perjantai 16. maaliskuuta 2018

Reissussa Lissabonissa ja Azoreilla


Kymppiviikko vierähti reissun päällä. Perjantai-iltana 2.3. lennettiin Oulusta Helsinkiin, missä yövyttiin lentokenttähotellissa muutama tunti ennen seuraavan aamun lentoa Lissaboniin. Reissu alkoi tosi lupaavasti hyytävän kylmässä Vantaan yössä reppuja ja laukkua raahaten ja hotellia etsien. Tietenkin siellä oli remontti menossa juuri nyt ja opasteet hotellin pääovelle olivat varsin kehnot. Päällä oli tietenkin kesätamineet kun kerran etelään päin oltiin lähdössä. Korvat ja sormet siinä hiukan ottivat osumaa kylmästä, mutta hengissä selvittiin.

Aamulla oltiin jo hyvissä ajoin buukaamassa laukkua lennolle. Meillä oli kolmeen pekkaan yksi iso ruumaan menevä laukku ja sitten käsimatkatavaroihin menevät uudet lentoreput. Lento taisi lähteä suht ajoissa ja kesti viitisen tuntia.



Sateiseen Lissaboniin saavuttiin puolilta päivin paikallista aikaa ja taksilla hurautettiin hotellille. Pienen levähtämisen ja kotiutumisen jälkeen lähdettiin kaupungille ostoksille. Matkaa tuli hotellilta parisen kilometriä, joka tietenkin käveltiin lentokoneessa istuskelun jälkeen. Olin tyhmyyksissäni ajatellut, että 15 astettahan on ihan kesäkeli ja lähtenyt liikkeelle varsin kevein kamppein. Kylmähän siinä tuulessa tuli ja kaiken kukkuraksi saimme niskaamme kaatosateen. Paluumatkalla hotellille kastuimme aivan läpimäriksi, eikä matkanvarrelta ostetut sateenvarjotkaan paljoa auttaneet (miksi sitä ei koskaan opi ottamaan kotoa mukaan, vaan joka reissulta pitää ostaa uusi). Hengettömät kengät olivat niin ikään ihan märät. Kuoritakkihan oli luonnollisesti hotellissa lämpimässä (oli kuitenkin mukana eikä kotona...) Syömään oli tarkoitus mennä, mutta eipä siinä oikein olisi tarennut märissä kamppeissa, joten hyökkäsimme ensimmäiseen pitseriaan ja varmaan lähemmäs tunnin odottelun jälkeen saimme pienet ja erittäin mauttomat pizzat mukaamme. No, nälkä siirtyi, ja lämmin suihku ja uni maistuivat mukavasti. Pikkuisen alkoi taas huvittaa ajatus kaikista niistä vedenpitävistä ja lämpimistä vaatteista, joita minullakin on kotona kaapit pullollaan. No, siellähän niistä ilman muuta eniten on iloa. 😊


Näkymää hotellin parvekkeelta 

Sunnuntaiaamuna kamppeet olivat onneksi suurimmaksi osaksi kuivuneet ja aamupalan jälkeen lähdettiin taas liikkeelle. Menimme metroasemalle ja "pienen" saikkauksen jälkeen onnistuimme ystävällisen vartijasedän opastuksella ostamaan automaatista meille vuorokausiliput (6 e), joilla sai kulkea metrolla, linja-autoilla ja ratikoilla mielinmäärin. Osasimme yllättäen myös kulkea metroasemalla, jäädä oikealla asemalla pois ja nousta seuraavaan metroon. Määränpäänämme oli Lissabonin Oceanario, eli valtameren asukkaita esittelevä akvaario. Paikka oli todellakin käymisen arvoinen. Liput olivat hintavat, 15 e per nokka, mutta nähtävää kyllä riitti. Isossa altaassa uiskenteli monenkirjava joukko kaloja, muunmuassa haita ja rauskuja, joita pääsi ihailemaan lukuisista ikkunoista pitkin kierrosta. Pienemmissä altaissa oli muita kaloja ja mereneläviä, joista ehdoton suosikkini oli "sea dragon" eli raitalehvähevonen. Akvaariokierroksen jälkeen kävimme syömässä ja ostoksilla läheisessä kauppakeskuksessa ja palasimme hotellille (taas osattiin kulkea metrolla, hyvä me).

Metrossa oli tällainen parivaljakko. 

Puunhalaajahippi elementissään.







Mikä ei kuulu joukkoon... 






Pingviinejäkin löytyi 



Merisaukko osaa ottaa rennosti. 






Kampela on aika tehokas maastoutuja. 

Tämä oli se suosikkini. 💕 













Sunnuntaina Lissabonissa olivat auki vain isommat kauppakeskukset, joten teimme illalla enää pikaisen kaupunkikierroksen, tavoitteenamme matkustaa kuuluisalla "Linja 28:lla". Kyseessä on siis vanha raitiovaunu, joka kiertää kuuleman mukaan kaupungin hienoimmissa maisemissa. No, mehän onnistuttiin hyppäämään kyytiin väärällä pysäkillä, ja tulimme näin ollen miltei samantien päätepysäkille ja jouduimme häädetyksi ulos. Kierroksen alkupysäkki oli niin tupaten täynnä ihmisiä, ja pimeäkin alkoi jo tulla, että emme nähneet järkeväksi enää pyrkiä kyytiin. Niinpä hurautimme metrolla takaisin hotellille ja läheiseen nepalilaiseen illalliselle. Seuraavana aamuna olikin taas aikainen herätys ja lähtö lentokentälle, joten tavarat kasaan ja hyvissä ajoin unten maille.

Lentokentällä oltiin maanantaiaamuna jo ennen kahdeksaa. Taas iso laukku hihnalle ja turvatarkastukseen. Tyylikkäästi olin unohtanut nestepakkaukseni reppuun sisälle, mutta eipä tuota tainnut kukaan huomata, ja itsekin hoksasin asian vasta myöhemmin. Että niin tarkkaa touhua. Ryanairin lento Lissabonista Ponta Delgadaan oli tietenkin myöhässä, ja kun sitten lopulta päästiin koneeseen niin odoteltiin varmaan toista tuntia ennen kuin päästiin taivaalle. Sää oli ilmeisesti niin tuulinen ja sateinen, että se viivytti lähtöä. Perillä sitten ei meinattu päästä maahan kun emme saaneet laskeutumislupaa sumun takia. Vasta kolmannella yrittämällä lupa heltisi ja päästiin laskeutumaan. Ponta Delgada on siis Azorien suurimman saaren, Sao Miguelin pääkaupunki, ja siellä majoituimme seuraavat neljä yötä.

Meitä vastassa oli autovuokraamon poika, joka toi meidän kulkuneuvomme lentokentälle. Minä jouduin kuskin hommiin ja lähdettiin kohti majapaikkaamme, joka sijaitsi noin kuuden kilometrin päässä kaupungin keskustasta. Perillä meitä odotti kylmä ja varsin kostea talo. Pian saapui isäntä ja toi mukanaan pattereita ja kosteudenpoistajan sekä esitteli meille kortteerimme. Olisi tietenkin ollut asiallista tuoda lämmittimet vaikka päivää-paria aiemmin, jolloin talo olisi ollut lämmin jo valmiiksi, mutta ei sitä nyt voi ruveta liikoja vaatimaan. :D Eihän ilma toki kylmä ollut, mutta jopa se +15 tuntuu melko kolealle kun se yhdistetään noin satasen kosteusprosenttiin ja kovaan merituuleen, joka pääsee puhaltamaan suoraan tuhansien kilometrien mittaiselta ulapalta.

Sää ei varsinaisesti meitä hellinyt. 




Naapurit. 

Kulkupeli ja asumus. 

Ekana iltana käytiin syömässä läheisessä ravintolassa sekä ruokakaupassa, ja yritettiin asettua taloksi. Jokaisella oli omat makuuhuoneet, mikä oli oikein mukava järjestely. Pikkuhiljaa patterit alkoivat lämmittää ja aamulla huoneessani oli jo suht lämmin.

Kalaa ja vihanneksia. Hyvää, mutta suola puuttui. Ja annos hiukan yläkanttiin kolmelle akalle. 😂 

Tiistailta ei juuri kuvia olekaan, kun oli kovin sateista ja vietimme päivän kaupungilla. Löysimme kivoja pikku kauppoja, joissa oli varsin edullisia kenkiä. Kalleimmat taisi olla 20 euron luokkaa. Ostin heti kahdet. Isoissa kauppakeskuksissa ja etenkin merkkiliikkeissä hinnat eivät olleet juuri Suomen hintoja pienempiä, mutta noin pääsääntöisesti kaikki oli hiukan halvempaa. Yritimmekin suosia pieniä katukauppoja keskusten sijaan. Turha se on samoja liikkeitä kiertää mitä löytyy Suomestakin.

Parkkimittarin kanssa tuli probleema, kun se ei suostunut ottamaan vastaan enempää kolikoita. Kun toisenkaan mittarin kohdalla ei onnistanut, niin neuvokas matkakaveri marssi bongaamalleen poliisiasemalle ja meni sieltä kysymään apua (rehelliset suomalaiset kun eivät voi noin vain jättää maksamattakaan). Vastaus meni jotakuinkin niin, että "jättäkää vaan maksamatta, ei teitä kukaan löydä kuitenkaan". Poliisisetien neuvojahan pitää totella, joten niin se auto jätettiin sinne ilman maksulappua, eikä siinä kyllä ollut sakkolappuakaan ikkunassa. Pari seuraavaakin käyntiä keskustassa menivät ilmaisella parkkeerauksella. Ilmeisesti tuolla vallitsee vähän erilainen kulttuuri pysäköinnin suhteen kuin Suomessa. Autoja olikin kyllä parkissa miten sattuu (etenkin Lissabonissa), ja taskuparkit olivat sen kokoisia että niihin hädintuskin tuollainen pikku pölyimuri mahtui eikä ylimääräistä tilaa parkkeeraamiseen ja poistumiseen ollut käytännöllisesti katsoen lainkaan. Minun taidoillani moiseen koloon ei edes noin pikkuista autoa parkkeerattu, joten sai aina tarkkaan etsiä kahta peräkkäistä tyhjää paikkaa. Paikallisten autot kieltämättä olivatkin sen näköisiä että niitä on tungettu aavistuksen verran liian pieniin ruutuihin...

Keskiviikolle oli luvassa koko reissun paras ilma, joten päätimme käyttää sen saarta kiertämällä. Olimme edellisenä päivänä kaupungissa jututtaneet turisti-infon poikaa, joka ympyröi meille kartalta mukavia kohteita missä käydä. Päätimme kiertää keskiviikkona saaren itäpuolella ja torstaina länsipuolella. Itäpuolen reitti oli hiukan pidempi, ja päätimme yhyttää siihen pikku kävelyn infopojan suosittelemalle kraatterijärvelle. 

Aloitimme kierroksen ajamalla saaren pohjoispuolelle, ja vierailemalla teeviljelmällä. Siellä saimme maistaa heidän tuottamaansa teetä ja ostimme sitä kotiinkin viemisiksi. Sitten matka jatkui pikkuisia rantateitä pitkin näköalapaikoille pysähdellen. Eräällä pysähdyspaikalla pidimme evästauon ja makasimme hetken nurmikolla auringosta nauttien. Paikalla kävi meidän lisäksemme vain muutamia ihmisiä, luultavasti portugalilaisia kaikki. Toppatakeissaan hytisten he katsoivat hiukan kieroon nurmikolla kesävaatteissaan lojuvia suomalaisia, joille 22 asteen lämpötila ja aurinko olivat kesää parhaimmillaan. 😂


Teeviljelmää 














Sopiva paikka evästauolle. 







Piti ottaa selhvie kun kerrankin oli sopiva sää. 

Ja vielä maiseman kera. 






Jokiuomat olivat astetta syvempiä. 


Mustarastaita oli kaikkialla. 


Furnas-nimisessä paikassa pysähdyimme syömään. Sekin sijaitsee käsittääkseni poksahtaneen tulivuoren kraatterissa ja siellä olisi ollut myös mahdollista uida kuumassa lähteessä. Emme kuitenkaan tähän tilaisuuteen nyt tarttuneet, vaan aterian jälkeen jatkoimme matkaa sinne pienemmälle kraatterijärvelle, Lagoa do congrolle. Paikalle ei ollut suinkaan helppo löytää, mutta aikamme jotain lehmiteitä ajeltuamme viimein jostain raunioituneen talon seinästä bongasimme opasteen ja löysimme polun alkupäähän. Metsä oli tosi hienoa, tiheää ja kosteaa ja täynnä lintuja. Polku oli näin talviaikaan märkä ja liukas, ja varsinkin alamäkeen mentäessä sai olla varovainen. Lopulta se järvikin löytyi "viidakon" kätköistä. Kaunis, vihertävävetinen metsälampi. Rantaan ei ollut helppo kulku, mutta varovasti laskeuduin sinne kokeillakseni veden lämpötilaa. Kylmää oli, ei siis kuumaa lähdettä täällä. Oli ihana päästä luonnonhelmaankin välillä, vaikka eihän tuo tietenkään suomalaiselle kuusimetsälle vertoja vetänyt. 😁 Metsäreissun jälkeen ajelimme majapaikkaan iltaa viettämään ja suunnittelemaan seuraavan päivän kierrosta.

Ruuhkaa tiellä.










Torstaina heräsimme taas sateiseen aamuun, mutta onneksi sää hiukan parani siinä aamutoimia tehdessä. Tarkoitus oli lähteä tällä kertaa saaren länsipuolelle, mutta lähtö tapahtui taas kerran pienen kunniakierroksen kautta. Google mapsin ja parin täti-ikäisen kartturin johdolla päädyttiin kyllä oikeaan määränpäähän, mutta useimmiten pienten mutkien kautta. Tällä reissulla kierrettiin mutka lentokentällä ennen kuin oikea tie löytyi. No, tulipahan sekin reitti tutuksi seuraavaa päivää ajatellen. Talollehan me onnistuttiin menemään melkein joka kerta eri reittiä, mutta tästä on syyttäminen ainoastaan Googlen tätiä, joka tykkäsi suosia enemmän pikkuteitä. 😆

Pienenpientä rantatietä siis ajeltiin kohti saaren länsireunaa. Maisemat olivat täällä vähän erilaiset kuin itäpuolella. Meille oli suositeltu paikkaa nimeltä Ponta da Ferraria, missä olisi mahdollisuus päästä kuumaan lähteeseen uimaan. Perille meidät johdatti mainio serpentiinitie ja etupenkkiläistä kauhistutti. Eniten tässä kohtaa huolestutti kuitenkin se, miten pikkuautomme jaksaa tuoda meidät samaa tietä ylös. No, oli siellä muitakin samanmoisia, joten päättelimme että jos nuokin niin eiköhän sitten mekin.

Tuuli oli suomalaisten näkökulmasta katsottuna suorastaan myrskyinen. Merenrannassa olisi ollut ns. luonnonallas, missä kuumasta lähteestä tuleva vesi sekoittuu meriveden kanssa. Tällä tuulella siihen altaaseen ei ollut mitään asiaa, mutta tyynemmällä se olisi varmaan ollut mukava kokemus. Kuulemma vuorovesi vaikuttaa uimiseen siinä, mutta en nyt oikein saanut selvää että pitikö sen olla nousu- vaiko laskuvesi. Meidän mielestämme infon poika puhui nousuvedestä, mutta jostain olin lukevinani että pitäisi olla nimenomaan laskuvesi. Ei sitten tullut kysyttyä paikanpäällä enää asiasta, kun päätimme jokatapauksessa mennä altaaseen. Reissuseuralaiset vähän hangoittelivat ensin vastaan uimista ylipäätään kun ilma oli niin viileä tuulen takia. Lopulta kuitenkin päätimme, että kyllähän sitä nyt mennään kun on tänne asti uimapuvutkin raahattu, ja hyvä että mentiin. Vesi oli mukavan lämmintä, ja saimme olla altaassa ihan keskenämme. Lysti maksoi 6 euroa henkilöltä ja samalla rahalla olisi saanut pulikoida vaikka iltaan asti. Tunteroinen riitti kuitenkin meille ja lähdimme jatkamaan matkaa. Kameran linssi sai meren kuohuista pienen suolakuorrutuksen, jonka huomasin vasta myöhemmin. Niinpä osa kuvista on hiukan sumeita...


Tuohon ei oikein huvittanut mennä uimaan. 



Tämä kai on sitä laavaa. Otin pikku palan matkamuistoksikin. 


Altaan vesi siis ei ole likaista, vaikka tuon väristä onkin. Pikku altaassa oli suorastaan kuumaa vettä,isossa mukavan lämpöistä. 


Tämä oli se hassunhauska tie, joka lopulta päästiin ihan kunnialla myös ylös. 

Mieltä askarruttanut tie noustiin ylös ihan kunnialla. Heti sen jälkeen pysähdyttiin näköalapaikalle, mistä oli hyvät näkymät myös tuonne uimapaikkaan. Tämän jälkeen käytiin taas yksi harharetki jossain lehmipolulla ennen kuin löydettiin oikea suunta. Seuraava kohde oli Sete Cidades ja sen kaksi järveä, jotka tunnetaan nimillä Lagoa Verde ja Lagoa Azul, eli vihreä järvi ja sininen järvi. Kylä järvineen sijaitsee kraatterissa, joten nähdäksemme järvet ylhäältäkäsin, meillä oli taas jyrkkäpiirteinen serpentiinitie kivuttavanamme. Kraatterissa vallitsi kuitenkin sumuinen sää, joten näkymät järville jäivät vähän sumeiksi. Aurinkoisella ilmalla varmaan aika upea maisema. 

Palailimme samaa reittiä takaisin merenrantaan ja jatkoimme edelleen saaren pohjoisreunalle. Söimme lounasta Capelas-nimisessä kylässä ja palailimme sieltä takaisin Ponta Delgadaan. Kävimme vielä eräässä urheilukaupassa sekä pikku kierroksen kaupungilla. Sää muuttui kuitenkin pian sateiseksi, ja kaupatkin alkoivat jo sulkea oviaan, joten oli parasta lähteä ajoissa talolle pakkailemaan huomista kotimatkaa varten. Minua jäi kaivelemaan matkalla näkemäni toinenkin urhailukauppa, jonka seinässä oli retkeilijän kuva. Päätimme lähteä seuraavana aamuna hiukan aiemmin liikkeelle jotta ehtisimme vielä sielläkin piipahtaa. Olisihan se nyt kamalaa jättää mahdollinen retkitarvikekauppa käymättä.




Uimapaikkamme yläilmoista katsottuna. 

Iso meri vaatii myös isot meriheinät. Nämä olivat noin viisimetrisiä.
Lagoa Azul 


Ankatkin ovat kirjavampia Azoreilla. 

Taas oltiin vähän harhassa oikealta reitiltä. 

Järvet usvaisessa maisemassa. 


Vielä yksi maisemakuva. 

Viimeisenä aamuna oli kyllä tarkoitus nukkua mahdollisimman pitkään, mutta niinpä sitä vaan kieputtiin hereillä jo ennen seitsemää. Kamppeet olivat kasassa jo puoli yhdeksältä ja sitten olikin aika lähteä kotimatkalle. Lento kohti Lissabonia lähti vasta 13.20, joten meillä jäi hyvin aikaa käydä katsastamassa se urheilukauppa sekä pyörähtää vielä kaupungillakin kahvilla ja ostoksilla. Urheilukauppa oli suurensuuri ja siellä myytiin kaikkea mahdollista urheilukampetta. Retkeilyosasto nyt ei ollut mitenkään erikoinen, mutta esim. pikkureppuja, otsalamppuja sekä vaatetta ja kenkiä kyllä löytyi edullisesti. Periaatteessa sieltä olisi kannattanut katsella enemmänkin vaatetta, mutta kun repuissa ja laukussa alkoi jo olla varsin rajallisesti tilaa, niin piti vähän miettiä että mitä pystyy mukana kuskaamaan.

Loppujen lopuksi tulin ostaneeksi koko reissulta 5 (!) takkia ja kolmet kengät. Tavoitteena oli löytää yksi sellainen hengetön tuulenpitävä takki, mutta lopulta niitä löytyi kaksi, ja lisäksi vielä pari toppatakkia ja yksi kaupunkitakki. Kaikki yhteensä n. 100 e. Kengistä kahdet olivat sellaiset matalat, kalvottomat retkikenkätyyliset ja yhdet ihan rehelliset lenkkarit. Näille kyllä tulikin tarvetta jo reissussa, kun omat hengettömät juoksukenkäni kastuivat välittömästi märillä kaduilla. Kengille tuli hintaa yhteensä n. 50 e. Muuten ostin lähinnä jotain matkamuistokrääsää, kuten kukkoja (kuvan yhteydessä näistä enemmän), lompakon, patalappuja, kynää jne. Niin ja pari sellaista kameran/puhelimen kuskaamiseen soveltuvaa pikkulaukkua.

Viimeinen aamu Azoreilla. 

Liikennemerkki motarin rampilla.

Kukkojengin pienimmän jäsenen ostin nyt. Isoin on mummini peruja,
kaksi pienempää taas vanhempieni Madeiranreissulta tuomia.
Tämä on nimeltään Barcelosin kukko, ja siihen liittyy myös tarina.
Vähän muutakin kukkoaiheista tavaraa tarttui mukaan. Myös nuo korkkituotteet ovat portugalilaisten juttu. Tosi kiva materiaali, vaikka en nyt muita korkkituotteita ostanutkaan, kuin tuon pussukan.

Kotimatka oli kohtalaisen rankka. Siitä, kun oltiin aamulla lähdetty liikkeelle, meni noin vuorokausi ennen kuin oltiin kotona. Jo Ponta Delgadasta lähtiessä lento oli hiukan myöhässä, ja Lissabonista Helsinkiin päin lähtevä myöhästyi lopulta yli kahdella tunnilla. Lennon piti lähteä puolen yön aikaan Suomen ajassa, mutta kello näytti vartin yli kahta lauantain puolella, kun viimein päästiin ilmaan. Sitä ennen meitä ehdittiin juoksuttaa kolmelle eri portille ja kuljettaa linja-autolla jonnekin lentokentän perimäiseen nurkkaan. Ja jotta lähtö ei olisi liian helposti sujunut, niin vielä juuri ennen lähtöä koneeseen tuli jotain häikkää ja se sammua pätkähti. No, joku sitä kävi rassaamassa ja moottorit jytkäytettiin uudestaan käyntiin, mutta arvaatte varmaan että siinä tuli pikkuisen mietittyä että entäs jos näin käy kun ollaan ilmassa. Minusta moottorit pitivät omituista ääntäkin, mutta koitin olla ajattelematta asiaa enempää (minähän se todella olen asiantuntija noissa asioissa. 😂). Jokusen hetken sain matkan aikana nukuttuakin, mutta kyllähän tuo yö melko unettomaksi jäi. Helsinkiin saavuttiin aamulla seitsemän kieppeillä, ja vielä jäätiin odottelemaan viimeistä etappia Ouluun, joka lähti yhdeksältä. Onneksi tämä lento lähti juuri ajallaan ja päästiin viimein kotiin. Talovahdit olivat täällä odottamassa ruoan kanssa ja pöydälle oli vielä ilmestynyt ruusukimppukin vanhenemiseni kunniaksi. Juhlapäivä tosin meni "hiukan" väsyneissä fiiliksissä, mutta lumikenkäilemään oli silti lähdettävä. Ei sillä, että minulla olisi ollut ikävä lunta ja pakkasta, mutta kyllä kotona oleminen tuntui silti ihan mukavalta.

Sen pituinen se reissu. Mukavaa oli säästä huolimatta, ja tuli tunne, että Azoreilla voisi käydä toisenkin kerran joskus, vaikkapa syksyaikaan. Nyt kun vähän sai osviittaa siitä miten saarella kuljetaan ja missä kannattaisi käydä, niin voisi keskittyä enemmän kävelemiseen ja retkeilyyn kuin autoilemiseen. Toki nyt tuo sääkin vähän rajoitti retkeilyintoa. Lissabonikin oli ihan kiva, jos kaupungeista tykkää, mutta mahdollisella seuraavalla reissulla kiinnostaisi silti viettää enemmän aikaa Azoreilla ja vierailla myös niillä pienemmillä saarillakin, Azoreita kun on kaikkiaan yhdeksän. Kesäaikaan siellä on myös mahdollista päästä valassafarille.

Nyt ehdin tässä pari viikkoa vielä hengähtää kotosalla, ja sitten taas reissun päälle. Tällä kertaa tosin lähdetään autolla ja hiukan lumisempiin maisemiin, ei varmaan tarvinne paljastaa enempää. ;) Koitan sitä ennen tehdä vielä jonkin yleiskuulumispostauksen kun on taas kuviakin kertynyt julkaistavaksi.


4 kommenttia:

  1. No sulla on kyllä vauhti päällä näiden reissujen kanssa. Mutta hyvä, että välissä on aikaa sen verran, että ehdit blogia päivittää :D Ilmeisen hyvä reissu oli tämäkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä, matkailu avartaa. 😀 Kiirettä pitää nyt hetken, mutta sitten pitääkin taas ottaa rauhallisemmin siihen asti kunnes lumet sulaa. 😄

      Poista
  2. Azorit ♥ Se on yksi sellainen matkakohde jonka haluan joskus ihan ehdottomasti toteuttaa. Sinne on yksinkertaisesti vain joskus PAKKO päästä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi. Itsekin voisin lähteä toisenkin kerran. 😊

      Poista