täynnä, eikä aina niin mukavia sellaisia. Elämä jatkuu, ja kai se surukin aikanaan helpottaa. Hyvää matkaa mummi!
Hossanreissu oli tosiaan ollut suunnitteilla jo pidempään, ja hetkeäkään en edes ajatellut että peruisin reissun vaikka torstai-iltana voimat olivat todellä vähissä kaiken järkytyksen, pitkän ajomatkan ja vähien yöunien jälkeen. Hyvin nukuttu to-pe-välinen yö kuitenkin pelasti paljon ja niinpä lähdimme perjantaina iltapäivällä ajelemaan kohti Hossaa. Olimme onneksi suunnitelleet hyvin leppoisan reitin ja maltillisesti kilometrejä, nautiskelureissun, jolla nukkuisimme pitkään ja lorvailisimme laavuilla kaikessa rauhassa. Perjantai-illalle kävelymatkaa tuli vain vajaat pari kilometriä, ja ehdimmekin Hakokoskelle juuri ennen pimeää.
|
Reittimme. |
Ilta kului niinkuin yleensäkin retki-illat menevät. Ensimmäisenä nuotio tulille, sitten peti valmiiksi ja makuupussi pöyhistymään, vedet lämpiämään ja koirille ruoka. Sitten voikin rauhoittua istumaan tulille ja nauttimaan elämästä. Ihailimme tähtitaivasta ja puiden takaa kajastavaa kuunpuolikasta ja kuuntelimme kosken tasaista kohinaa. Untakaan ei tarvinnut paljon houkutella, nukahdin kesken kaverin höpötysten ja vetäisimmekin heti kerralla 11 tunnin yöunet. Olen ilmeisesti viimeinkin oppinut nukkumaan retkioloissa kunnolla. Yleensä olen aina nukkunut eka yön melko katkonaisesti, mutta nyt nämä muutama viime reissu ovat menneet nukkumisen kannalta aivan loistavasti.
Aamulla emme pitäneet kiirettä, vaan tulistelimme kaikessa rauhassa ja paistelimme perinteiset munat ja pekonit nuotiolla. Tällä kertaa aamupalalla oli myös halloumia. Oikein hyvä karppiaamiainen (vaikken itse varsinaisesti edes karppaa).
Matka jatkui vasta joskus puolenpäivän jälkeen. Sää oli pilvinen mutta ei onneksi satanut. Sen verran vilakka oli, että G-1000-takki villapaidan ja merinopaidan lisänä ei ollut yhtään liikaa. Onneksi otin senkin mukaan vaikken alunperin aikonut. Yleensä olen poutasäällä kulkenut pelkän villapaidan varassa ja kuoritakki on ollut sitten taukoja ja sadetta varten. Ehkä tuolle geetonnisellekin on kuitenkin paikkansa juurikin näillä viileämmillä ja tuulisilla keleillä.
Käppäilimme Laukunharjua pitkin Laukkujärven tuvalle. Pidimme pienet rinkattomat tauot Umpi-Valkeisen tulipaikalla ja Laukkujärven tuvalla. Puukkojärven laavulla pidimme sitten pidemmän "lounas"tauon, eli teimme tulet ja paistoimme loput perjantai-illalta jääneistä makkaroista ja keitimme teetä. Tuossa vaiheessa alkoi jo tuuleskella aika kovasti, ja nuotio vähän kiukutteli, mutta syttyi se lopulta ihan suosiolla. Pilkoimme ison kasan klapeja. Se on niin mukavaa tuo halonhakkaaminen, ja pysyypähän lämpimänä kun tekee jotain. :)
Polvet meinasivat lauantaina vähän kipeytyä. Tai eivät varsinaisesti olleet hirmu kipeät vaan enemmänkin löysän tuntoiset. Juuri kun vasta mietin että nyt syksyllä polvet eivät ole vaivanneet yhtään vaikka olen juossut taas enemmän kesän jälkeen. Voi olla toki psyykkistäkin reagointia raskaan kokemuksen jälkeen, mistäs sitä tietää. Toivottavasti olisi ohimenevä vaiva.
|
Kuva: MH |
Puukkojärveltä lähdimme etsiytymään Kangaslammin laavulle, jossa en ollutkaan ennen käynyt. Laavu lienee enemmänkin talvikäytössä, ja sinne kuljettiinkin latu-uraa pitkin. Löysimme perille juuri ennen pimeää. Aivan ihana paikka, ihastuin heti. Haluan ehdottomasti tuonne joskus tyynenä kesäiltana.
Jälleen tutut leiriytymisrutiinit, eli tulet nuotioon ja sitä rataa. Keitimme ihan ensimmäiseksi minttukaakaot ja sitten vasta aloimme suunnitella poronkäristyksen paistamista. Siinäpä se ilta taas kuluikin ruoanlaitossa ja erinäisiä kuumia juomia lipitellessä. Kova tuuli kävi etelän suunnasta ja puiden takaa nousi jälleen kuu. Ihan mahtavaa!
Forecan sääennuste lupasi lämmintä yötä, mutta kuuden aikaan aamulla pitäisi alkaa kylmetä ja sataa räntää. Hämmästyttävää kuinka oikeaan ennusteet voivatkaan osua. Kuuden aikaan kävin hereillä, tuuli kävi edelleen etelästä ja ilma oli lämmin. Kahdeksan tienoilla heräsin ihan erilaiseen säähän: ilma tuntui kylmältä, tuuli oli kääntynyt pohjoiseen ja taivaantäydeltä satoi räntää. Päätimme nouseskella ylös, ja saimme todistaa hienoa luonnon näytelmää. Oli kuin kesä ja talvi olisivat käyneet kaksintaistelua, kun tuuli raivosi, räntää satoi ja aurinko kurkki jostain pilvien raosta. Näytös kesti puolisen tuntia, sitten taivas selkeni kuin taikaiskusta ja aurinko alkoi paistaa. Ilma oli kuitenkin kylmä ja maa oli kohmeinen, joten taistelun lopputulos taisi olla tasapeli. Aika hienoa olla keskellä luontoa ja kokea tällaista.
Nuotion kanssa tuli ongelmia, kun tuuli niin kovaa. Tai ei niinkään nuotion kanssa, vaan kun en saanut ensimmäistäkään tulitikkua palamaan niin kauan että olisin saanut kiehiset syttymään. Niinpä huijasin ja käytin sytytyspalaa apuna. Harmittaa vieläkin, mutta luultavasti olisin yhä vieläkin siellä sytyttelemässä jos en olisi antanut periksi. Ja pääasia kai että saimme tulet aikaiseksi ja vedet kiehumaan. Sisäinen eränkävijäni vain kärsi pienen kolauksen. :P
11 maissa lähdimme lompsimaan viimeisen etapin kohti Huosivirtaa. Aluksi kuljimme metsätietä pitkin, mistä oikaisimme Laukkujärven polulle. Muutama kovempi nousu, mutta muutoin aika helppokulkuista polkua. Hieno aurinkoinen sää lisäsi vähän valokuvausintoa, joten räpsin vähän sieltä täältä kuvia. Hieno päivä, olisi voinut kulkea pidempäänkin ja jäädä vielä yhdeksi yöksi. Mutta pakko oli lähteä.
Saavuimme hyvissä ajoin Huosivirralle, pakkasimme kamppeet, koirat ja itsemme autoon ja lähdimme kotimatkalle. Tämä oli neljäs reissuni Hossassa, sinne on aina yhtä mukava mennä. Ensi kesänä näemme taas, Hossa!