lauantai 16. huhtikuuta 2016

Cumulus Alaska 1300

Hyvää kannattaa odottaa, eikös sitä niin sanota?

Helmikuussa osallistuin Cumulus-tuotteiden kimppatilaukseen ja nyt viimein sain talvipussini kotiin, sopivasti kovempien yöpakkasten aikaan.

Ajatus lämpimän makuupussin hankinnasta juolahti mieleen varmaan joskus viime syksynä, ja aikani Cumuluksen valikoimaa tutkailtuani päätin että haluan Alaska 1300- mallin, jonka mukavuuslämpötila on -20 °C tienoilla. Tällaisilla lukemilla luulisi perustalvikelissä minunkin tarkenevan. Minullahan on ennestään Cumuluksen Panyam 600, jolla olen yöpynyt monenlaisissa olosuhteissa kolmen vuoden aikana ja ollut erittäin tyytyväinen. Siksipä oli luontevaa valita tämäkin pussi Cumulukselta. Tämän pussin halusin kuitenkin hieman lyhyempänä, koska en kitukasvuisena tee mitään isojen äijien kokoisella pussilla. Ajatus oli lyhentää 20 cm, mutta valmistaja ilmoitti että lyhennys täytyy tehdä 15 cm pätkissä, joten valitsin sen 15 cm sitten. 30 cm olisi voinutkin olla jo vähän liikaa. Vetoketjun otin oikealle, niin kuin Panyamissakin on, joten voin tulipalopakkasella käyttää vaikka molempia päällekkäin.

Pitihän se uusi pussi heti testata, joten torstai-iltana perustin nukkumapaikan takapihalle. Alustana toimivat paksu solumuovi ja Exped Downmat 9. 
Yö sujui oikein mukavasti. Hiki oli välillä mutta pääasiassa lämpötila pysyi aika mukavana. Ulkolämpötila oli nukkumaanmennessä yhdeksän aikaan nollan tienoilla ja aamulla puoli kuuden aikaan herätessä -8 asteen hujakoilla. Muutamia kertoja kävin hereillä ja ihastelin hailakoita revontulia sekä tähtitaivasta ja kuunpuolikasta. Kosken kohina kaikui komeasti keväisessä yössä, herätyksen hoiti kyyhkynen.
Pitäisi ehkä nukkua ulkona enemmänkin tähän vuodenaikaan...

Melkoinen möhkö tuo makuupussi on, mutta onhan siinä aika paljon täytettäkin. Vetoketju jumittelee, kuten Panyamissa, mutta siihenpä on jo totuttu, ja itsepähän kitsastelin enkä ottanut lisämaksusta saatavaa suojakangasta, joka estäisi kankaan jäämisen vetskarin väliin. Painoa on 1900 g, mikä vastaa aika hyvin sitä mitä valmistaja lupaa. Lyhennyshän pienentää painoa vain kankaan verran, täytteen määrä on sama kuin pitkässäkin versiossa. Testiyön perusteella mietityttää että noinkohan tarkenen tuossa parinkympin pakkasessa, kun tuossa -8 asteessakaan ei enää kuuma ollut, vaikkei nyt toki kylmäkään. Mutta senpä näkee ensi talvena sitten. Tällä kertaa kylmää ei hohkannut maastakaan, eli alustakin hoiti hommansa hyvin.


OI001004

OI001003

OI001002
Paino säilytyspussin kanssa.

OI001001

OI001000


OI000999
Puoliunessa otettuja pokkariräpsyjä.

14.4. Yötaivaan värejä.


OI000998

OI000996

3 kommenttia:

  1. Mukavaa kuulla kokemuksiasi ensi talven reissuilla tästä pussista. Olen miettinyt paksun talvipussin hankintaa, mutta kun on kaksi n. kiloista hyvää pussia ja mahtuvat päällekkäin, niin aina löytyy jotakin "tärkeämpää" hankittavaa ja talvipussin hankinta siirtyy ja siirtyy. Itse tilasin tässä Cumulus-satsissa Jukan kautta kevytuntsikan. Se on aivan ihana... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin vähän iski kuume saada tuolta takki myös. Ehkäpä seuraavassa tilauksessa sitten. :) Vielä kun alkaisivat housuja valmistaa...

      Poista
  2. Mä stalkkasin Emma sun pussii <3 Rakkautta ja haleja. T. Tiino

    VastaaPoista