torstai 12. syyskuuta 2013

Saanan valloitus

Teenpä nyt pari erillistä postausta tuosta meidän tämänvuotisesta ruskareissustamme. Lähdimme siis ystäväni ja koiralauman kanssa matkaan keskiviikkona ja otimme suunnan kohti Kilpisjärveä. Alkuperäisen suunnitelman mukaan meidän piti vain nukkua teltoissa jossain tienvieressä, mutta kun kaksi yllytyshullua päätä lyödään yhteen, niin siitähän voi seurata vaikka minkälaisia ideoita. Keskiviikkoiltana löysimme itsemme Saana-tunturin huipulta.

Jossain päin käsivartta.

Kilpisjärvelle saavuimme hyvissä ajoin, jo 17.00, joten meillä jäi mukavasti aikaa kipaista Saanalle. Tähän hienoon ajatukseemme ei kuulunut ainoastaan huipulle nouseminen, vaan myös yöpyminen siellä. Ja siksi selässä kulkikin täysi varustus, mitä kaikkea nyt yönyliretkellä tarvisikaan. Kapuaminen aloitettiin Retkeilykeskuksen pihalta. Aluksi loivahkoa nousua kivikkoista polkua pitkin ja sitten jokunen porras, reilut 700 kpl. Portaiden jälkeen alkoi kivinen tie kohti huippua, siis kirjaimellisesti kivinen. Lähtiessä oli mielettömän hyvä sää, aurinko paistoi ja oli lämmin, mutta vähitellen aurinko meni pilveen ja huipulla oli jo melkoisen vilakkaa. Piti ensitöikseen kaivella rinkasta taukotakkia, pipoa ja hansikasta, jotta tarkeni kirjoittaa nimensä vieraskirjaan ja nappailla pakolliset huiputuskuvat.

Lähtökaaosta (kuva: Tiia E)

Pieni ylämäki.



Portaita riitti.

Maisemat vaan komistuivat.

Kuva: Tiia E

Porojakin nähtiin.

Puuportaiden jälkeen kiviportaat.

Pieni vuorikauris.

Vuorikauriin äiskä.


Juomatauko.

Viimeinen nousu.

Huipulla! (kuva: Tiia E)

Koko retkikunta.

Ihan huipulle emme jääneet leiriä pystyttämään, koska eipä sieltä olisi löytynyt kahden teltan kokoista kivetöntä aluetta, eikä sen puoleen vettäkään. Olimme noustessa bonganneet hieman alempana polulta pari lampea, joiden luota voisi löytyä jonkinlainen leiripaikka. Sinne siis. Sopiva paikka löytyikin ylemmän ja pienemmän lammen läheisyydestä, joten päätimme laittaa leirin sinne. Muutenhan olisimme pärjänneet yhdelläkin teltalla, mutta koska noita koiria oli matkassa 5 kpl, niin ajattelimme että voisi tulla turhan ahdasta. Ja tuommoinen lauma olisi varmaan jo saanut melkoiset bileet aikaan, varsinkin kun mukana oli tuo 4-kuinen naperokin. 

Tuonne leiripaikkaa etsimään.

Pystytimme teltat ja keitimme kaakaot ja lämminkuppisopat iltapalaksi. Sitten painuimme nukkumaan. Tuuli oli melkoinen ja teltat joutuivat kovalle koetukselle niiden puuskien keskellä. Meteli oli sen mukainen, joten unet jäivät aika vähiin. Tuntui, että tuulenpuuskat tulivat telttaan ja jopa makuupussiinkin sisälle. Onneksi teltat pysyivät pystyssä ja ainoa tuulen vietäväksi menetetty varuste oli koirien juomakuppina toiminut jäätelökippo. Nousimme melko aikaisin ylös, jotta ehtisimme Retkuun aamupalalle ennen kuin jatkaisimme matkaamme Jäämerelle. Tarkistin GPS:stä leiripaikkamme korkeuden, joka oli 875 m. Ei paha ollenkaan!

Näkymä telttani ovelta.

Toiseen suuntaan.

Kiviä riittää.

Matka jatkuu.

Tuosta alas. Polku kulkee vasemmalla harjanteen päällä.

Kurjenkanervat kukkivat.




Laskeutuminen oli huomattavasti nopeampaa kuin nouseminen (miten yllättävää), mutta melko paljon raskaampaa. Kaikki 700 porrasta oli pakko tulla kerralla alas, koska jos pysähtyi niin jalat tärisivät siihen malliin että oli pakko vain jatkaa matkaa. Seuraavana päivänä alkoikin pohkeissa tuntua mukava kipu, joka muistutti tästä pienestä aamujumpastamme. No, tiesipähän liikkuneensa.

Ehdimme juuri ja juuri aamiaiselle ja sen ja pienen siistiytymisen jälkeen lähdimme jatkamaan matkaa Norjaan ja Jäämerelle. Päivä siinä kului ajellessa hienoja rannikkoteitä pitkin. Pysähtelimme tietenkin välillä kuvailemaan maisemia ja ulkoiluttamaan koiralaumaa. Tuon tuostakin tiellä parveili irrallaan olevia lampaita, ja silloin kun olisi hetken aikaa ollut suoraa tietä niin joku sankari törttöili edessä peräkärryn kanssa ajaen kuuttakymppiä. No, onneksi meillä ei ollut kiire. Vähän ennen Lakselvia saimme vielä huippuidean: Uimaan Jäämereen! Etsimme siis sopivan paikan hieman kauempaa tiestä ja pulahdimme virkistävään veteen. Eipä sinne tehnyt mieli jäädä lillumaan pitkäksi aikaa, mutta voipahan ainakin vouhottaa ja sanoa uineensa Jäämeressä syyskuussa. Sää tosin ei ollut yhtään syksyinen, 20 astetta lämmintä ja lähes tyyntä! Eipä sitä olisi enempää voinut toivoakaan.



Kuva: Tiia E

Omat

Ja koko porukka





Hyvä uimaranta.
Illalla saavuimme viimein Karigasniemelle ja sieltä mökille Dalvadakseen. Viivyimme mökillä kolme päivää ja teimme pieniä päiväretkiä. Tarkoitus oli vähän että olisimme tehneet toisenkin yöreissun, mutta Ospreyn rinkka ei oikein istunut kaverilleni, joten jätimme tämän retken sitten väliin. Jospa ensi vuonna sitten. :) Kirjoittelen loppureissusta oman postauksensa vähän myöhemmin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti