Tunturiunelmia: Heinäkuu

Siinä mennä hujahti heinäkuukin, ja huomisen työaamun jälkeen alkaakin jo loma. Heinäkuussa ei ole mitään ihmeitä tapahtunut, mutta ilmeisesti kiirettä on pitänyt kun tämä blogin päivityskin jäi tälleen viime tippaan. Ihan kuin tälle illalle ei olisi ollut muutenkin ihan riittävästi touhua. :P

Kuun alussa käytiin piipahtamassa Etelä-Suomessa pikavisiitillä tapaamassa suvun uusinta tulokasta. Sen jälkeen tässä onkin tullut oltua Puolangalla miltei joka viikonloppu, niin paitsi yhdenhän olin jopa ihan kotosallakin. Retkeilyt on rajoittuneet lähinnä pariin päiväretkeen sekä nyt loppukuusta tietenkin hillastukseen. Alkukuusta kuljin soilla kyttäämässä hillatilannetta, ja viime viikon maanantaina viimein pääsin poimimaan ensimmäiset. Nyt viime päivinä olen kolunnut soita ihan kyllästymiseen asti (joo kyllä, jopa minä voin kyllästyä tuohon hommaan... ainakin noin puolen päivän ajaksi) ja saalistakin on tullut mukavasti. Melko paljon on muitakin poimijoita ollut liikenteessä nyt soiden reunoilla olleista autoista ja suolla olevista jäljistä päätellen. Parina edellisvuonna olenkin ihmetellyt että yksinkö joudun koko kylän hillat keräämään. :D Uutisten mukaan Oulun seudulla on "pelastettu" nyt viime päivinä ennätysmäärä eksyneitä hillastajia, lähinnä vanhempaa porukkaa. Onneksi kaikki on kuitenkin saatu pois maastosta hyväkuntoisina. Vieraalla suolla kyllä äkkiä suuntavaisto katoaa kun pitää kyttäillä marjoja ja pyöriä ympyrää, ja ikäihmisillä ei monellakaan liene älypuhelinta tai gepsiäkään avittamassa suunnistusta takaisin autolle. Eiköhän hillakausi ala nyt minun osaltani olla tässä. Seuraavaksi olisi sitten vuorossa mustikat, kunhan ne vielä vähän kasvavat.

Kuvia on näemmä tullut jokunen otettua, vaikka tuntuu että kamera on viettänyt lomaa jo pitkän aikaa.

Vesi vähissä.

Sanginjoki, tuo koiranputken luvattu maa.

Metsäkurjenpolvet ovat nättejä.

Suopursut kukkivat tänä vuonna miltei kuukauden normaalia myöhemmin.

Ukkosta ilmassa.

Tilasin gepsiin tällaisen "jojon". Ihan kätevä.

Silikonikuoretkin sai gepsikkä ylleen.

Hailakka sateenkaari.

Jokavuotinen perinteeni, luonnonkukkakimppu.

Lähteen jäljillä.

Löytyi, ja tästä uskaltaisi juodakin.

Maariankämmekkä.

Vuorirevonpapu dumpattu puutarhajätteen mukana tienvarteen, missä näkyy viihtyvän.

Raakile.

Karpalon kukat.

Tähtitalvikki.

Kotipihan petuniat ja marketta.

Keltasompasammal.

Sadepäivänä suolla.

Isotalvikki.

Vanamo.

Puolukan kukat

Oulujoki

Valkoviklon poikanen saunarannassa.

Kesäyö.

Happy stove.

Vai sittenkin evil stove?

Lehtoängelmä

Sanginjokea vähän alempaa.

Iltalenkillä suolla.

Huomenna lienee pouta...

Valkolehdokki.

Talvikki, iso taikka pikku.

Yön usvaa joella.

Kotihuudeiltakin voi löytää jänniä paikkoja, kuten muutama viikko sitten kävi. Autuaan tietämättömänä lähdin tuohon n. 10 km päähän koirien kanssa lenkille, katsoin vain Retkikartasta että jaa tuostahan menee polku Vepsänjoen rantaan, ja totesin että käydäänpäs siellä. Polku osoittautuikin merkityksi reitiksi, joka lähtee Ylikiimingin Pylkönahosta. Itse poikkesin polulle vähän "tännenpää" pikkutien varresta, jolloin jokirantaan tuli matkaa arviolta parisen kilometriä. Kartan mukaan polku jatkuisi joen toiselle puolen, joten mielenkiinnolla odotin, olisiko vastassa silta. Ja olihan siellä, huteraakin huterampi riippusilta. Koirat kiinni puuhun (Salli sai olla vapaana) ja minä sillalle. Hiukan meinasi hirvittää, mutta uskalsin kuitenkin yli. Ajattelin että tässäpä olisi oiva tilaisuus kokeilla, mitä koirat riippusillasta tuumaavat, ja niinpä otin ensin Vannin ja sitten Sallin, yksi kerrallaan sillalle.

Vanni raukka tärisi ja tutisi ja vapisi, sen kinttujalat tipahtelivat lankkujen välistä ja näki että se on kauhuissaan. Mutta silti, askel askeleelta se ryömi siltaa eteenpäin voittaen pelkonsa. Ehkä tässä nyt näkyy se luonnetestin +2 hermorakenne: Vaikka pelottaa, niin koira saa pidettyä itsensä kasassa ja toimintakykyisenä hyvien hermojensa ansiosta. Kameraa en tässä kohtaa ottanut sillalle mukaan, sillä odotin katastrofia, ja arvelin että vakuutusyhtiöstä voisi tulla sanomista jos ilmoittaisin taas uittaneeni kameran joessa. Mutta Vannin suoriutumiseen olen todella tyytyväinen, ja se on tässä pääasia.

Salli meni sillalle tietenkin reteesti, kuten sillä on tapana. Se on rohkea koira, ja vaikeat alustat ovat sen vahvuus. Agilitykurssillakin se rakasti A-estettä ja puomia, joilla saa tasapainoilla, ja kivilouhikoissahan se on kuin kotonaan. Mutta kylläpä vain huojuva silta sai Sallinkin hiukan huolestumaan. Reippaammin se eteni kuin Vanni, mutta ilmeestä näki että tilanne ei ollut järin miellyttävä. Mutta tärkeintä ei ole se, miten ylitys sujuu, kunhan se sujuu ja rohkeus riittää. Nytpähän tiedän että retkillä riippusilloistakin näiden kanssa selvitään tarvittaessa. Muston jätin kokonaan viemättä sillalle, toisaalta siksi, että se on jo jäämässä eläkkeelle retkeilykoiran virastaan, ja toisaalta siksikin että sille olisi voinut iskeä paniikki.

Jyrkkäkosken riippusilta.

Sallille mieluisampi ylitystapa.

Varovasti.

Sitten takaisin muihin kuviin.

Kesälukemista.

Luontoystävällistä saippuaa.

Mistä lie jaloakileijakin pesiytynyt kukkapenkkiini.

Mansikoitakin tulollaan.

Ruskolilja eli "keisarinkruunu".

Päivänkakkara.

Metsämansikkakin kypsymässä.

Itsekylväytynyt orvokki.

Marketta.

Isokankaan pitkoksilla.

Myllykosken laavu ja pahoinpidellyt koivut.

Kalimenojan Myllykoski.

Terttualpi

Kalimenlampi.

Happy stove taas hommissa.

Mikähän se tuonkin mutkan aiheutti.

Kihokki.

Salli 9v 1.8.

Kesäkoirat.

Ainoa kypsä hilla oli jo varattu. En raskinut syödä.

Tupasvillat.

Toissaviikonloppuna tein mökiltä lähtiessäni pienen turistikierroksen nähtävyyksiä kattelemassa. Lähivaaralla on Manner-Suomen keskipiste, ja siellä on "muistomerkki" ja laavu asian kunniaksi. Keskipisteen lisäksi poikkesin myös Hepokönkäällä pitkästä aikaa ja kiersin Geopolun (vaimikäsenyoli). Onhan se komea putous, mutta meinasin ahdistua siitä ihmismäärästä. 😂 Oon kai se minäki.