perjantai 13. syyskuuta 2013

Päiväretkeilyä ruskan keskellä

Nyt seuraa Lapinreissumme toinen osio. Ajelimme siis torstai-iltana mökille Dalvadakseen, jossa vietimme kolme päivää tehden päiväretkiä lähituntureilla, ja pistäydyimmepä mutkan Nuorgamissakin.

Perjantaina emme jaksaneet ajella kovin kauas enää 1200 kilometrin ajorupeaman jälkeen, joten otimme suunnaksi naapurikylä Nuvvuksen ja sen komean Ailegas-tunturin, jonka huipulla olen käyny kerran aiemminkin. Mastolle menevän tien portti oli auki, joten periaatteessa olisimme voineet ajaa Lantikalla huipulle asti, mutta koska halusimme nimenomaan kävellä, niin jätimme auton portin alapuolelle ja jalkauduimme maastoon.

Tiellä oli vähän tylsä kävellä, joten poikkesimme vähän sivuun ja talsimme tunturinrinnettä pikkuhiljaa ylöspäin. Paikoin löysimme runsaasti mustikoita, joita oli toki pakko pysähtyä syömään ja samalla tuli räpsittyä kuviakin. Huipulla viivyimme pitkään kuvailemassa ja maisemia ihailemassa.

Mustikoita


Maisemaa Nuvvus-Ailikkaan huipulta.

¨


Hunnilauma huipulla.

Alaspäin laskeuduimme vielä hitaammin. Yhytimme pienen puron, jota jäimme ihan vahingossa seurailemaan. Jossain vaiheessa pysähdyimme täyttämään vesipulloa ja jämähdimme siihen puronvarteen makoilemaan. Jokunen tovi siinä vierähtikin "päikkäreitä" ottaessa, mutta onneksi ei tarvinnut katsoa kelloa kun ei ollut kiire yhtään mihinkään. Lopulta saimme itsemme taas liikkeelle ja raahustimme kohti autoa hitaasti.




Lauantaina ajelimme Nuorgamiin ja läksimme kiertämään Skaidijärven polkua. Mukava oli kulkea välillä tuollaista helpompaakin reittiä ilman suurempia nousuja. Tuuli mahdottoman kovaa, piti pukea kuoritakkia ja pipoa päälle että ylipäätään tarkeni kulkea. Kuviakaan ei tullut räpsittyä ihan samaan tahtiin kuin normaalisti. Kodassa pidimme taukoa ja paistelimme makkaraa ja keittelimme mansikkasoppaa evääksi. Kävin puuvajassa vähän heiluttelemassa kirvestäkin. Mikäs olisi sen terapeuttisempaa kuin puiden pilkkominen (enkä edes lyönyt itseäni polveen!). 


Skaidijärven kota.



Korvatkin heiluvat tuulessa.


Sunnuntaina pidimme kokonaan autottoman päivän ja retkeilimme mökiltä käsin lähituntureilla. Nousimme ylös vakitunturilleni Skadjaroaiville ja teimme sieltä pienen kierroksen, Skadjaroaivi-Skadjavarri-Doarrocopma-Gárdejohka-Skadjaroaivi. Kaikkiaan saimme aikaa kulumaan n. 10 km lenkkiin viitisen tuntia, mutta emmepä tälläkään kertaa pitäneet kiirettä, vaan lorvimme kaikessa rauhassa kuvaillen ja marjoja syöden, ja ihan vain istuskellen maisemia katselemassa. Siellä olisi voinut kulkea vaikka loputtomiin väsymättä tai kyllästymättä, mutta pakko oli palata takaisin mökille. 

Ruskan värejä.





Joku pirulainen oli hangannut sarvensa
ainoaan mäntyparkaan.

Tenoa Skadjavarrilta

Mami...

...ja lapsi













Viimeistä kertaa näissä maisemissa pitkään aikaan.
Haikea tunnelma.


Siinäpä se reissu sitten oli. Ja taas alkaa lohduttoman pitkä odotus, melkein vuosi ennen kuin taas pääsee Lappiin. Tai pääsisihän sinne talvellakin, mutta ei ole oikein innostusta koska en pidä talvesta. Liian kylmä ja liikaa lunta. Ensi kesän reissuja on jo kovasti suunniteltu, mutta mitään varmaa ei tietenkään vielä ole päätetty. Vaelluskohteita olisi vaikka kuinka: Rastigaissa, Halti, Vätsäri, UKK-puisto, Erttetvarri jne... Tuskin nyt ensi kesänä noita kaikkia ehtii käydä, mutta jos jonkin edes.

Retkeilyn osalta kausi ei kuitenkaan ole vielä ohi, onneksi. Ainakin yksi reissu vielä tehdään, ehkä jopa kaksikin jos oikein innostutaan. Tuntsassa oli tarkoitus käydä, mutta sekin reissu piti siirtää hamaan tulevaisuuteen, koska koiran luonnetesti osui juuri suunnitellulle ajankohdalle. Luonnetestejä ei ole ihan jatkuvasti tarjolla ja koiralla alkaa kohta ikä tulla vastaan, joten nyt oli valittava näin. Jospa se Tuntsa siellä vielä odottaisi siihen saakka että pääsen tämänkin reissun toteuttamaan joskus.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Näemme taas ensi vuonna, tunturit!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti