perjantai 3. marraskuuta 2017

Pikaretki Hossassa

Pari viikkoa sitten lähdin perinteiselle syysretkelle Hossaan. Jo lähtiessä olin vähän kahden vaiheilla että innostaako lähteä vaiko ei, mutta päätin sitten kuitenkin lähteä vaikka autossa oli vielä kesärenkaat ja talven ensimmäiset pakkaset olivat juuri saapuneet. 

Lähtö venähti pitkälle iltapäivän puolelle ja laskeskelin, että valoisan aikaan pääsisin sopivasti Hakokoskelle saakka. Arvio osui oikeaan. Ilman otsalamppua pääsi ihan mukavasti Huosivirralta Hakokoskelle, mutta siellä joutui jo kaivelemaan lampun esiin rinkasta. Olisin voinut jäädä Hakokoskelle jo leiriin, mutta laavulla oli jo asukas, joten en viitsinyt jäädä hänen rauhaansa häiritsemään vaan jatkoin matkaani. Olisihan muutaman kilometrin päässä muutamakin vaihtoehto missä yöpyä. Ja mikäs siinä oli käppäillessä pakkassäässä viimeisten auringonsäteiden häipyessä horisontin taa.

OI001527
Matkalla pysähdyin kuvaamaan nättiä auringonlaskua.
OI001526
Illan viimeisiä valonsäteitä.

Päädyin lopulta Puukkojärven laavulle. Laavulla oli vuorossa normaalit leirirutiinit, eli puiden pilkkomista ja tulentekoa, untuvakampetta päälle, makuualustan ja tyynyn puhkuminen täyteen ja pussi pöyhistymään. Kun kaikki oli valmista, ryhdyin ruoanlaittoon. Tällä kertaa ruokalistalla oli nyyttipottuja ja lohta, jonka grillaamista varten mukana oli pieni halstari. Jälkkäriksi oli toinen bebe-leivoksista, jotka olivat pahoittaneet mielensä liian tiiviistä pakkaamisesta ja liiskaantuneet pakkauksensa kanteen. Lusikka siis käteen ja kaapimaan. Maku sentään ei ollut kärsinyt.

OI001525
Suolaa, sitruunapippuria ja tilliä mausteeksi.
OI001523
Sitten vaan kypsentämään.
OI001522
Hyvin onnistui, ja maistui.
OI001520
Jälkkärillä oli vähän rankkaa.

Iltapalan jälkeen olikin jo aika vetäytyä makuupussin uumeniin lueskelemaan. Onneksi olin ottanut talvipussin mukaan, niin kylmä ei päässyt yllättämään. Normaaliin tapaan alkuyöstä oli hiukan kuuma, mutta lämpimän kanssahan aina pärjää. Aamulla olikin jo sikäli viileää, että ohuemman pussin kanssa olisin varmasti palellut. Tuuli pyöräytti välillä ilmavirtaa laavussa, mikä aina viilentää myös makuupussin sisällä vallitsevia olosuhteita, ja siihen kun lisätään minulle ominainen aamuyön palelu (jota muuten on joskus ihan kotioloissakin untuvatäkin alla, mistä sitten johtunee), niin kyllä tuo muhkea makuupussi todella oli tarpeen. Pakkaslukemia en tiedä, mutta arvioisin sen illalla olleen muutaman asteen luokkaa ja aamulla varmaan mentiin viiden alapuolelle. Rantavesi oli ihan tolokun jääkannen alla ja sain hakata kattilan kahvalla ihan kunnolla saadakseni vedenottoavannon aikaiseksi.

OI001519
Laavulla on tunnelmaa.
OI001515

OI001514

OI001513

OI001512
Aamu valkenee.
OI001511
Vilakka on koirallakin.

Aamu alkoi tavalliseen tapaan tulien tekemisellä. Illalla olin tekaissut puut ja sytykkeet valmiiksi, joten homma hoitui varsin kivuttomasti. Aamupalaksi puuroa, teetä ja keksejä. Tuo uusi jätti-Kupilkani on sen sortin vati, että kovin montaa teekupposta ei tarvitse kun yhdessäkin on jo hörppimistä. Mutta eipähän tarvitse erillistä puurokuppia kun tuohon mahtuu sekin.

Sää oli oikein miellyttävä ja pian aurinko alkoi valaista vastarannan puita. Tuuli kuitenkin yltyi ja untuvakamppeista huolimatta aloin hiljakseen kylmettyä. Liikkeelle lähtiessäni varpaat olivat jo lähes tunnottomat, mutta kyllähän ne ajan kanssa siitä sulivat ja lämpenivät.

OI001510
Aamupuuro.
OI001509
Teetä ja keksejä.
OI001508

OI001507

OI001506

Tähän asti retki oli vielä sujunut ihan mukavasti. Koitin siinä aamun aikana miettiä mihin suuntaan jatkaisin matkaani, mutta pää löi tyhjää. Laukkujärvelle vievää polkua olen kulkenut viime reissuilla niin monta kertaa, että se ei nyt yhtään huvittanut. Muutenkin huomasin jo pientä motivaation puutetta, jota kylmä tuuli vielä lisäsi. Päätin elää hetken kerrallaan ja miettiä päivän mittaan mitä tekisin. Otin suunnaksi latu-uran, jota pitkin pääsisin Iikoskelle, missä en ollutkaan vielä käynyt. Maisemallisesti tuo talvireitti ei ole kaikkein antoisin, mutta samapa tuo, helppoa kulkua ainakin.

Iikoskella oli komea suuri keittokatos ja uimaranta, joka ei nyt aurinkoisesta säästä huolimatta oikein houkutellut uimaan. Koskikin löytyi ja lähdin seurailemaan sen viertä kulkevaa polkua Torkonluikealle päin. Taas pään hammasrattaan raksuttivat jatkosuunnitelmia, mutta en kertakaikkiaan keksinyt mitä haluaisin tehdä tai minne mennä. Pääsimme itseni kanssa yhteisymmärrykseen kuitenkin siitä, että jäisin tauolle Torkonluikean tulipaikalle, tekisin nuudelilounaan ja pohtisin sitten seuraavaa siirtoa. 

OI001505

OI001504
Iikosken keittokatos.
OI001502

OI001501
Uimaranta.
OI001500

OI001499

OI001497

2017-10-21_06-26-39

OI001494
Helppoa polkua.
OI001493

OI001492
Hiusjäätä.
OI001491
Hienot vanhat kyltit. 😩

Puut olivat vielä hiukan kosteita kesäkuisen tulvan jäljiltä, mutta kaivelemalla löytyi jokunen kuivempikin kalikka. Polttelin samalla pois nuotionpohjaan jätettyjä puoliksi palaneita puita. [saarna alkaa] On toki järkevää aina sammuttaa nuotio tulipaikalta poistuttaessa, mutta ennen kaikkea kannattaa aina arvioida, minkä kokoiset tulet on tarpeellista tehdä. Makkarat paistuvat kyllä pienessäkin nuotiossa, joka ehtii siinä tauon aikana mukavasti palaa loppuun. Näin ei tarvitse sammuttaa roihuavaa nuotiota ja jättää tuollaisia puoliksi palaneita puita nuotionpohjaan seuraavien riesaksi. Ja ennen kaikkea, puutakin säästyy kun sitä käytetään kohtuudella. Heimotulille on tarvetta loppujen lopuksi melko harvoin. [/saarna päättyy]

Keittelin nuudeleita ja teetä ja pidin ihan kunnon tulistelutauon. Siinä sääennusteita katsellessa (ups, taisin jäädä kiinni puhelimen käytöstä retkellä) sain lopulta päätöksen tehtyä. En jäisi odottelemaan kadonneen retkimotivaationi löytymistä, illaksi luvattua lumisadetta (koska ne kesärenkaat), enkä palelemaan hyytävässä tuulessa. Ja toiselle illalle varattu lohikaan ei enää maistuisi. (Hemmetti että osasikin olla asiat nyt huonosti. 😁) Lähden siis kotia kohti. Jos äkillinen hinku iskee, niin matkanvarrella on kyllä vaihtoehtoja toisellekin laavuyölle. Alle kilometrin matka takaisin Huosivirralle sujui nopeasti ja juuri kun istahdin autoon, niin putoilivat ensimmäiset lumihiutaleet. Sain ajella suht kuivia ja sulia teitä kotiin asti. Ja ei. En pysähtynyt matkalla enää laavulle. 

OI001490

OI001489
Lounas valmistuu.
OI001487
Ja tietenkin lounaallakin on jälkkäri.
OI001486

OI001485

OI001484

OI001482

OI001480

OI001477
Fjällräven koittaa pysyä lämpimänä.
2017-10-21_06-25-00


Sen pituinen se. Aina ei mene niinku Strömsössä, mutta ei se ole niin vakavaa. Asioita on ihan turha tehdä hampaat irvessä silloin kun ei huvita eikä ole mikään pakko. Mettään onneksi pääsee aina uudestaan, eikä menetä mitään jos lähteekin kesken kaiken kotiin. Itse retkihän kuitenkin onnistui ihan hyvin ilman kommelluksia, joten sikäli ihan hyvä retki, ja ilmakin oli oikein sievä. Ja tulihan nähtyä taas hiukan uusia paloja Hossasta. 

Nyt pari viikkoa myöhemmin motivaatio alkaa ehkä hiljakseen palata (niin, tämän postauksenkin kanssa meni näin kauan kun ei jaksanut avata läppäriä. 😆) ja eiköhän tässä kohta jo ala hinkua mettään yöksi...

4 kommenttia:

  1. Kiva reissu siitä tuli ja komeet oli maisemat. Ja parempi lähtee ajoissa, ettei tarvitse kesärenkailla liukastella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on. Pääsee tuonne onneksi uudestaan. :)

      Poista
  2. Ei se vaan aina huvita. Mulla kans oli edellisellä retkelläni ihmetyksen aiheena motivaation surkastuminen kesken kaiken. Se saattoi johtua siitä, että kaikki retkelle lastaamani odotukset täyttyivät jo ensimmäisen vuorokauden aikana. Sen jälkeen oli vähän vaikea enää motivoitua jatkamaan retkeä, kun tuntui, että mitään erityistä ei ole enää odotettavissa.

    Kysyin itseltäni, onko pakko, jos ei halua, ja vastasin, että ei ole. Tulin sitten pois maastosta päivää aikaisemmin kuin oli alun perin tarkoitus, ja säästyneen päivän sain kulumaan mukavasti tekemällä iltapäiväretken lähitunturiin.

    Tämähän se on yksinretkeilyn parhaita puolia: voi aina muuttaa suunnitelmia ilman, että tarvitsisi siitä kenenkään kanssa neuvotella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huojentavaa kuulla että en ole ainoa jolle joskus käy näin. Samaa mieltä yksinretkeilystä, ja muutenkin tämä on niin kiva harrastus juuri siksi että ei haittaa mitään vaikka aina ei huvita tai jaksa. Kukaan ei hengitä niskaan ja moralisoi. :D
      Mulla onkin muuten vielä sinun uusin Lappi-seikkailusi lukematta. Menenkin hetimmiten korjaamaan tilanteen. :)

      Poista