tiistai 6. syyskuuta 2016

Gaimmoaivin huiputus

Jokunen päivä Finnmarkista paluun jälkeen ilmat alkoivat olla todella hienot ja hinku tunturiin oli jo kova. Muutama päivä olisi aikaa ennen vieraiden tuloa, ja aloin kuumeisesti pohtia sopivaa kohdetta. Miehen polvi oikutteli edellisellä reissulla, joten varmistaakseen Vätsärinreissuun pääsemisen, päätti jäädä vielä mökille lepäilemään. Niinpä minun oli lähdettävä yksin. Mietitytti vähän että miten pärjään yksinäni erämaassa kun ei tuota kokemusta vielä kovin paljoa ole, mutta toisaalta, eipä sitä kartukaan jos ei vaan ota ja lähde.

Suunnittelin reitin siten että osa matkasta olisi maastouraa, joten eksymisriskikin ajoittui vain noin puolelle matkasta. Tavoitteeksi otin Gaimmoaivin, Paistunturin erämaa-alueen korkeimman tunturin huiputtamisen ja aikaa varasin kahden yön verran. Ensin kuljin polkua pitkin tutulle purolle, josta jo sainkin kiintopisteeksi itse Gaimmoaivin ja lähdin taivaltamaan suoraan sitä kohden. Katselin hieman korkeuseroja kartasta Mavnnaavzin ja Mavnnajohkan ylityksiin, sillä parin vuoden takaiselta syysreissultamme muistin että alavirralla, lähempänä Nilijokea, ne molemmat virtaavat melkoisen syvissä laaksoissa. Niinpä otin suunnan hieman ylävirran puolelle, missä vältin pahimmat rinteet. Muutoin kuljin aika suoralla linjalla kohti kaakkoa ja Gaimmoaivin korkeinta huippua.

OI000812
Pakollinen kuva "kotipurolta" alkumatkasta

OI000813
Korkeinta huippua kohti.

OI000814
Toisessa suunnassa vielä korkeammat huiput.

OI000815

Ilma oli miltei helteinen mutta tuuli vilvoitti sitä mukavasti, ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Kompassia ei tarvinnut käyttää, välillä vaan ihan mielenkiinnon vuoksi vilkuilin kartasta olinpaikkaani vaikka varsinaista tarvetta sillekään ei olisi ollut. Mavnnaavzin ylitys sujui mukavasti kengät jalassa kiviä pitkin, ja enempää pysähtymättä jatkoin matkaa Niibevarrin rinteelle. Mavnnajohkalle tullessani osuin mielettömän sievään paikkaan ja päätin että ylityksen jälkeen on lounastauon paikka ennen pitkää nousua Gaimmoaiville. Lounaaksi pitsaa ja koirille kuivaherkkuja. Näillä pitäisi jaksaa huipulle saakka.

OI000816
Mavnnaavzi

OI000817

OI000818

OI000819
Maaruskaa havaittavissa.

OI000820
Sievä pikku puronen.

OI000821
Määränpää lähestyy.

OI000822

OI000823
Mavnnajohka.

OI000824
Hirmuisen nättiin kohtaan jokea osuinkin.

OI000825
Tauon paikka.

OI000826
Lounas lämpiää.
Tauon jälkeen jatkoin energisenä kohti huippua. Matka olikin yhtä pitkää nousua jokivarresta lähtien, ja alkumatkasta vielä vähän suolla rämpimistä. Pikkuhiljaa maisemat alkoivat avartua palkinnoksi kaikesta puuskutuksesta mitä nouseminen aiheutti. Gps koitti väittää korkeimman huipun olevan eri paikassa kuin missä itse tiesin sen olevan ja onneksi uskoinkin ennemmin omaa arviotani, jonka olin tehnyt jo kaukaa tunturia katsellessani. Sieltähän se huippu pienen mutkan takaa löytyikin. Kartan mukaan korkein kohta on 619 m, ja kelloni antoi lukemaksi 623 m. Gepsin lukemaa en muistanut kaikelta höösäykseltäni edes katsoa. Mukava fiilis, kuten huiputuksissa yleensäkin. Nautin maisemista ja hienosta ilmasta ja otin tietenkin kauheasti kuvia. Koirat olivat rättiväsyneitä. Sallikin piti lahjoa herkuilla pysymään istuallaan muutaman kuvan ajan.


OI000827
Kiipeäminen aloitettu.

OI000828

OI000829
Yksinäinen kulkija.

OI000830
Huippu saavutettu. Nilijoki siellä kaukana virtaa.

OI000831
Toisessa suunnassa joen alkulähteitä.

OI000834

OI000835
Aika hyvin kello osaa korkeuden määrittää.

OI000837
Tytöilläkin alkoi jo väsy painaa.

OI000838

OI000840

OI000841
Selhvie todistusaineistoksi että minäkin olin siellä.

OI000842
Ja vielä Vannie. Nyt riittää oman pärstän esittely.

Sitten olikin vuorossa pitkä ja kivinen laskeutuminen alas Nilijoelle, minkä varrelta olin suunnitellut etsiväni leiripaikan. Yritin olla varovainen alamäessä, väsyneenä kun askel aika helposti harhautuu. Alas päästiin kunnialla ja sitten oli vielä vuorossa joen ylitys. Olin katsellut kartasta kohdan, jossa joki miltei katoaa kivikkoon, ja tähtäsin laskeutumisen niille huudeille. Joki olikin näillä kohdin yhtä suurta kivikkoa jossa virtasi vain vähän vettä, joten ei tarvinnut kuin lompsia yli vain. Kilometrin verran rantaa alavirtaan ja hieno leiripaikka löytyikin ihan joen rannasta. Tuuli oli kohtalaisen kova ja teltta ei oikein mitenkään päin suostunut asettumaan rantapenkalle, joten jouduin lopulta pystyttämään sen vähän kehnompaan kohtaan ihan rannan tuntumaan. Siihenkään en saanut sitä asettumaan kunnolla, vaikka kuinka kiristelin naruja ja nurkkia. Tuuli puhalsi siltikin ulkokankaan sisäkangasta vasten. No, siinä se kuitenkin oli ja sai luvan kelvata. 

OI000843
Nilijoki.

OI000844
Ei kovinkaan vaativa ylitys.

OI000845

OI000846

OI000847

OI000848
Leiripaikka löytynyt.

OI000849
Vikuroiva teltta tuulessa.

OI000850
Taustalla Geaidnogaissan siluetti.

18.8. Leiri Nilijokivarressa.

Ilta oli mitä hienoin ja lämminkin vielä. Tein iltapalaksi juustokeittoa, joka oli pahaa. En tee toiste. Onneksi oli myös leipää ja poronlihaa sekä keksejä. Nukkumaanmennessä telttaan vielä paisteli aurinko ja oli vähän kuuma, eikä yökään lopulta ollut erityisen kylmä. Joskus puolen yön aikaan heräsin outoon ääneen, jonka arvelin lähtevän jonkinsortin linnuista. Varovasti avasin teltan oven ja siellähän ne ääntelijät olivat ihan joen toisella puolella. Riekkoparvi säikähti ja lehahti kauemmas kun astuin ulos ihailemaan maisemaa. Etelän suunnassa taivas oli punainen ja kaukana siinsi Geaidnogaissan siluetti mustana punaista taivaanrantaa vasten. Ja kun käännyin 180 astetta ympäri, vastassa oli täysikuu. Kiitos riekot, ilman niitä olisin jäänyt tästä paitsi.

OI000852
Juustokeittoa ensimmäisen ja viimeisen kerran. Poron kuivaliha on onneksi hyvää.

OI000853
Leiri ilta-auringossa.

OI000854

OI000855

OI000856

OI000857

OI000858
OI000859

2016-08-22_06-48-06
Uni maistuu.

OI000860
Öistä maisemaa. Pohjoisessa auringonkajo...

OI000861
...ja etelässä täysikuu.

OI000862

Aamulla heräilin taas komeaan ja lämpimään päivään. Olin kävellyt edellispäivänä reilut 17 km ja takaisin mökille olisi kutakuinkin saman verran matkaa, joten arvelin reissun kutistuvan yhteen yöhön. Aamupalan ja leirin purkamisen jälkeen lähdin kulkemaan jokivartta alavirtaan ja heti Nilijokeen laskevan Jeaggejohkan ylitettyäni erkanin joelta ja suuntasin kohti maastouraa, joka kartassa näkyy maastopyöräreittinä. Ura löytyikin helposti ja loppumatkan saisin talsia kaikessa rauhassa polkua seuraten ilman huolta suunnistuksesta. 
Sitten alkoivat jalkavaivat...

OI000864
Aamupalaa.

OI000865
Valmiina lähtöön.

OI000866


OI000867

OI000868
Hyvästit Gaimmoaiville ja Nilijoelle.

19.8. Jeaggejohka.
Jeaggejohka

OI000870
Liekö tässä ollut joskus kammi.

OI000871
Polun vankina.

OI000872

OI000873

OI000874
Kurjenkanervat vielä kukassa.

Ensin tuntui pientä hiertoa kantapohjassa, mikä olisi tässä vaiheessa ollut vielä helpotettavissa rakkolaastarilla. Mutta tyhmästä päästä kärsii koko ruumis, niin myös tällä kertaa. 
Kohtasin hölmön poroperheen, jossa oli selvästi emo sekä viime- ja tämänvuotiset vasat. Ne eivät tienneet mihin suuntaan lähteä, joten päättivät sitten mennä kaikkiin suuntiin varmuuden vuoksi. Taas kerran olisi ollut käyttöä pitkälle objektiiville, mutta sielläpä se kotona laatikossa mieltä lämmittää ainakin.

OI000875
Poroperhe.

OI000876
Alamäki alkaa.

OI000877
Tähän loppui kuvausinto. Kipu vei kaiken huomion.

Viimeiset 10 kilometriä kivistä ja paikoin jyrkkää alamäkeä olivat tosiaan melko tuskaiset. Yhden rinkattoman pikkutauon pidin, mutta siinä vaiheessa ei kannattanut jaloille enää mitään tehdä. Sen koommin ei huvittanut ottaa kuvia, pysähdellä tai mitään muutakaan, kunhan vaan joskus pääsisin mökille ja saisin kengät pois jaloista. Tästä reitistä pikkupätkä näkyy meille mökille saakka kun se laskeutuu avotunturista koivikkoon, ja olen jo pitkään miettinyt että tuota pitäisi käydä käppäilemässä. No, nyt kun sitten viimein siellä olin, niin paljonpa sain irti maisemista tai muustakaan, Mutta onpahan kuljettu nyt ainakin. Lopulta pääsin tielle ja jollain ihmeen kaupalla vielä nousin mökillekin. Reittiä olisi toki saanut lyhennettyä laskeutumalla takaisin Nilijoelle ja nousemalla sieltä taas ylös käymättä tiellä saakka, mutta tätä vaihtoehtoa en edes harkinnut kun tiedän millaiset nousut ja laskut siellä olisi ollut edessä, pusikosta puhumattakaan. Tien kautta kiertäminen oli huomattavasti helpompi ratkaisu.

Matkaa kertyi reilut 18 km, mikä taittui yhden pysähdyksen taktiikalla minuuttia vaille viidessä tunnissa. Ilman jalkavaivoja tuo matka ei olisi ollut pahakaan, mutta tässä tilanteessa se tuntui ikuisuudelta.

Hiertymistä huolimatta tämä oli ihan mahtava retki. Säät suosivat ja maisemat olivat mitä hienoimmat, ja kokemusta ja varmuutta karttui vähän lisää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti