sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Ensilumia ja hieman toisenlaista "retkeilyä"

Eilen aamulla täällä Oulussakin oli ekaa kertaa tälle syksyä kunnolla maa valkeana. Täytyi tietenkin painella kameran kanssa pihalle ikuistamaan tämä "huima" tapahtuma. Oikeasti, en ymmärrä oikein sitä lumivouhotusta kun facebookissakin noin 10 peräkkäistä tilapäivitystä toitottaa samaa ihmeellistä tapahtumaa: "LUNTA". No shit sherlock, kiitti kun ilmoititte, en oiskaan muuten huomannut. No, näköjään kuulun itsekin sitten loppujenlopuksi tähän samaan porukkaan kun kirjoitan aiheesta oikein blogiinkin. Onneksi kenenkään ei ole pakko lukea jos lumihehkutus alkaa nyppiä. :P Ja ensi viikolla ne sulavat pois kuitenkin, joten mitäpä se oikeastaan edes hyväsi ottaa kuvia, saati postata niitä tänne.

Ja muutama kuva tältä aamulta. Pakko oli käydä pieni lenkki koirien kanssa, vaikka oli eilisen jäljiltä vielä "vähän" heikko happi. Vastasi melkein maratonia. :P


*Ähäkutti, eipäs sittenkään kuvia, sillä olen onnistunut ne hukkaamaan vuosien varrella. 


Ja niin. Olimme siis eilen viihteellä. Ostimme parin ystävän kanssa jo syyskuun alussa liput Cheekin keikalle, ja nyt tämä kauan odotettu ilta viimein koitti. Ensin etkoille lähimpänä kaupunkia asuvan ystävän luo ja sieltä hyvissä ajoin taksilla keskustaan ja ovenkahvaan roikkumaan. Pääsimme aika mukavasti jonon alkupäähän, mutta kyllä me varmaan sen puolisentuntia odottelimme sisäänpääsyä. Onneksi olimme varautuneet jonotukseen hyvin: matkassa oli pari termarillista kaakaota ja siihen pientä terästystä. Ja sen verran pitää aina olla retkellä, että taittokuksa löytyi käsveskasta. 

Pääsimme hyville istumapaikoille, joilta näki hyvin koko yleisön yli suoraan lavalle. Pidimme tiukasti kiinni näistä paikoista koko illan ja se kannatti. Porukkaa oli ihan jäätävän paljon kun keikka lopulta alkoi puolenyön aikaan. Huikea show, ei voi muuta sanoa. Kannatti lähteä! Keikan jälkeen odotimme enimmän ruuhkan laantumista ja painelimme sitten Apolloon jatkamaan iltaa. Ja viihdyimmekin lopulta tappiin asti. :O Me, joiden vuosittaiset baarireissut voi kevyesti laskea yhden käden sormilla. :D

Että semmoinen reissu. Huippumukava ilta oli, toi vähän piristystä taas tähän matalapaineen keskelle nyt kun oikeat retkeilytkin on luultavasti jo retkeilty tän vuoden osalta. Kiitos seuralaisille! 

2 kommenttia:

  1. Kerrassaan soma ilta oli! XD Olimme vähän retkellä ;D

    VastaaPoista
  2. Oli kyllä, huh. Ja ainahan sitä ollaan vähän retkellä. :P

    VastaaPoista