perjantai 19. heinäkuuta 2013

Utsjoen retkeilyreitti

Torstaina, 4.7. ajelimme ystäväni ja koirien kanssa Utsjoelle, josta lähdimme kiertämään Utsjoen retkeilyreittiä. Reitin lähtöpaikka oli Utsjoen luontotupa. Noin 18 aikaan illalla nostimme rinkat selkään ja lähdimme raahustamaan ylös tunturiin tuhatpäisen sääskiarmeijan saattelemana.

Lähtöhommia

Akka ja Vanski 

Virallinen lähtökuva (kuva: Luontotuvan sekajäteastia)

Sää oli lämmin, reilusti yli 20 astetta, joten kolmen kilometrin lähes yhtämittainen nousu koivikossa oli melkoista taistelua. Vuorotellen niistin, syljin ja yskin sääskiä pois hengitysteistä, ja paljaat käsivarret, kaula ja naama olivat täynnä patteja kun viimein pääsimme kodalle. Sääskitakki olisi ehkä auttanut enemmän päällä kuin rinkassa. Kävelimme kaikkine rinkkoinemme ja sauvoinemme suoraan sisälle Kalkujoenlammen kotaan ja vasta siellä olo lopulta helpottui. Kodan pihassa sääskiä oli jo paljon vähemmän, ja ilta oli kaikinpuolin upea. Olipa mukava pulahtaa hikisenä ja sääskiensyömänä viileään lampeen ja istua sen jälkeen nuotiolla makkaraa paistamassa ja tunturin rauhasta nauttimassa.


Eka tauko sääskien ympäröimänä

Kalkujoenlammen kota

Kaunis kesäilta

Perjantaiaamuna kävimme aamu-uinnilla ja söimme luksusaamiaisen: pekonia ja munia (jotka kannoin tarkoin varjellen kameralaukussa, ja sain kuin sainkin pysymään ehjinä). Lähdimme 10 aikaan jatkamaan matkaa ja päätimme oikaista tunturin yli reitille, jotta välttyisimme palaamasta noin kilometrin matkan takaisinpäin. Heti alkumatkasta tälläsin jalkani kivenkoloon, mutta onneksi selvisin pienellä ruhjeella ja komealla mustelmalla. Tämä taisikin olla ainoa "tapaturma" koko reissun aikana. Polku löytyi helposti, ja matka jatkui sitä pitkin kohti Heargevarrin tulipaikkaa. Pidimme pieniä rinkattomia taukoja noin puolen tunnin kulkemisen jälkeen, mikä oli oikein hyvä taukoväli. Myös koirat saivat reput pois selästään taukojen ajaksi.

Polku löydetty, tauon paikka!



Retkikoirat

Tulipaikalta erkaannuimme taas omille poluillemme välttääksemme laskeutumisen Kirkkotuville ja nousun takaisin tunturiin. Kiersimme Heargevarrin länsipuolelta, minkä jälkeen laskeuduimme alas joen (jolle en nyt hoksaa nimeä) varteen. Joen yli päästiin helposti kahlaamalla, ensin rinkkojen kanssa, minkä jälkeen palasimme hakemaan koirat ja kengät. Ylitys sujui hienosti, ja helteisessä säässä kahlaaminen virkisti mukavasti. Heti ylityksen jälkeen pidimme lounastauon ennen kuin jatkoimme matkaa jälleen kohti polkua.

Tästä pitäisi päästä yli

Ensin rinkka toiselle puolelle...

..sitten kengät kaulaan (ja koiran reppu siten että itse
 meinaa kuristua) ja koira mukaan.

Hyvin se koira lopulta tuli perässä

Sitten kaverin vuoro

Lounas

Väsyttää

Polku löytyi taas ongelmitta, ja pysyimme yllättävän hyvin muutoinkin kartalla koko "harharetken" ajan. Polkua pitkin kuljimme hiljakseen kohti Nammajärven laavua, jonne saavuimmekin jo hyvissä ajoin, 17-18 aikaan iltapäivällä. Jälleen ensimmäisenä uimaan ja sitten ruoanlaittoon. Uiminen noissa kivipohjaisissa lammissa on vähintäänkin mielenkiintoista. Pohjan liukkaat, keskenään hyvinkin erikokoiset kivet aiheuttavat helposti yllättävän mulahduksen uimasyvyyteen. Onneksi selvittiin ilman katkenneita koipia. Mukavasti se uiminen kuitenkin virkistää raskaan vaelluspäivän jälkeen, ja onhan se mukava saada pestyä hiet pois ennen nukkumaanmenoa. Vaatteetkin saimme pyykättyä, ja lämpimässä tuulessa ne kuivuivat nopeasti. Perjantaipäivä oli koko reissun raskain, joten illalla alkoi olla jo melkoinen väsymys ja kolotus. Uni maistui hyvin, vaikka untuvamakuupussissa olikin vähän turhan lämmin.

Mäntyvanhus oli täyttänyt tehtävänsä.
Uusi sukupolvi kasvaa ja voi hyvin.

Tilannekuvaa


Nammajärven laavu siintää jo takimaisen lammen rannalla

Saapuminen Nammajärvelle

Vettä hakemassa

Vannin illallinen

Illallispöytä katettu

Onni ja Onnin aarre

Pussipastaillallinen valmistuu

Nousimme ylös rinteeseen lähettämään viestiä kotiväelle

Lauantaiaamu valkeni harmaana ja tihkusateisena, mikä vähän latisti tunnelmaa. Aamupuurot keiteltiin kodassa sisällä ja ennen lähtöä puimme sekä itsellemme että koirille sadetakit niskaan. Alkumatka kuljettiin Nammajoen kurua pitkin, joka oli melko vaikeakulkuista kivikkoa. Puron ylitimme laskujeni mukaan ainakin neljä kertaa. Hienot olivat kyllä maisemat, sitä ei voi kieltää. Sääskiä oli jälleen retkiseurana. Lopulta pääsimme ylös tunturiin, jossa puhalsi virkistävä tuuli. Vaikka satoi, niin tuuli kuivatti sadepisarat melkein samantien, joten vaatteet eivät juuri päässeet kastumaan. Ylhäällä pidimme taukoa, ja siinä vaiheessa sadekin alkoi jo laantua.

Kurua pitkin ylös

Sadetakkikoirat. Onni taustalla koittaa pyrkiä eroon omastaan.

Neonkeltainen reissukoira ja reppu

Ylös noustaan

Tuolta alhaalta ollaan tultu
Koira pääsi vähän irroittelemaan

Aakeeta laakeeta


Lounastauon pidimme Kuoppilasjärven autiotuvalla. Tupa oli hienolla paikalla syvässä kurussa, ympärillä oli useita pieniä lampia ja pihassa puro, josta sai juomavettä. Ei ihme, että tupa on vaeltajien suosiossa. Sade oli jo loppunut, joten pulahdin uimaan Kuoppilasjärveen. Nuudeleita lounaaksi ja jälleen rinkat selkään ja menoksi.

Kuoppilasjärven tupa


Siisti tupa sisältäkin

Koirat odottelivat ulkona

Tuvan jälkeen polku kulki Kuoppilasjärven kurun reunaa pitkin järven toiseen päähän saakka. Pohjoispäässä on kammi, jolle polku ilmeisesti tekee piston. Uudessa kartassa tätä pistoa ei kuitenkaan näy, joten olimme vähän ihmeissämme kun polun viitta olikin reilusti alarinteessä puron varrella. Ajattelimme, että emme lähde turhaan kapuamaan rinnettä, ja uskoimme yhyttävämme polun kunhan se nousee takaisin ylös ja poikkeaa kurun reunalta ylös tunturiin. Jossain mielenhäiriössä kävelimme kuitenkin menemään poropolkuja pitkin, emmekä tajunneet edes ihmetellä polun häipymistä, kunnes kurun pohjalla alkoi näkyä pieni lampi. Siinä vaiheessa tajusimme että olemme kävelleet jo aivan liian pitkälle ja teimme ratkaisun, että nousemme ylös tunturinhuipulle ja tähyilemme sieltä maisemaa. Parinkymmenen minuutin rankka nousu ylös, ja avotunturimaisema avautui eteemme. Kartasta löysimme heti sijaintimme ja lähdimme käppäilemään kohti polkua. Päivä alkoi kuitenkin olla jo sen verran pitkällä että päätimme etsiä sopivan leiripaikan ja jäädä siihen yöksi, kun tarkoitus oli jokatapauksessa yöpyä teltassa.

Maisemia ihastelemassa

Taas rinkat selkään ja menoksi, vaikka tupa
 houkuttelikin jäämään



Kuoppilasjärvi



Tässä mentiin harhaan

Kuoppilasjärvi pohjoispäästä kuvattuna

Rastigaissa näkyy

Tunturinlaelta löytyi aarre

Uuvahdus

Tunturikihu

Kapustarinta

Leiripaikkaa haetaan

Tässä on hyvä paikka, tähän jäädään.

Sopiva leiripaikka löytyi parin lammen väliltä Roavveoaivin juurelta. Kävin vielä tarkistamassa polun sijainnin, ja se löytyikin alle kilometrin päästä leiristä. Keräilimme kuivuneita vaivaiskoivun oksia ja teimme pienen nuotion, joka piti mukavasti sääskiä loitolla. Pilvinen sää alkoi vähitellen muuttua aurinkoiseksi ja oli aivan tyyntä. Parempaa säätä emme olisi voineet enää toivoakaan viimeiselle illalle. Teimme ruuan ja istuimme kaikessa rauhassa nuotion äärellä kuuntelemassa kapustarintojen itkua. Jokin naukui jännästi lähistöllä, olisi kiva tietää että mikä, oliko jokin lintu vai peräti kettu? 

Teltta saatiin pystyyn.
(huom. voi olla että tämä teltta tulee myyntiin piakkoin.)



Haukotus

Tulet

Voiko kauniimpaa leiripaikkaa ollakaan?


Retken kohokohta: Lätynpaisto


Koiratkin saivat osansa


Tunturin rauha, ilta-aurinko, nuotio, lätyt ja kaakao.
Voiko ihminen muuta toivoa?



Illan kuluessa paistelimme vielä lättyjä ja keitimme kaakaota. Tuon illan olisi toivonut jatkuvan ikuisuuden. Jossain vaiheessa oli kuitenkin annettava periksi väsymykselle ja painuttava telttaan. Onni simahti samantien teltan oven eteen, mutta Vanni protestoi nukkumapaikkaansa vastaan. Se olisi halunnut nukkua tietenkin Onnin vieressä sen sijaan että joutui jalkopäähän omalle paikalleen. Se istui pitkän tovin ja katsoi hyvin loukkaantuneella ilmeellä, että "minä en halua nukkua tässä!". Tyytyi lopulta kohtaloonsa ja nukkui sievästi aamuyöhön saakka. Viiden aikaan teltassa alkoi olla jo aika lämmin, joten siirsimme koirat ulos nukkumaan. Hyvinpä ne siellä nukkuivatkin aamuun asti.

Onni nukahti heti

Pirpana ei halunnut nukkua yksin jalkopäässä

mutta tyytyi lopulta kohtaloonsa

Sunnuntaiaamuna alkoi retken viimeinen rutistus. Polku kulki mukavassa maastossa avotunturissa, laskeutui välillä vähän alemmas ylittäen puron ja nousi jälleen tunturinlaelle. Taukoja pidimme taas noin puolentunnin välein, mutta pidemmät ruokatauot jätimme väliin. Viimeisen tauon pidimme Johtalanvarrin tulipaikalla, jonka jälkeen alkoikin piiiitkä alamäki, se sama jota olimme torstai-iltana hiki hatussa kivunneet ylöspäin. Fiilikset olivat ristiriitaiset: toisaalta oli haikeaa kun reissu oli jo lopuillaan, mutta toisaalta sitä jo odotti pääsyä mökille saunaan sekä tuoretta ruokaa pussipastan ja metukan sijaan. Lopulta pääsimme takaisin luontotuvan pihaan, jossa autokin oli säilynyt ehyenä. Koiratkin olivat hyvin tyytyväisiä päästessään autoon nukkumaan. Ilmoittautuminen luontotuvalle että olemme palanneet, ja sitten kaupan kautta mökille Dalvadakseen saunanlämmitykseen. Mahtavaa!

Viimeinen päivämatka alkamassa

Päivän ekalla tauolla



Pitkästi polkua

Tässä reitti haarautuu Kuoppilasjärvelle ja Kirkkotuville

Reissun ainoa poro nähtiin viimeisellä tauolla

Romuläjä selkään ja menoksi taas


Ympyrä sulkeutuu

Poroaidan portti näkyy jo

Utsjoen silta näkyvissä, enää laskeutuminen alas luontotuvalle

Virallinen paluukuva (kiitos sekajäteastialle taas)

Reissu on heitetty

Upea reissu jälleen kerran, ei voi muuta sanoa. Säät suosivat ja kaikki meni muutenkin putkeen. Koiranpenikka suoriutui ensimmäisestä vaelluksestaan hyvin, vaikka kulkeminen sen kanssa onkin vielä vähän hankalaa. Leirielämä sujuu kuitenkin hyvin, joten pitänee vain harjoitella tuota edelläkulkemista ahkerasti. Uusia varusteita tuli testailtua useampikin, mutta kirjoitan niistä erillisen raportin myöhemmin. Teltta lähtee luultavasti vaihtoon tämän kesän jälkeen, sillä huomasimme että tunturissa koirien kanssa kulkiessa iso absidi olisi käytännöllisempi, kun koirat voisivat oleilla siinä. No, teltta-asiaa ehtii vielä miettiä, hyvinpä tuolla Vaudellakin pärjää.

Vietimme vielä maanantaipäivän mökillä palautuen reissun rasituksista. Kävimme sentään sen verran kävelemässä, että nousimme aamupäivällä ylös tunturiin ja illalla taas laskeuduimme alas Tenon rantaan. Sopivan palauttava päivä, jonka avulla jaksoimme ajella tiistaina pitkän kotimatkan. Kiitos reissukavereilla seurasta. Ei muuta kuin ensi kesän reissua suunnittelemaan. :)

Uusi kamera toimi retkioloissa hyvin. Virittelin laukun rinkan lantiovyöhön kiinni, ja vaihdoin olkahihnan kahteen avainhihnaan, jotka yhdistin toisiinsa pikalukolla. Näin sain tuettua laukun vielä molemmin puolin olkaviilekkeisiin, ja laukku pysyi vakaasti paikallaan ja kamera oli koko ajan käsien ulottuvilla. Jonkinlaisen sadesuojan tuo viritelmä vielä tarvitsee. Hyvällä ilmalla kamera kulki kätevästi kaulassa leväten laukun päällä (ankkuroin sen laukun kahvalla paikalleen), jossa se oli koko ajan kuvausvalmiina. Pitkä putki oli retkellä vähän turha. En käyttänyt sitä muuhun kuin lintujen kuvaamiseen, mihin sekin oli kuitenkin liian lyhyt. Eli jatkossa varmaan jätän sen pois matkasta olemasta turhana painolastina.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti