maanantai 25. toukokuuta 2015

Ölökyn ähkäsy

Nyt on jo kevät sen verran pitkällä, että oli jo pakko päästä jonnekin retkelle. Kohdetta vatuloitiin ihan viimeiseen saakka ja sääennusteita kyttäiltiin että missä olisi mahdollisesti paras (tai vähiten huono) sää viikonloppuretkeä ajatellen. Ennuste näytti jotakuinkin samalta kaikkiin vaihtoehtoisiin kohteisiin (Hossa, Hiidenportti, Riisitunturi, mitä näitä nyt kaikkia olikaan). Luvassa oli perjantaista lauantaiaamuun saakka hyvää säätä ja siitä eteenpäin sadetta, joko paljon tai kauheasti, hieman paikasta riippuen. Niinpä autoon noustessa sovimme että mennään Ölökylle ja katotaan lauantaina mikä on fiilis ja jatketaan sen mukaan jonnekin päin Hossaa toiseksi yöksi.

Pakkaaminen on ihanaa. Ainakin näin pitkän tauon jälkeen se kaikki varusteiden loniminen, ruokien suunnittelu ja vaatteiden ja kenkien huoltaminen, ai että se on kivaa. Aloitimme jo alkuviikosta pesemällä ja vahaamalla geetonnikamppeet.


Sitten suunnistin ruokakauppaan hankkimaan evästä. Kuivaruokia löytyykin valmiina viime kaudelta aika paljon, mutta ainahan sitä jotain täydennystä tarvitsee varastoihin.



Seuraavaksi oli koirien tavaroiden pakkaamisen vuoro. Tai no, enimmäkseen niille täytyy pakata vain ruoat, sillä muut kamat, kuten pyyhettä, tassutossua, köyttä jne onkin aina repuissa valmiina.





Sitten keräsin meidän ihmisten kamppeet kasaan sängylle. Melkoinen läjä sitä kaikenlaista roinaa aina lähteekin mukaan. Tästä puuttuu vielä mm. osa ruoista.



Sitten takaisin itse reissuun. Perjantaina olimme Julman Ölkyn P-paikalla joskus seitsemän jälkeen ja pienen lähtökaaoksen jälkeen pääsimme polulle. Päätimme kiertää tällä kertaa polun myötäpäivään, kun viime reissulla, tasan vuosi sitten kiersimme vastapäivään. Järven länsipuoli (joka siis tällä kertaa kuljettiin ensin) on mielestäni vähän haastavampi jyrkkine nousuineen ja laskuineen, ja näköalatkin vähän häviävät itäpuolen reitille. Kokonaisuudessaankin reitti on vaativahko, joten aikaa on syytä varata reilusti. Keskinopeus taisi menomatkalla olla alle 2 km/h, kun se tasaisemmalla polulla rinkan kanssa on minulla siinä kolmen- jopa neljän kilometrin huiteilla. Mukaan lasketaan siis myös pysähtelyt.

Niin, minustakin on näemmä sitten tullut tällainen "elektroniikkaretkeilijä", kun mukaan lähti synttärilahjaksi saamani sykemittari gps-palikoineen. Kiintoisaahan se on seurailla sykkeen vaihteluita, matkan pituutta sekä nopeutta, ja ennen kaikkea kulutettuja kaloreita. Tällä perjantain matkalla kulutin noin 1000 kcal, aikaa meni reilut pari tuntia ja matkaa kertyi 5,3 km. Huippusyke yhden jyrkän ylämäen jälkeen 175, eli mitenkään kauhean korkealle se ei tuossa hommassa nouse. Vertailuksi kerrottakoon että normi juoksulenkillä keskisykkeeni on n. 163.



Polku näytti olevan talven jäljiltä suht hyvässä kunnossa. Välillä oli purojen kohdalla vähän märkää, ja jokunen puu retkotti polulla, mutta muuten ei mitään ihmeempiä kommelluksia. Yhden rinkattoman tauon pidimme, ja näköalapaikalla levähdimme hetken, mutta muuten etenimme aika tasaista tahtia. Tauolla huomasimme että sääsket olivat jo heränneet. Ja niitä oli vuodenaikaan nähden paljon! Enpä olisi osannut niitä odottaa, kun luntakin oli vielä monin paikoin ja järvessä jäät. Kaikkea sitä! Yhteen poroon törmäsimme (siitä seuraa hiskeillä aina armoton vouhotus, joka laantuu vasta pitkän ajan päästä) ja yhden koppelon säikytimme lentoon. Käki kukkui vähän väliä, joskin itselläni on kai niin heikko kuulo että kuulin vain murto-osan siitä mitä mies kertoi kuulleensa. Olen huomannut tämän ilmiön ennenkin ja muidenkin kauempaa kantautuvien äänien kohdalla. Jostain syystä minulta jää vaan jotkut äänet kuulematta, vaikka kuinka yrittäisin keskittyä.





















 




Laavulla oli kaikki niinkuin pitääkin. Siistissä kunnossa paikat ja syttöpuut kiehisineen odottamassa juuri niinkuin asiaan kuuluukin. Nuotion tekoon, hikiset kamppeet pois ja lämmintä tilalle ja nukukset valmiiksi pöyhistymään. Ihan niin rutiinilla nämä hommat eivät sujukaan kun edellisestä retkestä on tovi vierähtänyt, mutta onneksi metsässä ei ole kiirettä. Lämmin ilta, paistoimme makkaraa ja teimme kaakaota ja sittenpä alkoikin jo uni painaa. Itse nukuin suht makeasti, vaikkakin katkonaisesti, mutta mies ei kuulemma nukkunut silmäystäkään koko yönä ja oli sitten kuluttanut aikaa tutkailemalla lähiympäristöä ja pitämällä nuotion hengissä. Sääsket meinasivat välillä vähän häiritä omaa nukkumistani, mutta savu piti ne kuitenkin suurimman osan ajasta loitolla. Aamuyöstä oli niin kuuma että oli pakko avata makuupussi peitoksi. Hyvä näin päin, ettei palele.

Fiksua porukkaa edelliset kävijät.






Olisin varmaan mieluusti nukkunut vielä pidempäänkin, mutta puoli seitsemän aikaan kävi käsky nousta ylös, jotta ehtisimme liikkeelle ennen sateen alkamista. Ja tottahan se onkin että sateessa ei ole kovin kivaa pakata taikka tehdä aamiaista. Pekonia ja munia pannulle ja kamppeet kasaan, ja tunnin-parin kuluttua olimmekin jo lähtövalmiita. Ja juuri silloin alkoi sade. Nappiajoitus! Onneksi sade pysyi koko matkan ajan melko maltillisena niin emme kastuneet juuri lainkaan. Alkumatkasta, olisikohan ollut jossain Sitkansolan kohdilla, oli pitkoksille kaatua rymähtänyt iso kuusi, mikä toi pienen extremevivahteen matkanteolle. Pitkosten alla nimittäin oli hyvin vetinen räme, joten kiertotietä ei ihan noin vain löytynytkään. Taisimme lopulta kumpikin selvitä suht kuivin jaloin tilanteesta, mies korkeavartisten kenkiensä ansiosta ja minä kipuamalla puun oksia pitkin.




















Päästyämme takaisin autolle, aloimme miettiä jatkosuunnitelmaa. Päätimme käydä katsomassa mikä on tilanne Kukkurin ja Lavajärven tienoilla, josko jompaankumpaan tupaan pääsisi toiseksi yöksi. Tovin aikaa ajelimme pitkin metsäteitä ja lopulta muutamien harharetkien jälkeen löysimme oikealle tielle ja p-paikalle. Molemmille tuville vievien polkujen lähtöpisteissä oli auto, joten päätimme että emme lähde yrittämään kummallekaan tuvalle. Toisaalta siksi, että olemme itse mieluummin keskenämme, ja toisaalta myös siksi, että tällainen hunnilauma kuin meillä, ei varmaankaan ole kovin mieluisaa tupaseuraa muille kulkijoille, varsinkaan sadepäivänä. Tokihan koirat olisivat pärjänneet ulkona mutta silti en halua että niistä aiheutuu haittaa muille (saattavat esim. haukahdella välillä). Väsymys oli jo aika kova, joten sovimme että jätämme tämän reissun tähän ja lähdemme kotiin. Ja jo matkalla huomasimme että päätös oli erittäin hyvä. Puolangan kohdalla alkoi myrsky, joka oli kaatanut puita tielle ja katkonut sähköjä, ja olipa muuan onnikkapysäkin katoskin lentänyt selälleen. Hieman pelotti että milloin saamme puun niskaamme, mutta onneksi selvittiin kotiin asti. Nuotiohommat tosin jatkuivat kotonakin, sillä sähköt olivat poikki ja ruokaa oli kuitenkin tehtävä. Ihan hyvä että on tuo kota olemassa. Lohkoperunat ja pippuripihvit maistuivat! :)

Nytpä on siis retkikausi avattu tälle vuodelle. Seuraava reissu on suunnitteilla jo, viimeistään juhannuksen ajalle, jos ei jo sitä ennenkin jossain käydä. Juhannuksena olisi tarkoitus lähteäkin taas Pohjoiseen.

5 kommenttia:

  1. Olipa taas, niin mahtavat retkikuvat. olispa mukavaa ittekki olla tuollai yöreissussa. Katotaan jos vaikka tänä kesänä tai syksyllä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Ehdottomasti kannattaa toteuttaa haave yöreissusta!

      Poista
  2. Tuskien taival! :´) Aika pikantti lisä se pitkospuilla maannu kuusi! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kuusi toi vähän lisähaastetta mutta niinpä siitä vain selvittiin. Onneks ei ollut viime vuonna tommosia esteitä, ois voinu siinä helteessä usko loppua. xD

      Poista
    2. No todellaki ois loppunu XD

      Poista