Kesäyöhön rakastumassa Kuirivaaralla

Kesäkuun 17. vietettiin nuku yö ulkona- ja rakastu kesäyöhön- kampanjaa. Vaikka olen yleensä vastarannankiiski kaikenlaisen "joukkohysterian" suhteen, niin nyt vähän vahingossa taisin tulla osallistuneeksi. Ajankohta tosin oli päivää liian aikainen, joten periaatteessa en siis edes poikennut jääräpäisestä linjastani. 

Kotoa lähtiessäni tiesin oikeastaan vain suunnan, joka oli Puolankaa kohti. Jonkinlainen ajatus oli käynyt mielessä Siikavaarasta, mutta Puolangan kirkolla sitten kuitenkin muutin suunnitelmaa ja päätin lähteä tsekkaamaan Kuirivaaran laavun. Retkikarttaa tutkiskelemalla selvisi, että autolla pääsisi noin viiden kilsan päähän laavulta, mikä vaikutti ihan sopivalta matkalta samalle illalle käveltäväksi. Siispä suunnistamaan kohti lähtöpistettä, joka löytyikin yllättävän helposti lukuisten pikkuteiden verkostosta. Sää oli lämmin ja tyhmyyksissäni päädyin lähtemään liikkeelle caprimallisissa juoksuhousuissa. Muutenhan ne ovat mitä parhaimmat hellehousut, mutta varvikkoon/risukkoon olisi ehkä fiksumpaa valita pitkälahkeinen malli. Jalat saivat komeat verinaarmut matkan aikana.

Autopaikalla oli jo jonkin verran sääskiä, ja alkumatkan rehevässä rinteessä käsivarret saivat useita pistoja. Panin merkille jännän ilmiön, että vasen käsivarsi kelpasi syöpäläisille oikeaa paremmin. Outoa. Loivahkoa nousua oli ehkä parin kilometrin verran, kunnes polku johdatti hakkuuaukean/taimikon laitaa pitkin kauniiseen vaarakuusikkoon. Vaaralla sääsket vähenivät ja monin paikoin kasvillisuus oli vielä lintassa lumien jäljiltä. Lunta ei kuitenkaan näkynyt, vaikka tuskin oli kovinkaan pitkä aika kun viimeiset olivat sulaneet. Ukk-reitti on tuolla hyvin merkitty maastoon, mutta polku-ura erottuu paikoin aika heikosti, ja merkkejä saa seurailla tarkkaan. Lisähaasteensa tuovat lukuisat polulle kaatuneet puut, joita joutuu vähän kiertelemään. Kerran hairahduin polulta, mutta huomasin erheeni aika nopeasti ja oijustin takaisin oikealle reitille. Koirien kanssa tällaista polkua on hyvin ärsyttävää kulkea, kun niidenkin on vaikea seurata polkua ja valita järkevät reitit puiden kiertämiseen. Loppumatkasta päädyin komentamaan ne kulkemaan takanani, jolloin matkanteko oli jo huomattavasti sujuvampaa.

Alkumatkasta varsin vehreää maastoa.

Hiukan näköalaakin.

Tuulet ovat kaadelleet puita ihan urakalla.

Lahopuuta näkyi ilahduttavan paljon.

Juomatauko.

Reilun viiden kilsan matkaan hurahti kaikkiaan parisen tuntia. Vastassa oli samanlainen pieni, sievä ja siisti laavu kuin mitä Siikavaarallakin on, ja vaikka laavun vieressä on märkä hetteikkö, niin sääsket olivat onneksi vielä tekkeytymässä lammikoissa. Kaapaisin sankoon vettä, ja sielläkin kävi melkoinen kuhina. Veikkaan, että nyt tuolla olisi jo melko tuskaista oleskella. Juomavettä sai lähteestä laavun takaa, ja sielläkin sai olla tarkkana että toukkia ei lähtisi kovin valtavasti teeveden sekaan. Ainahan sinne jokunen eksyy väkiselläkin, mutta kovin proteiinirikasta juomaa en teestäni halua.

Jälleen yksi pieni ja sievä laavu.

Elämää riittää.

Asetuin taloksi ja tavalliseen tapaani aloitin leiriytymisen tulen tekemisellä ja puiden pilkkomisella. Ilma oli niin mukavan lämmin, että vaatteita ei tarvinnut vaihtaa lämpimämpiin, ja untuvatakkikin sai pysytellä rinkan uumenissa koko illan. Hiukan eri meininki kuin Hossassa paria viikkoa aiemmin! Ihan mahtava kesäilta kaikenkaikkiaan, ja mietin siinä teetä juodessani, että enpä haluaisi olla missään muualla juuri nyt kuin täällä. Iltapalaksi oli äidin tekemää jauhelihapitsaa, joka maistui kylmänä oikein hyvin. Jostain syystä en itse osaa tehdä pitsaa. Siitä tulee aina mautonta, vaikka mitä siihen laittaisin. 

Puolangan aurinko paremminkin.

Iltapalaa.

Tunnelmaa.

Pitkästä aikaa otin mukaan magnesiumporetabletteja. Lämpimällä säällä on mukava juoda jotain kylmää teen sijasta.

Kyltit vähän heikossa hapessa.

Yö sujui mukavasti, joskin vähän katkonaisilla unilla. Nukkumaanmennessä selkä kramppasi (näin käy aina välillä, varsinkin jos koittaa maata selällään vähänkään kovalla alustalla) ja koitin saada sitä rauhoittumaan tyhjentämällä ilmaa patjasta. Taisin lopulta tyhjentää patjaa hieman liikaa, enkä oikein millään löytänyt hyvää nukkumisasentoa. Vasta joskus aamuyöstä tajusin mikä mättää ja puhalsin patjan täyteen, ja kappas kummaa, loppuyön nukuinkin paljon paremmin. Aamulla kävin sen verran ylhäällä että tein tunnelmatulet, ja koitin sitten vielä jatkaa unia ja lueskella kun ei kerran ollut kiirettä mihinkään. Aamuaurinko kajasti nätisti kuusien takaa. 

Päätin, että aamupalaksi paistan lättyjä. Puuroakin olisi ollut, mutta se ei nyt oikein innostanut. Puolikkaasta lättyjauhopussista tuli sopivat neljä lättyä, kaksi minulle ja yhdet koirille. Hyvää oli. Lättykestien jälkeen pakkailin kaikessa rauhassa kamppeet kasaan, ja vaikka olin koko aamun koittanut viivytellä ja kuluttaa aikaa, niin silti olin jo kymmenen jälkeen valmis lähtemään.

Halko sai toimittaa tarjottimen virkaa.

Reppuarsenaali valmiina.

Paluumatka tuntui menevän nopeammin kuin eilinen menomatka. Otin vettä jostain vähän epämääräisen näköisestä lammikosta, joka kuhisi sääskentoukkia. Paikalla on kasvillisuudesta päätellen lähde, mutta tässä taisi kyllä olla sulamisvesiäkin mukana. Jäin kuitenkin henkiin vaikka tuosta lutakosta hiukan joinkin, ja myöhemmin vastaan tuli ihan kunnon lähde, mistä sain vähän parempaa vettä loppumatkalle. Sääskien määrä oli yön aikana selvästi lisääntynyt, ja nyt viimeisillä kilometreillä ennen autoa alkoi jo oikeakin käsivarsi kelvata. Mietin että josko olisin ajellut seuraavaksi yöksi Siikavaaraan, mutta sääskiarmeija vaikutti päätökseen siten, että päätin kuitenkin ajaa mökille. Ja ihan hyvä niin, sillä iltapäivällä tuli melkoinen sadekuuro ukkosenjyrähdyksineen ja koko loppuillan sateli vähän väliä. Enhän toki sokerista ole, mutta kyllä kaatosateella on silti mukavampaa mökissä kuin ulkona. Eikähän tuo rantasaunakaan yhtään hullumpi juttu ollut. Siikavaara kyllä odottaa. :)

Lähde.